Tapahtui silloin, kun oli mahtavat miehet kaivoksen loppumisen merkeissä kehittämisen johdossa, Tikanmäki hallituksen puheenjohtajana, Sarkkinen valtuuston pj, V. Tikkanen kaupunginjohtajana ja Tossosen A hankejärjestelijänä.
Vapaatoimittaja kävi reissulta palanneen V. Tikkasen puheilla.
"vapaatoimittaja
3.10.2013 19:00
Kysytäänpä?
Pyhäjärvisten aika,-paikka-ja tehtävä- uskolliset tiernapojat tekivät matkan pääkaupunkiin alkuviikosta, ja ajattelin kysästä, miltä se nyt oikein tuntuu??
Julkaisuteknisitä syistä, vastaan myös itse.
Kävitte äskettäin reissun päällä?
-Kyllä, oltiin ja tultiin, sanon heti, olimme hyvin tiekartalla, lähes koko ajan.
Olitte siis ihan monissa miehin toimessa, useammat korvat ja silmät tallentavat enemmän muistikuvaa, sehän on selvää.
Mitä jäi siis kerrottavaksi paikallisille virallisen uutisoinnin lisäksi?
-Kysymyksessähän oli vaikuttavuustutkimuksen info-tilaisuus ja lukujen kuuleminen. Kyllä, me vaikutuimme, monissa miehin,ennen ja jälkeen kuullusta. Mutta oli sitä vaikuttuneen näköistä sakkia kyllä myöhemminkin. Vieläkin vähän heikottaa..
Mistä siis oli kysymys? Onko pyhäjärven suuntaan suurikin mielenkiinto suursijoittajilla ja valtion rahoittajilla?
-Neuvottelut ovat vielä pahasti vaiheessa, sehän on täysin ymmärrettävää. Eihän tässä ole jutusteltu kuin reilu 20 vuotta,mitä nyt että pojastakin on tullut mies tänä aikana..Ministerit vaihtuu niin tiuhaan, ja eduskuntavaalit painaa päälle, eihän tässä ole mitään merkkipaalua tahi saavutusta ehditty neuvotella loppuun..Alkua vähän, kuten esim. se että näytimme oikein Suomen kartalta, missä päin Pyhäjärvi eli Pyhäsalmi on. Olisittepa nähneet muutamien ilmeen, ihan kuin eivät olisi uskoneet tätä ennen paikkaa olleen olemasskaan...
Rahoitusta, sitä on siis tiedossa, rakenneuudistukseen ei kun rakennusvaiheeseen?
-Hmm kunnan talousarvion laadinta on nyt niin pahimmoillaan,,katsotaan marraskuussa, minkämoisia ja suuruisia hankkeita haemme, ja paljonko kaupunki satsaa keskeneräisiin tutkimuksiin. eihän niitä voi keskenkään jättää..vai mitä?
Nihakin kanssa on jo keskusteltu ja sieltä ovat tulossa 5000 th euron potilla per vuosi mukaan..Eli on näitä rahoja tulossa, on.
Selväähän tämä, kysyn vielä, että koska jos kun kunnes ehkä ja toisinaan, Lagunan suuruus on niin suurta, ettei se mahdu kuin yhden, maximissaan kymmenen ihmisen älykkyyden rajoihin, niin kuinka ihmeessä on turvattu jatko-ja loppuneuvottelut, kun tekin tietäjämiehet, alatte olla ikä-miéhiä..seuraavien 30 vuoden päästähän , anteeksi nyt, kukin kasvattaa jo todennäköisesti siunatun maan petuniaa..Miten on jatkoneuvottelujen taso mahdollista säilyttää?
- Hmm hmm, miten tuohon..kysymyksessähän on sellainen, NIIN valtava asia pyhäjärvisille, että ei tätä voi ajatellakaan tumpelokäsiin..että..eihän kukaan osaa jos minä en tätä tee, ja jos joku muuta väittää, se ei ole ymmärtänyt koskaan, mistä on kysymys.
Haastattelu oli fiktiivinen, vai oliko sittenkään?"
