Tiina Ojutkankaan tulkinta Niinistön puheesta

On hämmästyttävää ja säälittävää kuinka Länsi-Savo on täysin kykenemätön muuttamaan kantaansa edes preidentin sanan edessä. Ojutkangas nostaa tämän päiväisessä pääkirjoituksessaan esille, kuinka Niinistö aivan oikein tuomitsee polttopulloiskut vastaanottokeskuksia vastaan. Sen sijaan Ojutkangas kiertelee parhaansa mukaan Niinistön voimakkaita kannanottoja, missä presidentti harvinaisen selvästi tuo esille kuinka tänne lähdetään muillakin motiiveilla, kuin vainoa pakoon.

Tämäkö on Tiina Ojutkangas sinun rehellinen tulkintasi presidentin puheesta? Häpeä!
Sama pakonomainen asioiden puhtaaksi puhuminen siis jatkuu Länsi-Savossa. Tämä lehti on journalismin häpeätahra. Eikö edes Tikka kiinnitä huomita kuinka tämä aviisi mamuttaa Suomalaisuuden kustannuksella?

Muutama lainaus presidentin puheesta:

Pakolaisuuden luonnekin on muuttunut: liikkeelle lähdetään muualtakin kuin hädän keskeltä.

Olemme Suomessa kohdanneet ennen kokematonta. Puolen vuoden aikana meille on tullut yli 30 000 pakolaista ja heitä tulee yhä lisää. Osa pakenee hätää, osa hakee parempaa, molemmat luonnollisia ja inhimillisiä motiiveja.

Maailmasta tulijoita olisi määrätön määrä, mutta kykymme kantaa huolta heistä on rajallinen. Luulen, että Ruotsin pääministeri Löfven sanoi oleellisen kuvatessaan ”olemme olleet naiiveja”. Ruotsi, monien muiden maiden lailla, onkin tiukentanut maahanmuuttopolitiikkaansa. Olen ymmärtänyt Suomen hallituksen ratkaisut niin, että haluamme turvata voimavarat suurimmassa hädässä olevien auttamiseen. Silloin apua riittää vain vainon vuoksi tuleville.

Viittaan vielä vanhaan sanontaan, joka ei ole menettänyt ajankohtaisuuttaan, nimittäin – maassa maan tavalla.
30178
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 30

Vanhimmat

No jos joku viitsii selata ja lukea suvakkipäätoimittajan vanhoja juttuja, niin veikkaan, että moni ihmettelee samaa kuin minä. Kuinka noin ammattitaidoton, näköalaton ja asioille puolueellinen M voi olla yleensäkään edes mokoman suvakkisanomien päätoimittaja, kun ei noin huonoa tyhjäntoimittajaa otettaisi muissa lehdissä edes harjoittelijaksi.

Kirjoituksien perusteella jopa ne "teetkö aina kaikki nämä asiat väärin"- höpöhöpötoimittajatkin menevät tämän suvakkikilarin edelle ammatillisella osaamisellaan. Ja sitten se toinen vajukki.... kaikki tiedätte hänet kyllä. Kirjoittaa lähinnä lempparimusiikistaan. Se hinttarin näköinen... Toki pilaa hinttienkin maineen.

Äänestä

Presidenttihän sanoi, että muutama yksittäistapaus leimaa koko muun sakin. Eli muutama yksittäistapaus, näin minä kuulin.
Vai kuinka se oli...?

Äänestä
  • Niinhän Niinistö sanoi. Muutama yksittäistapaus. Mutta nämä rasistit yrittävät väen vängällä tulkita presidentin puhetta mielensä mukaan, muka oikeutuksenantona maahanmuuttajien syrjimiselle! Jo on aikoihin eletty!
    Ja polttopulloisku on, kuten hän sanoi, murhapoltto! Siitä Suomen lain mukainen oikea rangaistus on elinkautinen.

    Äänestä

  • old_profile_94443 kirjoitti:

    Niinhän Niinistö sanoi. Muutama yksittäistapaus. Mutta nämä rasistit yrittävät väen vängällä tulkita presidentin puhetta mielensä mukaan, muka oikeutuksenantona maahanmuuttajien syrjimiselle! Jo on aikoihin eletty!
    Ja polttopulloisku on, kuten hän sanoi, murhapoltto! Siitä Suomen lain mukainen oikea rangaistus on elinkautinen.

    " Jo on aikoihin eletty" Päättäjät on kyllä itse syypäitä siihen,että musuja vihataan, suomessakin on paljon asumattomia eipä heille järjestetä minkäänlaista hätämajoitusta eikä pääministeri luovuta asuntoaan. Kantasuomalaisiahan tässä syrjitään eikä partalapsia.

    Äänestä

  • Joo, asumattomia on. Kuhmossa monta taloa ja lapissa.

    Äänestä

  • Asuma kirjoitti:

    Joo, asumattomia on. Kuhmossa monta taloa ja lapissa.

    Mitähän tämäkin viesti oikein tarkoittaa.

    Äänestä

  • no, mies sanoo asumattomia...komppaan häntä

    Äänestä

Kyllä Niinistön puhe oli harvinaisen köpö näin presidentin asemassa esitettynä. Toisti itsestäänselvyyksiä. Peruskoulun esitelmänä olisi tullut tuollainen välttävä seiska.

Eipähän tuollaiselta tusinaoikeustieteilijältä voi paljoa odottaakaan. Tavallista harmaata massaa.

Karismaa? Joo, jos maalia vetää seinään ja seuraa sen kuivumista. Yhtä paljon.

Äänestä

Suomi on ajautunut tilanteeseen jossa isänmaallisia ihmisiä katsotaan kieroon ja tarjotaan ulkomailta tulleille parasta. Ajat ovat samankaltaiset ilmapiiriltään, kuin sotiemme jälkeen, jolloin heitä jotka eniten olivat sodassa tehneet vihollisen pysäyttämiseksi, jahdattiin kuin jäniksiä. Jahtaajina olivat punaiset kommarit, jotka sodan aikana piileskelivät takaportaissa, tai muut sotatehtäviä vältelleet mieleltään nyrjähtäneet.

Tavalliset ihmiset eivät uskalla sanoa enää mielipidettään leimautumisen pelossa ja nämä vihervasemmiston äänitorvet pitävät itseään jollain lailla parempina ihmisinä asettamalla Suomen vaaralle alttiiksi ja tekemällä kaikkensa jotta meillä ei olisi puolustusvoimia ollenkaan.

Tähän on tultu. Tämä touhu on täysin kaistapäistä ja absurdia. Niinistökin tietää tämän, mutta ei voi tontiltaan enempää tehdä.

Äänestä

tässä mitään ojutkankaan tulkintoja tartte. osaan käyttää päätäni ja älyäni ilman jonkun ojutkankaan tulkintojakin.. ja presidentin puhe on tyynnytellä köyhää kansaa, ettei ala pullikoimaan eu porho ökyille, jotka ovat kusseet silmään kansalaisia jo muutaman vuoden. ¤.

Äänestä
  • No tulevaisuudessa ajetaan näitä rättipäitä vittuun meidän Suomesta ja hakataan suvakkeja niin maan perkeleesti. Lystiä tulloo olemaan leillä sotahulluilla hahahahaha. Vittu sittenpähän tajuaa nämä mualimanhallaahat hahaha naurattaa jo nyt niin pirusti hihihihi!

    Äänestä

  • Hahahaha, kyllä hulluja maailmaan mahtuu, heh hehe. Vaan kun nekin naurut maksaa suvakit ja muut työtätekevät, hahaha. Huh huh.

    Äänestä

  • Huhhuhu kirjoitti:

    Hahahaha, kyllä hulluja maailmaan mahtuu, heh hehe. Vaan kun nekin naurut maksaa suvakit ja muut työtätekevät, hahaha. Huh huh.

    Sentäs sinäkin tajusit, että kaikki maksaa, kyllä naurus viellä hyytyy sen maksun määrästä. Suvakit on pihalla kuin lumiukot, mutta tyhmää päätä kyllä auotaan.

