Jukolan myy esisopimuksen mukaan Bomban Aavaranta Oy:lle. Olemassa olevaa hotelli- ja kylpylätoimintaa Aavaranta ei tule jatkamaan. Tämän vuoksi kauppasopimuksen kohteena ovat vain Bomban kiinteistöt ja tontti. Ennen kaupantekoa Jukolan täytyi irtisanoa oma henkilökuntansa, koska Aavaranta ei tätä halunnut tehdä. Jos kaupan kohteena olisi ollut myös kylpylän ja hotellin liiketoiminta, Jukola olisi voinut kiinteistöjen ja tontin ohella siirtää henkilökunnan uudelle omistajalle. Kyseessä olisi ollut liiketoiminnan myyminen. Tästä ei siis Jukolan ja Aavarannan sopimuksessa ole kyse, Jukola kävi YTt ja siivosi itse oman henkilökuntansa.
Vielä oudompaa on Jukolan vakuuttelut, ettei Bombaa myydä vastaanottokeskus toimintaan. Mikä Jukola on puhumaan uuden omistajan suulla tai arvuuttelemaan heidän aikeitaan? Suutari pysyköön lestissään.
Jukolan vakuuttelut vaikuttavat lähinnä saivartelulta. Jukolan tekemässä kaupassa (ensimmäinen) ostaja voikin olla joku kolmas osapuoli, tuttavallisesti bulvaani, jonka toisiasiallinen päätäntävalta on Aavaranta Oy:llä tai Aavarannan omistajilla. Tämä bulvaani sitten myy Bomban edelleen Aavaranta Oy:lle, arvatenkin vielä melko pikaisesti. Näin Jukola voi sitten toimitusjohtajan rinta rottingilla tokaista että emmehän me myyneet Bombaa VOK businekseen, sen teki Bomban uusi omistaja, emme me. Heh, heh, kädet pesty.
Uusi omistaja bulvaani voi myös vuokrata omistamansa Bomban esimerkiksi Aavaranta Oylle. Tässä järjestelyssä Aavaranta toimii vuokralaisena Bomban tiloissa omaa liiketoimintaansa harjoittaessaan. Ei liene vaikeaa arvata mistä liiketoiminnasta on kyse.
Saivarrellen Jukola voi yrittää luikerrella vakuutteluistaan, jos VOKin perustamisen sijasta Bomballe perustetaan ns. hätämajoitusyksikkö. Perusti sen sitten bulvaani, Aavaranta Oy tai jokin muu taho. Hätämajoitusyksikkö on toiminnaltaan ja hallinnollisesti toki eri asia kuin vastaanottokeskus, mutta tosiasiallisesti hätämajoituskeskuksen ja VOKin toiminta naapurin tai nurmekselaisen vinkkelistä on aivan sama asia. Molemmat rikastuttavat Nurmeksen elämää aivan samoilla tavoilla.
Saivarrellen vai bulvaanin kautta, Jukola? Mitä arvelette toimitusjohtajan vastaavan?

Vastaukset 6
Vanhimmat
Veikkaan, että ovat osakkaina tässä perustettavassa vastaanottokeskuksessa ja rahan tuloa ei voi enää estää.
Vastuu tästä kaupasta varmaan jakautuu niin moneen osaan,että kuten tavallista,sanotaan jälkeenpäinpäin,että eihän me tiedetty sillä olleen sitä ja tällä tätä.
Kuin kiemurtelevan käärmeen puheet, ne Jukolan toimitusjohtajan vakuuttelut.
Hölmösti tehty mennä medialle vakuuttelemaan. Valehtelu käy Jukolalle kalliiksi jäsenkatona.
Bombaa havittelevan Aavarannan vastaanottokeskuksessa Kirkkonummella iso poliisioperaatio tänään,on otettu kuusi vaarallista rikollista kiinni,ennenkuin pääsivät toteuttamaan aikeensa. Tällaisen porukan kanssako täällä Nurmeksessakin pitäisi Jukolan bisnesten vuoksi jatkossa elää.
POISTA SE
https://www.youtube.com/watch?v=1hbAjxaUti0&feature=player_detailpage