Tsunamin synty

itse asiassa toinen mannerlaatoista nousi toisen työnnyttyä sen alle 2-3m useiden satojen kilometrien matkalta... eli kyllä siitä melkoinen liike-energia syntyy, mitä ei hevin pysäytellä

opiskele vaan lisää maantietoa, niin kyllä tämän pallon rakenne sulle joku päivä aukenee. Sitten voit tulla tänne kertomaan miten tsunami syntyy.

4 Tsunamit

4.1 Tsunamin synty


Kuva 32. Tsunamiaallon synty merenalaisessa maanjäristyksessä
Tsunamit eli hyökyaallot saavat alkunsa useimmiten merenalaisista
maanjäristyksistä, voimakkaista tulivuorenpurkauksista, maanvyörymistä tai
mereen iskeytyvistä meteoriiteista. Useimmat tsunamit ovat kuitenkin
merenalaisen maanjäristyksen seurausta. Kun merenpohjassa tapahtuu
maanjäristys, merenpohja saattaa liikahtaa satojen neliökilometrien alueella
ja samalla se saa järistyspaikan yläpuolella olevan vesimassan hypähtämään
kuhmuksi. Tällöin järistyksen energiaa siirtyy järistyspisteen yläpuolella
olevan vesimassan aaltoiluun ja tämä suuri vesimassa lähtee liikkeelle joka
suuntaan. Valtameren vesi ei tsunamissa kulje eteenpäin vaan aaltoilee
paikallaan pohjia myöten. Merenalaisen maanjäristyksen voimakkuus täytyy
yleensä olla yli 6,5 Richterin asteikolla ja sen keskuksen on oltava melko
matalalla, jotta se aiheuttaisi tuhoisan tsunamin. (2, s. 17-19 & 7, s. 8)

Tsunamia on vaikea havaita ulapalla, koska sen aallon korkeus on pieni -
kymmenestä senteistä muutamaan metriin. Meren ulapalla tsunamista ei olekaan
yleensä mitään vaaraa. Aallonharja nousee harvoin edes puolta metriä
merenpinnan tasosta. Aallon pituus ulapalla taasen on erittäin suuri - usein
noin 150 kilometriä, joskus jopa 700 kilometriä. Tsunamiaallon nopeus
merellä on jopa yli 700 kilometriä tunnissa, joka vastaa
matkustajalentokoneen nopeutta. Tsunamin vauhti ei yleensä laannu
merkittävästi matkalla. Siksi se sisältääkin valtavan määrän liike-energiaa,
joka aiheuttaa massiivisia tuhoja rannikoilla. (2, s. 17 & 7, s. 8)

Tsunamiaallon luonne muuttuu olennaisesti, kun se saapuu rannikon
matalikolle tai ahtautuu kapeaan salmeen. Tällöin aallot kohoavat korkeiksi
hyökyaalloiksi, jotka voivat olla jopa kymmeniä metrejä korkeita, joskus
jopa yli sata metriä. Nämä suunnattomat vesipatsaat saavat aikaan pahaa
jälkeä iskeytyessään rannikkokaupunkeihin. Tsunamin nimi juontuukin
japaninkielisistä sanoista tsu (=satama) ja nami (=aalto). Rannikolle
tullessaan tsunamiaallon etureunan vauhti alkaa veden madaltuessa hidastua,
jolloin aalto tulee lyhemmäksi ja samalla takaa tuleva vesimassa kasvattaa
aallon korkeutta. Tsunami tunkeutuu tuhoisalla voimalla myös kilometrejä
sisämaahan päin eikä vain aiheuta tuhoja pelkästään rannalla. Tavalliset
myrskyn aikaansaamat aallot murtuvat heti rannassa, koska niiden
aallonpituus on niin pieni. Tsunamiaallon aallonpituus taas on useita
kilometrejä, jolloin se pystyy tunkeutumaan pitkälle sisämaahan.
Tsunamiaaltoja tulee yleensä peräkkäin useita, johtuen aallon pituudesta.
Hyökyaaltojen väli on noin 15 minuutista puoleen tuntiin ja siksi tsunamin
vaikutus voikin kestää useita tunteja. (2, s. 17-18)

Tsunameja esiintyy eniten Tyynellämerellä, jonka alueella maanjäristykset
ovat yleisiä. Yli neljäsosa tsunameista syntyy Japanin lähistöllä, jossa on
neljän litosfäärilaatan saumakohdat. Yleensä tsunamit jaotellaan
paikallisiin ja maailmanlaajuisiin. Paikalliset tsunamit - joita suurin osa
tsunameista ovat - aiheuttavat tuhoja yleensä vain lähialueilla, noin 200
kilometrin päästä järistyskeskuksesta. Paikallisen tsunamin korkeus voi myös
olla suuri, mutta sen vesimassan liike-energia on pieni joten sen vaikutus
heikkenee aallon edetessä. Maailmanlaajuiset tsunamit taas voivat saada
aikaan tuhoja jopa toisella puolella valtamerta kuin missä järistyskeskus
oli. Tällöin maanjäristyksessä liikkuneen merenpohjan ala on ollut suuri
toisin kuin paikallisen tsunamin aiheuttaneessa maanjäristyksessä. (2, s.
17-19)

4.1.1 Mega-tsunamit



Kuva 33. Lituya Bayn sijainti Alaskassa
Mega-tsunameiksi sanotaan aaltoja, joiden korkeus on yli 100 metriä
merenpinnasta. Näitä aaltoja syntyy yleensä meteorien iskeytyessä mereen tai
suurissa maanvyörymissä. Suurin koskaan havaittu mega-tsunami syntyi Lituya
Bayssa (= Lituyan lahti) Alaskassa 9. heinäkuuta vuonna 1958. Silloin
erittäin voimakas maanjäristys - voimakkuudeltaan noin 8 Richterin
asteikolla - aiheutti lahden kallionrinteessä kivivyöryn. Maanjäristyksen
irrottama massiivisen vyöry iskeytyi voimalla veteen ja nostatti valtavan
tsunamin. Tämä korkeimmillaan noin 515 metrinen tsunami kiisi lentokoneen
vauhtia vastakkaista rantaa kohti ja samalla repi miljoonia puita läheisestä
vuorenrinteestä jopa viidensadan metrin korkeuteen asti. Koska tsunami
syntyi melko syrjäisessä paikassa ja kaikki tämä tapahtui vielä yöllä, "
vain" kaksi veneilijää kuoli. Jos Lituya n lahti olisi ollut tiheään asuttua
aluetta, voi vain arvailla minkälaista tuhoa tällainen mega-tsunami olisi
saanut aikaan. Lituya Bayn tsunami oli suurin koskaan todistettavasti
syntynyt tsunami. (26 & 7, s. 8)


Kuva 34. Lituyan lahti. Punaisella merkityllä alueella
tapahtui maanjäristyksen aiheuttama kivivyöry, joka
sysäsi mega-tsunamin liikkeelle.
Lituya Bayn tsunami antaa hyvän kuvan myös siitä, kuinka suuria
mega-tsunameja meteorin syöksy mereen saattaa aiheuttaa, jos meteori osuu
tsunamille suotuisaan paikkaan. Lituya Bayn maanjäristyksessä kalliosta
irronnutta suunnatonta kivivyöryä voi hyvin verrata pieneen meteoriin.
Yleensä maanvyöry ei kuitenkaan aiheuta niin suuria tsunameja kuin Lituya
Bayssa mutta, jos kivivyöry sattuu tapahtumaan tsunamille otollisessa
paikassa, saattaa siitä muodostua Lituya Bayn kaltainen useita satoja
metrejä korkea tuhoisa mega-tsunami.

Maanvyörymien aiheuttamat mega-tsunamit voivat olla kuitenkin myös vakava
maailmanlaajuinen uhka, vaikka maanvyörymät harvoin saavat aikaan tuhoisia
tsunameja. Esimerkiksi koko Yhdysvaltojen länsirannikko on vaarassa
hautautua suunnattoman tsunamin alle, jos toisella puolella Atlanttia
olevalla Kanariansaarilla tapahtuisi suuri maanvyöry. (34)


