mä en pelkää naista, nainen on uhanalainen

älä sinä tyttöö lähre niihi hommihi, leivot vaikka taikinaa, ethän selvitä, rauhallista illan jatkoa.

mä en pidä sun pidoista, älä selvitä, senkin höppänä tyttöö.

mäsuapelekää kirjoitti:

mä en pidä sun pidoista, älä selvitä, senkin höppänä tyttöö.

ei minua tarvi pelätä kuka niin sanoi.. sanoi että tarvitsee pelätä muutenkin ne hajoaa kappaleiksi jos eivät satuta. minun pidot sitten on kyllä köyhän ja huulen heittoo. minä tykkään mun tylsyydestä ja ohan ukkosellekin parempi ettei ole kilpailua 8)

mäsuapelekää kirjoitti:

mä en pidä sun pidoista, älä selvitä, senkin höppänä tyttöö.

tuota ystäväni koen tarpeen katoamiseen ei minua täällä koskaa kaivata ystävänä vaan olen vain seinäkukkana. en tiedä mikä kumma minua ja ajaa höpisemään. mutta koen yksinäisyyttä vaikka mulla on perhe mutta vaikeuksien aikaa etsin vastauksia ja niitä ei ole vain paljon esteitä jonka takia kaivaa kuoppa itselle.

minusta todella ihanaa ja olen onnellinen tuo ukko ja lapset mutta kun ei saa elää normaalia elämää ja huoletonta vaan esteitä, pitää ajautua ajatuksia karkuun kun niitä ei saa käyttää.
estää elämisen koska kaikki vaan kateudessaa jos menet ja elät ja vapautat kahleesi. teen väärin kun tykkää leijua kuin hiutale odotella lämmintä kesää että joku voisi tulla siihen hiutaleena vierelle kuulemaan jakamaan ajatuksia leikkiä kuin luistella jäällä jonka tuuli puhaltaa pois. pelata laulaa kehua hymyillä. en tiedä mihin on kätketty luut johon kompuroin odottaen että tipun järven pohjalle.

ukon paha tapa alkaa hokemaan nyt se peppu on pienentynyt ja herkkuja. en liian kaunis saa olla,en hyväksyttävä. en pysty toteuttaa ja koidun kierteeseen josta ei ole pääsyä. onko minun vain tarkoitus kuolla.

minä en ole eläin. olen vain minä enkä kukaan muu. ehkä olen satulinnan katon tähtenä pyörittäen satumaailmaa johon vain ropustan palan kerallaan paperin palan maailmastani värittäen syksyn punan, lumen valkean, kesän aurinhon kuin yön kauneuden.

olen joskus aloittanut kuin elämän kirjaani kirjoittamaan ja jäi vain sanoihin oli pieni punaposkinen tyttö, joka kiltti ja aina yksin.

monet itsemurhaviestit tehtynä vuosien aikana.monet sanat kulutettuna ja monet veitset terotettuna vain minua varten mutta aina haluan elää mutta eläminen on tehty vain niin vaikeaksi.

itseäsi et voi auttaa ja kukaan ei kuuntele eikä auta eikä tue. olen vain muita tukemassa. enkä saa oikeata apua. ei se raha vaan se että pärjäämiseni tekee minut onneliseksi. enkä olisi enää muiden riesana kun olemassa oloni katsotaan kilpailuksi ja se mitä haluan tehdä niin kuin auttaa lapsia laumoittain. miksi se opiskelu on tehty niin vaikeaksi.miksi minun vaikeuteni ei saa apua.


aika on kalllista mistä saan sen loputtoman pysäytetyn ajan tehdä töitä että pärjää.


anteekai purkaannun ehkä kursin täs itselleni järkeä kohta.minun pitää aina olla se järkevin.

ex-morkkis kirjoitti:

tuota ystäväni koen tarpeen katoamiseen ei minua täällä koskaa kaivata ystävänä vaan olen vain seinäkukkana. en tiedä mikä kumma minua ja ajaa höpisemään. mutta koen yksinäisyyttä vaikka mulla on perhe mutta vaikeuksien aikaa etsin vastauksia ja niitä ei ole vain paljon esteitä jonka takia kaivaa kuoppa itselle.

minusta todella ihanaa ja olen onnellinen tuo ukko ja lapset mutta kun ei saa elää normaalia elämää ja huoletonta vaan esteitä, pitää ajautua ajatuksia karkuun kun niitä ei saa käyttää.
estää elämisen koska kaikki vaan kateudessaa jos menet ja elät ja vapautat kahleesi. teen väärin kun tykkää leijua kuin hiutale odotella lämmintä kesää että joku voisi tulla siihen hiutaleena vierelle kuulemaan jakamaan ajatuksia leikkiä kuin luistella jäällä jonka tuuli puhaltaa pois. pelata laulaa kehua hymyillä. en tiedä mihin on kätketty luut johon kompuroin odottaen että tipun järven pohjalle.

ukon paha tapa alkaa hokemaan nyt se peppu on pienentynyt ja herkkuja. en liian kaunis saa olla,en hyväksyttävä. en pysty toteuttaa ja koidun kierteeseen josta ei ole pääsyä. onko minun vain tarkoitus kuolla.

minä en ole eläin. olen vain minä enkä kukaan muu. ehkä olen satulinnan katon tähtenä pyörittäen satumaailmaa johon vain ropustan palan kerallaan paperin palan maailmastani värittäen syksyn punan, lumen valkean, kesän aurinhon kuin yön kauneuden.

olen joskus aloittanut kuin elämän kirjaani kirjoittamaan ja jäi vain sanoihin oli pieni punaposkinen tyttö, joka kiltti ja aina yksin.

monet itsemurhaviestit tehtynä vuosien aikana.monet sanat kulutettuna ja monet veitset terotettuna vain minua varten mutta aina haluan elää mutta eläminen on tehty vain niin vaikeaksi.

itseäsi et voi auttaa ja kukaan ei kuuntele eikä auta eikä tue. olen vain muita tukemassa. enkä saa oikeata apua. ei se raha vaan se että pärjäämiseni tekee minut onneliseksi. enkä olisi enää muiden riesana kun olemassa oloni katsotaan kilpailuksi ja se mitä haluan tehdä niin kuin auttaa lapsia laumoittain. miksi se opiskelu on tehty niin vaikeaksi.miksi minun vaikeuteni ei saa apua.


aika on kalllista mistä saan sen loputtoman pysäytetyn ajan tehdä töitä että pärjää.


anteekai purkaannun ehkä kursin täs itselleni järkeä kohta.minun pitää aina olla se järkevin.

tuo viimeinen piti olla kysymys miksi minun pitää olla aina se järkevin?

hahahahahahahahhaha Ihan hulluja juttua!