Vihapuhe poiki vastareaktion Asikkalassa: Auttajia viisi kertaa enemmän kuin turvapaikanhakijoita
Asikkalan Tallukkaan perustetussa vastaanottokeskuksessa on vasta parikymmentä turvapaikanhakijaa, mutta vapaaehtoisia auttajia on ilmoittautunut jo yli sata. Vapaaehtoiset uskovat auttamisenhalun nousevan vastareaktiona kielteiselle ilmapiirille.
Asikkalan vastaanottokeskukseen on ilmoittautunut lyhyessä ajassa yli sata vapaaehtoistyöntekijää. Vapaaehtoisten suuri määrä on yllättänyt keskuksen henkilökunnan.
– Se yllätti meidät täysin. Koko ajan tulee uusia ihmisiä ovista sisään, päivittelee keskuksen johtaja Marko Lehto.
Lehto arvioi, että auttamishalu on korkealla vastareaktiona ilkivaltaan ja vihapuheisiin. Lehdon mukaan moni vapaaehtoiseksi tulija on kertonut haluavansa näyttää, että Asikkalassa osataan ottaa ihmiset hyvin vastaan.
– Tulkitsen sen niin, ettei vapaaehtoisia olisi näin paljon, jos ilmapiiri ei olisi ollut niin negatiivinen, pohtii Lehto.
Lehto on mielissään tilanteesta. Jouluksi vastaanottokeskukseen saatiin ihmisten lahjoittamia joululahjoja, ja yksi paikallinen perhe tuli kutsumaan turvapaikanhakijaperheen luokseen joulupöytään.
Lehto kuvaa ilmapiiriä vastaanottokeskuksella loistavaksi, vaikka keskus on saanut monet asikkalalaiset vastarintaan.
– Jos joku käy näyttämässä keskisormea, se kyllä unohtuu tässä, heittää Lehto.
Suunnitelmissa on järjestää turvapaikanhakijoille mielekästä tekemistä vapaaehtoisten avulla. Ennen vuodenvaihdetta vapaaehtoiset esimerkiksi aloittavat käsityökerhon turvapaikanhakijanaisille.
Vapaaehtoinen: uskon, että pelot hälvenevät
Vääksyläinen Sari Kolsi on lähdössä mukaan vapaaehtoistoimintaan Tallukassa. Kolsi tekee muutenkin vapaaehtoistyötä, eikä vastaanottokeskukseen lähteminen ole hänelle mikään mielipiteen ilmaisu.
– Koen, että on apua tarvitsevia ihmisiä, ja minulla on mahdollisuus auttaa. Mutta ehkä yleisesti ottaen ihmiset ovat heränneet huomaamaan, että täytyy toimia aktiivisesti. Jos vastustus on näkyvää, täytyy auttamisenkin olla.
Kolsi haluaisi vapaaehtoisena mieluiten vetää harrastustoimintaa lapsille tai nuorille.
Jos vastustus on näkyvää, täytyy auttamisenkin olla.
– Sari Kolsi
– Siitä pitää lähteä, mitä turvapaikanhakijat tarvitsevat,
hän sanoo.
Myös Pekka Toivainen aikoo osallistua vapaaehtoistyöhön Tallukassa. Hänen suunnitelmissaan on suomen kielen opettaminen.
– Tiedän ne vaikeat olot, joista ihmiset joutuvat lähtemään. Uskon, että ihmiset pakenevat turvallisuutensa vuoksi ja haluan auttaa heitä, sanoo Toivainen, joka on asunut 2000-luvulla muutamia vuosia Lähi-idässä.
Toivaisen mielestä Suomesta löytyy paljon ihmisiä, jotka haluavat tukea turvapaikanhakijoita.
– Varmasti Asikkalassakin on monia, jotka haluavat auttaa. Vääksyssä tämä herättää ihmetystä ja pelkoakin, sen ymmärtää kyllä. Odotan, että kun ihmiset tutustuvat turvapaikanhakijoihin, pelot hälvenevät.

