Taas yksin ihmisten ympäröimänä, minun tuntemiseni ei ilmeisesti ole kenellekkään minkäänlainen status. Katselen ja kuuntelen kun tekopyhät teeskentelijät viihtyvät keskenään ja nauttivat kaltaistensa seurasta. Keskustelujen älykkyystaso on aivan normaali, eli noin miinus nolla. Evoluutio on kummallinen asia, ajan saatossa se on pukenut apinoille vaatteet. Kännykätkin on keksitty, niillä on mukava juoruta muiden tekemiset.
Kuullostaa ehkä synkältä, mutta olen tutkinut ihmisten laumakäyttäytymistä aika paljon. Masentavaa tietoa, se eriyttää. Jännä juttu, olen pohjimmiltani sosiaalinen ja hyväntahtoinen, mutta en jaksa teeskennellä nauttivani tyhjänjauhamisesta ja kumartaa lauman kurkoja muiden mukana. Olen outo, ja minua täytyy siksi syrjiä. Kuitenkin minä olen se, joka on ihmisiä auttanut pelkästä hyväntahtoisuudestani vuosikausia, mutta kukapa sellaista muistaa, kun minä tarvitsisin apua? Ei minulle tarvitse edes moikata, enhän ole Ville Valon pikkuserkku, eli siis itsekkin lähes rock´n roll!
Muistan niitä aikoja, jolloin sain elää kunnon kavereiden seurassa, nyt olen kuin toisessa synkässä ulottuvuudessa, jonka ihmisistä saa etsiä hyviä puolia suurennuslasilla. Kun hetken luottaa, ja selkänsä kääntää, niin taas on tikari selässä.
Ihmiset, jotka luulin joskus tuntevani suhtautuvat minuun väheksyvästi, eivätkä yleensä edes tervehdi kuin aivan pakosta. Sitten nämä samat ihmiset arvostelevat minua kun en osallistu heidän hauskanpitoonsa, enkä juurikaan hymyile. Yksinkö minun tulisi hymyillä? Tai siis kolmestaan miestissieni kanssa?
Tahtoisin kovasti uskoa, että on niitä hyviäkin ihmisiä vielä jäljellä, että kaikki eivät ole vielä hävinneet evoluution kilpajuoksussa sukupuuttoon. Mutta epäilys valtaa mieleni yhtä useammin: Entä jos olenkin väärässä?
Kuullostaa ehkä synkältä, mutta olen tutkinut ihmisten laumakäyttäytymistä aika paljon. Masentavaa tietoa, se eriyttää. Jännä juttu, olen pohjimmiltani sosiaalinen ja hyväntahtoinen, mutta en jaksa teeskennellä nauttivani tyhjänjauhamisesta ja kumartaa lauman kurkoja muiden mukana. Olen outo, ja minua täytyy siksi syrjiä. Kuitenkin minä olen se, joka on ihmisiä auttanut pelkästä hyväntahtoisuudestani vuosikausia, mutta kukapa sellaista muistaa, kun minä tarvitsisin apua? Ei minulle tarvitse edes moikata, enhän ole Ville Valon pikkuserkku, eli siis itsekkin lähes rock´n roll!
Muistan niitä aikoja, jolloin sain elää kunnon kavereiden seurassa, nyt olen kuin toisessa synkässä ulottuvuudessa, jonka ihmisistä saa etsiä hyviä puolia suurennuslasilla. Kun hetken luottaa, ja selkänsä kääntää, niin taas on tikari selässä.
Ihmiset, jotka luulin joskus tuntevani suhtautuvat minuun väheksyvästi, eivätkä yleensä edes tervehdi kuin aivan pakosta. Sitten nämä samat ihmiset arvostelevat minua kun en osallistu heidän hauskanpitoonsa, enkä juurikaan hymyile. Yksinkö minun tulisi hymyillä? Tai siis kolmestaan miestissieni kanssa?
Tahtoisin kovasti uskoa, että on niitä hyviäkin ihmisiä vielä jäljellä, että kaikki eivät ole vielä hävinneet evoluution kilpajuoksussa sukupuuttoon. Mutta epäilys valtaa mieleni yhtä useammin: Entä jos olenkin väärässä?
Vastaukset 2
Vanhimmat
Mitä jos hankkisit elämän?
Evoluutio on yksi suurimmista harhoista. Ihminen on hukassa ollessaan erossa Luojasta, elävästä Jumalasta.