Meidän maa -mielenilmaus järjestetään Keuruulla 31.01.2016 klo 12.00. Alkaen. Tilaisuudessa on kuulemma paljon nimekkäitä puhujia eripuolelta Suomea.
Nyt keuruulaiset meidän on aika näyttää mielipiteemme päättäjille ja suvakeille.
Nyt keuruulaiset meidän on aika näyttää mielipiteemme päättäjille ja suvakeille.
Vastaukset 105
Vanhimmat
ja nyt myös lehtiin ilmoituksia suomen kansaa tämä asia kiinnostaa ja nyt saatava myös nukkujat paikalle eli kaikki joukolla mukaan
meillä on suomen SUURIN matu CENTRUMI
ja sitä myöten saatava kansa liikenteeseen
hienoa toimintaa tätä jo pyydettiin jkl.n rajat kiinni ilmaisussa
Ajattelin vetäistä hupun päähän ja saapua paikalle.
Ilman huppuako et uskalla ;)
Huppupäille ja muille anarkisteille on omat paikat. Valkoinen huppu kyllä käy.
Tupu luuli Hupua Hupuksi ja veti päähänsä :)
Kaikki mukaan riemurinnoin! Myös sivukylien nukkuvat on vaikka vesikelkalla kyy-
dittävä yhteiseen Meidän maa mielenliikutukseen tirauttamaan pari kyyneltä kun
se näyttäisi niin hyvältä rajatuissa kuvissa ;) Kaikkia se leipä elättääkin,että vouh-
kaamaan pojat meinaa ihan pienellä porukallaan.Ettei teistä vain kehkeytyisi tu-
leville sukupolville kuuluisia kylähulluja joista juttuja veistellään :)
Myös Keuruun natsien potkukelkkajoukkue tulee esiintymään mielenliikutustapah-
tumassa yleisöä viihdyttämässä; eteenpäin vaikka tutkainta päin potkien :)
-Riemukasta on luvassa!
Kyseisessä tapahtumassa esiintyy myös suvakkimatamit mamujen kera esittäen raiskausoopperan.
Oliko yhtä paljon porukkaa kuin Joensuun mielenosoituksessa eli kymmenen ja yksi poliisipartio.
Niin siskokulta, se on aivan normaalia, että joulukuusi kannetaan ulos loppiaisen aikoihin. Niin se meidän äitikin teki. Ei sen vuoksi kannata mieltänsä pahoittaa vaikka se kovasti harmittaisikin. Muista maanantaina puhua asiasta siellä terapiassa.
Olen soitellut Multialle ja sieltä kerrottiin, että kisoihin voi osallista myös rollalla. Olen sinut jo sinne ilmoittanutkin. Sinulla on oma kilpailunumero ja saat sitten juoda mustikkasoppaa niin paljon kuin jaksat. Mennäänkö sinne isolla autolla? Saisit istua etupenkillä.
Muista siellä mielenosoituksessa sitten pitää rollan vilkku päällä ja varo niitä Takku-Rasmuksia ettei sinulle kävisi niin kuin sille yhdelle siellä Tampereella.
Kerrotaanko tällä palstalla kummankin osallistujan nimet?
linkissä yksi syy 32 000 miksi kansa haluaa osoittaa ja näyttää
mieltään
katso ja mieti tulevaa aikaa
http://asialehti.net/maahanmuuttaja-kerskuu-neitsyen-joukkoraiskauksesta-me-todella-rikoimme-hanet/
afgaanit tuottaa 90% maailman heposta
http://asialehti.net/kaisaniemessa-miesta-puukottanut-turvapaikanhakija-esiintyi-16-vuotiaana-paljastui-nyt-25-vuotiaaksi/
nii kyllähän ne siellä hepoja lykkii nii ihmekkö jos joku hepo tullu tiineeksikin.
Epäilen, että tälläkään kertaa ei vok:n vastustajat aukaise suutaan, niin kuin aiemmin syksyllä tiedotustilaisuuksissa. Aina jostain syystä mekkala käy somessa, mutta tilaisuuksissa kaikki on hiljaa ja kiltisti kuuntelemassa. ;)
Se on ihan sama mitä noissa tilaisuuksissa joku sanoo asiasta vastaan tai kysyy kriittisesti!! Ne on loppujen lopuksi tehty pelkästään niille, jotka hyväksyvät asiat jo muutenkin tai ovat vain hieman empivällä kannalla!
Jos noissa tilaisuuksissa oikeasti esität kriittisiä mielipiteitä, niihin joko ei vastatat tai vastataan niin ympäripyöreästi, että sitä suoraa ja rehtiä vastausta et ikinä tule kysymykseesi saamaan! Sama kuin poliitikolta kysyisit jotain, voi puhua vaikka tunnin mutta vastausta et saa!
Se että netissä käy kirjoittelu on jo siinä mielessä paljon parempi koska siitä jää aina "mustaa valkoiselle" ja niistä voidaan paljon enemmän päätellä että myös niitä vastustavia mielipiteitä on, kyllä se menee noiden suvakkienkin korviin jollain tapaa, vaikka se ei niitä hetkauta millään tavalla.........
Tuleekohan tilaisuuteen yhtä suuri yleisöryntäys kuin männä viikonlopun kansal-
listen suureen lippujuhlaan? Toivotaan että Meidän maa mielenliikutus happening
yltää jopa 45 osaaottavaan niin menestys on taattu ;) Eiks niin.
Keuruulla on kuitenkin ihmeen paljon myös niitä joilla on yhä unelma,vittu tyhmiä ne on!Jo valtionjohto ja poliisijohto myöntää ainakin,että liian sinisilmäisiä ovat olleet ja unelma on kaatunut jo ajat sitten.
Valtalehti Keski-suomen maanpuolustaja varmasti kuvaa ja kirjoittaa positiivisen kolumnin kasarmikaupungin uudesta kukoistuksesta!
Ahneet pikkunikit omaavat option kaupunginvaltuustossa mamubisksen puolesta.
Kinnteistöhuoltoyhtiö, ruoka -ja vartiontipalvelu ym. loispaskat myyvät rahasta sielunsa.
HaistaPaska kokous taas . Viitasaaren rasisitikuningas ja ihmisvihaaja Hakkarainen tulee taas kiihoittamaan kansaa. Varokaa Keuruun juntit!
Onneksi sivistyneet suvaitsevaiset eivät vihaa eivätkä pelkää ja osaavat jopa käyttäytyäkin, vaikkei tilanne olisikaan heille niin miellyttävä. ;)
vuan kun emme vihhaa!
toimimme ihan fakta pohjalta
jos tuttavissasi on polliisi
nii kysyppä virkavallan mielipidettä
tarvitaanko näitä?
RealistiRasisti=rasistin lempeämpi ilmaus.
Ihmisarvo on ihmisarvo Kaikille. Ihan kaikki ovat tasavertaisia ihmisiä tällä pallolla .
Kysyä poliisilta asiaa?
huh,huh ,---eikö oma pää ja ajattelu riitä muodostamaan mielipidettä asioista?
Tasavertaisuus pitäisi ulottua myös kantaväestöön ; kukaan meistä ei saa tällaista kohtelua (=näin hyvää) ja silti valitus käy..ruoka samaa kuin lapsillamme koulussa (iltasanomat) :
" Kun tulimme Tampereelle, täällä ei ollut edes sänkyjä. Nukuimme lattialla. Kaksi viikkoa sitten sängyt tulivat. Meitä pyydettiin kasaamaan niitä itse, koska se kuulemma maksaisi muuten 50 euroa tai jotain sellaista per sänky, jos joku firma kasaisi ne, turvapaikanhakija sanoo.
Huttunen kertoo, että Multisillassa oli aluksi patjamajoitus ja turvapaikanhakijat kasasivat sängyt itse.
– Se oli ihan hyvää toimintaa heille, kun heillä on aikaa niitä koota. Monet ovat myös tykänneet siitä. Tietysti aina on niitäkin, jotka eivät tykkää.
– Nyt he pyytävät meitä siivoamaan, osallistumaan keittiöhommiin ja niin edelleen. Kyllä me teemme mitä he käskivät, mutta tiedäthän, ettemme ole tottuneita tähän kohteluun. Me pesemme itse vaatteitamme, laitamme itse ruokaamme, kärsimme kaikenlaisista asioista ja silti ihmiset eivät pidä meistä, turvapaikanhakija jatkaa"
https://www.youtube.com/watch?v=Yw26fw4hKHo Siinä eikä ole mikään 7-päivää juttu.
Keski-Suomen Maahanmuuttaja-lehti etsii jo Keuruulta toimittajaa tilaisuutta varten!
Pääseekö nää tollot tynkkysen rasistilistalle....http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016011320953875_uu.shtml
Näkyy olevan Röppäsen masinoima. Samoin kuin facebookin pro keuruu -ryhmä, jota koetetaan käyttää Suomen Sisun markkinointiin. Piiripäällikkö Röppäsen ohella kampanjoi aktiivisesti varapäällikkö P. Heinonen.
todella hienoa että joku todella tekee jotain eikä läyskytä poskiaan
tällä mamuskunnalla kun ei ole edes suomen lain edellyttämiä
lupia! rakennus ....!
ja tätä sotakarkureiden "hotellia" tänne ei haluttu alunperinkään
ja nyt vielä vähemmän! ja odottakaapa ensi kevättä /kesää
näistä pienistäkin puroista tulee iso virta ja sitä tämän "bisneksen" tukijat pelkää
kun katselee uutisia
tämä on sitä oikeaa SUOMI aktiiviisuutta nyt sankoin joukoin
vain mukaan
ei se rasistiksi leimaa kun ilmoittaa kantansa
Niin juur ja päinvastoin.Rasistien puro on jäätymään päin koskapa kaikkialla
alkaa huliveikoilla olemaan seinä vastassa järjestäytyneen yhteiskunnan edessä.
-Yhteiskuntaamme nakertavat natsilonkerot näivettyvät kyllä ajan kanssa.Eiks je?
Kansallissosialismihan loppui 40-luvulla. Historian opiskelu jäänyt väliin röörieerikillä? Laupias samarialaista muiden rahoilla leikkivät kommunistit ovat yhtä harmaa hapsisia henkisesti kuin Erkki Tuomioja fyysisesti.
Hyvä että jotkut tekee jotain sen sijaan että ovat vain puolustuskannalla. Arvostakaamme isänmaatamme. Kommunistit siirtykööt sinne missä Kuusisetkin viihtyivät (Otto-Wille ja Hertta).
mistä keuruulla saa isoa valkoista kartonkia?
apsin vierestä mainostoimistosta?
saako samoista paikoista sapluunoita,että saa piirrettyä hakaset varmasti 90 asteen kulmaan?
Kaikki kartonki on käytetty pakolaisrykmentin historiikki ll painoksen syttyväksi kansiosaksi.
Keuruun vastaanottokeskuksessa ei ole ollut häiriöitä!
http://www.hs.fi/kotimaa/a1452918478863
Hennalasa ovat rikkaampia ja useammilla terroristitausta
Kannattaa hoitaa tilaisuuden promoaminen kunnolla, niin ei ole yhtä surullista katsottavaa kuin jkl rajat kiinni touhu. Kauppojen ilmoitustaulut, postilaatikot, toriparlamentti ja tietysti epäsosiaalinen media.
provoaminen tällä kylällä ainakin osataan!
Olin Jyväskylän tapahtumassa mukana,ei ollenkaan huono! Jk. Selkä suorassa,ei naamiota ja kyllä suomea kannattaa puolustaa tuholta!
totuus on että virkavalta tehtäviä melkolailla joka päivä
myös vakaviakin juttuja mutta niistä pidetään suut supussa
tänäänkin oli 2 poliisi partiota etsiskelemässä jotain?
alueella ei nämä uutiskynnyksiä ylitä
ei edes sokkarilla tapahtunut joukko tappelu
oliko viime viikolla matut mätkineet toisiaan turpiin oikein huolella
missä potkittiin maassa makaavaa no onneksi ei ollut vaaraa kantikselle
nämä asiat kun arki päivää eikä ne ylitä uutiskynnyksiä
VIELÄ
Joten kuten kevät016 asian jotenkuten ilmaisi; niin kaikki riemurinnoin Meidän
maan happeningiin mukaan! Tehdään siitä jokavuotinen talvikarnevaali ja jat-
kuva perinne viihdyttämään näin sydäntalven aikaan :) Show must go on!
Rasistien talvipäivän seisokki. Vapiskaa lämpöhaalareissanne samanmieliset maalaistollot!
Pakolaisten oleskelu rahoitetaan polttoaineveroa korottamalla!!
Minä en arvosta kovinkaan korkealle näitä jotka täällä möykkäävät, mutta jos jossain tilaisuudessa pitäs ihan omalla naamalla esiintyä ollaan kuin kusi sukassa. Sitten taas tullaan tänne möykkäämään et ei kannata kysellä kun ei saada juuri sellaisia vastauksia kun itse on ajatellut.Hävetkää aikuisten oikeasti ja ottakaa asioista selvääälkää levitelkö huhuja.
Meikä on ihan tavan suomalainen eikä mikään himosuvakki, mutta ei kyllä hörhöihin samaistu. Toivottavasti Odinin pojilta paleltuu ....
Kaljupäänatsijoukot kaduilla ottaa vielä turpaansa pahasti....
http://www.aamulehti.fi/Kotimaa/1195014090405/artikkeli/stubb hallitus keskustelee katupartioiden kieltamisesta.html
mutta kun tosiasia on että niitä kun ei voi kieltää
suivakit niin surullista kun se on!!
suomessakin on laki ja tätä lakia ei yks saatanan spr muuta
joidenkin allahin ka...lun nimeen kirkuvien mokuttajien vinkumisen takia!
stuppi voi selitellä ja yrittää pelastaa nahkaansa
Hallitus voi muuttaa !!
Loppuu klanipäiden marssit lyhyeen...
Vaatisi perustuslain muutoksen. Pitkä prosessi tulisi. Anarki pellet joutuivat alle viikon sisään kaapista ulostulonsa jälkeen poliisin kiinni ottamiseksi. Hyvä niin. Viher-vasemmisto aate kannattajineen ei ole tältä planeetalta.
Pelkäätkö kaljuja? Kekkosen aikaan elämäsi olisi varmaan ollut yhtä kärsimystä. Muistathan olla varuillasi Pekkarisen kanssa ja nousussa tuntuu olevan Saulinkin hiusraja...
Olenkohan väärässä, mutta muistaisin, että tämän Röppäsen suku on rajantakaa tullut "maahanmuuttaja" ts. Mamu. Voisiko joku vahvistaa?
Valkjärvinen on aivan oikeassa, sillä Suomen Sisun piiripäällikkö Joonas Röppänen sukuineen on "Mamu". Aikanaan Röppäsen suku on tullut itärajan takaa hakemaan parempaa elintasoa Suomesta ja jostain syystä tämä nuori piiripäällikkö Röppänen ei nyt hyväksy muita "Mamuja". Olisikohan syytä palata juurilleen ja aloittaa uuden maailman rakentaminen vaikka sitten Sortavalasta. Siellä olisi asenteelliselle korjattavaa.
No tämä valakasi assian ja kerralla,Röppäsen suku onkii niit itärajan pakolaisii.Onhan tuo Röppänen outo nimi Keski-Suomessa. Onnea
piiripäällikölle hankalaksi tulevalle työrupeamalleen :)
Nyt joku pani pahan Joonaksesta...........!
Voi,pahoittiko suuri piirikymppi nyt mielensä? :) :) :)
Mutta nyt kun Meidän maa happeningia on ihan kybällä jo mainostettu,on syytä
aloittaa valmistelut ohjelman kanssa sillä riemukas hassuttelu juhlistaa komeas-
ti Meidän maamme tapahtumaa tiedotusvälineissä ympäri valtakunnan :)
-Kaikki mukaan su 31.01.2016 heti aamusta,tätä ei kannata jättää väliin.
Kuinka pitkään nämä suunsoittajat jaksaa mollata ulkomaalaisia ?
Minkä takia he vihaavat heitä?
Antakaa vastaus.
Meidän maa, jonka työtä tekevät kansalaiset teidät täällä roikkuvat sossuluuserit joudumme elättämään. Olette alempiarvoisia kuin kukaan muu täällä meidän maassa, hyi helvetti.
minkäs teet kun duunit loppuu? Eikä yhteiskunnalla ole tarjota tilalle uusia duuneja?
Itekkin voit joutua yllättäen kortistoon tai jopa sossuluukulle. Mikään ei ole tämän päivän Suomessa mahdotonta.
Turha mollata,-voip olla ett kolahtaa pian omaan nilkkaan niin pahasti ettet yllättävän sairastumisen vuoksi töitä pysty tekemäänkään.
Niin tuskin Röppänen, saati Martikainen,,tai muutkaan ovat olleet "Rajantakaa muuttaneita" , ovat vain muuttaneet Suomessa sodanjaloissa toiselle paikkaunnalle, siis ovat ihan Suomalaisia, kuten noi naapurit,,tuossa, jotka muuttivat työn perässä Pihtiputaalta tänne Keuruulle. Ilmeisesti osa porukkaa on on ollut mäenlaskussa kun koulussa on ollut puhetta Suomen lähihistoriasta.
Todella hämmentävää lukea täältä kotimaassaan eripaikkakunnille pakolla evakuoitujen rinnastamista aavikoilta monien maiden läpi tulleisiin nuoriin miehiin. Vuosina 1939-1945 täällä olI kaikki asekuntoiset puolustusvoimien palveluksessa suojassa isänmaatamme. Evakkoon pakolla lähtivät naiset ja lapset sodan jaloista. Onkos joku aktiivinen tehnyt tutkimusta keuruulaisista vai vedetäänkö täällä asioita omasta mielikuvituksesta? Täällä lienee paljon kommunisteja tai heidän jälkeläisiään kirjoittelemassa.
Kaikki eivät sotaan lähteneet11000 tuhatta miestä kieltäytyi sotaan lähdöstä kuka piileskeli missäkin. Meinaan vain kun joku tuossa kirjoitti et kaikki miehet osallistu sotaan et ei osallistuneet. Omathan näitä sitten teloittivat en tiedä kuinka paljon
Teloittaminen oli aivan oikein! Täällä varmaan pyörii niitä teloittamatta jääneiden jälkeläisiä epäisanmaallisine aatteineen piipertämässä.
EI NÄIN: Jätetään perheet vaaraan. Pojat kokoon ja kännykät kourassa Euroopan halki elintasomaahan, mieluimmin siihen Hölmölandiaan peräpohjolaan, anteliaalle sossukassalle. Suvakit paapovat ja hyysäävät ja kertovat mitkä on mamun oikeudet mutta ei puhuta heidän omasta vastuustaan.
Sitten matuloiset valitusvirttä hoilaamaan:
Ruoka on pahaa, patja ei ole höyhenistä, on tylsää, on puute.
Ja sitten voikin porukalla huvitella ahdistelemalla jopa raiskaamalla niitä kaikkein heikompia: lapsia, naisia ja mummoja.
Onneksi jotkut on olleet hereillä massaryntäyksen alusta saakka,,,nyt aika ruveta varautumaan ihan aikuisten oikeasti oman turvallisuuden vuoksii!!!
Pääministerin erityisedustajan arvio: Viime vuoden miljoona pakolaista vasta alkusoittoa: http://yle.fi/uutiset/paaministerin_erityisedustajan_arvio_viime_vuoden_miljoona_pakolaista_vasta_alkusoittoa/8609484
DN: Ruotsin poliisi salaa turvapaikanhakijoihin liittyviä tutkimuksia – "Tilanne alkaa käydä vaaralliseksi"
Ruotsin keskusrikospoliisi (Noa) käyttää turvapaikanhakijoihin liittyvistä rikoksista koodia 291. Kaikki siihen liittyvä tieto salataan: http://yle.fi/uutiset/dn_ruotsin_poliisi_salaa_turvapaikanhakijoihin_liittyvia_tutkimuksia__tilanne_alkaa_kayda_vaaralliseksi/8610017
kiitos mielenosoituksen järjestäjille että ovat valteutuneita,,,
Valteutuneita järjestäjiä...nämä kirjoitukset kertovat enemmän niiden kirjoittajista kuin heidän agendastaan.
Juur näin,tuhatkauno,nyt onkin aika ja kiiru harjoitella yhteistä paraatia Meidän
maa festivaaleille teemalla; tule omana itsenäsi,ketään ei syrjitä :)
Tuleehan myös Röppänen piiriltä yhteiseen riehaamme talven selkää taittamaan?
Toivottavasti tulee paljon porukkaa.On silkkaa hulluutta ottaa näitä perkeleitä tänne.
Tapahtumaan on tultava myös täältä vähän kauempaa,on tärkeää osallistua isänmaan puolustamiseen! Asiallisesti,ei naamioita/ kattiloita päähän,sillä omaamme terveen järjen! Jk.Kiitos järjestäjille ja osallistujille.
Isänmaan ystävänä osallistun tapahtumaan hyvin mieluusti. Tämä monikulttuurinen maamme on antanut minulle niin paljon etten
kertakaikkiaan malta olla osallistumatta :) Tehdään yhdessä oikein
riemukas tapahtuma!
"Nyt keuruulaiset meidän on aika näyttää mielipiteemme päättäjille ja suvakeille."
Kuinkahan monta keuruulaista tuohon mahtaa osallistua? Taitaa suurin osa olla muualta. Jyväskylässäkin viime elokuun mielenilmaisussa oli Ruotsia myöten pyydetty kollegat "ilmaisemaan itseään".
Jo on hulluus ja vainoharhaisuus rantautunut Keuruullekin oikein kunnolla. Menkää Helsinkiin pitämään mielenilmauksenne.
Pellehyppelijääkö siellä pelottaa! Älä aliarvio ihmisten terveyttä,eikä meitä käskytä suvaki!
olemmehan keuruulta käyneetkin narikka torilla
nyt on otollinen aika osoittaa mieltä Keuruulla
sillä meillä on suurin "heinäsirkkalauma" kanta väestöön verrattuna
JA me ajammme KOKO Suomen asiaa omalla toiminnalla
emme vain Keuruun
jostain tämä homma lähtee purkautumaan ja olkoon keuruu
suunnan näyttäjä sillä olemmehan suomen RASISTISIN kunta (kiitos siitä maineesta kuuluu
eräälle k. valtuutetulle) muistanette?
joten kaikki tervetulleita tilaisuuteen nuorgami- hanko
Onko tällä mielenilmaisulla jotenkin presidentti Niinistön tuki kun hänet mainitaan kutsussa ???
Todella kaikki mukaan tähän spektaakkeliin,ohjelmassa mm. makkaranmyyntiä,ket-
kupolkkakisa ja lapsille oikeita pellejä esiintymässä :) Get on!
Joks sulle on kerrottu se sun kisanumero siel Multialla? Juo mustikkasoppaa munkin puolesta :)
Kuka on tämä röppänen?
Ketä nämä aloittajan mainitsemat nimekkäät puhujat ovat? Onko niin, ettei kukaan tiedä? Onhan meillä kaikilla nimi, tarkoittaako aloittaja nimeikkäillä tätä?
kannattaa tulla paikalle ihan henkilökohtaisesti ja kuunnella
mitä puhujilla on sanottavana
silloin kuulee oikeata tietoa nykytilanteesta
somessa ei kannata kysellä mitä keitä ....
tule paikalle niin kuulet miten suomen asiat on
Aivan varmasti ollaan henkilökohtaisesti paikalla kameroin ja mikrofonein va-
rustettuina kun tämä spektaakkelimainen kansakunnan katsaus alkaa :)
-Puhuuko gruppenfyhrer Röppänen tilaisuudessa?
Ainakin mamu-rykmentin perustaja-kokkarit ovat silkkipöksyissä kamerat olalla kadunkulkia valtaamassa.
aika kuluu ja kansalaiset avautuu niin meilläkin Euroopassa
Saksasta lisää paljastuksia.
Uutena vuonna ahdisteluja, raiskauksia ja rikoksia 12 osavaltiossa. Yhteislukumäärää ei mainittu mutta yksin Kölnin seudulla yli 1000. Tässä jutussa kaupungeittain lukuja. Koko ajan paljastuu lisää.
http://newobserveronline.com/police-admit-sex-attacks-in-12-of-16-german-states/
Toinen salattu raportti, toisessa uutisessa, oli että jo kesäkuussa on ollut näitä joukkoahdisteluja mutta poliitikot saksassa ( sama ruotsissa) käskivät salaamaan ne.
Naiset on eussa vapaata riistaa...
ranskassa kohta sotatila
http://mvlehti.net/2016/01/24/calaisn-satama-englannin-kanaalin-rannalla-jouduttiin-sulkemaan-lauantaina-mellakoinnin-seurauksena/
suomessa jatkuu vastustajien määrä
http://www.verkkouutiset.fi/kotimaa/il_kysely_turvapaikanhakijat-45779
pelkääkö valtiovalta kun vaaleja siirretään?
http://www.verkkouutiset.fi/kotimaa/il_kysely_turvapaikanhakijat-45779
turhaan SILLÄ ME MUISTAMME
Mites kaikki sotilasloikkarit eli suvakki-ressut? Uskaltavatkohan tulla kuikuilemaan? Pitäiskö Jämsään infota myös? Jäikö taas ilmoitus pois Keski-Suomen Mamuttajasta?
Olemme isänmaallisia,keppihevosten pelleily ei meitä pelota! Isänmaa kutsuu,silloin mennään eikä meinata!
Kutsuuko se unessa että nyt keppihevonen hirnuu ja kuset kaljapäissäsi
vuoteesi märäksi :)
Paljonko Porukkaa tulos,kaikki isänmaalliset mukaan! NYT LOPPUU PARTALASTEN KYLPYLÄLOMAT! Jk. Kestääkö duunarin selkänahka maksaa partalasten täysihoito?
Vaikutat epätoivoiselta.Etkö tiedä että stressi on tappava vaiva? Mutta tervetuloa kaikki tapahtumaan,myös soiton ja tanssin harrastajat;Tere tulemas ;)
Keuruun natsijoukolta on vuotanut tieto että kansallisamazooni Susanna Kaukinen
olisi ottanut ohjat toiminnassa Keuruulla. Tästä tulee hyvää hubaa ;)
Kuka tuota mielenosoitusta johtaa?Tuonne ei varmaan ole tulossa,kun kourallinen ihmisiä,joiden on ihan turha huutaa.Rauhanomaisten mielenosoitusten aika alkaa olemaan ohi,joka paikassa,olisi ihan eriasia,jos Suomalaiset nousisivat oikeasti barrikaadeille,eivätkä voivottelisi surkeuttaa neljänseinän sisällä ja porukkaa olisi oikeesti niin paljon ja puhaltaisivat yhteen hiileen niin,että poliisikaan ei voisi sitä keskeyttää(vrt arabikevät),tuollaiseen voisin voisin minäkin osallistua,muutaman tyypin sinne on turha lähteä huutamaan ja räyhäämään,siinä ei tee naurettavaksi muuta,kun itsensä.
Tänään Helsingissä marssitaan Rajat kiinni 100 ilmoittautunut marssille. Toinen Ei rasismille marssi 900 ilmoittautunut marssille.
Mitenköhän on, riittääkö Helsingissä poliiseja pitämään nuo lupaamasi 900 TakkuRasmusAnttifanttiAnarkistia ruodussa? Tullaanko 30.01. muistamaan päivänä, josta alkoi autojen polttaminen Helsingissä?
Mutta sitten aivan paikallisen edun nimissä: Voisitko olla niin kiltti ja jättää älyvapaan trollaamisen sinne kotikylillesi Saarijärvelle. Kyllä me osaamme juttusi sieltäkin lukea, jos ne meitä sattuisivat kiinnostamaan.
TV ja lehti haastatteluihin valikoituu aina suvakki toimittelijan tahon haluamia ihmisiä. Harva kielteisesti ja huolestuneena järjetöntä elintaso turisti raakalaisten nykymenoa seuraava haluaa sanoa sen todellisen totuuden kameran edessä koska voi joutua kiusan ja vahingon teon kohteeksi työssään ja kotonaan pienellä paikkakunnalla.
Miksi vaikenette kehitysmaalaisten käytöksestä? Miksi alistutte jonkun itseään parempana pitävän kirkon miehen käskyihin ja harha kuvitelmiin?
Ihminen joka lukee vain sanomalehtiä ja Ylen ja muun Median sensuroitua harhaanjohtavaa suvakki propagandaa eikä osaa käyttää nettiä,ei osaa kieliä on hyvin tietämätön siitä mitä muualla Euroopassa ja Suomessa tapahtuu. Aivopesty ihminen ei näe totuuutta tai kieltää sen koska ei uskalla kohdata ongelmien vakavuutta vaikka se uhkaa hänen omaa ja lapsiensa terveyttään ja elintasoaan ja kulttuuriaan.
Miten joku voi lapsellisia harhoissaan kuvitella että kehysmaa muslimit voi käännyttää kristinuskoon! Ei tiedä mitään ja ei ymmärrä mitään. Mitä hyötyä kehittymättömien lasten tasolla olevista on suomalaisille?Sinä suomalainen maksat tämän hullutuksen mitä tehdään nyt suomalaisille.
Hyvin oon pärjänny ja muittenkin puolesta asioita hoitannu, vaikken oo muutakun Suur-Keuruuta lukenu. Maailmaakin on tullu nähtyä kun siinä on ne matkatöysän mainokset. Tuurin keskisellä olisin kerran käynyt, mutta kun siellä kelpaa vaan markat ja oli omat hukassa.
Aikaansa seuraava ikääntynyt ihminen on hyvin selvillä maailman menosta. Eikä se vaadi koulutusta ja kielitaitoa. Mutta osa on sitten niitä joita voi ohjailla helposti. Nuorempi ihminen on usein kuin tuuliviiri vouhotusten vietävinä mitä on tämä muslimi maahantunkijoiden hyyssäys, Nato haikailu ja uhkakuvien maalailu Venäjästä. Sodan jälkeen syntyneet ja eläneet suhtautuvat Venäjään rauhallisesti ja EUn politiikkaa ja Suomen nykypoliitikkojen kykyjä epäillen.
Poliisi joutunut sakottamaan Helsingissä tänään suvakkeja,kun olivat patsastelleet.Vuosi vuodelta nuo pellepukuanarkistit,näyttää kiinnostavan joita kuita.
mukana ollaan ja meidän maalle ei vittuilla!!Maassa maan tavalla tai ulos !!!
Mukana ei olla minkäänlaisessa patrioottisessa nostatuksessa.
Maassa maan tavalla ilman kansalliskiihkoilua!
Pieni mutta pippurinen rasistiryhmä on näemmä perin suivaantuneessa olotilassa
kun elintila supistuu supistumistaan.Monikohan näistä Keuruun jannuista lopul-
ta uskaltautuu juhlapuhujaksi Meidän maamme tilaisuuteen,on nääs huhuttu et-
tä rasistiamazooni Susanna Kaukisella on jo tukeva ote Keuruun natsien
palleista :) Ja silloinhan kana kaakattaa.Hupia tiedossa,kaikki mukaan tähän
kansalaistapahtumaan!
Keppihevoset mukaan!
Ekat vieraat tulivat jo lauantaina, eli näyttää siltä puolin onnistuneelta tapahtuman alku. TV on asentamassa kalustoaan juurin nyt, kello on vaille kahdeksan. Näyttäisi siltä että massatapahtumaa odotetaan. Vokissa on tänään ulkonaliikkumiskielto.
No tuliko massatapahtuma?