Olen parisuhteessa naisen kanssa jolla on lapsi jonka isä ei ole enää tekemisissä. Olen siis ex-lestadiolainen. Itse olen pojalle isä ja rakastan häntä omana poikanani. Vanhemmat hyväksyvät ihan ok minut vaikka en olekaan enää lesta mutta mielenkiinnosta kysyisin kokemuksia muilta samankaltaisessa tilanteessa ollutta että miten teidän vanhemmat ja muu lähipiiri on ottanut vastaan lapsen omana lapsenlapsenaan. Onko häntä rakastettu samallalailla kuin biologisia lapsenlapsia? Onhan tämä tietysti yksilökohtaista mutta en ole ikinä törmännyt vastaavaan asiaan edes keskusteluissa kenenkään kanssa.
Pidän omaa biologista perhettä tärkeänä ja rakastan vanhempiani ja sisaria mutta itse tunnen olevani niin kaukana heidän elämäntyylistä että tunnen tämän naisen ja lapsen omaksi oikeaksi perheekseni. Heidän kanssa pystyn olemaan se oikea todellinen oma itseni kun biologisen perheeni kanssakäydessä törmään jatkuvasti siihen mitä voi puhua ja mitä ei koska lestadiolainen oppi ja usko on asetettu keskeiseksi eikä muista voi edes puhua. En pysty olemaan heille avoin siitä mitä oikeasti elämässäni tapahtuu.
Tunnen jonkinasteista syyllisyyden tuntoa tästä mutta ehkä se kuuluu oman perheen perustamiseen jolloin se tulee tärkeimmäksi koska siinä elää joka päivä.
Pidän omaa biologista perhettä tärkeänä ja rakastan vanhempiani ja sisaria mutta itse tunnen olevani niin kaukana heidän elämäntyylistä että tunnen tämän naisen ja lapsen omaksi oikeaksi perheekseni. Heidän kanssa pystyn olemaan se oikea todellinen oma itseni kun biologisen perheeni kanssakäydessä törmään jatkuvasti siihen mitä voi puhua ja mitä ei koska lestadiolainen oppi ja usko on asetettu keskeiseksi eikä muista voi edes puhua. En pysty olemaan heille avoin siitä mitä oikeasti elämässäni tapahtuu.
Tunnen jonkinasteista syyllisyyden tuntoa tästä mutta ehkä se kuuluu oman perheen perustamiseen jolloin se tulee tärkeimmäksi koska siinä elää joka päivä.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.