Hei, minä olen piakkoin 13 vuotta täyttävä tyttö ja olen halunnut koiraa jo miltein 6 vuotta. Olen lukenut paljon koirista ja tietäisin mihin ryhtyisin jos ottaisimme koiran. Nyt vihdoin olemme äidin kanssa päässeet yhteisymmärrykseen, koira olisi tulossa 2016 vuoden kesän aluilla. Meillä olisi silloin parhaiten aikaa kouluttaa ja olla pennun kanssa. Mutta olisi se vaikein osuus edessä, rodun valinta. Pähkäilimme äidin kanssa tänään mikä olisi rotu joka todella sopisi meille, itse olen halunnut bordercollieta tai kultaistanoutajaa. Bordercollie on kuitenkin liian vaativa minulle kuitenkin ensimmäiseksi koiraksi (äidillä ollut saksanpaimenkoiria). mutta ajattelin kysyä täältä apua, jos teillä olisi antaa ehdotuksia sisältyen näihin kriteereihin:
• Asumme kerrostalossa (kaksio), talomme vastapäätä on pururata.
• Äidilläni on kokemusta koirista ja minulla vain sen verran että sukulaisteni koiria hoidellut.
• Emme ole kummatkaan kiinnostuneet oikein harrastamaan koiran kanssa mitään, paitsi lenkkeilyä tulisi runsaasti päivässä. Harrastan itse yleisurheilua (kestävyysjuoksua) ja äitini lenkkeilee joka päivä myös.
• Koira joutuisi olemaan arkisin n. 5-6h yksin ja viikonloppuisin olisin joko minä tai äiti kotona.
• Matkustamme vuodessa n. 2-3 kertaa, koiralle olisi tarjolla useita hoitopaikkoja kun olemme jo hieman kyselleet. Ellei pennun kasvattaja myöskin olisi vaihtoehtona.:)
• Turkki on ok pitkäkarvaisena kuin lyhytkinkarvaisena, kunhan koira muuten sopisi meidän arkeen.
Toivottavasti näistä tiedoista sai jotain selkoa millainen koiran tulisi olla :D Olen aina rakastanut koiria ja ne ovat aina lähellä sydäntä<3 Koirani tulee saamaan hyvän ja reippaan perheen joka rakastaa sitä kuolemaansa saakka.

Vastaukset 12
Vanhimmat
ainiin unohdin kertoa että koiran koolla ei ole väliä kunhan se ei tuntisi oloaan ahtaaksi. Ulkona kuitenkin saisi olla paljon!! :)
Jokos olette saanet hauvan? :) minkä rotuinen jos on jo?
En o saa aamulla sanoa. Tee rotutesti.
Ota selvää näistä
kiinanharjakoira
länsigöötanmaanpystykorva
bostoninterrieri
Oon 10vuotias tyttö ja mä rakastan koiria ihan älyttömästi♥
Mä tykkään kauheasti länsigöötanmaanpystykorvista♡
Mielestäni sinunkin kannattaa ottaa selvää gööteistä.
länsigöötanmaanpystykorva eli göötti tai jöötti on pienestä koostaan huolimatta erittäin hyvä lenkkkikaveri!
Göötti sopii harrastus-, lenkki- tai seurakoiraksi erittäin hyvin.
länsigöötanmaanpystykorva sopii myös vahtimaan taloa mutta se ei silti hauku turhia jos sitä kouluttaa pennuista asti.
Tämä on ihana rotu lasten seurassa.
göötti osaa rauhoittua mutta tarpeen vaatiessa siltä ei energiaa puutu!
Tämä rotu on peräisin ruotsista. Göötti on luontainen paimentaja joten pystyt pitämään sitä myös vapaana.
länsigöötanmaanpystykorva rakastaa omistajansa seuraa mutta osaa olla yksinkin.
Se oppii helposti temppuja!
Tämä kaikki tieto on totta sillä olen lukenut hirveästi koirakirjoja ja netistäkin olen gööteistä lukenut.
Vielä pieni asia koulutukseen...
Göötti tarvitsee kunnon kasvatuksen vaikka sopiikin ensimmäiseksi koiraksi.
Pentu maksaa noin 850-1200€
Onnea tulevasta pennuista♥
Mitä ihmettä ruohon ekaa lauseeseen tuli?! Siis en osaa sanoa
Viestissäni voi olla kirjoitusvirheitä mutta uskon että ymmärrät
Viestissäni voi olla aika paljon kirjoitusvirheitä mutta uskon että ymmärrät
Tuossa viestin alussa piti lukea että en osaa sanoa
mun puhelin vähä sekoilee
Mun puhelin sekoilee
oon lähettänyt jo monta viestii ja mulla ne ei ainakaa näy
Toivottavasti saat viestistäni (siitä pitkästä) jotain selvää ku siihen tuli kirjoitusvirheitä.
Alussa lukee: en osaa sanoa
Sori toi eiline mut lue toi eka viesti
Suosittelen pitkäkarvaista collieta:-) aivan ihana rotu! Minulla ei hauku ollenkaan ja on aina ystävällinen ja miellyttämishaluinen!
Asumme omakotitalossa mutta voin kyllä sanoa että meidän collie sopisi myös kerrostaloon koska ei tarvitse niin paljoa liikuntaa.
Harkitsee oikeasti collieta koska jos haluaisit border collien mutta se on liian haastava niin collie on yhtä ihana ja melkein saman näköinen mutta helppohoitoisempi!!
kiitos, pitääkin alkaa etsimään tietoa kyseisestä rodusta! Colliet ja saman tyyppiset kuten aussiet ovat aina kiehtoneet minua
Ole hyvä, ja se vielä että jos haluat kysyä jotain collieen liittyen niin olen aina valmis vastaamaan:-) ja itse asiassa se olisi ihanaakin jos saisin auttaa sinua collieiden suhteen<3:-)