2.1.2016 V. Tikkanen tekee paluuta, itse asiassa, tokko se on koskaan lähtenytkään? Meillähän on tullut kaupungin virkapiireissä tavaksi se, että täällä, kun poikien kesken niin tuumataan, niin suosiossa pysytään, vaikkei pystyisi mihinkään, eli jos ei ajaudu pois lähetettävien listalle. Eläkkeellä olo ei ole este, päinvastoin, kun on entiset suojelijat sattuman kanssa puikoissa, niin kyllä hommia tumpeloille löytyy.

Vastaukset 9
Vanhimmat
Meillä on mukavvoo pittää aina välillä kahta kaupunginjohtajoo yhtäaikoo, kun ei meinaa nuo veroeurot mahtua pankkitilille aikaajjoin. mukavoo on taas edustaa ja saunoa. ottaakohhan tuo muu suomikin mallia meithin mukavasta mallista. joo saunotahan ja ootellaan lagguunaa HEHHE HE HEEE
Miksi joku kopioi tuon itsensä kehujan, älyvapaatoimittajan sekopäisiä juttuja?
ovat niin kohillaan tuon "toimittajan" jutut, miksi ei toistelisi.
Mitä ne "Sekopäistä" häiritsee , siinä on maksamista kahdellelle johtajalle palkkaa.
Rinnevaara, Liuska, Leppäharju aika kunnan kehityksen kannalta oli parasta.
Tikkasen aikana on poljettu pulunpaskaa piiloon, eräässa lehdessä
toimittaja totesi Pyhäjärven ulkoistavan rahansa, pitää
todellakin paikkansa.....Olin kokouksessa jossa Kaurasen Asko lupasi kantaa täyden
vastuun... sitä odotellaan.
niin on minunkin mielestä. vapaatoimittajan kirjoittamaa pikkuilkeää satiiria on oikeastaan ikävä, hänellä kun on pistävän oivallinen tilannetaju. eihän se herroja hivele.
määki tykkään tyylistä. Ja kun vielä on totta tapahtuneet.
kaikille neljälle pk
8.3.2009 10:39
olen sitä mieltä, että selänne kuntayhtymän saa haudata ennenkuin sillä ehditään kahmia kuntiin johtoporrasta niin että virkatalot pullistelee yli-kansoitettuina.
katse v.2013 ja siellä aloittanee ymmärrettävä ja muutosvastarinnan voittanut neljän kunnan paraskaupunki.
nimen voisi johtaa käydyistä väännöistä;
-selänne ei käy, sehän olisi selätetty
-haapajärvi ei käy, sillä on huono maine ja kyseenalainen ykkössija
-kärsämäki...siitä voisi ottaa palan nimeen
-reisjärvi, liian liki haapajärveä myötäilyineen
-pyhäjärvi, no tästä vois ottaa viitettä...
olisi siis nimet kärsämäki ja pyhäjärvi muokattavana uuden kaupungin nimeksi tai lähtöpohjana.
kärsän vastakohta on häntä. mäen vastakohta tasanko. pyhän arki tai paha. järven lampi tai lätäkkö.
onpa siinä heikot avainsanat.
entäpä ihmiset.
pyhäjärviset ovat myötämielisiä naapureille (kauempana) mutta omilleen ovat umpikuuroja ja ylenkatseellisia.ja kateellisia.
kärsämäkiset oavt pienuudessaan suuruuden ihannoijia. omilleen ovat sulkeutuneita ja jopa ahdasmielisiä.
haapajärviset jaksavat kehua itseään ja kuivia heiniään, vaikka ukkoskuurot toisensa jälkeen kasteleisi kuivat kaadetut heinät.
reisjärviset tekevät työtä ja nyhräävät pirteissään tai verhon raosta kurkistelevat josko se naapurin isäntä on mennyt kylvön tekkoon...
sven tuuva
15.8.2007 10:31
Huomenta hyvät ihmiset, työssä ja työn vieressä.
Pidättelemme jonkin aikaa villihevosia, joita on perähakaan alkanut kerääntymään..juorujakin siis.
