Lapsen tulon jälkeen kaikki on muuttunut, seksiä on yhä useinkin, mutta aina aloitteestani. Kumppani tuntuu etäiseltä, se uskomaton kipinä joka piti meitä koossa on vaan jotenkin poissa. Kaikesta kyllä puhutaan, mutta toinen käyttäytyy kuin haamu ja näplää älypuhelinta ainoastaan.
Seksiä siis on. Läheisyys ja yhteen kuuluvuuden tunne uupuu. Tunnen silti itseni todella yksinäiseksi, sillä lapsen tulon jälkeen kaikki kaverit hylkäsivät. Toinen on alkanut lähinnä yrittää komentelemaan, tee sitä, tee tätä, vaikka en ole mikään joo joo mies. Sitten tulee aina itku, kun vain huomautan ettei ole mikään tarve yrittää kontrolloida ja määrätä jatkuvasti.
Muksu parasta mitä mulle on tapahtunut eikä parisuhteen lopettaminen ole vaihtoehto. Kuitenkin juuri nyt tuntuu ettei yhteistä säveltä ole enää..
Eniten kyrpii yksinäisyys, olen sosiaalinen tyyppi. En vain nyt kerkeäisi olemaan sosiaalinen, kun on työt ja muksun hoito. Silloin kun näyn viihteellä, olisi seuraa mistä valita, ja aina silloin kysyn itseltäni, miksei muijan arvosta minua tuon enempää.
Yleistä tämä varmaan on, en tiedä. Jos on toisia yksinäisiä isiä niin juttuseura kelpaa.
Seksiä siis on. Läheisyys ja yhteen kuuluvuuden tunne uupuu. Tunnen silti itseni todella yksinäiseksi, sillä lapsen tulon jälkeen kaikki kaverit hylkäsivät. Toinen on alkanut lähinnä yrittää komentelemaan, tee sitä, tee tätä, vaikka en ole mikään joo joo mies. Sitten tulee aina itku, kun vain huomautan ettei ole mikään tarve yrittää kontrolloida ja määrätä jatkuvasti.
Muksu parasta mitä mulle on tapahtunut eikä parisuhteen lopettaminen ole vaihtoehto. Kuitenkin juuri nyt tuntuu ettei yhteistä säveltä ole enää..
Eniten kyrpii yksinäisyys, olen sosiaalinen tyyppi. En vain nyt kerkeäisi olemaan sosiaalinen, kun on työt ja muksun hoito. Silloin kun näyn viihteellä, olisi seuraa mistä valita, ja aina silloin kysyn itseltäni, miksei muijan arvosta minua tuon enempää.
Yleistä tämä varmaan on, en tiedä. Jos on toisia yksinäisiä isiä niin juttuseura kelpaa.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Se on varmaan luonnollista. Nainen kärsiin enemmän lisääntymiseen liittyvistä vaivoista oli niitä lapsia sitten tai ei, yksin tai parisuhteessa. On kivuliaat, suttuisat menkat hormonaalisine myrskyineen. Sitten vielä riesaa vaihdevuodet, ym.
Mielestäni te miehet kyllä pääsette helpommalla. Yritä nyt kestää ja ymmärtää, että naisen koko keho ja psyyke keskittyy pienen ihmisen hoivaa ja hyvinvointiin. Kun lapsi kasvaa, niin eiköhän tilanne ala muuttua ja normalisoitua. Tämä aika kun lapsi on vauva ja taapero kestää suhteellisen lyhyen aikajakson perheen elämässä.
Mikä on salaisuutes että riittää oikee valinnanvaraa viihteellä? Miten pukeudut?
Miksi parisuhde romutetaan tekemällä kersa ensimmäiseksi ? Elävä leikkikalu tuo vastuuta "joillekkin" ja rasitteen toisille . Vastuu jatkon tapahtumista muutoksineen pitää sopia myös miehen rooliin ,
Nostan tämän vähän myöhään -ehkä- mutta olen itse isänä ollut 10 vuotta lasten kanssa kotona. Jäin kotiin insinöörin duunistani valtion virasta esikoisen syntymän alla.
