Lars Levi Laestadius
Tausta ja suku
Laestadius-sukunimi johtuu suvun vanhasta asuinpaikasta, Lästadin kylästä. Kun kyseessä oli pappissuku 1600-luvulta lähtien, nimeksi valittiin latinan kielen mukainen asu Laestadius.
Lars Levi Laestadius syntyi köyhän uudistalollisen perheeseen 10.1.1800 Arjeplogissa Jäckvikin kylässä Hornavanjärven rannalla. Laestadiuksen isä oli jäänyt leskeksi ja oli toista kertaa naimissa. Edellisestä avioliitosta oli elossa poika Carl Eric, joka toimi komministerinä eli apulaispappina Kvikkjokkissa ja joka käytännössä elätti isänsä uuttakin perhettä. Lars Leville syntyi vuonna 1802 veli Petrus, josta tuli huomattava pappi ja eräänlainen tutkimusmatkailija Ruotsin Lapissa.
Tausta ja suku
Laestadius-sukunimi johtuu suvun vanhasta asuinpaikasta, Lästadin kylästä. Kun kyseessä oli pappissuku 1600-luvulta lähtien, nimeksi valittiin latinan kielen mukainen asu Laestadius.
Lars Levi Laestadius syntyi köyhän uudistalollisen perheeseen 10.1.1800 Arjeplogissa Jäckvikin kylässä Hornavanjärven rannalla. Laestadiuksen isä oli jäänyt leskeksi ja oli toista kertaa naimissa. Edellisestä avioliitosta oli elossa poika Carl Eric, joka toimi komministerinä eli apulaispappina Kvikkjokkissa ja joka käytännössä elätti isänsä uuttakin perhettä. Lars Leville syntyi vuonna 1802 veli Petrus, josta tuli huomattava pappi ja eräänlainen tutkimusmatkailija Ruotsin Lapissa.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Opiskelu
Carl Ericin innostamana Lars Levi ja Petrus menivät Härnösandiin lukioon vuonna 1816 ja kirjoittautuivat Upsalan yliopistoon vuonna 1820. Lars Levi luki alusta alkaen rinnakkain kasvitiedettä ja teologiaa, Petrus lähinnä teologiaa. Veljekset vihittiin papeiksi 20.2.1825. Toimittuaan vuoden Arjeplogissa Lars Levi Laestadius astui ensimmäiseen virkaansa Ruotsin pohjoisimmassa seurakunnassa Kaaresuvannossa 1.5.1826. Hän avioitui lapsuutensa leikkitoverin Brita Catarina Alstadiuksen kanssa. Ensimmäisen lapsensa he saivat vuonna 1827; kaikkiaan perheeseen syntyi 15 lasta, joista 11 oli elossa isän kuollessa vuonna 1861.
Laestadius ei osannut lainkaan suomea saadessaan tiedon Kaaresuvannon virasta. Hän koetti aluksi opiskella kieltä sanakirjan ja kieliopin avulla, mutta totesi tämän mahdottomaksi. Luonnonmenetelmä osoittautui paremmaksi. Laestadius oppikin suomen kielen yllättävän hyvin, mutta suomea hän pystyi käyttämään kunnollisesti vain kotipiirissä ja uskonnollisista asioista puhuttaessa. Muuten Laestadiuksen kielitaito oli huomattava. Ruotsin ja suomen lisäksi hän osasi Lapin murteita, ranskaa ja latinaa, jonkin verran myös saksaa, kreikkaa ja hepreaa.
Laestadius tiedemiehenä
Lars Levi Laestadius oli ehdottomasti aikansa arvostetuimpia kasvitieteilijöitä Ruotsissa. Hän mm. löysi uusia kasvilajeja ja piirsi paljon kuvia teokseen Svensk botanik (Ruotsalainen kasvitiede). 1840-luvulta lähtien Laestadius harrasti kasvitieteen ohella lappalaismytologian eli -uskomusten tutkimusta. Nämä molemmat jäivät vähemmälle huomiolle hänen tultuaan uskonnolliseen heräykseen 1840-luvun alkupuolella, mutta kasvitieteelliset tutkimukset virkosivat uudelleen 1850-luvulla. Varsinkin vuonna 1853 Laestadius julkaisi erittäin paljon kasvitieteellisiä kirjoitelmia.
Vuoden 1843 heinäkuusta jouluun Laestadius asui piispankaupungissa Härnösandissa pastoraalitutkintoa valmistellen. Tavoitteena oli saada muodollinen pätevyys haettavana ollutta Pajalan kirkkoherran virkaa varten. Pastoraalitutkinto hyväksyttiin 5.12.1843. Välittömästi tutkinnon saatuaan Laestadius nimitettiin laajojen Lapin alueiden visitaattoriksi eli kiertäväksi tarkastajaksi.
Laestadiuksen hengellinen herääminen
Laestadius oli jo nuoruusvuosina kokenut omituista kuoleman pelkoa, joka uusiutui 1840-luvun alussa hänen sairastuttuaan vakavasti. Lisäksi perheen pieni Levi-poika kuoli vuonna 1842, ja hänen kuolivuoteensa ääressä Laestadius ajatteli, että lapsi pääsi varmasti taivaaseen, mutta kuinka kävisi hänelle itselleen.
Eräällä tarkastusmatkallaan Laestadius kohtasi tammikuun alussa 1844 Åsele-nimisessä kylässä 30-vuotiaan herrnhutilaiseen ns. lukijaisliikkeeseen kuuluvan Milla Clementsdotterin (eli "Lapin Marian"), joka käänsi koko hänen hengellisen elämänsä.
Laestadius kuvaa kääntymystään julkaisemassaan lehdessä End ropandes röst i öknen (Huutavan ääni korvessa) vuonna 1852 seuraavasti:
"Talvella vuonna 1844 tulin Åselen Lappiin tarkastusta pitämään. Täällä tapasin muutamia lukijaisia, jotka kuuluivat maltillisempaan puoleen. Niiden seassa oli eräs lappalaistyttö nimeltä Maria, joka avasi koko sydämensä minulle, kuultuaan alttarisaarnani. Tällä yksinkertaisella tytöllä oli armonjärjestyksessä kokemuksia, joita en koskaan ennen ollut kuullut. [ - - ] Ja nyt vasta", ajattelin minä, "nyt näen tien, joka viepi elämäään; se on ollut minulta salattuna, kunnes sain puhella Marian kanssa." Hänen yksinkertainen kertomuksensa vaelluksistansa ja kokemuksistansa teki niin syvän vaikutuksen sydämeeni, että minullekin valkeus koitti; minä sain sinä iltana, minkä vietin Marian seurassa, tuntea taivaallisen ilon esimakua."
Lestadiolainen herätys alkaa
Lestadiolainen herätys alkoi varsinaisesti talven 1845-1846 aikana. Kaaresuvannon pitäjän ulkopuolelle se levisi merkittävästi vasta 1850-luvulla. Laestadius muutti vuonna 1849 Pajalaan kirkkoherraksi. Täällä hänen toimintansa samoin kuin koko liikkeen leviäminen kohtasi suuria vaikeuksia, kun paikkakunnan silmäätekevät vastustivat ankarasti Laestadiusta. Syytökset kohdistuivat mm. liikutuksiin¹
¹Liikutus on hengellisen kokemuksen ilmaus, jossa liikutuksen saaja voi alkaa huutaa lujalla äänellä esim. "Kiitos Jeesus, kiitos Jeesus..." Liikutuksien takia ulkopuoliset alkoivat kutsua herätyksen saaneita "hihhuleiksi".
ja Laestadiuksen karkeaan kielenkäyttöön².
² Laestadius ruoski saarnoissaan säälittä julkisyntisiä. Samalla mitalla saivat myös ulkonaisesti siivosti elävät, nuo "siveät huorat, raittiit juomarit, rehelliset varkaat..."
Laestadius velvoitettiin 1853-1859 pitämään sunnuntaisin oma jumalanpalvelus erityisesti niille herätysryhmänsä jäsenille, jotka eivät voineet hillitä liikutuksiaan kirkonmenojen aikana.
Laestadiuksen elämän loppuvaiheet
1850-luvun lopulla Laestadiuksen näkö huononi nopeasti, ja hän kävi vuonna 1858 silmälääkärissä Tukholmassa ja hankki silmälasit. Näön heikkeneminen näkyy saarnakäsikirjoituksissa käsialan suurenemisena sekä vanhojen saarnojen uudelleen lukemisena (merkitty usein konseptiin).
Kolme päivää ennen kuolemaansa Laestadius hyvästeli perheensä, minkä jälkeen hän menetti puhekykynsä. Hän kuoli 21.2.1861 ilmeisesti vatsasyöpään.
Laestadiukselta jäi jälkeen paljon saarnoja, joita on julkaistu ns. postilloissa³,
³ Postilla = saarnakirja, saarnoja sisältävä kirja
"post illa" (latinaa) = "tämän jälkeen", nimittäin Raamatun tekstin jälkeen pidettävä saarna.
monilla kielillä (uusimmassa Saarnat I-III -teoksessa on 466 kpl), sekä muita teoksia, kuten uskonnonfilosofinen Dårhushjonet (Hulluinhuonelainen) ja äskettäin kokonaan suomennettu Lappalaisten mytologian katkelmia (kirjaa ei julkaistu LLL:n aikana).
Oli ite perkeleestä sikissyt lappalaisia geenejä omaava poromies.
mä.