Räystäätkin jo tippuu.
Sieltä tipahti ukko.
Lumikolansa kanssa.
Katolta.
Nauratti.
Omaan penkkaansa tippui.
Kömpi ylös ja puisteli nuttuaan ja karvalakkiaan.
Ei kiivennyt katolle uudelleen.
Lie mennyt rohkaisuryypylle.
Kevättä pukkaakin.
9
64
Vastaukset
- hormonisammujo
Ihanaa kun kevät tulee seuraavaksi, tulispa se nuoruuden fiiliskin, mutta miksi ei enää kiinnosta vastakkainen sukupuoli?
- Kuu.lumilapiosta.kesään-
Kyllä minua kiinnostaa naiset kovinkin hyvin.
Päätin, että viimeiseen hengenvetoon saakka.
Mutta odottelen, että alkaa olla kevättä tuulitakin hihoissa.
Ja taskuissa. Ja hupussa. Ja pipossa.
Lähipäivinä jäätyy viimeinenkin hormonipommi.
Lappiinkin 40 astetta. Muualla lievempää.
- kovatpakkaset
Kovat pakkaset ovat ihan oven takana. Pian läpi suomen.
- astian-vierestä
Moni sanoo, että en malta odottaa. Mutta silloin hän on jo luovuttanut. Pitäisi sanoa, että en malttaisi odottaa. Silloin voi jatkaa odottamista, olipa se mitä hyvänsä.
- Taikinapytyn.puolesta
Nii-in. Mutta jokaisen on vaan odotettava, tavalla tai toisella. Jos siitä tekee stressin itselleen, ei ole hyvin hillopitkot uunissa.
- tääontaasniintätä
tulin vähän jelppimään ettei ihan yksin tarvii pönkittää omaansa ;)))
- Viatonsivullinen
On täällä yksi joka osaa pitää varansa, ettei räystäät putoa niskaan.
Olkaatte tarkkana kun porkkana... Joo, mut raamatussa sanotaan
jotta parempi tippuvan räystään alla kun ilman räystästä, et
sillee:-) - ent.siivoojaparka
Viatonsivullinen kirjoitti:
On täällä yksi joka osaa pitää varansa, ettei räystäät putoa niskaan.
Olkaatte tarkkana kun porkkana... Joo, mut raamatussa sanotaan
jotta parempi tippuvan räystään alla kun ilman räystästä, et
sillee:-)Ei, kun eikös siellä lue niin, että parempi tippua itse räystäältä kuin seisoa sen alla...
Toden totta, kevättä pukkaa, kyllä saa vielä odottaa ennen kuin pelarguuuni kukkaa pukkaa. Muutaman hennon roikeloisen verson rohkea pioneeri on jo ilmoille tunkenut, siinä versot keskenään toisiansa tukevat ja uhmaavat siperian pakkasiakin. Jotenkin noita pitäisi helliä.
Toinen kevään pukkauksen merkki on valtavat röykkiöt appelsiinejä marketissa kuin marketissa. Kohta pääse helmat heiluen potkurilla hurjastelemaan, jaffat tulloo.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1381329
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä39916Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad35661- 14600
Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46597Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä26588- 25565
Ajatteletko ollenkaan minua
Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott30557Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver17553Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .17523