elämä on yhtä tuskaa, masennus ei helpotu, jokainen päivä on yhtä tuskaa. itsemurha tuntuu sellaiselta että se voisi helpottaa. minulla ei ole ystäviä ja olen yksin aina vaan, en kyllä ystäviä ansaitsekaan. elämä on yhtä tuskaa. itken joka päivä ja toivon etten herää aamulla, mutta sekään ei onnistu, pilaan koko elämäni, miksi en kuole...onko teillä yhtä tuskaa kuin mulla, olisi kiva jutella sellaisen kanssa joka tietää miltä tuntuu että koko elämä on tuskaa. toivottavasti en pilannut teidän iltaa , anteeksi
elämän sisältö
doreea
1<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
No oma elämäni taas on ollut aika ailahtelevaa, välillä ihan ok ja joskus osaan jopa nauttia asioista (harvemmin tosin selvinpäin), mutta sitten kun on tuskaa niin on sitä tosissaan (varsinkin jos olen juonut). Pahimmillaan niin, että päädyn sairaalaan itsemurhayrityksen vuoksi (viimeksi viikko sitten). Sitten aina vuoden pari on tasasempaa tai en usko vaan osaavani tappaa itseäni, kunnes taas jossain vaiheessa hetken mielijohteesta yritän uudelleen. Tällä hetkellä olen aika syvissä vesissä.
Aika tuskaa ja ahdistuksentäyteistä tää elämä on ollut viimeset 10v. Välillä on ollut kyllä tosiaan helpompaa ja onnen hetkiä, mutta ne on tällä hetkellä lähinnä muistoja menneisyydestä ja menetettyjä asioita ja ihmisiä. Jos hetken meneekin hyvin nykyään, niin eiköhän aina jotain pahaa tapahdu ja kaikki räjähdä käsiin. Ongelmana toki on sekin, että itse suhtaudun tosi negatiivisesti asioihin/elämään, enkä pääse asioista/ongelmista yli. Vellon niissä, keskityn ja hautaudun niihin, ja katkeroidun ja tulen kyyniseksi.
Miehiä on tullut ja mennyt (enimmäkseen tullut, hehheh joku vitsikin tähän avautumiseen). Ystäviä kuitenkin on lähinnä mennyt, ja olen hyvin yksinäinen. En osaa solmia ystävyyssuhteita. Parisuhde on olemassa, mutta sekin lähinnä pahentaa yksinäisyyttäni, kun toinen laittaa jatkuvasti muut asiat ja ihmiset minun edelle, ja lähes jokainen päivä ja ilta ja yö olen yksin. Tämä lisää merkityksettömyyden tunnettani huomattavasti, kun se ihminen jolle muka olen "tärkein" jatkuvasti kohtelee minua kuin ilmaa.
Iltaisin/öisin en saa unta ja aamuisin/päivisin en tahdo herätä. Jos fyysisesti kykenisin, en varmaan muuta tekisikään kuin nukkuisin. Ei huvita herätä, kun ei päivä kuitenkaan tuo mitään hyvää tullessaan.