Fuhrer Sipilä

Suomen taloutta pannaan taas kuntoon perinteisillä tavoilla: työaikaa pidennetään, palkkoja alennetaan, työntekijöitä irtisanotaan ja tuotantoa siirretään halvan työvoiman maihin.
Markka-aikaan devalvaatiolla toteutettiin talouden kohennus, mutta euro estää tällaisen tulonsiirron pienituloisilta rikkaille.
Kumma juttu sekin, ettei koskaan aseteta kyseenalaiseksi, olisiko Suomen yritysjohtajissa jotain vikaa. Ovatko he suurten palkkojensa ja jättioptioidensa arvoisia?
Yritysjohtajat ovat tuhonneet Suomessa pankit, metsäteollisuuden, Nokian ja suuren osan mediaa, mutta he ovat onnistuneet leimaamaan syyllisiksi hallituksen, eduskunnan, ammattijärjestöt ja puolueet.

Eräskin jatkuvassa irtisanomiskierteessä oleva suuryritys otti varatoimitusjohtajakseen hallituksen puheenjohtajan rakastajattaren, joka tuhlasi maailmalla kaksi miljardia euroa ja sai yrityksen arvon putoamaan alemmaksi kuin Barcelonan pelaajan hinta on. Jatkuvia yt-neuvotteluja käyvän yrityksen henkilökunta nimittääkin nykyisin entistä varatoimitusjohtajaansa kahden miljardin euron hoidoksi.
Työmarkkinoille povataan taas lakkosyksyä. Työelämän suuri ongelma on se, kun nykyinen SAK muodostettiin 45 vuotta sitten, sen sääntöihin tuli määräys, etteivät ammattiliitot tarvinneet keskusliiton lupaa, kun ne julistivat lakon. Aikaisempi SAK pystyi estämään kohtuuttomat lakot.
Sen jälkeen lakoista on tullut hyväosaisten herraskaisten ammattiryhmien puuhaa. Pienet avainasemissa olevat ryhmät panevat maan polvilleen. Metalliteollisuus oli edellisen kerran lakossa 43 vuotta sitten, mutta lentohenkilökunta on tappelemassa jatkuvasti.
Lakoissa menetetyt työpäivät ovat sinänsä melko vähäiset. Jeesuksen syntymä, kärsimys- ja kuolinpäivät tulevat työnantajille paljon kalliimmiksi kuin lakot. Suomen työehtosopimusten pohjana ovat Aatamin ja Eevan sekä Jeesuksen aikaiset Raamatun tulkinnat. Kiihkeinkin ateistikommari pitää kiinni siitä, että Itämaan tietäjien ilmestymisen Jeesuksen seimen äärelle pitää olla palkallinen vapaapäivä, mutta jos silloin on töitä, pitää maksaa tuplapalkka.

Pääministeri Juha Sipilän hallituksen talousohjelma vaikuttaa olosuhteisiin nähden hyvältä ja välttämättömältä. Kun hallituspuolue kokoomuksen ainoa aate on verojen vastustaminen, tämäkin tie oli tukossa.
Kokoomus on suostunut verojen korotuksiin vain sotien aikana eli se antaa yhteiskunnan rahaa kyllä pyssyihin, mutta kitsastelee, kun rahaa tarvitaan kouluihin, terveydenhoitoon tai sosiaaliturvaan.
Suomen ensimmäinen suuri veroratkaisu tehtiin ravintola Kämpissä joulukuussa 1917, kun kenraali Mannerheim pyysi rahaa pankinjohtajilta ja vuorineuvoksilta Valkoiselle armeijalleen. Herrat vastustivat sotaveroa, mutta Mannerheimilla oli hyvä perustelu: Jos punaiset voittavat sodan, teiltä viedään kaikki. Rahat tulivat.
11<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

"Kiihkeinkin ateistikommari pitää kiinni siitä, että Itämaan tietäjien ilmestymisen Jeesuksen seimen äärelle pitää olla palkallinen vapaapäivä, mutta jos silloin on töitä, pitää maksaa tuplapalkka."

Ei kai Jeesus niin nuuka ole ettei maksaisi syntymästään aiheutuneita kuluja. Jeesuksen opetuslapset, kristilliset järjestöt näes kieltäytyvät siirtämästä syntymäpäivää viikonlopuksi vaikka koko äijän olemassaolosta ei ole varmoja todisteita.
Huomaa. Jeesus maksaa kuukausipalkkalaiselle täyden palkan. Miksi hän nuukailisi tuntipalkkaisen kohdalla. Jeesustahan mainostetaan oikeudenmukaiseksi. Jeesuksen lausahdus "Työmies on palkkansa ansainnut" kelpaa ateistikommarille.

Äänestä
  • Jeesushan syntyi syys-lokakuun vaihteessa.

    Äänestä

  • väärä_juhlapäivä kirjoitti:

    Jeesushan syntyi syys-lokakuun vaihteessa.

    Juutalaisen perinteen profeetat syntyivät myös tammikuun kuudes päivä vaikka olisivat syntyneet kesällä. Kristityt juhlivat kolme vuosisataa tammikuun kuudetta Jeesuksen syntymäpäivänä kunnes katolinen kirkko 300 luvulla siirsi sen talvipäivän seisauksen kohdalle pakanallisen Saturnalia-kolmiyhteisen jumalan juhlapäivän kohdalle. Pakanallinen Konstantinus keisari hylkäsi loppumetreillä Sol Invictus uskonnon ja valitsi kristinuskon ainoaksi sallituksi uskonnoksi. Katolinen kirkko laati Nikeassa 315 jaa jeesusopista kolminaisjumalaopin Rooman keisarin määräyksestä. Roomalainen ylimystö vaihtoi uskontonsa samankaltaiseen kristinuskoon vallanpidon välineeksi.

    Tuntipalkkaiset atetyöläiset ottavat mielellään Jeesuksen lahjana palkan myös hänen kuolinpäivänään pääsiäisenä. Kristityt saavat vapaaehtoisesti luovuttaa palkkansa valtiolle - sitä ei kukaan estä. Näyttäkööt ministerit esimerkkiä.

    Äänestä

  • jesunlahjatyöläiselle kirjoitti:

    Mitä nyt Raamattu kertoo meille Jeesuksen syntymän ajankohdasta?

    Kehottaako raamattu meitä viettämään sitä joulua joulukuun 24 tai peräti 25 päivä?

    En löytänyt raamatusta yhtään kohtaa, jossa olisi tällaista mainittu, mutta historiankirjasta löysin. Vuonna 354 Rooman piispa Julius I määräsi Jeesuksen viralliseksi syntymäpäiväksi 25.12.

    Raamatusta käy selkeästi selville se, että ajankohtana tuo yllämainittu ajankohta on melkoisen mahdoton, koska joulukuussa, Jeesuksen aikaan, oli kylmää ja sateista. Joinakin talvina oli pakkasta, jopa luntakin. Joulukuu ei voi olla oikea ajankohta Jeesuksen syntymälle, koska niin kylmällä eivät paimenet olisi voineet mitenkään olla kedolla yöllä vartioimassa laumaansa.

    Kun luin Luukkaan evankeliumia, sieltä käy ilmi, että Jeesus syntyi puoli vuotta Johanneksen jälkeen. Johanneksen isä oli nimeltään Sakarias kuului Abian osastoon. Abian:n osaston täytyi palvella oman vuoronsa aikana temppelissä (siihen aikaan ei työvuoroja siirrelty).

    On laskettu, että Sakariaan palveluvuoro oli neljännessä kuussa. Vuoronsa jälkeen hän palasi kotiin. Luukkaan evankeliumista (Luuk 1) käy ilmi, että Elisabeth, joka oli Sakariaan vaimo tuli Sakariaan paluun jälkeen raskaaksi. Ajankohta oli silloin viidennen kuun alkua.

    Luukas 1:26-> voidaan lukea Jeesuksen hedelmöittymisen ajankohdasta. Ja tästä jos lasken, lukion lyhyellä matematiikalla, 9kk odotusajan, totean, että Jeesuksen syntymä olisi ollut juutalaisen kalenterin mukaan juuri syys-lokakuussa eli Lehtimajajuhlan aikaan.

    Verollepanoa ja Lehtimajajuhlaa

    Tutkiessani raamatusta Jeesuksen syntymän ajankohtaa, huomasin, että kaikki majatalot olivat täynnä. Miksi? Koska oli verollepanon ja lehtimajajuhlan aika. Kaikki majatalot olivat täynnä juhlaväkeä ja niitä, jotka olivat lähteneet verolle pantaviksi kukin omaan kaupunkiinsa (Luuk 2:3). Tämän tähden Joosefille, Marialle sekä Jeesus-vauvalle ei löytynyt sijaa majatalosta vaan tallista. Todennäköisesti heillä oli jopa varaa maksaa majoituksesta kun kerran majataloon olivat menossa.

    Äänestä

  • olet_oikeassa kirjoitti:

    En kiistä selostustasi. Piti sanomani, että profeetoiksi julistettujen syntymät olivat joko syyspäivän seisauksen tai talvipäivän seisauksen aikana ja talvipäivän seisaus oli silloin juutalaisuudessa 6.tammikuuta. Lehtimajan juhla sattuu lähelle syyspäivän seisausta.
    Neljä seisauspäivää ovat kaikissa uskonnoissa olleet ammoisista ajoista lähtien merkittäviä (pisin päivä, lyhin päivä ja josta elämä voittaa auringon palatessa maailmaan jne). Ne auttoivat mm maanviljelyksessä kylvön ja korjuun määrittämistä.

    Miksi kristilliset persut&kumpp ovat ottamassa Jeesuksen lahjaa pois on yllättävää. Eivätkö he kunnioita jumalaansa. Jeesushan antoi lahjan vasta pari vuosikymmentä sitten, joten nautitaan siitä ensin pari sataa vuotta ja katsotaan sitten.

    Äänestä

Atekomu puolustaa palkallista vapaata tuntipalkkaisille Jeesuksen syntymän kunniaksi ja muinakin kirkkopäivinä. Hieno homma.
Lestadiolaiskristitty Sipilä, katolinen Soini ja luterilainen (?) Stubb eivät halua kunnioittaa mestariaan. He haluavat viedä Jeesuksen määräämän palkan työläisiltä pois.
SSS porukka ei taida ollakaan tosiuskovia. Jeesus vie heiltä taivaspaikan. Uskokaa pois.

Äänestä

Sipilän toive= matuja suomeen ja palkatonta työta suomalaisille ja sijoittajat kiittää.

Äänestä

Timo Soini rahtaa matuja persuyrityksille halpatyövoimaksi. Työttömiä persuja kehoitetaan hakkamaan muita matuja. Soini kehtaa, kehtaa se kyllä käyttää hyväksi hädänalaisia.

Äänestä
  • Suomeen ei tosiaankaan ole koskaan aikaisemmin ennen tullut näin paljon pakolaisia yhdellä kertaa kuin nyt kun persut ovat hallitusvastuussa.

    Äänestä

  • totta_turiset kirjoitti:

    Suomeen ei tosiaankaan ole koskaan aikaisemmin ennen tullut näin paljon pakolaisia yhdellä kertaa kuin nyt kun persut ovat hallitusvastuussa.

    Ja joka päivä tulee Suomeen vain lisää pakolaisia.

    Äänestä

Ja Furer Sipilä jatkaa Ahon-Vanhasen viitoittamalla tiellä "ammattiliitot nurin". Pikkuinen ongelma on. Proletaari sanoo että tulos tai ulos ja Sipilä lentää nenälleen Kempeleen peltoon.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

aaaaällll kirjoitti:

Suomen taloutta pannaan taas kuntoon perinteisillä tavoilla: työaikaa pidennetään, palkkoja alennetaan, työntekijöitä irtisanotaan ja tuotantoa siirretään halvan työvoiman maihin.
Markka-aikaan devalvaatiolla toteutettiin talouden kohennus, mutta euro estää tällaisen tulonsiirron pienituloisilta rikkaille.
Kumma juttu sekin, ettei koskaan aseteta kyseenalaiseksi, olisiko Suomen yritysjohtajissa jotain vikaa. Ovatko he suurten palkkojensa ja jättioptioidensa arvoisia?
Yritysjohtajat ovat tuhonneet Suomessa pankit, metsäteollisuuden, Nokian ja suuren osan mediaa, mutta he ovat onnistuneet leimaamaan syyllisiksi hallituksen, eduskunnan, ammattijärjestöt ja puolueet.

Eräskin jatkuvassa irtisanomiskierteessä oleva suuryritys otti varatoimitusjohtajakseen hallituksen puheenjohtajan rakastajattaren, joka tuhlasi maailmalla kaksi miljardia euroa ja sai yrityksen arvon putoamaan alemmaksi kuin Barcelonan pelaajan hinta on. Jatkuvia yt-neuvotteluja käyvän yrityksen henkilökunta nimittääkin nykyisin entistä varatoimitusjohtajaansa kahden miljardin euron hoidoksi.
Työmarkkinoille povataan taas lakkosyksyä. Työelämän suuri ongelma on se, kun nykyinen SAK muodostettiin 45 vuotta sitten, sen sääntöihin tuli määräys, etteivät ammattiliitot tarvinneet keskusliiton lupaa, kun ne julistivat lakon. Aikaisempi SAK pystyi estämään kohtuuttomat lakot.
Sen jälkeen lakoista on tullut hyväosaisten herraskaisten ammattiryhmien puuhaa. Pienet avainasemissa olevat ryhmät panevat maan polvilleen. Metalliteollisuus oli edellisen kerran lakossa 43 vuotta sitten, mutta lentohenkilökunta on tappelemassa jatkuvasti.
Lakoissa menetetyt työpäivät ovat sinänsä melko vähäiset. Jeesuksen syntymä, kärsimys- ja kuolinpäivät tulevat työnantajille paljon kalliimmiksi kuin lakot. Suomen työehtosopimusten pohjana ovat Aatamin ja Eevan sekä Jeesuksen aikaiset Raamatun tulkinnat. Kiihkeinkin ateistikommari pitää kiinni siitä, että Itämaan tietäjien ilmestymisen Jeesuksen seimen äärelle pitää olla palkallinen vapaapäivä, mutta jos silloin on töitä, pitää maksaa tuplapalkka.

Pääministeri Juha Sipilän hallituksen talousohjelma vaikuttaa olosuhteisiin nähden hyvältä ja välttämättömältä. Kun hallituspuolue kokoomuksen ainoa aate on verojen vastustaminen, tämäkin tie oli tukossa.
Kokoomus on suostunut verojen korotuksiin vain sotien aikana eli se antaa yhteiskunnan rahaa kyllä pyssyihin, mutta kitsastelee, kun rahaa tarvitaan kouluihin, terveydenhoitoon tai sosiaaliturvaan.
Suomen ensimmäinen suuri veroratkaisu tehtiin ravintola Kämpissä joulukuussa 1917, kun kenraali Mannerheim pyysi rahaa pankinjohtajilta ja vuorineuvoksilta Valkoiselle armeijalleen. Herrat vastustivat sotaveroa, mutta Mannerheimilla oli hyvä perustelu: Jos punaiset voittavat sodan, teiltä viedään kaikki. Rahat tulivat.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu