Lukekaa ja kertokaa

Miksi jotkut parjaavat voimakkaastikin Kalevi Sorsaa?
https://fi.wikipedia.org/wiki/Kalevi_Sorsa

http://www.hs.fi/muistot/a1364354593986

Oliko Sorsa viimeinen pääministeri, jolla ei ollut turvamiehiä?
Näillä nykyisillähän niitä täytyy olla tusinan verran, että uskaltavat naamaansa näyttää missään.
1250
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Erkki Tuomiojaa usein väitetään ex-stallariksi. Mutta ei ole ollut. Enempää kuin Tarja Halonenkaan. Sen sijaan Taistolaisuuden mustan kirjan kirjoittaja Ilkka Kylävaara niissä porukoissa on heilunut. Muistattehan sen naamansa vääntelijän? Erkki Tuomioja näkyy olleen ns. pälkäneläinen, mutta palannut sieltä demarien valtasiipeen.

Äänestä

Paitsi Esko Aho ei uskaltanut naamaansa näyttää turvamiesten ympäröimänäkään, kun maajussit teki iskun Helsinkiin. Kyseessä oli MTK:n organisoima mielenosoitus, joka riistäytyi käsistä. Silloinen maatalousministteri Kalevi Hemilä sentään uskaltautui eduskuntatalon portaille, vaikka traktorimiehet olivat hänet jo kuvaannollisesti hirttäneet. Eli kantoivat hirtettyjä hemilänukkeja rekvisiittanaan. Aho taitaa olla aikamoinen pelkuri? Peluriksi hänestä ei tämän mukaan ollut, koska oli huono häviäjä.
http://www.kauppalehti.fi/uutiset/esko-aho-meni-pokeripoydassa-usein-sippiin/qZzBbuGZ

Äänestä

Sorsa edusti demareiden valtion teollistamishankkeiden surkeutta. Demut vaan ei ymmärrä yritystoimintaa.

Äänestä
  • Olisiko esimerkkejä? Muitakin kuin Valco?

    Äänestä

  • Onko esimerkkejä, vai huuteletko vain tuuleen?

    Äänestä

  • Ymmärrystä näkyy olevan niin monenlaista. Kepulaiset ymmärtää yritystoimintaa omalla tavallaan. Talvivaarakin on oikein oiva osoitus kepulaisten ymmärryksestä.

    Äänestä

  • tekevällesattuu kirjoitti:

    Olisiko esimerkkejä? Muitakin kuin Valco?

    EKA, HAKA, STS Paasitalo, riittääkö

    Äänestä

  • punasorsa- kirjoitti:

    EKA, HAKA, STS Paasitalo, riittääkö

    Miten nuo Sorsaan liittyy?

    Äänestä

Onko Kalevi Sorsaa mitenkään erityisesti arvosteltu, ainakaan tällä palstalla?

Itse muistan Sorsan yhteistyökykyisenä ja maltillisena punamulta-ajan poliitikkona. Keskusta ja demarit jakoivat yhteiskunnan kakkua pohjimmiltaan sovussa mitä nyt vaalien alla omia kannattajiaan vaaliuurnille aktivoidakseen nostivat esille perinteisiä riitakysymyksiään. Vaalien jälkeen jatkettiin taas aivan kuin mitään erimielisyyksiä ei olisi esillä ollutkaan.

Se jaettava kakku oli vain kovasti erisuuruinen kuin nykyään. Sen ääressä taisi tulla paisutettua julkista sektoria vähän liikaakin. Toisaalta esimerkiksi tietotekniikka oli vielä kovin kehittymätöntä, eikä kaikkialla käytössä lainkaan. Tietoverkoista ei tiedetty mitään. Tieto kulki kirjeitse - valtion virastoille kirjeiden lähettäminen oli kuitenkin ilmaista.

Kun ei ollut nettiä, valtion johto ei ollut vielä tottunut arvosteluunkaan. Lehdistökin arvosteli sitä vain harvoin, mutta ainakin kerran Kalevi Sorsa hermostui ja piti puheen infokratiasta, jossa hän syytti tiedotusvälineitä epäolennaisuuksiin puuttumisesta ja epä-älyllisyydestä. Sorsan mielestä tiedostusvälineet eivät kirjoittaneet yhteiskunnallisista ongelmista vaan keskittyivät pinnallisiin asioihin.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Kalevi_Sorsa#P.C3.A4.C3.A4ministerin.C3.A4_nelj.C3.A4ss.C3.A4_hallituksessa

Politiikan teon arvostus oli kuitenkin laskussa laajemminkin Sorsan viimeisillä pääministerikausilla 1980-luvulla. Nuoriso alkoi irtaantua puolueista ja ottaa vaikuttamiskanavikseen itse monistamansa mielipidelehdet ja vaihtoehtoliikkeet. Kalevi Sorsa nousi ja Paavo Väyrynen nousivat politiikan vastaisen liikkeen maalitauluiksi.

Äänestä
  • "Kalevi Sorsa hermostui ja piti puheen infokratiasta, jossa hän syytti tiedotusvälineitä epäolennaisuuksiin puuttumisesta ja epä-älyllisyydestä. Sorsan mielestä tiedostusvälineet eivät kirjoittaneet yhteiskunnallisista ongelmista vaan keskittyivät pinnallisiin asioihin."


    Eipä tainnut väärässä olla.

    Äänestä

noupa

12.12.2015 8:01

Kekkonen oli Suomen vaikeiden aikojen jämerin valtion päämies. Sorsa oli kiero valehteleva paskan jauhaja. Sinä taas kirjoituksistasi päätellen hieman sairas.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


persutkokadehtii kirjoitti:

Miksi jotkut parjaavat voimakkaastikin Kalevi Sorsaa?
https://fi.wikipedia.org/wiki/Kalevi_Sorsa

http://www.hs.fi/muistot/a1364354593986

Oliko Sorsa viimeinen pääministeri, jolla ei ollut turvamiehiä?
Näillä nykyisillähän niitä täytyy olla tusinan verran, että uskaltavat naamaansa näyttää missään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu