Vaikka oltais oltu yhdessä useampi vuosi

kummatkin ostavat kaupasta omat eväänsä, vessapaperit ja kaiken mitä tarvitsee itseään varten. Jääkaapissa on nimikoidut hyllyt, johon kumpainenkin laittaa tavaransa. Laskut puoliksi, paitsi henkilökohtaiset omat laskut. Jos lähdemme ulos syömään/elokuviin jne. kumpikin maksaa oman laskunsa.
28135
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 28

Vanhimmat

Parempi olla lähtemättä mihinkään:D

Äänestä

Vähän turhan tarkkaa :D

Äänestä

Jos yhteiselo ei ton kummemmin suju niin ei kannata alkaakaan. Kuulosti todella kamalalta.

Äänestä

eiköhän eväät oo samat?ei nimikko hyllyjä. vai ootko kasvissyöjä?

Äänestä

Minne laitetaan ne 6 senttiä jotka voitin syksyllä kun matkustin junassa takaperin paikalla 7 Helsinkiin ja ostin Eurojackpotarvan Rautatieasemalta, ja voitin sillä 6 senttiä mitä en koskaan ole lunastanut? Ne jäänevät olemattomaksi olevaiseksi olemaan.

Äänestä

yhdellä avioparilla nainen ei saanut käyttää puolisonsa autoa, koska ei maksanut sen vakuutus ym. muita kuluja.

Äänestä

Taitaa suhteenne olla sillä tasolla että olette kämpiksiä ja kavreita ettekä pariskunta.

Äänestä
  • ei välttämättä, jos on tottunut oleen omillaan

    Äänestä

laskujen puolittaminen on sydämen särkevä virhe joka lakkauttaa suhteen välittömästi.

Äänestä
  • Ei ole. Aloittajan homma toimii. Ei tule rahasta riitoja sitten millään. Juuri noin kaikkien pitäisi sopia, jotta kotirauha säilyy, ja molemmat saavat omilla rahoillaan mitä haluavat. Kannatan jopa kirjallista sopimusta miten raha-asiat hoidetaan.
    Jää romantiikkaan aikaa, kun nämä ei vie energiaa.

    Äänestä

Kanssasi yhdessä asuva, noin toimien en näe pienintäkään syytä muuttaa yhteen. Ei ole pariskunnan elämää.

Äänestä
  • Kyllä vaan voi olla, hyvinkin.

    Äänestä

Entä tarjoaminen jonkin asian juhlistamiseksi? Mennäänkö velkakirjanpitoon, jos toisella lompakko kotona tai varastettu? Pitääkö juttuja jättää tekemättä, jos toisella tiukka tilanne? Miten tullaan vastaan ja annetaan tulla vastaan tällaisessa järjestelyssä?

Äänestä

Oikeestiko!Eiks toi vessapaperi juttu nyt ainaki mee vähän överiks,mitä jos oma loppuu kesken saako lainata toiselta?Ja toi nimikkohyllyt.Laskut vois toimia,mut kyllä mä tykkäisin jos huomioisimme toisiamme välillä aina maksamalla toisenkin puolesta.

Äänestä
  • Hah hih joooo: Toiselta loppuu vessapaperi niin: et saa lainata, lällälläääää!

    Äänestä

Hyvä aloittaja. Sulla on näköjään homma hanskassa.

Äänestä

jos suhteeseen tulee lapsia, niin lapsilisät ohjataan eri tilille ja kumpikin laittaa kerran kuussa saman summan lasten tilille. Sitten, kun lapset tarvitsevat kaupasta jotakin vaatetta/tavaraa/harrastusta, niin raha otetaan sieltä lasten tililtä.

Äänestä
  • mun exän kans lapsilisät meni sille, olihan se isotulosempi

    Äänestä

Vaikka olisin naimisissa niin aina täytyy olla erirahat eli omatili kummallakin,maksut taloudessa puokkiin,hmmm anteeksi sittenkin että vaimo maksaa 75% minä loput prosentit ja promillit...

Äänestä

Luulin vitsiksi, en tykkäisi järjestelystä.

Äänestä
  • tämä olikin suuri VITSI ja vain esimerkki siitä miten pimahtaneita ihmiset ovat RAHAN edessä.

    Äänestä

Kaikkien taloudessa kuinka sitten toimitaankin :)

Äänestä

Suurin riitojen aihe on raha. Kun sopii ja järjestää asiat kunnolla, välttyy ainakin siitä riidanaiheesta.
Ei mikään estä poikkeamasta sopimuksesta toisen eduksi. Hölmöähän olisi, jos ei anna toiselle vaikka vessapaperia tai lainaa/anna rahaa pulassaolevalle. Tai pyöräyttämästä ja tarjoamasta hyviä kahvipullia.
Hyvä kuitenkin että on raha-asioiden päälinjat sovittu niin että ei kummallakaan ole taloudellisia velvoitteita toista kohtaan ohi sopimuksen.

Äänestä

meillä ukon kanssa samat rahat ja laskut.

Äänestä
  • varo ettei lainaa hammasharjaa ettei kuluta omaansa 8)

    Äänestä

Ensin tuhlataan sinun rahat ja sitten käytän omiani.

Äänestä
  • Ne olis aika äkkiä tuhlattu minuun rahani ;)

    Äänestä

mutta alotuksen kaltainen järjestely ei sovi mun vartalomallilleni.
Kaks soppakattilaa hellalla, kaks vuokaa ruokia uunissa ja kaikkea muutakin kaks.
Ei onneksi ollut tuota minun elämäni.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


omavaraistalous kirjoitti:

kummatkin ostavat kaupasta omat eväänsä, vessapaperit ja kaiken mitä tarvitsee itseään varten. Jääkaapissa on nimikoidut hyllyt, johon kumpainenkin laittaa tavaransa. Laskut puoliksi, paitsi henkilökohtaiset omat laskut. Jos lähdemme ulos syömään/elokuviin jne. kumpikin maksaa oman laskunsa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu