Pyhäjokisillekin tiedoksi

Paikalla.ollut

Silloin muutama päivä Tsernobylin onnettomuuden jälkeen kerrottiin mm Saksan, Ranskan ja Britannian saaneen suuren säteilylaskeuman. Oli lehdissäkin. Valitettavasti en silloin ymmärtänyt tallentaa dokumentteja. Myöhemmin niistä on vaiettu ja laskeumakartat piirretty uudelleen. Näitä vähän myöhemmin lehdistössä kerrottuja juttuja olen kerännyt osin leikekirjaksi. Kukaan ei silti tiedä, mikä asiasta on totta, mikä reportterin mielikuvitusta ja mikä tahallista harhautusta. Se nyt kuitenkin, että Helsingin Sanomien mukaan laskeuman säteilyhuippu Loviisassa oli 65 μR/h kun itse omin silmin näin, että se oli 163 μR/h. Kenen käskystä sensuroitiin se 100 μR/h pois? Kuulemani väitteen mukaan kaikki piirturipaperit säilytetään laitoksella ikuisesti, joten kovan paikan tullen faktaa pitäisi löytymän.
Luin just dosentti Leo Koutaniemen kirjasta ohimennen lausutun asian, että Kirovskin vieressä, Hiipinätunturilla räjäytettiin ydinlataus 1985, joka halkoi tunturia mutta palat putosivat paikalleen. Omista arkitoistani löysin sitä tukevat lehtileikkeet, mutta äkkiä katsoen räjäytys olisi tehty 1986. Eikä se olisi ainut Kuolan niemimaankaan kokeilu... Koe muuten epäonnistui sikäli, että siellä on helvetilliset säteilyt, kaikki kulku ja maaperän kaivelu kielletty ja kieltoa todella valvotaan.
Tsernobylin radioaktiivinen saaste muuten teki Suomessakin nenäverenvuotoja samalla tapaa kuin joskus 1950-1960 vaihteessa tehdyt Novaja Zemljan räjäytykset. Ja niitä teki Japanin mannerjalustalla räjäytetyn ydinpommin aiheuttama mm Fukushiman katastrofi Japanissa ja Pohjois-Amerikan länsirannikolla.
Siellä Hiipinässä muuten oli joskus 1950-luvun lopulla tunturin sisällä armeijan käytämä ydinvoimalaitos joka pääsi räjähtämään ja paloi surmaten jo heti alussa parisataa venäläistä. Neukkula kertoi Suomen ja Ruotsin sisäministeriöille, että on tapahtunut onnettomuus ja evakuoikaa väestö tarvittaessa ja että heidän mielestään ainakin Salla ja Kuusamo pitäisi evakuoida. Suomessa ei viranomaiset hiiskahtaneetkaan asiasta, Ruotsin Lapissa väestölle kerrottiin, että saattaa tulla evakkoon lähtö. Ei tullut. Sen sijaan ainakin Sallassa tuli keuhkösyöpien aalto, josta on oltu hiljaa. Sairaalat täyttyivät Pohjois-Suomessa 1960-luvun alussa käytäviä myöten leukemispotilaista eikä syytä ole koskaan tunnustettu.
Sattuneesta syystä näistä vaietaan ja palkatut trollit pilaavat kaiken asiallisen keskustelun. Kuten niin monista muistakin tosielämän asioista.
Muuten, siitä Tsernobylin onnettomuudessa vapautuneesta cesiumista on vielä yli puolet jäljellä. Muista isotoopeista puhumattakaan. Ja Fukushima työntää ainakin pohjavesien mukana säteilysaastetta 24/7 Tyyneen Valtamereen (joka on nyt käytännössä kuollut meri) vielä useita tuhansia vuosia, joten sen säteilykuorma kasvaa jatkuvasti vaikka osa siitä kiertää muihinkin meriin.

2

178

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 5546464

      "Myöhemmin niistä on vaiettu ja laskeumakartat piirretty uudelleen."

      Ei ole totta. Vanhat lehtijutut löytyvät kirjastoista ja tarkkoja laskeumakarttoja Euroopan eri maista on tieteellisissä julkaisuissa ja paikallisten säteilyturvallisuusviranomaisten Internet-sivuilla.

      "Tsernobylin radioaktiivinen saaste muuten teki Suomessakin nenäverenvuotoja"

      Höpö höpö. Kukaan ei ole voinut saada tuollaisia oireita Suomessa. Aiheutuneilla säteilyannoksilla ei ole ollut minkäänlaisia välittömiä terveysvaikutuksia.

      "Japanin mannerjalustalla räjäytetyn ydinpommin aiheuttama mm Fukushiman katastrofi Japanissa ja Pohjois-Amerikan länsirannikolla."

      No niin, turhaanhan minä yritän kaltaisellesi mitään selittää. Et ole pelkästään tietämätön, vaan myös salaliittoteoreetikko, johon eivät mitkään rationaaliset argumentit tehoa. Ei ole ollut mitään tuollaista ydinräjäytystä.

      "Tyyneen Valtamereen (joka on nyt käytännössä kuollut meri)"

      Paskapuhetta. Niillä aktiivisuuspitoisuuksilla, mitä vähänkin kauempana Fukushimasta on merivedessä, ei ole mitään vaikutusta meren eliöiden elämään.

    • YdinsähkönHintalappu

      Fukushiman ydinsähkön hinta

      Fukushiman ympärille on laitettu valtiovallan säteilymittarit, jotka antavat puolet pienemmät annoskoot kuin riippumattomat säteilymittarit vieressä. Maata on poistettu miljoonia litroja, ja silti annoskoot ovat suuria ja satunnaisesti maassa, rakennuksissa ym. on satoja tai tuhansia kertoja korkeampia arvoja. Asuisitko tai oleskelisitko alueella pidempään, saati söisit siellä tuotettuja elintarvikkeita, lihaa, mereneläviä ym?

      Lähde:
      TV1. Ulkolinja: Fukushiman katastrofi syvenee -dokumentti
      esittelyhttp://areena.yle.fi/1-2231366


      Voisiko joku jo kertoa Fukushiman tähänastisen ydinvoiman kulut ja mitä ydinsähkö maksaa kWh näiden mukaan laskien. Samalla voisi kertoa montako MW:a nimellistehoa 3-5 MW:n tuulivoimaloita oltaisiin rakennettu samalla hinnalla ja mikä olisi niiden keskimääräinen TOTEUTUVA sähkötehotuotto, kun se on noin 1/3 nimellistehosta eli 33%??? Kumpi olisi halvempaa Fukushiman ydinsähkö vai tuulisähkö?

      Entä alasajon, 100 000 vuoden loppusijoituksen kulujen jälkeen?

      Ydinvoimalan possahtaminen voi saastuttaa koko eteläisen Suomen tuhansiksi vuosiksi (Tsernobyl ja Fukushima) ja lopettaa ruuantuotannon Suomesta lähes kokonaan. Jää veronmaksajien ja yhteiskunnan maksettavaksi, koska vakuutukset ja vastuut ovat täysin alimitoitetut. Valtio ja kansa ottaa vastuun.

      OL3:n hinnalla 20 000 - 24 000 MW tuulivoimaa
      http://keskustelu.suomi24.fi/t/14384624/ol3n-hinnalla-20-000---24-000-

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Sannan kirja USA:n bestseller!

      "Congratulations to Sanna Marin's HOPE IN ACTION, officially a USA TODAY bestseller!" Kertoo Scribner. Mitäs persut tä
      Maailman menoa
      191
      11733
    2. Oikeistolainen luki Med mod att leda : en biografi

      ...ei tykänny Sanna Marinista
      Maailman menoa
      29
      8184
    3. Metsäalan rikolliset

      Jokohan alkaa vähitellen kaatua kulissit näillä ihmiskauppaa harjoittavilla firmoilla.
      Sotkamo
      58
      6176
    4. Ruotsalaistoimittaja: "Sanna Marinin saunominen saa minut häpeämään"

      Sanna Marinin kirja saa täyslaidallisen ruotsalaislehti Expressenissä perjantaina julkaistussa kolumnissa.....voi itku..
      Maailman menoa
      171
      5106
    5. Hyvää syntymäpäivää Sanna 40 vee!!!!

      ᕼᗩᑭᑭY ᗷIᖇTᕼᗞᗩY Sister ❣️🥰 🎉🎂✨🍰🥳 🥳🎂🥂 🎉🎊🎁🎈🎂
      Maailman menoa
      42
      4881
    6. Suomen kaksikielisyys - täyttä huuhaata

      Eivätkö muuten yksilöt pysty arvioimaan mitä kieliä he tarvitsevat? Ulkomaalaiselle osaajalle riittää Suomessa kielitai
      Maailman menoa
      47
      4460
    7. Työeläkeloisinta 27,5 mrd. per vuosi

      Tuo kaikki on pois palkansaajien ostovoimasta. Ja sitten puupäät ihmettelee miksei Suomen talous kasva. No eihän se kas
      Maailman menoa
      116
      4363
    8. Missä vaiheessa

      Päätit luovuttaa suhteeni?
      Ikävä
      118
      3835
    9. Juuri muiston ne

      Rakastuneet katseesi. Huh
      Ikävä
      81
      3333
    10. Miten paljon

      Olet halunnut mun kanssa?
      Ikävä
      48
      1821
    Aihe