Vastaukset 16
Vanhimmat
Persujen mamutukselle on siis kansan tuki.
Turha on siis osoittaa mieltään persujen harjoittamaa maahanmuuttopolitiikkaa vastaan.
Tätäkö se Terho käsi odottaa. Kyllä se suosio sieltä vielä tulee kun riittävästi mamutetaan.
Auttajia ilmoittautuu aina mutta ne lopettavat heti
ei kai kukaan usko että mamu on kohtelias kiva kundi
mamunhyysäreiden mainoksia ei kannata lukea tai postata täällä
lähettäkää ne mainokset Haloselle tai jonnekin
Eikö olekin harmillista kun joudutte toteamaan ettei kansa olekaan tukenanne?
Auttajat tekevät oikeasti jotain, te rasistifasistit vain tuhoatte ja kylvätte vihaa. Tehkää jotain suomalaisten avuntarvitsijoiden avuksi! Auttakaa vanhuksia ja sairaita! Tukekaa ongelmanuoria! Auttakaa yksinäisiä, eksyneitä, perheväkivallan uhreja, ...
SPR tekee kaikkea tuota.
Sinnehän Asikkalaan vois siirtää muualtakin turvapaikanhakijoita, kun siellä niin hyvin hoidetaan.
Jonkun viherhyysäri toimittelian pitäisi tässä kyläpahasessa käydä katsomassa mitä mieltä siellä ollaan .James Hirvisaari sai suuren kannatuksen ,ja vastahan siellä oli mielenosoitus ,oli ollut paljon väkeä liikkeellä ei näitä oikein hyväksytä missään,rähinöivät tappelevat keskenään jolleivat ole raiskaamassa .
Auttajia (niitä jotka oikeasti tekevät jotain) on enemmän kuin mielenosoittajia (joista vielä osa muualta tulleita).
Millä tapaa näitä raiskaajia ja tappelioita autetaan ?
Siirtäkää ihmeessä sinne Asikkalaan. Vaikka Hennalastakin.
Ei siellä mikään voi pieleen mennä.
Joka tulijalle iki oma hoitaja. Ei turvapaijanhakijoiden tarvii lähtee kylille riehuumaan. Asikkalalaisilla on selvästi halua ja tahto hoitaa isompikin porukka..
Ei joka kunnassa noin höveleitä olla.
"Ei joka kunnassa noin höveleitä olla."
Eikö olla? Joka kunnasta on löytynyt auttajia enemmän kuin tuhopolttajia. Ja enemmän kuin mielenosoittajia.
Asikkalaan. Hennalassa on liikaa ja eripuraisia.
Asikkalassa on kunnon puitteet oleiluun.
Omat huoneet kaikille.
Vapaaehtoiset palvelee.
Kyllä jokaisen kaukaa tulleen pitää saada Asikkalalaisten huolenpitoa osakseen.
SInähän Sari Kolsi varsinainen tuuliviiri olet. Ensin keräät listoja VOK:ta vastaan ja sitten olet ensimmäisenä vapaaehtoisena. Olisit ollut rehellinen alusta asti. Olet menettänyt uskottavuutesi ja saanut pellen leiman. Onneksi kaikki sen nyt huomasivat. Olisit sen myös kertonut nimiä kerätessäsi, ettei sinuun voi luottaa.
Pakolainen ja Urho Kekkonen sekä Harri Kirvesniemi.
No, edellisistä ainakin Harri Kirvesniemi hiihti pää kenossa. UKK-vääristymänä voi ehkä pitää Neukku-politiikan sotkemista sisäpolitiikan lyömäaseeksi. Mamutus taas on vääristynyt PS-hallituskaudella monikymmenkertaiseksi. No, ehkä Harri saattoi Hemohessiä käyttää, muta en ole varma. Kysykää Jari Porttilalta.
Mainituista ainakin Urho Kekkonen on kuollut.
todista väitteesi, tyhmä suvakki-Persu