Mun ajatukset on nyt muutaman päivän sisällä kiihtyneet. Tuli humalassa aiheutettua pieni välikohtaus baarissa, kun meni hermot mieheen joka kielloista huolimatta lääppi mun kaveriani. Läimäytin sen sitten pöytään siltä istumalta. No hui kamalaa.
Mutta eihän niin olisi saanut kai tehdä. Oikeastaan se ei ollut tarkoituskaan.
Olen pieni nainen, mutta ego on tällä hetkellä niin iso, että voisin haastaa isommankin miehen.
Oikeastaan haluaisinkin, että joku mokaisi mun nähden tai tulisi haastaa riitaa. Todella vahva tunne että olisi pakko päästä tappelemaan jonkun kanssa. Odotan vain että joku tulisi haastaa riitaa. Mutta viime aikoina kaikki ovat olleet niin mukavia, jopa baarikansa. Tulen hyvin juttuun kaikenlaisten ja -ikäisten ihmisten kanssa. Kukaan ei halua haastaa riitaa. Enkä turhaa mene itsekään haastamaan.
Mä en normaalisti hyväksy väkivaltaa vain kuin äärimmäisessä tapauksessa kuten hätävarjelussa. Minkä ihmeen vuoksi mun pää nyt täyttyy näillä ajatuksilla kun ne sotii kaikkea sitä vastaan minkälainen normaalisti olen?? Oon jatkuvassa valmiustilassa, odotan haastetta. Oon kiihtynyt sisältä, ulos päin olemus voi silti näyttää rauhalliselta.
Miksi?
Ja mitä tehdä?
Oisko tähän joku pilleri joka helpottais?
Merkittävät diagnoosit mainittakoon, kaksisuuntainen (2 tyyppi) ja epävakaa pershäiriö. Avohoidon olen lopettanut koska ollut mieli vakaa. Vaan eipä ole enää.
Ainiin, mua ei yhtään haittaa provot, mä melkein toivon niitä. Mutta joo, voishan joku oikeesti sanoa mitä kannattaisi tehdä vai annanko vaan ajatusten kasvaa ja kohta oikeesti jollekin tapahtuu jotakin.
Mutta eihän niin olisi saanut kai tehdä. Oikeastaan se ei ollut tarkoituskaan.
Olen pieni nainen, mutta ego on tällä hetkellä niin iso, että voisin haastaa isommankin miehen.
Oikeastaan haluaisinkin, että joku mokaisi mun nähden tai tulisi haastaa riitaa. Todella vahva tunne että olisi pakko päästä tappelemaan jonkun kanssa. Odotan vain että joku tulisi haastaa riitaa. Mutta viime aikoina kaikki ovat olleet niin mukavia, jopa baarikansa. Tulen hyvin juttuun kaikenlaisten ja -ikäisten ihmisten kanssa. Kukaan ei halua haastaa riitaa. Enkä turhaa mene itsekään haastamaan.
Mä en normaalisti hyväksy väkivaltaa vain kuin äärimmäisessä tapauksessa kuten hätävarjelussa. Minkä ihmeen vuoksi mun pää nyt täyttyy näillä ajatuksilla kun ne sotii kaikkea sitä vastaan minkälainen normaalisti olen?? Oon jatkuvassa valmiustilassa, odotan haastetta. Oon kiihtynyt sisältä, ulos päin olemus voi silti näyttää rauhalliselta.
Miksi?
Ja mitä tehdä?
Oisko tähän joku pilleri joka helpottais?
Merkittävät diagnoosit mainittakoon, kaksisuuntainen (2 tyyppi) ja epävakaa pershäiriö. Avohoidon olen lopettanut koska ollut mieli vakaa. Vaan eipä ole enää.
Ainiin, mua ei yhtään haittaa provot, mä melkein toivon niitä. Mutta joo, voishan joku oikeesti sanoa mitä kannattaisi tehdä vai annanko vaan ajatusten kasvaa ja kohta oikeesti jollekin tapahtuu jotakin.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Niin ja tosiaan, pää on aivan julmetun kipeä tästä ajattelusta.
En tunne itseäni masentuneeksi enkä hypomaaniseksi. Nää ajatukset on mielessä oli sitten hyvä tai huono mieli sillä hetkellä.
Olet turhautunut. Sinulla on paha olla. Käänny Jumalan puoleen. En voisi sinua ihmisenä auttaa. Tappelemaakaan et voi kanssani tulla ja sanat eivät voi minua haavoittaa.