Taasko täällä kummittelee. Tais olla kissa, joka tipautti mun parhaan mukin yöllä lattialle ja aamulla oli vastassa sirpaleet. Meniköhän minussa oikeasti jotain rikki. En ole itkenyt vuosiin noin paljon. Kaikki menneisyyden tuskat purkautui ulos yhdelläkertaa. Olin tukehtua suruun. Miten tästä enää pääsee eteenpäin. Kai sitä jotenkin...
Meni palasiksi
sirpaleina
968
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Voi raukkaa :'(
Vaikeita asioita purkautui kerralla niin paljon, että olin hukkua. Aamulla itku alkoi uudestaan, kun silmät aukeni. Kai tässä on palattava takas tähän hetkeen. Synkältä näyttää kaikki nyt, mennyt, nykyhetki ja tuleva. Ei vihaa, ei raivoa... pelkkää surua.
Voi rähmä!
Toivottavasti sulla on joku, jolle voit kertoa suruistasi ja sirpaleistasi ja saada tukea ja ymmärtämystä. Joku läheinen mies kenties...?!
Ei se ymmärrä. Kukaan ei ymmärrä eikä ole koskaan ymmärtänyt. Oon eläny koko elämäni henkisesti täysin yksin ja sama jatkuu loppuun asti. Oon ihan eri taajuudella kuin muut ihmiset. Siksi on vaikeaa, kun ei löydä sitä pinnallisten ihmisten taajuutta eikä siinä viihdy.
Mutta mitäpä näitä tänne avautumaan. Antaa olla. Elämä on jne. Ei tässä nyt passaa hukkua kokonaan. Se oli joku syväsukellus ja silmät on turvonneet seuraavat kaks päivää tuon jälkeen. Meni kai jotain silmiin. Kyllä tää tästä. Suru on kunniavieras.
Onpa todella ikävä juttu, kun koet ettei miehesi ymmärrä eikä niin ollen pysty tukemaan sinua. Nyt ymmärrän senkin, miksi mukin - sinänsä arvoltaan pienen esineen - rikkoutuminen sai aikaan noin suuren tunnereaktion.
Varmasti sinullekin on jossakin mies, joka kykenisi ymmärtämään sinua - ehkä omien kokemustensa ja luonteensa vuoksi. Sinun pitäisi vain löytää ja tunnistaa hänet! Ja juuri se onkin elämässä vaikeinta: oman sielunkumppaninsa kohtaaminen.
Jossakin hän on, joten älä menetä vielä - äläkä koskaan - toivoasi!!!
Se muki ei aiheuttanut mitään reaktiota. Totesin vaan, että muki on tuhannen palasina, mutta se on pieni juttu muuhun verrattuna. Sirpaleet roskiin, en itke mukin perään. Itken elämäni perään. En etsi mitään. Otan sen mitä minulle annetaan. Positiivisia yllätyksiä on tullutkin viime aikoina. Olen kai sittenkin suojeluksessa. Josei muut ymmärrä, niin hän joka roikkui ristillä. Mun risti on vaan niin helvetin raskas kantaa ja yksin se on kannettava.
Monia kirjoittajia täällä, samantyylisiäkin. Muistakaa hyvät ihmiset se!
Erästä elokuvaa tsekatessani tuossa... tulipa mieleen, jos kummittelee, niin Paranormal Activity - Ghost Dimension, olin katsomassa juuri ei vaikuta kovin hyvälle, en ole varma jaksanko edes katsoa tuota loppuun.
Uusi Poltergeist (2015), oli aika jännä sinänsä, kauhuelokuvan arvostelukriteerein sanottuna..
Joo tsekkailen elokuvan aina ensin pikaisesti, että kannattaako tuota lähteä teatteriin katsomaan lainkaan.