Onnittelut Marjatta, Marja ja Jaana. Teidän naisten kukkaseksi sopii vallan erinomaisesti ruiskaunokki.
Pöllölaakson toimitus sai oikeuden käyttää tätä nimeä. Maanalainen armeija puolestaan suuttutti muutamia reserviläisiä, mikään tai kukaan ei ole profeetta omalla maallaan.
Niinkin vähän aikaa toimittuaan..armeija herätti ärtymystä. Pöllölaakson Uutiset jatkaa keväällä alkanutta "piruiluaan" ja lähes pysytellen asialinjalla.
Vaskikelloon asennetaan virkavallan puolesta jo kamera. Meidän oma valvontakameramme on huollossa.
Hiljaiselo vaskiristeyksessä johti siihen, että orava alkoi puuhastella kameraan talvipesäänsä.
Huoltomies siellä nyppii naavaa ja tumpeloita pois, jahka se on huollettu, niin palautamme sen pikimiten seitsemänkymmenennenkahden metrin päähän kellastuneesta kyltistä "tähän rakennetaan" jotain...
Ison Talon "normaali" rytmi palailee . Illalla istuu valtuuston iltakoulu jälki-istuntoa ja pohtii päänsä kippeeksi miten sotesuttu oikeestaan pitääkään tehdä.
On lohdullista ajatella, että valtuuston riveissämme istuu hyvin perehtyneitä valtuutettuja, ainakin siihen, mitä tulee kokoustekniikkaan ja kokousjärjestykseen.
Ei saa taputtaa eikä osoittaa mieltä. Asiallisuus on valttia aina, mutta piikittelyt ja nakkelut voi suorittaa sopivissa puheen väleissä sinne sun tänne.
Pöllölaakson Uutisten vakioavustaja,Katto Kärpänen, pyrkii imuroimaan tunnelmat kesäkuuman hoitamista syvistä sapetushapetussydämmistä.
Emme tietenkään voi olla varmoja, saako Katto Kärpänen rauhassa kuulostella, sillä varovaisuus on vallannut johto-osaston. Suorittanevat rivien harvennusta tai sitten sulkevat suunsa lisäksi myös portteja suuntaan jos toiseen.
Haavikkaat on ainakin vaikeasti lepyteltäviä...
Kansan syvissä riveissä odotellaan sote-ratkaisuja. Pöllölaakson Uutistoimitus ottaa vapauden siteerata kirjaimia s.o.t.e.
S=sotilaallisilla
o=otteilla
t=tätäkin
e=edistetään
Vauhtia eikä mölinää tule puuttumaan, taktiikkana on rynnäkkö ja peräännytä ei, tehdään vaan täyskäännös ja jatketaan etenemistä.
Lämmin sää jatkunee muutamia kuukausia noin kuvaannollisesti.
Iloisiin kuulumisiin
sven tuuva
21.6.2007 7:45
Hyvää iltaa. pitkän puolipilvisen päivän saldoksi ilmoitetaan 10 isompaa huhua, 100 epävarmaa tietoa eri asioista ja yksi absoluutisen varma tapaus;soppakattilaa ei ole nostettu hellalta.
keittäjiä on n.20 000 ja hämmentäjiä arviolta kymmenen.
Päivän saldona kertyneet huhut ja epävarmat tiedot lisätään kattilaan ja huomenna aamupäivästä tarkistetaan maku
Ensimmäinen aamun ilmoitusluontoinen asia.
Pyhäjärviset aikovat seurata hyvin tarkkaan tulevat ajat , Ollintien iso talo on jatkuvan tarkkailun alaisena.
Vaskikellon risteykseen on asennettu viime-yön aikana valvontakamera, joka seuraa haapajärven ja pyhäjärven välistä liikennettä 24 h vrk.
Kattila, jota ei siis ole poistettu kokonaan tulelta, on hieman vajunut , yhden kunnan, Kärsämäen osalta. Niiden on oltava rangaistus-aitiossa seuraavan erän ajan.
Kunnallispolitiikan toimijalle eläkkeellä olo ei ole este. Se on hidaste!