Hua Hinissä on lentokenttä mutta en löydä mistään lentojen aikatauluja. Onko tietoa mistä löytyy?
Hua hinin lähtevät/saapuvat lennot
47
237
Vastaukset
- 2viikkoakuinvuosiHuassa
Lentokenttä kyllä on. Mutta ei yhtään reitti- eikä tilauslentoa ole saapunut eikä lähtenyt muutamaan vuoteen. Ainoat lennot olivat Bangkokiin vielä muutama vuosi sitten mutta nekin päättyivät. Hua Hin on sellainen unelias kylä jossa turistit möllöttävät naamat nyrpeinä uimaaltaalla ja haukkuvat muita kohteita ja arvostelevat muita ihmisiä ja heidän tapojaan, siis erittäin junttimaista toimintaa. Ei Hua Hiniin kannata siis matkustaa jos haluaa lomillaan vierailla myös muissa kaupungeissa tai turistikohteissa, kuollut kaupunki siinä suhteessa. Kun Hua Hiniin menee siellä myös pysyy.
- AulikkiRantaHuaHin
Totta Hua Hinissä on kansainvälinen lentokenttä, joka on tällä hetkiä ainoastaan yksityislento käytössä, muutama lento viikossa pääosin amerikkalaisille joilla on talo Hua Hinissä, hauska yksityiskohta kentässä on se että kiitorata kulkee sillalla, jonka alla on toinen Hua Hinin pääteistä tienumero 4, phetkasem road.
Toinenkin asia on totta, Hua Hin on pieni kalastajakylä, joka on kasvanut kovasti, Hua Hinin alueella on noin 100.000 asukasta ja itse Hua Hinissä noin 60.000.
HUa Hin Thaimaan matkailukohteista parhaiten säilyttänyt alkuperäisen asunsa, kaikki muut kohteet on joukko turismin pilaamia, kaupungin keskustassa on vuonna 1923 rakennettu rautatieasema joka on alkuperäisessä asussaan, Thaimaan ensimmäinen rantahotelli on myös Hua Hinissä, ja se on edelleenkin käytössä.
HUa Hin on varsin puhdas kohde, kun verrataan muihin turistikohteisiin, mm. Thaimaan kuningas asuu pysyvästi Hua Hinissä, palatsissaan.
myös Bangkokista thaimaalaiset tulevat joukolla viikonloppuisin lomailemaan Hua Hiniin.- äläuskoAulikkia
Tyypillistä Hua Hin lahkolaisen harhaan johtavaa paatosta koko kirjoitus. Vai että Hua Hinin käytöstä poistettu kenttä Jenkkien yksityis käytössä. Voi Aulikkia kuinka sekaisin olet.
- Timppavaan1958
missähän tämä Annikki kertoi kentän olevan jenkkien yksityiskäytössä, tyypillistä pattajaboysien harrastamaa asioiden vääristelyä, muuten se ei varmasti ole Jenkkien.
- VanhaPappaThaimaasta
Kansainvälinen lentokenttä jolta ei ole reittilentoja ulkomaille ,eikä Thaimaahan :). Kuningas ei todellakaan asu pysyvästi Hua Hinissä vaan Bangkokissa ja sielläkin Sirijai sairaalassa hoidossa. Kuninkaan palatsi sijaitsee Bangkokissa ja kuningashuoneen loma-asunto Hua Hinissä.
Myös turismi on pilannut Hua Hinin, tietäisit tämän jos olisit nähnyt Hua Hinin vuonna 1979 niinkuin allekirjoittanut, ei silloin Hilton hotellin lähettyvillä ollut baareja kuin kymmenkunta toisin nykyään. Hua Hin on nykyään täysin turismin pilaama se siitä aitoudesta.- AulikkiRantaHuaHin
Kuningas on hyvin huonossa kunnossa, ja nimen omaan Hua Hinissä, ollut jo parisen vuotta, hän oli aiemmin tuossa sairaalassa muistaakseni vuoteen 2013 asti, jolloin siirtyi tänne Hua Hiin, hänellä on pahoja hengitysvaikeuksia, ja bangkokin ilma on hyvin likasta.
Olen nähnyt Hua Hinin jo vuonna 75 jolloin kävin täällä ekan kerran olen nyt asunut täällä vajaa 20 vuotta, toki turismi näkyy mutta ei yhtä voimakkaasti, kun muissa turistikohteissa, olen asunut myös muualla thaimaassa, Hua hin on paras kohde hieman vanhemmalle väestöllä varsinkin jos meinaa asua thaimaassa, täältä saa kaikki mitä tarvitaan, kuitenkin turistienkuormitus on huomattavasti pienempää kuin vaikkapa pattayalla. - äläjauhapeetä
AulikkiRantaHuaHin kirjoitti:
Kuningas on hyvin huonossa kunnossa, ja nimen omaan Hua Hinissä, ollut jo parisen vuotta, hän oli aiemmin tuossa sairaalassa muistaakseni vuoteen 2013 asti, jolloin siirtyi tänne Hua Hiin, hänellä on pahoja hengitysvaikeuksia, ja bangkokin ilma on hyvin likasta.
Olen nähnyt Hua Hinin jo vuonna 75 jolloin kävin täällä ekan kerran olen nyt asunut täällä vajaa 20 vuotta, toki turismi näkyy mutta ei yhtä voimakkaasti, kun muissa turistikohteissa, olen asunut myös muualla thaimaassa, Hua hin on paras kohde hieman vanhemmalle väestöllä varsinkin jos meinaa asua thaimaassa, täältä saa kaikki mitä tarvitaan, kuitenkin turistienkuormitus on huomattavasti pienempää kuin vaikkapa pattayalla.HÖPÖ HÖPÖ aulikki
- ThaimaanYstävä
AulikkiRantaHuaHin kirjoitti:
Kuningas on hyvin huonossa kunnossa, ja nimen omaan Hua Hinissä, ollut jo parisen vuotta, hän oli aiemmin tuossa sairaalassa muistaakseni vuoteen 2013 asti, jolloin siirtyi tänne Hua Hiin, hänellä on pahoja hengitysvaikeuksia, ja bangkokin ilma on hyvin likasta.
Olen nähnyt Hua Hinin jo vuonna 75 jolloin kävin täällä ekan kerran olen nyt asunut täällä vajaa 20 vuotta, toki turismi näkyy mutta ei yhtä voimakkaasti, kun muissa turistikohteissa, olen asunut myös muualla thaimaassa, Hua hin on paras kohde hieman vanhemmalle väestöllä varsinkin jos meinaa asua thaimaassa, täältä saa kaikki mitä tarvitaan, kuitenkin turistienkuormitus on huomattavasti pienempää kuin vaikkapa pattayalla.Hyvä aulikki Thaimaan lehdet taitaa tietää enemmän kuin sinä?
http://www.voanews.com/content/king-in-declining-health-future-thailand-monarchy/2973605.html
Kuningas on viettänyt jo joitakin vuosia enimmäkseen Sirijai sairaalassa kirjoittaa lehdet. Uskon mitä lehdissä lukee. - Thaimaamielessäin
AulikkiRantaHuaHin kirjoitti:
Kuningas on hyvin huonossa kunnossa, ja nimen omaan Hua Hinissä, ollut jo parisen vuotta, hän oli aiemmin tuossa sairaalassa muistaakseni vuoteen 2013 asti, jolloin siirtyi tänne Hua Hiin, hänellä on pahoja hengitysvaikeuksia, ja bangkokin ilma on hyvin likasta.
Olen nähnyt Hua Hinin jo vuonna 75 jolloin kävin täällä ekan kerran olen nyt asunut täällä vajaa 20 vuotta, toki turismi näkyy mutta ei yhtä voimakkaasti, kun muissa turistikohteissa, olen asunut myös muualla thaimaassa, Hua hin on paras kohde hieman vanhemmalle väestöllä varsinkin jos meinaa asua thaimaassa, täältä saa kaikki mitä tarvitaan, kuitenkin turistienkuormitus on huomattavasti pienempää kuin vaikkapa pattayalla.Hua Hin on täysin turistien varaan syntynyt kaupunki. Hintatasoltaan voi verrata Phukettiin, siis kalleimpia kohteita Thaimaassa, todellinen turistirysä, vielä pahempi kuin Pattaya.
En viitsi alkaa kertomaan, kuinka monesti olen Thaimaan eri alueilla vieraillut, talonkin rakennutin yli kymmenen vuotta sitten, mutta kauas turistikeskuksista, joista huonoimpana pidän edelleenkin Hua Hiniä. - englanninkielentaitoinen
ThaimaanYstävä kirjoitti:
Hyvä aulikki Thaimaan lehdet taitaa tietää enemmän kuin sinä?
http://www.voanews.com/content/king-in-declining-health-future-thailand-monarchy/2973605.html
Kuningas on viettänyt jo joitakin vuosia enimmäkseen Sirijai sairaalassa kirjoittaa lehdet. Uskon mitä lehdissä lukee.Jos voisi yhä peukuttaa niin peukuttaisin Thaimaan ystävä. Kiitos että oikaiset vääriä lahkolaisten luuloja.
- HuaHinvaittuhistoria
ThaimaanYstävä kirjoitti:
Hyvä aulikki Thaimaan lehdet taitaa tietää enemmän kuin sinä?
http://www.voanews.com/content/king-in-declining-health-future-thailand-monarchy/2973605.html
Kuningas on viettänyt jo joitakin vuosia enimmäkseen Sirijai sairaalassa kirjoittaa lehdet. Uskon mitä lehdissä lukee.Aulikki on aivopesty Hua Hin lahkolainen. Aivan selvästi ei ole keskustellut Thaimaalaisten kanssa koskaan. Olisi luullut että tuossa ajassa mitä muka Thaimaassa on asunut olisi oppinut kielen ja tietäisi oikeasti mitä Thaimaassa tapahtuu eikä kirjoittelesi höpö höpöjä Hua hinistä yleiselle Thaimaan palstalle. Kuninkaan palatsinkin sijoitti Hua Hiniin ei tiedä että Palatsi sijaitsee Bangkokissa.
Tietääkö aulikki Hua Hinin vaietusta historiasta toisen maailman sodan aikana kun Japanilaiset sotilaat lomailivat junaradan rakennus töiden välillä Hua Hinissä mitä sinne perustettin japanilaisille upseereille? Niin sanottuja lohduttaja naisia( lue bordelleja) oli silloin Hua Hinissä ja monet thai naisista pakoitettiin siihen työhön, siitä Hua Hinissä vaietaan. Rian khui thai lä khun saap. - AulikillaOnMunat
ThaimaanYstävä kirjoitti:
Hyvä aulikki Thaimaan lehdet taitaa tietää enemmän kuin sinä?
http://www.voanews.com/content/king-in-declining-health-future-thailand-monarchy/2973605.html
Kuningas on viettänyt jo joitakin vuosia enimmäkseen Sirijai sairaalassa kirjoittaa lehdet. Uskon mitä lehdissä lukee.Wau. Olipa mielenkiintoinen lehtikirjoitus.
Mistäköhän tämä Aulikki väärät tietonsa on poiminut, vai jenkkien yksityis lentokenttä, johan vanha nainen vitsin murjaisi. Toinen huvittava väite kesäasunto muuttui palatsiksi.
Omituisia höpöttäjiä nämä Hua Hin fanaatikot. Vuonna 1975 ei Suomesta vielä pakettimatkoja Hua Hiniin tehty joten ei Aulikin ÄOllä Hua Hiniin varmasti matkustettu. Valetta koko Aulikki Rannan kirjoitus. - Onkonoin
HuaHinvaittuhistoria kirjoitti:
Aulikki on aivopesty Hua Hin lahkolainen. Aivan selvästi ei ole keskustellut Thaimaalaisten kanssa koskaan. Olisi luullut että tuossa ajassa mitä muka Thaimaassa on asunut olisi oppinut kielen ja tietäisi oikeasti mitä Thaimaassa tapahtuu eikä kirjoittelesi höpö höpöjä Hua hinistä yleiselle Thaimaan palstalle. Kuninkaan palatsinkin sijoitti Hua Hiniin ei tiedä että Palatsi sijaitsee Bangkokissa.
Tietääkö aulikki Hua Hinin vaietusta historiasta toisen maailman sodan aikana kun Japanilaiset sotilaat lomailivat junaradan rakennus töiden välillä Hua Hinissä mitä sinne perustettin japanilaisille upseereille? Niin sanottuja lohduttaja naisia( lue bordelleja) oli silloin Hua Hinissä ja monet thai naisista pakoitettiin siihen työhön, siitä Hua Hinissä vaietaan. Rian khui thai lä khun saap.Tietääkö täällä kukaan Pattayan historiaa, Vietnamin sodanaikana, se oli jenkkisotilaiden lomanviettopaikka, sittä ennen oli erittäin pieni kalastajakylä, jolloin seksikauppa sai alkunsa, Thaimaassa.
- hyväHuahin
Thaimaamielessäin kirjoitti:
Hua Hin on täysin turistien varaan syntynyt kaupunki. Hintatasoltaan voi verrata Phukettiin, siis kalleimpia kohteita Thaimaassa, todellinen turistirysä, vielä pahempi kuin Pattaya.
En viitsi alkaa kertomaan, kuinka monesti olen Thaimaan eri alueilla vieraillut, talonkin rakennutin yli kymmenen vuotta sitten, mutta kauas turistikeskuksista, joista huonoimpana pidän edelleenkin Hua Hiniä.Miksi sinä purat omaa pettymystäsi täällä Hua Hin palstalla? Sekö sinulla on vain mielessä?
Meitä on täällä satoja suomalaisia, jotka olemme erittäin tyytyväisiä Hua Hiniin, sen palveluihin ja rauhaan ja suht siisteyteen, mikä Thaimaassa on harvinaista.
Joillakin on oma talo, jotkut ovat vuokralla tai asuvat hotelleissa, mutta tulevat tänne vuosi vuoden jälkeen.
Ikuiset valittajat menkööt muualle. - pääsinpäpoisHuasta
hyväHuahin kirjoitti:
Miksi sinä purat omaa pettymystäsi täällä Hua Hin palstalla? Sekö sinulla on vain mielessä?
Meitä on täällä satoja suomalaisia, jotka olemme erittäin tyytyväisiä Hua Hiniin, sen palveluihin ja rauhaan ja suht siisteyteen, mikä Thaimaassa on harvinaista.
Joillakin on oma talo, jotkut ovat vuokralla tai asuvat hotelleissa, mutta tulevat tänne vuosi vuoden jälkeen.
Ikuiset valittajat menkööt muualle.Teitä talonomistajia on kymmeniä, jotka haluaisivat päästä eroon omistuksistaan, mutta ostajia ei löydy, vaikka halvallakin myisi. Suomalaiskolhoosit ovat kolhooseja, verrattuna vaikkapa Saksalaisten taloihin...
- Historianoppia
Onkonoin kirjoitti:
Tietääkö täällä kukaan Pattayan historiaa, Vietnamin sodanaikana, se oli jenkkisotilaiden lomanviettopaikka, sittä ennen oli erittäin pieni kalastajakylä, jolloin seksikauppa sai alkunsa, Thaimaassa.
2 maailman sota käytiin ennen Vietnamin sotaa. Hua Hin vanhin Thaimaan huora kaupunki.
- PuutteitaOnHuaHinissä
hyväHuahin kirjoitti:
Miksi sinä purat omaa pettymystäsi täällä Hua Hin palstalla? Sekö sinulla on vain mielessä?
Meitä on täällä satoja suomalaisia, jotka olemme erittäin tyytyväisiä Hua Hiniin, sen palveluihin ja rauhaan ja suht siisteyteen, mikä Thaimaassa on harvinaista.
Joillakin on oma talo, jotkut ovat vuokralla tai asuvat hotelleissa, mutta tulevat tänne vuosi vuoden jälkeen.
Ikuiset valittajat menkööt muualle.Et ole paljoa Thaimaata nähnyt jos väität palveluja hyväksi ja siistiksi. Thaimaassa on paljon kaupunkeja joissa Hua Hinin ja Pattayan kaltaista ilotyttö toimintaa ei ole lainkaan. Mene Hiltonin lähistön huorakaduille klo24:00. Lisäksi luulisi Thaimaalaisessa rannikko kaupungissa olevan saariretkiä tai meriretkiä olevan tarjolla. Lisäksi toimivan lentokentän puute on myös Hua Hinissä, lähimmälle lentokentälle matkaa yli 3 tuntia autolla.
- TeuvoH
pääsinpäpoisHuasta kirjoitti:
Teitä talonomistajia on kymmeniä, jotka haluaisivat päästä eroon omistuksistaan, mutta ostajia ei löydy, vaikka halvallakin myisi. Suomalaiskolhoosit ovat kolhooseja, verrattuna vaikkapa Saksalaisten taloihin...
Niitä on joka kaupungissa myös suomessa, hua hinissä on aina myyjän markkinat, pattyalla ostajan, mitä lähemmäs talot on rakennettu toisiinsa sen kalliimpi asuinalue, maa on hua hinissä huomattavasti pattayaa kalliimpaa.
Ostamishaluja rajoittaa selkeästi thaimaan maanomistuslaki, jossa ulkomaalainen ei voi omistaa maata, erilaisia osakeomistusvirityksiä on paljon mutta ne on virityksiä, ja ne puretaan melkeinpä varmasti vuosien kuluessa, varsinkin ne missä osakejärjestelyin hoidetaan äänivaltaa yhtiössä, eli jos joku tarjoaa taloa niin sitä ei voi lain mukaan ulkomaalainen edes ostaa, ja tämä koskee koko thaimaata.
Maata voidaan vuokrata 33 vuoden sopimuksella, ja ja ostaisitko 15 vuotta vanhan talon 33 vuokra-ajalla, eli 18 vuoden kuluttua talo on arvoton, maksatko siitä 120.000 euroa, minä en maksa. - Historianproffa
Onkonoin kirjoitti:
Tietääkö täällä kukaan Pattayan historiaa, Vietnamin sodanaikana, se oli jenkkisotilaiden lomanviettopaikka, sittä ennen oli erittäin pieni kalastajakylä, jolloin seksikauppa sai alkunsa, Thaimaassa.
Eiköhän seksikauppaa ollut Thaimaassa ennen kuin Pattaya edes sai alkunsa. Hua Hin on vanhempi kaupunki kuin Pattaya niin varmasti siellä oli seksikauppaa ensin.
Ensimmäinen kaupunki maailmassa johon johon matkustettiin seksin takia ja aloitettiin puhumaan seksimatkailijoista oli Venetsia 1500 luvulla, siellä oli silloin tuhansia huoria.
Tuo mitä joku kirjoitti toisen maailman sodan aikaisesta Hua Hinistä pitää myös paikkansa. - HuaIsFistAll
Thaimaamielessäin kirjoitti:
Hua Hin on täysin turistien varaan syntynyt kaupunki. Hintatasoltaan voi verrata Phukettiin, siis kalleimpia kohteita Thaimaassa, todellinen turistirysä, vielä pahempi kuin Pattaya.
En viitsi alkaa kertomaan, kuinka monesti olen Thaimaan eri alueilla vieraillut, talonkin rakennutin yli kymmenen vuotta sitten, mutta kauas turistikeskuksista, joista huonoimpana pidän edelleenkin Hua Hiniä.Hua Hin Thaimaan vanhin turistirysä. Miksi sitä kieltämään onhan siellä se vanhin hotellikin samoin vanhin Thaimaan huorakaupunki.Nykyään siellä on vanhimmat huorat ja turistit. Expathien keski-ikä 69 vuotta.
- HallelujaHuaHin
AulikkiRantaHuaHin kirjoitti:
Kuningas on hyvin huonossa kunnossa, ja nimen omaan Hua Hinissä, ollut jo parisen vuotta, hän oli aiemmin tuossa sairaalassa muistaakseni vuoteen 2013 asti, jolloin siirtyi tänne Hua Hiin, hänellä on pahoja hengitysvaikeuksia, ja bangkokin ilma on hyvin likasta.
Olen nähnyt Hua Hinin jo vuonna 75 jolloin kävin täällä ekan kerran olen nyt asunut täällä vajaa 20 vuotta, toki turismi näkyy mutta ei yhtä voimakkaasti, kun muissa turistikohteissa, olen asunut myös muualla thaimaassa, Hua hin on paras kohde hieman vanhemmalle väestöllä varsinkin jos meinaa asua thaimaassa, täältä saa kaikki mitä tarvitaan, kuitenkin turistienkuormitus on huomattavasti pienempää kuin vaikkapa pattayalla.Aulikki on malli esimerkki mihin Hua Hin lahkolaisuus johtaa, harhoihin ja yleiseen sekavuuteen.
- 43343
Historianproffa kirjoitti:
Eiköhän seksikauppaa ollut Thaimaassa ennen kuin Pattaya edes sai alkunsa. Hua Hin on vanhempi kaupunki kuin Pattaya niin varmasti siellä oli seksikauppaa ensin.
Ensimmäinen kaupunki maailmassa johon johon matkustettiin seksin takia ja aloitettiin puhumaan seksimatkailijoista oli Venetsia 1500 luvulla, siellä oli silloin tuhansia huoria.
Tuo mitä joku kirjoitti toisen maailman sodan aikaisesta Hua Hinistä pitää myös paikkansa.Kerro maailmasta kaupunki tai maa jossa ei ole seksikauppaa...sentään maailman vanhin ammartti. Kukkatädit taas päässeet vauhtiin.
- 554554
pääsinpäpoisHuasta kirjoitti:
Teitä talonomistajia on kymmeniä, jotka haluaisivat päästä eroon omistuksistaan, mutta ostajia ei löydy, vaikka halvallakin myisi. Suomalaiskolhoosit ovat kolhooseja, verrattuna vaikkapa Saksalaisten taloihin...
Saatko Suomessa maatilkun mukaan hautaan? Ja myös Thaimaassa maanvuokra-aikaa voi jatkaa.
- FaktaaEiFiktiota
43343 kirjoitti:
Kerro maailmasta kaupunki tai maa jossa ei ole seksikauppaa...sentään maailman vanhin ammartti. Kukkatädit taas päässeet vauhtiin.
Helsingissäkään ei seksikauppa ole niin näytillä kuin Hua Hinissä. Thaimaastakin löytyy lukuisia kaupunkeja jossa Hua Hinin kaltaista toimintaa on. Ketä häiritsee ketä ei.
- kauppaeikäy
TeuvoH kirjoitti:
Niitä on joka kaupungissa myös suomessa, hua hinissä on aina myyjän markkinat, pattyalla ostajan, mitä lähemmäs talot on rakennettu toisiinsa sen kalliimpi asuinalue, maa on hua hinissä huomattavasti pattayaa kalliimpaa.