Viime aikoina olen havahtunut siihen, että oikeastaan kaikki kaverini ovat kukin tahoillaan etääntyneet ties mihin. Joskus soitellaan, Facebookistakin nostin kytkintä, koska en jaksa sitä narsismin/someraivon määrää/tekopyhyyttä ja suoranaista roskaa.
Tutustun helposti uusiin ihmisiin, mutta syvempiä kaveruussuhteita ei enää oikein ole.
Paras kaverinikin muutti ulkomaille pysyvästi.
Mistä yli nelikymppinen mies voisi löytää kavereita? Miehet, naiset nuoret tai vanhat, ei sillä ole merkitystä, jos olisi jotain yhteisiä kiinnostuksen kohteita tai yhteisiä naurunaiheita?
Miksi te ei juttele oman rakkaan vaimon kanssa ja puuhastele omien lapsien kanssa.
Vaimon kanssa voi käydä lenkkeilemässä, ulkomailla kun lapsi vähän kasvaa, jutella, harrastaa seksiä, katsoa yhdessä elokuvia, sarjoja ym iltaisin. Itse en tarvitsisi mitään muuta kuin elämänkumppanin. Kavereita vapaa- ajalle ei ole nytkään kuten ei perhettäkään/ naista ja sittenkään en tunne itseäni kovinkaan yksinäiseksi, mutta näin me ihmiset ollaan erilaisia.
Vaimon olan yli kurkittuani totesin, että ei ikinä naamakirjaan.
Niin infantiilia on meininki siellä.
Sosiaalinen itsemurha vain on jättäytyminen tuon sosiaalisen roskamedian ulkopuolelle.
Ketjun aiheeseen:
Jotenkin olen tuntenut itseni aina ulkopuoliseksi, ikinä en ole tuntenut kuuluvani mihinkään yhteisöön.
Koulu- ja opiskeluaikoinani minulla ei ollut ystäviä, ala-asteen ja ammattiopintojen ajan olin kiusattu hylkiö.
Noilta ajoilta ei siis kavereita jäänyt.
Tapasin aika nuorena kuitenkin nykyisen vaimoni, olen siis kuitenkin perheellinen.
Toistakymmentä vuotta työskentelin teollisuudenalalla, joka nyt on kukoistuksensa päivät nähnyt, siirryin 13 vuotta sitten yrittäjäksi yksinäiseen ammattiin pieneen maaseutupitäjään.
Työurankaan varrelta ei ystäviä jäänyt yhtä lukuunottamatta, mutta hän on melko erakko luonteeltaan.
Minulla ei käy ikinä vieraita, eikä minulla ole paikkaa, jossa käydä.
Kapakkaan ei viitsi mennä, se menee yksin lasin pohjaan tuijotteluksi.
En osaa harrastaa asioita, jotka eivät minua kiinnosta, kiinnostuksen kohteeni ovat sellaiset, että samanlaisten asioiden harrastajia ei löydy
näiltä nurkilta. Sitäpaitsi harrastukseni kiertävät hassua rinkulaa, uppoudun intensiivisesti
johonkin hommaan pariksi vuodeksi, sitten se jää taka-alalle, sitten alan tekemään toista hommaa.
Kiinnostuksen kohteita on muutama, ja aina palaan näihin asioihin uudelleen,
kotiini on kertynyt aiheista jonkinlainen kirjasto.
Ystäviä harrastukseni eivät ole minulle tuoneet.
No yksi harrastus on tullut hankittua seuran vuoksi, liityin hirvenmetsästysporukkaan, mutta yli 10 vuoden jäsenyyden jälkeenkin tunnen itseni ulkopuoliseksi.
Ja välillä jahti tuntuu pakkopullalta, olen kuitenkin viikonloppuisin mieluusti perheen kansa...
Välillä vajoan masennukseen ja minulla on suuria vaikeuksia selvitä työstäni, erityisesti uuden työn aloittaminen on vaikea.
Harrastuksetkaan eivät jaksa innostaa kun masentuu.
Nyt taas masennus nostaa rumaa päätään.
Syksyn harmaus, talousvaikeudet, yksinäisyys, ulkopuolisuuden tunne, lasten sairaudet...
Kuulostaa, että vaimosikin kärsii yksinäisyydestä. Naisesi pakenee jotakin someen. Onko mahdollista että naisesi olisi ihastunut johonkin toiseen? En ruoki mustasukkaisuuttasi, mutta tuntuu siltä ettei emäntäsi ole enää sinusta sillai kiinnostunut. Kun kerran kipinä puuttuu.
Kokeile ostaa naisellesi kukkapuska seuraavalla kauppakäynnillä. Ihan sellainen kaupan puska, ei mitään satasen kukkakaupan puskaa vaan vitosen. Eipähän pitäisi silloin tulla sanomista rahan tuhlaamisesta turhuuksiin.
Ja kun kysytään miksi kukkia kannetaan kotiin.. että mitä on tullut tehtyä..jne vastaa yksikantaan että ikävöit häntä ja ajattelit sen tuollain kukkien kera ilmoittaa. Saattaapi olla että hänkin ikävöi sinua. Et voi tietää jos et nosta kissaa pöydälle.
Voi tulla emäriita, mutta onhan aina sovintoseksi ja sehän teillä sujuu.
Noin niinkuin ajatuksena vain.
Tosiasiassa et pääse tilanteesta eteenpäin tällä palstalla. Tai muutoinkaan märehtimällä asiaa. Ota asia rohkeasti esille naisesi kanssa. Saatat yllättyä - kyse voi olla pelkästään väsymyksestä. Mutta tee kuten parhaaksi näet.
Kolmen lapsen isänä (vanhin on 10v) olen havahtunut samaan. Kaverit ovat kadonneet kuka minnekin. Some ei jaksa innostaa.
Onko vain hyväksyttävä se, ettei elämässä ole enää juuri muita kuin oma perhe?
Tutustun kyllä helposti uusiin ihmisiin ja puhun aina ja kaikkialla kenet vain kohtaankin.
Mutta - oikeita kavereita - tai jopa ystävää kaipaisin. Ehkä näin viidenkympin kynnyksellä peli on menetetty. 25 vuotta taaksepäin katsoessa muistan itselläni olleen elämän.
Joskus tuntuu, että haluaisin vain sulkea oven, lähteä ja aloittaa uudelleen jossain aivan muualla.
Vaikka en koskaan voisi hylätä lapsiani ja vaimoani, silti.....ajatus häipymisestä tulee joskus mieleen. Autolla ajaessa, yksin marketin käytäviä vaeltaessa. Keskellä ihmisiä, kuitenkin yksin.
Ja naisella on vahva emo- ja äidinvaisto. Ei se ole ihme että puoliso jää syrjään. Mutta tätä elämä on. Kun on perheen hankkinut, pitää vain ottaa aikuisen vastuu ja ei mennä tunteiden ja oman hyvänolon mukaan.
Ajan myötä puoliso alkaa kaivata sinua myös henkisesti.
Mikä on perheeNISÄ?
Olen asunut Suomessa kaksi vuotta pitkän ulkomailla asumisen jälkeen. Täällä on mahdotonta saada kavereita. Ihmiset ovat vain niin sulkeutuneita. Vanhatkin kaverit ovat tulleet erakoiksi eikä heihinkään saa mitään yhteyttä. Taitaa olla Suomen ilmasto mikä vetää mehut ihmisistä ja tietenkin sosialismi aiheuttaa sen, että kenenkään ei tarvitse välittää toisista koska valtio huolehtii.
Oon aina asunut Suomessa ja päivä päivältä elämä täällä tuntuu kylmemmältä ja harmaammalta. Oon niin samaa mieltä, että miten kavereiden löytäminen on hirveän kovan työn ja tuurin takana. Jos joku kerta käy kahvilla jonkun kanssa, voi tyyppi seuraavalla kerralla ollakin kokonaan tuntematta. Välillä tuntuu ettei mun mielenterveys enää kestä tätä henkistä/ulkoista ilmastoa.
Nykynaisille yliestä tuommoinen kyykyttäminen. Alistu tai miehisty. Siinä sun vaihtoehdot AP.
Vittu kun sulla on kuitenkin perhe! Täällä on vitusti jotka tappais saadakseen sosiaalista pääomaa.