Maailma olisi paljon onnellisempi paikka, jos ihmiset olisivat rehellisiä, rohkeita ja aloitteellisia ja puhuisiuvat rehellisesti myös seksitoiveistaan, tarpeistaan ja haluistaan.
Jos minulle esitettäisiin ehdotus, arvostaisin sitä ja pyrkisin toteuttamaan toiveet, enkä ainakaan tietoisesti heikentäisi avoimen ihmisen itseluottamusta ja tekisin kaikkeni saadakseni seksikumppanini tyytyväiseksi.
Arvostan seksikumppanissani rehellisyyttä, aitoutta, avoimmuutta ja aktiivisuutta ,( myös kiimaisuuden ja halujen näyttämisessä), sekä pyrin lisäämään rohkeutta ja itseluottamusta ilmaista ja toteuttaa fantasioitaan sekä haaveitaan.
Itsekeskeisyys ja pihtaus ei ainakaan lisää kenenkään onnellisuutta.
Parisuhteessa ei kumppania saa jättää puutteeseen, sillä se rikkoo tai vähintään heikentää merkittävvästi suhdetta. Mikäli rakastaa kumppaniaan riittävästi, ajaa hänen hyvinvointinsa ja nautinnot ohi omien himojen. Eli järjestäkää parillenne myös seksuaalinen tyydytys toteuttamalla hänen fantasioitaan. Viljelkää erotiikkaa sen kaikissa muodoissaan , vaikka strippaamalla, vilauttelemalla, runkkaamalla, nuolemalla, imemällä, naimalla, parinvaihdolla, ryhmäseksillä tai millä tahansa, josta voitte nauttia.
Estot nurkkaan, olkaa avoimia, keskustelkaa haluistanne, kokeilkaa kaikkea, mikä voisi vähänkään kiinnostaa, Olkaa kannustavia.
Äkää yrittäkö rankaista puolisoanne, olko mustasukkaisia, omistushaluisia ja yrittäkö rajoittaa kumppaninne nautintoja.
Suhtautukaa positiivisesti seksikumppaninne toiveisiin ja muistakaa aina vastuunne myös kanssaihmisistä.
Näin voitte entistä onnellisempina jatkaa elämäänne.
Olkaa avvoimia ja nauttikaa.
8
284
Vastaukset
- KaleviIisvesi
halluaisin useammin anaaliseksiä naiselta.
- N33
Yhdistetään tähän kaksi kiireistä työuraa ja lapset. Kokeillaan sitten uudestaan. Yhteisestä ajasta ja seksistä on pakko tinkiä. Tätä varten olen hankkinut miehelleni lelun, http://www.rosawilly.fi/product/masturbaattorit/fleshlight-vibro-pink-lady-touch-masturbaattori/
Mies pääsee purkamaan paineitaan ja jaksaa odottaa yhteisiä hetkiä. Minun ei tarvitse tuntea niin huonoa omatuntoa, vaikka aikaa seksille ei aina ole. Hellyyttä arjessamme onneksi riittää. - onnellinen-kotona
puhupa asiaa!! Minusta ainakin on tullut onnellisempi, samoilla opeilla... Ihana nauttia, seksistä ja elämästä!
- runkaten-kohti-eläkeikää
Nauttis kun sais nauttia. Vaimoa kiinnostaa vaan työ työ työ ja työ.
Ja kun sattuu kerran kuussa tuuri käymään, niin "nauttia" saa muutaman minuutin ja tietysti pimeässä peiton alla. Vaimo tietää, että vihaaaaaaaaaaaaan pimeässä naimista ja vihaaaaaaaaaaaaaaaaaaan peiton alla naimista. Varmaan se saa kiksejä tällä vittumaisuudellaan.- onnellinen-kotona
runkaten-kohti-eläkeikää
Laita sähköposti niin kuuntelen valituksesi... - onnellinen-kotona
Laitapa osoite uudelleen. en ollut käynyt koneella tarpeeksi nopeasti.
- tuhaannuorekasnainen
Ja sitten on vielä tää,kun ikää tulee niin seksittä jää:):)
Melkein toivoo,että luonto ottais halut ja kyvyt pois,niin iloita muista elämän jutuista vois. - Opittavaa
Onnellisen parisuhteen perusta on toisen hyväksyntä, huomioiminen, läheisyys, lämpö ja seksi, sillä nämä asiat on aina olleet parisuhteen liima. Näitä ei työ, lapset, asenteet, jne. saa missään olosuhteissa sivuuttaa. Lelut eivät koskaan korvaa läheistä rakastavaa ihmistä, eikä ikäkään saa olla este, sillä mielestäni seksi ei saa olla suorite- eikä orkkukeskeistä, vaan toistenne hellimistä ja yhdessä "hyvän tekemistä" toisillenne. Yksin paineiden purkaminen on todella yksinäistä puuhaa.
Lisäämmehän tietoisesti onnellisia parisuhteita.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!
"Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti23745129Polttomoottoriauto tulessa parkkihallissa Tampereella
Pystyy näkemättä jo sanomaan, koska sähköautoissa ei ole palavia nesteitä lainkaan. Ihme ettei polttomoottoriautoja ole12025941SDP palauttaa Suomen kansalle kulta-ajat
Hyvinvointivalto on pääosin SDP:n ja osin myös Maalaisliiton rakentama. Hyvinvointivaltion ylläpito edellyttää oikeude32115629Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %
Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy16110772Älkää vassarit kuvitelko, että Marinin kulta-ajat palaavat
Vaikka demarit voittaisivat seuraavat vaalit, se ei palauta Marinin taskut-täyteen-kelasta-aikaa takaisin, ei voi eikä h1229687Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta
Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump369041Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.
IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla808445Johtuuko vasemmistolaisten inho kristinuskoa kohtaan heidän islamin uskostaan?
Tätä jäin pohdiskelemaan.2386808Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija
https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua2196463Ohhoh. Kokoomusvirkamiehen mukaan Suomessa ei ole työttömyyskriisiä
Kun kokoomuksen johtama hallitus epäonnistuu täydellisesti talouspolitiikassaan, niin aikaisemmin erittäin pahaksi määri566068