Ostamishaluja rajoittaa selkeästi thaimaan maanomistuslaki, jossa ulkomaalainen ei voi omistaa maata, erilaisia osakeomistusvirityksiä on paljon mutta ne on virityksiä, ja ne puretaan melkeinpä varmasti vuosien kuluessa, varsinkin ne missä osakejärjestelyin hoidetaan äänivaltaa yhtiössä, eli jos joku tarjoaa taloa niin sitä ei voi lain mukaan ulkomaalainen edes ostaa, ja tämä koskee koko thaimaata.
Maata voidaan vuokrata 33 vuoden sopimuksella, ja ja ostaisitko 15 vuotta vanhan talon 33 vuokra-ajalla, eli 18 vuoden kuluttua talo on arvoton, maksatko siitä 120.000 euroa, minä en maksa.Hua Hinissä pari viikkoa vuoden lopulla ja taloja paljon myynnissä, siellä todellisuudessa ostajan markkinat, mutta ostajia ei vain ole. Parikin paikallista kertoivat, mikäli saavat myytyä, muuttavat toiseen paikkaan Thaimaassa. Hua Hinistä olivat saaneet tarpeekseen, edes pyyntihinnan reilu alennus, alle ostohinnan ei tuonut ostajaehdokkaita. Välittäjä kertoi parin kysyneen, toinen mietti, uskoako.
Se on totuus Hua Hinin talomarkkinoista! - kuulunsiihenjoukkoon
hyväHuahin kirjoitti:
Miksi sinä purat omaa pettymystäsi täällä Hua Hin palstalla? Sekö sinulla on vain mielessä?
Meitä on täällä satoja suomalaisia, jotka olemme erittäin tyytyväisiä Hua Hiniin, sen palveluihin ja rauhaan ja suht siisteyteen, mikä Thaimaassa on harvinaista.
Joillakin on oma talo, jotkut ovat vuokralla tai asuvat hotelleissa, mutta tulevat tänne vuosi vuoden jälkeen.
Ikuiset valittajat menkööt muualle.On myös satoja tai jopa tuhansia matkailijoita jotka yhden visiitin jälkeen ei enään halua Hua Hiniin palata.
- Aloittajakiittää
Siis ei Hua Hiniin kun lentoja ei muualle Thaimaassa ole. Krabi harkintaan
- ChanRakThailand
Kun Bangkok jätetään pois laskuista niin Rayong-Pattaya kansainvälisellä lentokentältä eniten lentoja. Pääsee moniin kohteisiin. Rayong hyvä kaupunki joka ei ole turismin pilaama toisin kuin esimerkiksi Hua Hin.
- petepuuhaa
taas pädetään epävarmuuden antamalla varmuudella, rayong ei ole turistikohde vaan thaimaan kemianteollisuuden ja öljynjalostuksen ykköspaikka, eikä se ole aivan riskitöntä ilma on varsin paskaista, tietäisit jos olisit joskus käynyt, olen käynyt.
- lahkolainenolehiljaa
petepuuhaa kirjoitti:
taas pädetään epävarmuuden antamalla varmuudella, rayong ei ole turistikohde vaan thaimaan kemianteollisuuden ja öljynjalostuksen ykköspaikka, eikä se ole aivan riskitöntä ilma on varsin paskaista, tietäisit jos olisit joskus käynyt, olen käynyt.
Kuitenkin Rayongiin tehdään valmismatkoja. Kylläkin ei itse Rayong Towniin. Aito Thaimaan kaupunki. Parempi ilma kuin Valkeakoskella ja Bangkokissa.
- MistäJohtuu
Mistä johtuu että Hua Hinin Venetsiassa ne kanavat haisee paskalle? Onko ne liitetty jotenkin jäteveden poisto viemäreihin?
- ent-Hualainen
MistäJohtuu kirjoitti:
Mistä johtuu että Hua Hinin Venetsiassa ne kanavat haisee paskalle? Onko ne liitetty jotenkin jäteveden poisto viemäreihin?
Syy on likainen vesi joka alkaa haista, kun virtausta on vähän.
Tulvien aikaan kanavat eivät juurikaan erottuneet hajullaan. Haju oli sama kaikkialla. - VenetsiaLemusi
Kamala haju se vaan on. Epäilen että myös paskavesi lasketaan sinne.
- 6656565
MistäJohtuu kirjoitti:
Mistä johtuu että Hua Hinin Venetsiassa ne kanavat haisee paskalle? Onko ne liitetty jotenkin jäteveden poisto viemäreihin?
Niihän ne haisee myös Italiassa....tietenkin ne haisee toope.
- HuaHinHaisee
Ei Italian Venetsiassa paska haise ei haissut ainakaan Heinäkuussa. Hua Hinissä haisi marraskuussa.
- 5454
HuaHinHaisee kirjoitti:
Ei Italian Venetsiassa paska haise ei haissut ainakaan Heinäkuussa. Hua Hinissä haisi marraskuussa.
Vai ei haise oikessa Venetsiassa....ja se oli vale sillä viemärit johtaa suoraan veteen jonka myös oppaat kertoi kun siellä Italiassa kävin pari vuotta sitten.
- jgbgjbh
Kenvvhhv vghvhvvh cggcg bgccgcggcf gcfgcfgjgchf fftgdcrcfff tdtdctdcrdt reftectcd rrctecyddčĉdctdcy drtcrdcrdcdt dtetdctdceŕdtdvtyffdtčŕfcftt rđcrtcrftrtčt dctdcycŕdčdŕctdčtdd drydctdčĉđčyhnũmhvuhnuy ýgbytgbghghgbygbýgbjnmugdtrwzwe ťgbýhnjj yfvĝfyvtftufvutsexéxffyg.
- Voiressukkaa
Lahkolaiselta meni herne nenään kun totuuksia Huora Hinistä kirjoitettiin. Loppui kirjoitustaitokin.
- Varmintapa
nähdä Hua Hinin lentojen aikataulut on mennä sinne kentälle katsomaan ne.
- Eiolelentoja
Älä kehoita jengiä turhaan reissuun Hua Hinin lentokentälle. Lentoja kun ei ole.
- 5454
Enemmän odotan luotijuna yhteyttä Bangkok-Hua Hin ja se tulee muutaman vuoden päästä.
- ootellaan
Luotijunayhteys tulee myös Pattayalle ja Rayongiin.
- 4343
mutta sinne pitää olla perverssi ennenkuin menee. Ja minulla ei ole Olvin t-paitaa eikä kaljamahaa.
- Urheilevanainen
4343 kirjoitti:
mutta sinne pitää olla perverssi ennenkuin menee. Ja minulla ei ole Olvin t-paitaa eikä kaljamahaa.
Hua Hinissä käy ne lihavat eläkeläiset. Et ole käynyt hua hinissä jos muuta väität.
Olvi paitoja en ole nähnyt Thaimaassa kenelläkään missäänpäin Thaimaata. En siis ole nähnyt 4343a Hua Hinissä, muita läskejä paljonkin Huassa. - 6565
Kyllä OLVI t-paita on pakollinen Pattaylla....ja punakka iho ja kaljamaha. Ja seksuaalisesti vinoutunut.
- kehoitus
Mene hoitoon
- TahtooKierrelläMyös
Päätös on tehty Pattayalle suunta. Hyvät yhteydet oli pääsyy. Hotelli varattu Jomtieniltä. Naapurit näyttivät joulukuun kuvia näytti hyvälle.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
1 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!
Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit32728Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1581351Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on491165Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä191037- 1261030
Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2071020Hyvää huomenta 18. luukku
Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️223974Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk300915- 42909
- 72875