Halosen kutsuvieraat pitää hauskaa...

Bussista noussut tyttö raiskattiin Kuopiossa
06:00 (12:11)
Poliisilla on tutkinnassa Kuopiossa joulukuun ensimmäisenä päivänä tapahtunut raiskaus, jonka tekijäksi epäillään ulkomaalaistaustaista miestä. Toistaiseksi poliisilla ei ole tekijä tiedossa.

– Tässä vaiheessa tutkintaa ei siis voida sanoa, että tekijä olisi turvapaikanhakija, muistuttaa rikoskomisario Mikko Lyytinen.

Kyseessä on toinen raiskausepäily Kuopiossa parin kuukauden sisällä, jossa tekijäksi epäillään ulkomaalaista. Marraskuun alussa Kuopion keskustassa sattunut edellinen tapaus on edennyt syyttäjälle. Siinä poliisi epäilee raiskaajaksi turvapaikanhakijaa.

Uusimmassa tapauksessa vuonna 1997 syntynyt nuori kuopiolainen nainen tuli raiskatuksi Puijonlaaksossa matkalla kotiin.

Tapaus sattui maanantain ja tiistain välisenä yönä puoli yhdeltä.

– Uhri oli poistunut bussista ja lähtenyt kulkemaan kevyenliikenteen väylää metsikössä. Häntä oli lähtenyt seuraamaan kasvonsa peittänyt mies, joka kävi käsiksi, kertoo Lyytinen.

Raiskaaja oli tummaihoinen ja noin 175 senttiä pitkä. Hän oli puhunut englantia.

– Uhri soitti kotoaan hätäkeskukseen.

Poliisilla on tutkinnassa Pohjois-Savossa tällä hetkellä puolenkymmentä vakavaa rikosta, joissa tekijäksi epäillään turvapaikanhakijaa.

– Raiskauksen lisäksi tutkinnassa on seksuaalinen ahdistelu ja pahoinpitelyjä, kertoo Lyytinen.

Lievempiä tapauksia – näpistyksiä, vahingontekoja ja lieviä pahoinpitelyjä – on tutkinnassa viime syksyltä yhdeksän. Tapaukset ovat sattuneet Siilinjärvellä, Pieksämäellä, Kuopiossa ja Suonenjoella.

– Suurin osa näistä on pahoinpitelyjä, sanoo rikoskomisario Markus Taskinen.

Tutkinnassa ei ole yhtään kantaväestön osalta turvapaikanhakijoihin kohdistunutta tapausta.

Marita Tiihonen
Marita Tiihonen
3.3K

Savon sanomat.
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Kommentoi aloitusta

rodunjalostajatliikk kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu