Viettekö kahviloissa

emmeolesiivoojia

ja ruokapaikoissa astiat itse pois?
Me ei viedä, ei kuulu meidän työhön. Ne jotka siellä on töissä saa siitä palkan. Jotkut vie ja on outoa, eihän he saa siitä alennusta, eikä ole siellä töissä.
Me jätämme ina asitiat pyöytään ja roskat.
Aivan näin käy mäkkärissäkin, henkilökunta saa korjata. Siksi kallista on käydä syömässä tai kahvilla.
Myös lapsemme on opetettu siihen, että astiat jätetään pöytään koska maksamme siitä ja siellä on ihmiset jotka siivoo. Ei asiakas.

23

190

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Isäpappa

      Riippuu ihan kahvilasta ja ruokapaikasta. Jos siellä on selkeästi palautuspiste niin tietenkin vien. Kyllä sen yleensä näkee paikasta miten kuuluu käyttäytyä.

      Roskaruokapaikoissa en sitten käykään.

    • emmeviekoskaan

      Ei, koska henkilökunta saa siitä palkan.

    • ensiivoa

      Paljon euroopassa työmatkoilla kulkeneena olen huomannut että asiakkaille ei kuulu pöydänsiivous. Tosin siellä paikat on tasokkaampia kuin suomalainen abc.

    • hullutsiivoo

      Ei tarvi siivoo, hyvään palveluun kuuluu että työntekijät putsaa pöydän. Suomessa vaan asiakasta käytetään kaikilla mahdollisilla konsteilla hyväksi, työt vähnee kahviloissa kun asiakas tekee työt, mutta silti maksaa täyden hinnan.

    • Emeritus2

      Jos on keräsypiste, niin vien aina ja olen opettanut lapsenikin viemään. Pahempaa on jos henkilökunta ei käy pyyhkimässä pöytiä puhtaaksi asiakkaan poistuttua. Jos pöydät eivät ole puhtaat, käyn kassalta pyytämässä tiskirättiä. Kertaakaan ei ole tarvinnut itse pyyhkiä pöytää, aina ovat ymmärtäneet.

    • omatkalusteetmukana

      Meillä on oma pöytä ja tuolit aina mukana. Ne ovat semmosia taitettavia, kevyitä ja helppo kantaa. Ne ovat aina automme takapaksissa. Pöytäliinakin on mukana joskus jopa kukkasia, mutta yleensä syömme paljaalla pydäpinnalla. Kyllähän se hilpeyttä tuo muihin asiakkaisiin, mutta tämä on ollut meidän tapamme.

      • wdfqrfqwr

        Meillä on mukana oma ruokakin ja ravintola, eli asuntovaunu. Kyllähän olen naurettava pelle, mutta se on meidän tapamme.


    • Näkkäriä.ei.mäkkäriä

      Asia on nyt meillekin kirkastunut. Ette korjaa pois lautasianne pikaruokalassa.
      Onko se jollakin lailla erikoista ja kertomisen arvoista? Jos on, niin itse voin tässä ilmoittaa, etten ikinä käy ko. paikoissa syömässä rasvaa tihkuvia ja mauttomia pika-annoksia. Cokis on inhottavan makuista ja muut limsat pelkkää sokerivettä.
      Muistelen, että niinä harvoina kertoina, jolloin olen joutunut johonkin mäkkäriin, olen kyllä vienyt astiani pois, mutta en ole pyyhkinyt pöytää, kuten ei ole kukaan muukaan, niin että inho pikaruokaa kohtaan vain kasvaa.

    • väsynytäiti

      Hyvin harvoin ylipäänsä käydään kodin ulkopuolella syömässä, mutta silloin kun käydään niin ilmanmuuta vien omat astiat ja roskat pois pöydästä. Joskus palautuskärry on ollut täynnä ja ei ole saanut mahtumaan astioita kärryyn, silloin on voinut jäädä astiat pöytään.

      Itsellä on periaate, että omat sotkut kuuluu siivota pois.

    • toimistopäällikkö

      Ei viedä. Hyvään palveluun kuuluu, että henkilökunta siivoaa asiakkaiden pöydän ja roskat. Siivous on laskettu ruuan ja kahvin hintaan.

      • Superpäällikkö

        Oletko Ihan Oikea Toimistopäällikkö! Upeaa! Saisinko nimmarin!


      • toimistopäällikkö
        Superpäällikkö kirjoitti:

        Oletko Ihan Oikea Toimistopäällikkö! Upeaa! Saisinko nimmarin!

        Olen! :D :D :D


    • rqrtqtq

      Vittu mitä abc-maalaisia täällä on jos ei paikan päällä osaa arvioida asiaa

    • Sirkku.H.Tampio

      Olen käynyt usein Canarialla ja me viemme aina astiat ravintolan keittiöön, kuten jokainen sivistynyt ihminen tietenkin tekee etenkin hienommissa ravintoloissa. On kohteliasta myös viedä pöytäliina ravintolan pyykkiin.

      • Suomijuntti

        Minä vien pöytäliinan aina kotiin.


      • hahhhaaaaaa
        Suomijuntti kirjoitti:

        Minä vien pöytäliinan aina kotiin.

        Hyvä idea, minä kaappasen kainalooni ensikerralla pöydän. Olisi just sopiva meidn verannalle.


    • siistikotonajamuualla

      vien astiat pois, olen opettanut lapseni ja nyt opetan lapsenlapseni myös siihen, että oma pöytä siistitään.
      Tarjottimen pois viemiseen lajitteluineen kuluu aikaa minuutti, eikä minun maailmani kaadu yhteen minuuttiin.

      Jos aloittajalla on niin kiire ja tärkeätä tekemistä, ettei jälkiään ehdi siistiä niin omapa on ongelmansa.

    • Sirkku.H.Tampio

      Minäkin olen opettanut lapseni viemään pöytäliinan ravintolan pyykkiin.

      • vedetäänvälistä

        Meillä lapset vie kaikista pöydistä liinat pyykkiin, joskus jopa vetäsee astioiden alta. Minä taas vien suolapurkit kerään niitä. Toinen tyrär kerää ruokailuvälineitä, kohta muuttaa pois niin saa omaan kotiinsa ilmaiseksi.

        Me putsaamme aina pöydät.....


    • yrsysr

      Minä olen opettanut lapseni näyttämään tarjoilijalle keskisormea. Se tarkoittaa savoksi "kiitos."

    • LuultavastiEt

      itse ole ollut koskaan työelämässä. Sinut voitais palkkatuella laittaa mäkkäriin siivoamaan pöytiä. Jos henkilökuntaa on niin vähän, että ei keritä pöytiä siivoamaan, tai, jos aika kuluu siivoushommiin, niin asiakkaat joutuvat pidempään odottaa ruokiaan. SIIVOTKAA SIIS JÄLKENNE!

      • enusko

        Höpsis, emme ole mäkkärissä töissä. Asiakkaan ei kuulu tehdä heidän töitään. Teetkö sinä jokapaikassa ihmisten työt jos ne ei kerkii? Menet sairaalaan leikkaamaan kun siellä on kiire. Menet tyhjentämään roskautoon roskat kun siellä on liikaa roskia.. menet lakasemaan jalkakäytäviä ja luomaan lunta tielät kun aurat ei kerkiä???? Tai menet pankkiin istumaan virkailijan paikalle ettei ihmisten tarvi jonottaa???


    • Oletniinressukka

      Mitäs jos avaaja hakeutuisit joko hoitoon tai paremman harrastuksen pariin?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma

      Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.
      Maailman menoa
      150
      2064
    2. Israel euroviisujen 2.

      Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is
      Luterilaisuus
      307
      1759
    3. Persujen puoluekokous 2026

      Missä ja Milloin pidetään ?
      Maailman menoa
      93
      1577
    4. Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?

      Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois
      Maailman menoa
      80
      1221
    5. Mun mielestäni on tosi loukkaavaa

      Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra
      Ikävä
      200
      1220
    6. Mikä se viehättävin

      Asia on kaivatussasi?
      Ikävä
      67
      1160
    7. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      25
      1081
    8. Mikä kaivatussasi

      Viehättää ulkoisesti ja mikä sisäisesti?
      Ikävä
      48
      1017
    9. Rakas nainen ymmärsin

      Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl
      Ikävä
      73
      976
    10. Maalaisliiton nuorilta paljon puhuva idea

      Taas vongataan lisää tukea... kehdosta hautaan! Maalaisliiton nuoret aka Keskustanuoret haluaa Suomeen valtiollisen dei
      Maatila ja metsä
      23
      957
    Aihe