draivi.
Työntekijöiden pitäisi ottaa vastuu yrittäjyydestä, vaikka useimmiten kai heidän valintansa nimenomaan on pysyä työntekijänä. Valinnan yrittäjyydestä tekee yrittäjä itse, joskin tuntuu että myös virkamiehet kovin mielellään "tekevät" yrittäjiä.
Työntekijöiden pitäisi ottaa vastuu yrittäjyydestä, vaikka useimmiten kai heidän valintansa nimenomaan on pysyä työntekijänä. Valinnan yrittäjyydestä tekee yrittäjä itse, joskin tuntuu että myös virkamiehet kovin mielellään "tekevät" yrittäjiä.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Yrittäjäksi haluavia alkaa löytyä Suomeenkin, jos puretaan yrittäjyyttä rajoittavat esteet. Annetaan yrittäjällekin esimerkiksi oikeus työttömyysturvaan.
AY johtajien pitäisi ottaa vastuuta jäsentensä työllisyydestä. Kun devalvaatiota ei enää voi käyttää kilpailukyvyn palauttamiseksi jää keinoiksi työvoiman kustannukset tai työpaikkojen määrä.
Ay porukka on valinnut jälkimmäisen, viime hallituksen aikana 100 000 työtöntä lisää, työministerinä Ihalainen. Nyt jo uhotaan ensi syksyn lakkoaallosta, mutta eihän työttömät liittoja kiinnosta.
Suomessa on liian kallista päästä eroon sosiaalipummista, jonka yrittäjä on erehtynyt palkkaamaan. Siksi ollaan mieluummin työllistämättä. Sama pätee vuokralaiseen, joka ehtii tuhota koko huoneiston ennenkuin irtisanomisen voi saada voimaan. Nämä ovat niitä yrittäjän / omistajan luontaisetuja, joista on turha yrittää saada korvauksia mistään!
Yrittäjyys on ainoa tie millä suomen talous kohentuu. Nimim. pystyyn kuollut on oikeassa. Yrittäjä nähdään jonkinlaisena erillisenä pahana, jolle ei pidä antaa mahdollisuuksia mennä eteenpäin. Valitettavasti suomalaisilla on piippu kohti omaa otsaa ja ahkeruudesta rangaistaan.
Kun kaupuginosa seuran kesätapahtuma (muutama tunti) vaatii 10-15 erilaista lupaa on ihme, että joku jaksaa järjestää sellaisia.
Paljonkohan erilaisia lupia ja tarkastuksia vaatiikaan yrityksen toiminnan aloittaminen? Kai sitä virkamiehille täytyy jotain jonninjoutavaa keksiä etteivät ihan pitkästy pelkkään istuskeluun.
Ei van ottaa vastuu OMASTA TYÖPAIKASTAAN: Varmistaa että se on vielä kuukauden päästäkin vileä OMA TYÖPAIKKA, sen sijaan on joutunut työttömäksi.