Omat voimavarat ovat tietysti rajalliset. Onko meillä todellista maanpuolustustahtoa, kun sota alkaa sisällä ja ulkoa? Armeijaa on supistettu ja saatu lähemmäksi nopean toiminnan "kokonaisuudeksi"?. Missä mennään? Vakoileeko Venäjä Suomea ja suunnittelee uuden valtakuntansa rajojen muutoksia? Pohjoinen ulottovuus alkaa olla jo kohta nykyhetkeä" Älkää" rakennelko mitään mitä Suomi ei voi lunastaa. Suomesta tulee kääpiö, siihen mitä me suomineitoa ollaan kuviteltu. Me tulemme polvistumaan sinne jossa tämän ajan valta huokuu. 100 vuotta tai enemmän, kun" asia" on ohi voi Suomi mahdollisesti palautua vanhoillekkin rajoille. silloin minä etkä SINÄ voi kun tajuta historian havinaa, kukin omassa" paikassaan". Kuka paremmassa? Kuka ei niin hyvässä.
Suomi puolustaa aikansa, kunnes hitaasti lopettaa.
sota
3<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Luin kirjoituksesi oli ihan ok. Suomen tulisi kiinnittää huomiota puolustukseensa parantamiseen. Uskon kuitenkin, että Jeesus tulee ennenkuin 100 vuotta on kulunut.
Ajattelet ehkä että, Suomen tulisi puolustaa vain muutamia tärkeitä kohtia.
On Tahtoa ja kykyäkin..Tässä veretseisauttavaa faktaa Suomen armeijan taistelukyvystä...
https://www.youtube.com/watch?v=619bkT63_10&list=PLmb1Thl8L0NhpNZUj3LbUgqIDv1c5jDx-&index=3
YES! KOmiaa on!