Olen jotenkin jumiutunut tilanteeseen jossa seurustelusuhteen löytäminen on lähestulkoon mahdottomuus tai ainakin tuntuu siltä. Edellinen ''vakava'' suhde oli 9.luokalla ja siitäkin on aikaa jo kohta vuosikymmen. Sen jälkeen minusta on tullut vuosi vuodelta yksinäisempi ja olen alkanut enemmän keskittyä omiin harrastuksiini. Välillä naiset ovat kadonneet mielestä kokonaan, välillä taas palaavat ajatuksiin. Nykyisellään olen yliopistossa mutta on ollut hankala tutustua syvällisemmin kehenkään oman alan opiskelijaan, kun he tuntuvat olevan jatkuvasti jossain bilettämässä. Itse en sellaista harrasta kun en juo enkä polta enkä hirveästi ole innostunut esim. sellaisesta naisesta joka käy joka viikko baareissa. Olen myös kokeillut nettideittailua ja muutaman ihmisen tavannutkin livenä, mutta mitään sen kummempaa ei syntynyt. Harrastan mm. urheilua ja musiikkia, olen myös huumorintajuinen ja tietyllä tasolla romanttinen. Luonteenpiirteisiini kuuluu kuitenkin myös ajoittainen vetäytyminen omiin oloihini ja se varmaan asettaa tiettyjä haasteita myös seurustelusuhteille. Minulla on iso määrä kavereita, joista kuitenkaan kukaan ei ole minulle erityisen läheinen vaan tapaan heitä aina tietyissä tilaisuuksissa jne. Mutta sellaisia kenen kanssa viettäisin aikaa muuten vaan ei juuri ole.
Kertokaahan, millaisena näette tulevaisuuteni seurustelun suhteen? Täytän kuitenkin jo 24 vuotta tänä vuonna...
Kertokaahan, millaisena näette tulevaisuuteni seurustelun suhteen? Täytän kuitenkin jo 24 vuotta tänä vuonna...
Vastaukset 31
Vanhimmat
Eipä tuo 24 niin paljoa vielä ole. Itse en ole koskaan bilettänyt (olen nainen), mutta aina jostain on partnereita löytynyt. Tosin en seurustele, kyseessä on pikemminkin suhteita (olen eronnut ja lapseton, enkä edes korkeaa sosiaalista asemaa, joten en ole mikään haluttu seurustelukumppani).
Katselet varmaan väärästä kohtaa. Ehkä joku osoittaa mielenkiintoa sinua kohtaan, muttet sitä vain huomaa, koska vaatimuksesi ovat erilaiset. Itse olen joskus seurustellut työtoverin kanssa. Pari kertaa on ollut suhde naapuriin (joista toinen yritti varovasti kiinnittää huomioni 1,5 v ajan, ennenkuin tajusin, että kyseessä on oikeasti hyvä tyyppi). Yksi kaveri löytynyi netistä (tavataan edelleen, mutta harvoin). Yhteen törmäsin vaelluksella. Jos baari on tavalinen paikka löytää kumppani, niin itse olen löytänyt kaikki jostain ihan muualta.
Elämäsi rakkaus voi kävellä sinua kadulla vastaan. Oikeasti.
Älä yritä ainakaan etsiä, sillä tavalla ei löydä. Tai ainakin se on kovin harvinaista. Yleensä jos yrittää kovasti etsiä jotain tulee epätoivoiseksi ja se taas näkyy kilometrien päähän.
Mitäs sitten luulitko että neito tulee ovelta hakemaan ja vie vihille?
Älä huoli, ite oon 30v ja treffeillä en ole koskaan vielä ollut. En ole koskaan seukannut vielä, kavereita ei ole ainuttakaan. Harrastuksiakaan ei oo ainuttakaan eikä liioin työpaikkaa. Kotona istun yksin pimeessä seiniä tuijottaen. En polta enkä juo ollenkaan, en vaan kelpaa kellekkään. Deittipalstoja on kokeilut mut en ole yhtään vastausta koskaan saanut.