    Äänestä

  • SuomiSuomalaisille kirjoitti:

    No tulevaisuudessa ajetaan näitä rättipäitä vittuun meidän Suomesta ja hakataan suvakkeja niin maan perkeleesti. Lystiä tulloo olemaan leillä sotahulluilla hahahahaha. Vittu sittenpähän tajuaa nämä mualimanhallaahat hahaha naurattaa jo nyt niin pirusti hihihihi!

    Voi teitä lapsia, kun ette tunne suomen historiaa sitten ollenkaan. Sota aikana -40 luvulla suomalaisia lähti pelkästään tornion kautta ruotsiin yli 50 000 siis yli VIISIKYMENTÄTUHATTA suomalaista pakolaisiksi ruotsiin !!!
    Nyt on suomen vuoro auttaa muita !!! Häpeäisitte pennut tietämättömyyttänne.

    Äänestä

  • Historiakunniaan kirjoitti:

    Siinäpä rasakka ja selekkee kommentti! On tiällä kuitennii seleväjärkisijäkkii immeisijä!

    Täyttä paskaa kirjoitat,suomesta vietiin lapsia Ruotsiin ja nekin pääasiassa pääkaupunki seudulta. Ne jotka ei suostuneet lähtemään rintamalle ammuttiin . Häpeä itse ja kirjoita totta elä valhetta. Kyllä suomi auttaakin, mutta huijarit pitää heittää maasta pois.

    Äänestä

  • old_profile_94443 kirjoitti:

    Siinäpä rasakka ja selekkee kommentti! On tiällä kuitennii seleväjärkisijäkkii immeisijä!

    Ainakin todisti että Savonukko on tietämätön hölmö, selväjärkistäkö on paskan kirjoittelu.

    Äänestä

  • otahaselvää kirjoitti:

    Täyttä paskaa kirjoitat,suomesta vietiin lapsia Ruotsiin ja nekin pääasiassa pääkaupunki seudulta. Ne jotka ei suostuneet lähtemään rintamalle ammuttiin . Häpeä itse ja kirjoita totta elä valhetta. Kyllä suomi auttaakin, mutta huijarit pitää heittää maasta pois.

    Kuuklettamallahan tuo selviää, tottakai lapsetkin otettiin mukaan. Eipä se muuksi muutu vaikka ei olisi tukkaa päässä ja maastohousut jalassa. Tornion kautta 54 000 henkeä.

    Äänestä

  • old_profile_94443 kirjoitti:

    Siinäpä rasakka ja selekkee kommentti! On tiällä kuitennii seleväjärkisijäkkii immeisijä!

    pitää vastailla itsellesi, Pia Rask? Tekeekö se oksennuksistasi jotenkin vakuuttavampia.

    Äänestä

  • Lapinhistoriaa kirjoitti:

    Kuuklettamallahan tuo selviää, tottakai lapsetkin otettiin mukaan. Eipä se muuksi muutu vaikka ei olisi tukkaa päässä ja maastohousut jalassa. Tornion kautta 54 000 henkeä.

    Nyt lukumäärä nousi, miksi näistä ihmisistä ei koskaan puhuta, kerropas syy. Se ettei tuo ole totta.

    Äänestä

Täytyy olla pahasti tärähtänyt joka vertaa Suomalaislasten evakkoa Ruotsiin, samalla kun miehet menivät rintamalle, tähän lähi-idästä virtaavan nuorten partalasten invaasioon. Menikö ne lapset sinne Ruotsiin tavoittelemaan taloudellista etua häh?
Mikseivät Irakilaiset mene naapurimaihinsa saman kulttuurin pariin, häh?

Meniksi vitt.u suomalaiset jonnekin mongoliaan häh?

Kaltaisenne maan petturit täällä hävetä saa!!!

Äänestä

Yllättävän pitkään Länsi-Savo saa muokata ihmisten mielipiteitä sananvapauden nojalla, ilmeisesti Tikkaa ei kiinnosta yhtään mitä aviisissa kirjoitellaan.

Nämä ihmiset sitten esiintyvät vastuullisina kunnon ihmisinä, he, jotka eivät totuudesta välitä tuon taivaallista.