Kuva 35. Tsunamin jälkiä Lituyan lahdella
Uhka maanvyöryyn Kanariansaarilla onkin suuri. Kanariansaarilla sijaitsevan
La Palman tulivuorisaaren iso osa on nimittäin vaarassa romahtaa mereen,
jolloin se aiheuttaisi noin 650 metrisen mega-tsunamin, joka matkaisi
valtameren poikki toiselle puolelle Atlanttia. Tämä mega-tsunami tuhoaisi
Pohjois-Amerikan länsirannikon kokonaan ja ulottuisi tuhoisana aaltona vielä
kilometrejä sisämaahan. (34)

Tutkijat eivät kuitenkaan ole varmoja siitä milloin osa La Palman saarta
romahtaa mereen ja sysää mega-tsunamin liikkeelle. Saari voi hajota jo
seuraavassa purkauksessa tai sitten romahtaminen voi tapahtua vasta
kymmenien purkausten jälkeen. Varmaa on kuitenkin se, että osa La Palman
tulivuorisaaresta romahtaa tulevaisuudessa ja silloin iso osa Yhdysvaltojen
länsirannikon miljoonakaupungeista on vaarassa tuhoutua kokonaan. (34)



4.2 Tsunamien aiheuttamat tuhot

4.2.1 Tuhoisimmat tsunamit 1800-luvun lopulta 1900-luvun loppuun

Taulukko 6. Tuhoisimmat tsunamit 1800-luvun lopulta 1900-luvun loppuun
Vuosi Paikka Tsunamin korkeus Kuolleita
1883
Indonesia (Krakatau)
35,0 m
36 000

1906
Kolumbia
5,0 m
yli 500

1922
Chile
7,0 m
100

1923
Kamtssatka
20,0 m
18

1931
Salomosaaret
7,5 m
957

1933
Japani
7,0 m
1678

1960
Chile
10,1 m
61

1976
Filippiinit
4,5 m
6500

1992
Nicaragua
10,0 m
60

1992
Indonesia
7,1 m
263

1992
Indonesia
26,2 m
137

1993
Japani
3,2 m
100

1994
Filippiinit
30,0 m
330
1998 Uusi-Guinea 10,0 m 2200

(Lähde: CD-Facta 2002 [Krakatau] & Koulun Maantieto: Lukio 3, s. 18 )


4.2.2 Tsunamien aiheuttamat tuhot



Kuva 36. Vuonna 1992 3-4 metriä korkea tsunami aiheutti tuhoa Floresin
niemimaalla, Indonesiassa 35 kilometriä tsunamin aiheuttaneen
maanjäristyksen keskuksesta
Tsunamit eivät yleensä aiheuta tuhoa pienillä valtamerten saarilla, koska
pienten saarien rannat eivät pysty kasvattamaan korkeita tsunamiaaltoja.
Jyrkkärinteiset saaret ja -rannikot säästyvät niin ikään yleensä tsunamien
tuhoilta. Sen sijaan matalat rannikot ja kapeat lahdet ovat riskialttiita
tsunamien tuhojen kannalta. Jo neljämetrinen tsunamiaalto vaurioittaa
kevytrakenteisia taloja ja heittää pieniä laivoja sisemmäs maalle. Neljän
metrin korkuisia tsunameja esiintyy yleensä noin kerran vuodessa. (2, s.
18-19)

Suuret tsunamit, joita ovat yli 8 metriä korkeat hyökyaallot, tuhoavat
kevyet rakennukset, ja laivat, suurimpia valtamerilaivoja lukuun ottamatta,
kulkeutuvat pitkälle maihin. Tuhoisimpia yli 16 metriä korkeita tsunameja
esiintyy noin kerran vuosikymmenessä, jolloin ne vaurioittavat jo kaukana
rannasta olevia rakennuksiakin sekä suuria valtamerialuksia. (2, s. 19)

Tsunamien aiheuttamat tuhot riippuvat paljon siitä, mihin hyökyaalto iskee.
Vaikka tsunami olisi useita kymmeniä metrejä korkea, ei siitä välttämättä
ole juurikaan vaaraa, jos se iskeytyy syrjäisiin alueisiin. Sitä vastoin
pienikin tsunami voi saada suuria tuhoja aikaan, jos se vyöryy tiheään
asutun rannikkokaupungin yli ja vielä pahempaa on odotettavissa, jos
rannikkokaupunki on köyhässä kehitysmaassa, jossa ei ole varaa rakentaa
kestäviä rakennuksia eikä ylläpitää tsunameista varoittavia järjestelmiä.

Viime vuosisadalla tuhoja aiheuttaneita tsunameja oli noin neljäsataa,
joista noin 70 vaati ihmishenkiä. Yhteensä tsunamit tappoivat yli 10 000
ihmistä. Ihmishenkien menetysten lisäksi tsunamit aiheuttivat valtavasti
aineellista vahinkoa. Nykyään tsunamit vaativat yhä enemmän ihmishenkien
menetyksiä mutta se ei tarkoita sitä, että tsunamit olisivat välttämättä
lisääntyneet. Todennäköisesti kasvaneet ihmisuhrien määrät johtuvat siitä,
että rannikkoseuduilla asuvien ihmisten määrä on kasvanut ja tsunamien
tuhoista raportoidaan paremmin kuin ennen. (2, s. 19)

4.2.3 Tuhoisin tsunami Krakataun purkauksessa 1883



Kuva 37. Krakataun sijainti Indonesian saaristossa
Vaikka tulivuorenpurkausten aiheuttamat tsunamit ovatkin yleensä
maanjäristysten aiheuttamia pienempiä, tiettävästi tuhoisin tsunami on
syntynyt yhdessä maailmanhistorian rajuimmassa tulivuorenpurkauksessa
Indonesiassa. Vuonna 1883 Krakataun räjähdysmäisessä purkauksessa syntyi
tuhoisin tunnettu tsunami. Krakatau sijaitsee Indonesiassa Sundasalmessa
pienellä saarella Jaavan ja Sumatran saarien välissä (3.o).

Voimakkaassa purkauksessa 27. elokuuta 1883 Krakataun saaren koko pohjoisosa
räjähti. On arvioitu, että purkauksessa noin 2/3 saaren pohjois-osasta lensi
ilmaan. Kun vesi täytti nopeasti purkauksessa syntyneen vedenalaisen
kalderan, syntyi suunnattomia hyökyaaltoja (25). Purkauksen aiheuttamien
tsunamien korkeus on arveltu olleen noin 35 metriä korkeat (3.o) ja ne
aiheuttivat tuhoa 120 kilometrin säteellä (2, s. 19). Nämä aallot tuhosivat
noin 300 kylää ja kaupunkia Sundasalmella (25), ja noin 36 000 ihmistä kuoli
(3.o). Jotain kuvaa tsunamin voimakkuudesta antaa se, että lähistöllä ollut
sotalaiva ajautui tsunamin voimasta kolme kilometriä sisämaahan. (25)

Vaikka Krakataun purkaus aiheuttikin vakavia tuhoja vain paikallisesti
Indonesiassa, havaittiin se kuitenkin myös muualla Tyynellämerellä.
Krakataun purkauksesta syntyneen tsunamin aiheuttamaa merenpinnannousua
rekisteröitiin, jopa Amerikan länsirannikolla Kaliforniassa 20 tuntia
purkauksen jälkeen. Nousu oli tosin vain noin kymmenisen senttiä. (25)


Kuva 38. Krakataun saari ennen ja
jälkeen voimakkaan purkauksen.
Purkauksen jyrinä kuului Australiassa ja Intiassa saakka (3.o). Lisäksi
Krakatau vapautti purkauksessaan ilmakehään noin 18 km3 tuhkaa ja muuta
ainesta. Vuoren huippu lensi 1 300 kilometrin päähän Intian valtamereen ja
ilmakehään kulkeutunut ympäri maapalloa levittäytynyt tuhka pimensi taivaan
vielä sadan kilometrin päässä kahdeksi vuorokaudeksi (1, s. 100). Ilmakehään
levinneet tuhkapilvet vaikuttivat ilmastoon kuukausien ajan eri puolilla
maailmaa. Esimerkiksi Suomessa purkaus havaittiin paljain silmin värikkäinä
auringonlaskuina. (3.o)

Jälkeenpäin Krakataun räjähdysmäisen purkauksen jälkeen Krakataun kalderan
sisälle syntyi tulivuori, joka sai nimekseen Anak Krakatau (tarkoittaa "
Krakataun lapsi"). Anak Krakatau on ollut aktiivinen vuodesta 1927 lähtien.
Se ei ole ainakaan vielä aiheuttanut vakavaa tuhoa, mutta ainakin sen
aiheuttama kuusi metriä korkea hyökyaalto (kuva 4) antaa hyvän kuvan siitä,
mihin Anak Krakatau pystyy, jos se purkautuu voimalla. (35)



4.3 Tsunamien ennustaminen ja tuhojen ehkäisy

Jotta tsunamien tuhoja voitaisiin ehkäistä, on tärkeää, että hyökyaaltojen
tulo pystytään ennustamaan. Tyynenmeren alueen 26 valtiolla on yhteinen
tsunamien varoitusjärjestö, joka myös tutkii tsunamien syntyä ja kehittelee
niiden havaitsemista. Lisäksi monilla mailla on vielä omia
varoitusjärjestelmiä ja tutkimuslaitoksia. Voimakkaista maanjäristyksistä
varoitetaan yleensä aina uhassa olevia asukkaita. Tsunami voidaan havaita
muun muassa erilaisten vuoroveden korkeutta ja vedenpaineen muutoksia
mittaavien laitteiden avulla, joita on paljon valtamerillä. Jos laitteet
havaitsevat poikkeavia lukemia, voidaan tsunamin tulo mahdollisesti
ennakoida. (2, s. 19)

Laitteiden toimintavarmuus ei kuitenkaan aivan täydellinen, joten vääriä
hälytyksiäkin tulee. Tsunamit voivat myös jäädä huomaamatta ulapalla ja
iskeytyä rannikoille aivan yllättäen. Väärät hälytykset taas vaikuttavat
usein ihmisiin siten, että he eivät enää välitä hälytyksistä, koska
ajattelevat, että hälytys on kuitenkin taas turha. Tilastojen mukaan vain
joka neljäs hälytys on ollut aiheellinen. Lisäksi turhat hälytykset
aiheuttavat usein miljoonien eurojen kustannuksia. Parannettavaa
hälytysjärjestelmissä siis on. Varoitusjärjestelmät aiheuttavat kuitenkin
monille rannikkovaltioille paljon kustannuksia jolloin monilla köyhillä
mailla ei edes ole varaa niihin. (2, s. 19-20)

Tsunamiaaltojen tuhoja pystytään kuitenkin ehkäisemään ja
hälytysjärjestelmistä on usein todella hyötyä. Tsunamilta kuluu esimerkiksi
Tyynenmeren ylitykseen noin vuorokausi. Jos tsunami siis saa alkunsa
toisella puolella Tyyntämerta ja on vaarana aiheuttaa tsunamiaallon toisella
puolella merta, ehditään ihmiset usein evakuoimaan vaarallisilta rannikoilta
ja siirtämään heidät turvaan sisämaahan. Kuitenkin yleensä suurin osa
tuhoisista tsunameista syntyy lähellä onnettomuusrannikoita, jolloin aikaa
ihmisten siirtämiseen pois rannikoilta ei ole muutamia minuutteja enempää.
(2, s. 20)

Tsunamien kannalta vaarallisilla rannikoilla asuvia ihmisiä tiedotetaan,
miten tulee käyttäytyä tsunamin uhatessa. Tiedotuksella on tärkeä merkitys,
koska ei parhaastakaan hälytysjärjestelmästä ole mitään hyötyä, jos kukaan
ei tiedä, mihin pitää siirtyä tsunamin uhatessa. Tärkeää on myös suunnitella
nopeat pakotiet rannikolta ylemmäksi. Rakennukset pyritään nykyään
rakentamaan kauemmaksi ja ylemmäksi rannasta ja jokien suista. Myös
rakennusten rakenteiden suunnittelulla saadaan ehkäistyä tsunamien tuhoja
mm. jättämällä talon pohjakerros avoimeksi siten, että vesi pääsee
virtaamaan vapaasti talon alitse, eivätkä pienet tsunamit näin ollen repäise
taloa perustuksiltaan. Tsunamien energiaa voidaan myös hieman vähentää
erilaisilla esteillä kuten vahvoilla aallonmurtajilla. Suurimpia tsunameja
ei kuitenkaan pystytä mitenkään estämään. (2, s. 20)