Kai se elämä voisi huonomminkin olla.
Oletko trolli?
Jos et, kannattaa mennä terapeutille itseään hoidattamaan, koska muuten tuollainen käy ennen pitkää täysin sietämättömäksi.
En ole trolli, mulla vaan sattuu olemaan tylsä elämä. Ja en ole vielä ihan täysin hulluuden partaalla. Ja ei tää mua sen suuremmin haittaa, onneks mulla on vielä mun mutsi elossa kenen luona saa aika-ajoin viettää aikaa, isä multa on jo kuollu. Olen aina ollu vahva sisimmältäni ja oon hyvin tullut yksin toimeen vaikka välillä todella tylsää onkin.
Itse olen vähän yli 30v ja jotain säätöjä on ollut, mutta poikamiehenä yhä elellään. Ei välttämättä kannata odottaa apua muilta, ainakaan miespuolisilta kavereilta, koska ne ajattelevat vain omaa etuaan, eivätkä aio auttaa kavereitaan pääsemään pukille... Harrastuksia sinulla varmasti jotain on, mutta ehkä et ole niitä pitkään aikaan harrastanut? Yhteiskunta on tosiaan vähän ehkä "sairas" koska itsetunto voi mennä tosi huonoksi, vaikka ei olisi tehnyt mitään pahaa.
Mulla ei ole koskaan vielä ollut ainuttakaan harrastusta, miten harrastuksia tulee jos on kiinnostuksen kohteet täysin erilaiset kuin muilla. Peruskoulun aikana pelailin pleikkaria ja kaverit jäi hankkimatta. Peruskoulun jälkeen sain tietokoneen ja nyt sit istun netissä ihmettelemässä ja taas on kaverit jääny hankkimatta. En viihdy missään isossa porukassa koska tuntuu et siellä olen aina se kolmas pyörä ja en haluu aiheuttaa kellekkään pahennusta olemassaolollani. Vaikka en ees puhuisi mitään ja istuisin nurkassa olen aina se ylimääräinen josta halutaan eroon mahdollisimman pian vaikka en ole tehnyt mitään väärää enkä pahaa kellekkään.
Ja miten sitä ees pystyis säilyttämään kaverien mielenkiinnon koska en osaa puhua yhtään niistä asioista mistä ns. nykynuoriso/aikuiset puhuu. En katso telkkaria ollenkaan enkä lue uusimpia lööppejä. Mun jutut painottuu aika paljon tietokoneisiin ja leffoihin. Joskus voin höpistä jopa musasta jos en muuta keksi.
Kamppailulajeja haluisin harrastaa mut niihin ei ole varaa, ne kun sattuu olemaan helvetin kalliita ja niitä ei työttömänä harrasteta. Jä tähän soppaan ei sossu halua lusikkaa mukaan heittää, usko pois olen kysynyt sossua sponssaamaan. Ainut asia minkä sieltä sain oli turha kimmoke ranneke millä ei kamppailulajeja pysty harrastamaan.
Odotan vaan mun turhan elämän loppumista, voi kun se tulisi pian.
Täällä on toinen samanlainen ja ikää kohta 40v.
Nykyään naisia ei seurustelu kiinnosta ja miehen on lähes mahdoton tutustua naisiin ellei ole komea koska naisille se miehen ulkonäkö on kaikki kaikessa. Kyllä se vaan on pinnalliseksi mennyt tutustuminen ihmisiin
Täysin samaa mieltä.
Eiköhän ne ole miehet jotka ei halua seurustella. Haluavat vaan käydä panemassa.
Ei tuollaisia yleistyksiä voi tehdä suuntaan eikä toiseen!
Ei ne miehetkään halua seurustella ellei nainen ole mikään kaunotar. Pätee niin suuntaan kuin toiseenkin!
Olen mies. Itselle ongelma oli jonkin sortin uskalluksen puute kun mahdollisuuksia tuli vastaan. Omia käyttäytymismalleja kannattaa tutkia vaikkapa lukemalla Mystery Method -niminen "pelimiesopas".
Muista, että kuvauksesi perusteella olet hyvä saalis jollekin naiselle. Varmasti omana itsenäsi kelpaat kunhan oikea tulee vastaan.
Niinhän ne kaikki miehet ovat tuollaisia netissä mutta tosielämässä ihan erilaisia.
Naiset ei halua tutustua meihin miehiin joten ei voi seurustellakkaan koskaan. On vaan oltava aina yksin koska naisille ei kelpaa. No tottuuhan tätä mutta jatkuva päänsärky yksinäisyydessä on.
Miehiä ei kiinnosta tutustua naisiin (paitsi huoriin). Miehet haluaa vaan panna random lorttoja, tosin lorton pitää olla viimeisen päälle kaunis vaikka mies ei olisi yhtään samalla tasolla edes.
Eipäs kun naisia ei kiinnosta tavis miehet. Ei ole yksikään nainen halunnut minuun tutustua vaikka pyysin yhtäkin elokuviin pari päivää sitten.
Miehiä ei myöskään kiinnosta tavisnaiset.
Yleistäminen on yksi typerimmistä asioista, mitä tiedän. Ei se jos tapaamasi miehet ovat olleet kuvailemasi kaltaisia, tarkoita jotta kaikki ovat. Harrastan urheilua säännöllisesti, joku joskus erehtynyt komeaksi kutsumaan :D . Silti pidän tavallisista naisista, täydelliset turn off jutut on juuri he peilin edessä viihtyvät naiset.
Tyttöystävän löytäminen ei ole mikään maaginen ratkaisu sinun ongelmiisi. Toisaalta, toinen ihminen taloudessasi voi olla joko eduksi tai haitaksi kokonaistilanteelle. Harkitse hyvin tarkkaan, ennen kuin alat mihinkään.
Yksinäisyys, se on vain tunne. Elämä on täynnä erilaisia tunteita.
Ainiin. Harrastanhan minäkin urheilua ja musiikkia, mutta ei se ulkopuoliselle henkilölle mitään kerro kokonaistilanteesta. Soitanko alttoviulua sibeliusakatemiassa vapaahetkinäni NHL-liigan tiimellyksistä, vai olenko perus jantteri, joka haaveilee stratocasterin sähkökitaran ostosta, jossa oli liian paha ääni herkälle äidilleni ja liikuntakin on vain lähisiwaan kävelyä joka toinen viikko..?
Kerro totuus kiertelemättä. Jos nainen ei juokse karkuun, pidä siitä perkele kiinni kynsin ja hampain !
Jos totta puhutaan niin olen tekemissäni asioissa yleensä aika hyvä. Mutta koskaan eläessäni en ole vielä niin tosissaan halunnut naista itselleni että olisin tehnyt kaikkeni sen eteen.
Suurin osa ihmisistä ei varmaan ikinä eläessään todella seurustele. Se on homma johon moni ei edes kykene.
Pyysin yhtä tyttöä kuntouttavasta työtoiminnasta leffaan muutama päivä sitten, vaihdettiin numeroita ja käytiin leffassa. Leffan jälkeenkin viestiteltiin muutaman kerran WhatsApp:in kautta. Todella ihana ja mun mielestä maailman kaunein tyttö.
Voin sanoa että todella ujona ei ollut helppoa keksiä fiksua sanottavaa, tosin tämä tyttökin oli todella ujo. Tosin vaikeinta tässä oli se itse leffaan pyytäminen, ei niinkään se leffassa oleminen yms. Ensiaskeleen ottaminen hermostutti mua niin et sydän otti muutaman lisälyönnin.
Nyt on todella kova ikävä, toivon että tämä ihana tyttö olisi mulle se oikea mikä kuulemma kävelee kadulla vastaan.
Yrittänyttä ei laiteta, oon koko elämäni ajan ollut satavarma siitä etten pääse koskaan tytön kanssa leffaan tai ylipäätänsä ulos. Olin väärässä, ja olen onnellinen että olin väärässä. Aina kannattaa yrittää kaikkensa, koska yrittämättä ei saavuta mitään.
Jos tästä ei kehkeydy sen vakavampaa, oon silti todella onnellinen siitä että yritin. Yksi mun elämän hienoimmista illoista.
Hei "Haamuvaan"!
Miten leffakaverin kanssa on sujunut nyt jatkossa? Oli miten oli! Nyt ainakin tiedät, että sinulla on mahdollisuuksia. Kuten sanoit: Yrittänyttä ei laiteta! Jatka sillä ajatuksella :-)
Se oli hyvä ja valoisa kokemus joka tapauksessa ja saattoipa olla myös hänelle, ehkä ujolle, tärkeä hetki.
Ei hän halunnut viestitellä minun kanssa enään, en ymmärrä miksi. Leffan jälkeen viestiteltiin pari kertaa WhatsApp:in kautta mut hän ei jostain syystä halunnut vastata minulle. Ajattelin että ehkä hän ei halua olla minun kanssani tekemisissä. Ajattelin antaa hänelle aikaa ja jättää hetkeksi rauhaan, mistä sitäkään tietää jos hän tarvii aikaa tulevaisuuden pohtimiseen.
Kyllä hän minulle "moi" sanoo kun törmätään kuntouttavassa työtoiminnassa, mut ruokalassa ei ole enään sitä samaa katseiden vaihtelua mitä oli ennen leffaa. Ehkä en ollut tarpeeksi rohkea kun olin leffassa, yritin kyl parhaani koska ujo olen. Ehkä ei ollut tarpeeksi. Tai sitten hän vain haluaa olla yksin, eihän siinäkään mitään väärää ole. Itsekkin tykkään olla yksin, ei se niin pahalta aina tunnu mitä kuvitellaan.
Kyllä minä ujona tulen vielä olemaan pitkään, ei siitä ihan niin vain eroon päästä. Mutta ehkä minä nyt uskallan olla hivenen rohkeempi naisten seurassa enkä aina se hiljainen ja filosoiva persoona (tosin eihän noissakaan piirteissä mitään vikaa ole).
Ehkä mun tulevaisuus vaikuttaa nyt hiukan valoisammalta, ei ihan kaikista kirkkaimmalta mutta on tämä alku.
Valitettavasti sun miehenä olisi pitänyt keksiä kaikkea hauskaa ja fiksua sanottavaa. Ujous ja hiljaisuus on sallittua naisille, ei miehille
Tai ehdottaa esim. heti leffan jälkeen tai seiraavana päivänä uutta tapaamista.
Tuskinpa hän olisi ollut kiinnostunut uudesta tapaamisesta, ei hän edes halunnut että olisin saattanut hänet kotiin niin kuin herrasmiehen kuuluu. Mun mielestä olin yllättävänkin sosiaalinen kun oltiin leffassa, tosin leffan aikana en halunnu jutella liikaa koska halusin antaa muille katselurauhan. Leffan ulkopuolella juttelin kyl melko paljon vaikka tosi ujo olen.
Ehkä hän sitten haluaa olla yksin, kuten sanoin aiemmin ei siinä mitään väärää ole. Itsekkin viihdyn aika-ajoin yksin todella hyvin, välillä tulee kyllä surullinen mieli koska ei ole ystävää mitä sais halata yms.
En minä ihan vielä kirvestä kaivoon heitä, katsotaan tässä nyt vielä seuraavat 10v ennen kuin täysin luovutetaan.