Äänestä
  • Tee itse julkaisu tai muu jutska, jossa salvität asioita. Ei tarvii olla tikka eikä tilhi. Pitää olla suomalainen muttei juomalainen. Eikun alat painaa. Vai eikö kiertokoulun ja hymylehden lukemisen taidot riitä tiedottamiseen. Täällä vaan auotaan päätä ja ollaan peloissaan, että sossun rahat meneenmuille.

    Äänestä

  • Tee-lehtes kirjoitti:

    Tee itse julkaisu tai muu jutska, jossa salvität asioita. Ei tarvii olla tikka eikä tilhi. Pitää olla suomalainen muttei juomalainen. Eikun alat painaa. Vai eikö kiertokoulun ja hymylehden lukemisen taidot riitä tiedottamiseen. Täällä vaan auotaan päätä ja ollaan peloissaan, että sossun rahat meneenmuille.

    Sitähän tee itsekin . Onhan syytäkin olla huolissaan, suomalaisten rahat kuuluu meille, eikä partalasten elämiseen.

    Äänestä

  • "lmeisesti Tikkaa ei kiinnosta yhtään"

    Ei vaan tikka kannattaa tuon lehden ajamaan sosialistista totalitarismiä. Kaikki hyväveljet kannattavat sitä, kuten myös maan islamisaatiota.

    Äänestä

kannanotot kaikki vaparisolvaajan koneelta kotoisin. Se on sairas eikä parane. Vain kuolema voi piruparan ja öyhöttäjän armahtaa.

Äänestä

Vain Savonlinna puuttuu enää jutusta.

Äänestä

raportoi ns. pääkirjoituksissaan enemmänkin päänsä ongelmista, kuin mistään muusta. Sen verran pahasti se on vieraantunut elämästä ja todellisuudesta kirjoitustensa perusteella arvioiden.

Äänestä
  • Siksihän se onkin PÄÄkirjoitus! ;)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

objektiviisuushuihai kirjoitti:

On hämmästyttävää ja säälittävää kuinka Länsi-Savo on täysin kykenemätön muuttamaan kantaansa edes preidentin sanan edessä. Ojutkangas nostaa tämän päiväisessä pääkirjoituksessaan esille, kuinka Niinistö aivan oikein tuomitsee polttopulloiskut vastaanottokeskuksia vastaan. Sen sijaan Ojutkangas kiertelee parhaansa mukaan Niinistön voimakkaita kannanottoja, missä presidentti harvinaisen selvästi tuo esille kuinka tänne lähdetään muillakin motiiveilla, kuin vainoa pakoon.

Tämäkö on Tiina Ojutkangas sinun rehellinen tulkintasi presidentin puheesta? Häpeä!
Sama pakonomainen asioiden puhtaaksi puhuminen siis jatkuu Länsi-Savossa. Tämä lehti on journalismin häpeätahra. Eikö edes Tikka kiinnitä huomita kuinka tämä aviisi mamuttaa Suomalaisuuden kustannuksella?

Muutama lainaus presidentin puheesta:

Pakolaisuuden luonnekin on muuttunut: liikkeelle lähdetään muualtakin kuin hädän keskeltä.

Olemme Suomessa kohdanneet ennen kokematonta. Puolen vuoden aikana meille on tullut yli 30 000 pakolaista ja heitä tulee yhä lisää. Osa pakenee hätää, osa hakee parempaa, molemmat luonnollisia ja inhimillisiä motiiveja.

Maailmasta tulijoita olisi määrätön määrä, mutta kykymme kantaa huolta heistä on rajallinen. Luulen, että Ruotsin pääministeri Löfven sanoi oleellisen kuvatessaan ”olemme olleet naiiveja”. Ruotsi, monien muiden maiden lailla, onkin tiukentanut maahanmuuttopolitiikkaansa. Olen ymmärtänyt Suomen hallituksen ratkaisut niin, että haluamme turvata voimavarat suurimmassa hädässä olevien auttamiseen. Silloin apua riittää vain vainon vuoksi tuleville.

Viittaan vielä vanhaan sanontaan, joka ei ole menettänyt ajankohtaisuuttaan, nimittäin – maassa maan tavalla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu