Mieliala vaihtuu 2 tai 3 kertaa päivässä. Aamulla rakastan itseäni, katson peiliin ja nään kauniin terveen ja iloisen nuoren naisen. Iltaa kohden masennun. Viiltelen vessassa lukkojen takana. Kukaan ei tiedä. Mua pelottaa että joku saisi tietää. Oon aina ollut tosi iloinen ja reipas tyttö. Samaa roolia vedän edelleen koulussa. Mut nauru vaan ei tuu enää... ja pelottaa et joku huomaa ja tekonauran paljon. Kun kolmesti valehtelee, niin uskoo jo itsekin. Saatan oikeesti aatella et ei mulla mitään mielenterveysongelmia oo. Onko mulla?
Katselin tänä aamuna yhtä tyttlä meidän koulussa. Se seisoo aina hiljaa, liikkumatta kuin patsas. Se katsoo suoraan eteensä. Se ei puhu. Mä haluaisin olla kuten se. Haluaisin olla näkymätön. Kukaan ei huomaisi mun ongelmaa. Mut jos rupeisin oleen kuten se, kaikilla alkais hälytyskellot soida päässä. Mä en tiedä haluaisinko mä apua. Mä en nää parantumista mahdollisuutena. Ja se häpeä... kaikki sais tietää. Mua kohdeltais eri tavalla.
Mikä mua viimepäivinä on rasittanut paljon, on mun ajatukset. Itsemurha. Ei en harkitse sitä. Mutta harkitsen sen harkitsemista. Toisaalta ajattelen niitä ihmisiä, jotka surisivat minua. Mitä jättäisin. Mitä tekisin. Mikä rikos riistää itseltään henki. Mutta en halua päättää elämääni! Haluan päättää vain kivun. Pelon. Ahdistuksen. Riittämättömyyden. Pimeyden. Olen ollut liian vahva liian kauan. Nyt olen heikko, en jaksa enkä pysty esimerkiksi hankkimaan apua. Mutta eihän kuolleen tarvitse enää kehittyä, pystyä parempaan. Kuolleena saisin olla. Ei enää kipua.
Nämä ajatukset todella ovat säikäyttäneet minut :'( en halua enkä aio tehdä itsemurhaa. Mutta olen huomannut ajattelevani näin viimepäivinä. Mutta silti... :'(
Katselin tänä aamuna yhtä tyttlä meidän koulussa. Se seisoo aina hiljaa, liikkumatta kuin patsas. Se katsoo suoraan eteensä. Se ei puhu. Mä haluaisin olla kuten se. Haluaisin olla näkymätön. Kukaan ei huomaisi mun ongelmaa. Mut jos rupeisin oleen kuten se, kaikilla alkais hälytyskellot soida päässä. Mä en tiedä haluaisinko mä apua. Mä en nää parantumista mahdollisuutena. Ja se häpeä... kaikki sais tietää. Mua kohdeltais eri tavalla.
Mikä mua viimepäivinä on rasittanut paljon, on mun ajatukset. Itsemurha. Ei en harkitse sitä. Mutta harkitsen sen harkitsemista. Toisaalta ajattelen niitä ihmisiä, jotka surisivat minua. Mitä jättäisin. Mitä tekisin. Mikä rikos riistää itseltään henki. Mutta en halua päättää elämääni! Haluan päättää vain kivun. Pelon. Ahdistuksen. Riittämättömyyden. Pimeyden. Olen ollut liian vahva liian kauan. Nyt olen heikko, en jaksa enkä pysty esimerkiksi hankkimaan apua. Mutta eihän kuolleen tarvitse enää kehittyä, pystyä parempaan. Kuolleena saisin olla. Ei enää kipua.
Nämä ajatukset todella ovat säikäyttäneet minut :'( en halua enkä aio tehdä itsemurhaa. Mutta olen huomannut ajattelevani näin viimepäivinä. Mutta silti... :'(
Vastaukset 3
Vanhimmat
Oman kuoleman suunnittelu ja ajatteleminen on merkki ettei voi hyvin. Kyllä sinun olisi nyt hyvä käydä juttelemassa ihan ammattiauttajan kanssa.
Minullekin on tuo mielialan vaihtelu ollut tuttua. Siitä se minulla alkoi. Rationaalisesti ajatellen tiesin olevani ihan nätti ja fiksu ja kykenevä monenlaisiin asioihin, mutta toisaalta minulla on aina ollut myös se sisintä kalvava epävarmuus ja itseinho, joka sanoo minun olevan ruma, tyhmä ja aikaansaamaton vätys.
Olin tavallaan ylpeä ns. hyvistä piirteistäni kuitenkin samalla koko ajan peläten, että ei ole mitään ylpeyden aihetta. Ylpeys johti heikkouden ja puutteiden peittelyyn. Tällä hetkellä uskon itsestäni vain pahinta eli kannattaa vaan hakeutua apuun ennen kuin tilanne pahenee.
ala fyysikoksi