Viimeinkin pakkaset tulivat Tampereelle päättäjien kielloista huolimatta. Tampereella piti olla ikuinen kesä ratikkakuvista päätellen.
Säiden haltija ei usko pormestareita sen enempää kuin virkamiesjohtoakaan, joten nyt nautitaan talvesta.
Ensimmäiseksi heivataan Hämpiltä kaikki neljällä pyörällä ja moottoreilla varustetut härvelit ja rämisevät nysset myös. Kun Hämppi on tyhjä, päästetään kaupungin kaikki kenttien jäädyttäjät jäädytyshommiin Hämpille.
Ei aikaakaan, kun koko Hämppi on jäädytetty ja sitä riemua ei voi sanoin kuvailla, kun tamperelaiset pääsevät vapaasti Hämpille luistelemaan. Joku voi erehtyä pilkkimäänkin, mutta sen täytyy olla vieraspaikkakuntalainen.
Tehdään Hämeenkadusta luistinrata talveksi!
topakkatäti
0
81
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?
Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,834453Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu243218Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?
Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt392884Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1172677Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod172529Oletko keskustellut kaivatustasi muiden
Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka432467- 162420
Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1132275MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,142055Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle
Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S281717