Montako kannattajakortti kasassa kun kerätty 2/3 vuotta? Viskipuolue ja piraatit kertoo avoimesti keräystilanteen, mutta ipu ei??!!
avoimuus??
juli74
2769
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 27
Vanhimmat
taitaa olla niin vähän ettei kehdata
Onko ihme, ettei kannattajakortteja saada kasaan, kun Pesonen sabotoi koko touhun kirjoituksillaan.
Kukaan täysjärkinen ei kirjoita Itsenäisyyspuolue - Självständinghets nimistä läpyskää ja saata Pesosta takaisin valtaan.
Joulukuun alussa kun viimeksi juttelin Anssi Lehtinevan kanssa niin kannattajakortteja oli n. 1500 kasassa. Sen uudempaa tietoa mulla ei nyt ole.
Pitäisköhän nyt yhdistykselle valita ensin puheenjohtaja vaikka vanhojen sääntöjen mukaan ja katsoa sitten, kannattaako edes yrittää puoluerekisteriin.
Me tarvitsemme isänmaallisen puolueen ja Pesosen tai peesaajiensa johdolla näin ei tule tapahtumaan.
Jäsenet on kuulemma Rovaniemen puoluekokouksessa päättäneet, että ensin kerätään kannattajakortit ja sitten vasta mietitään puheenjohtajavaalien toteutus & sääntöuudistus. Toki voihan nämäkin päätökset kumota seuraavassa puoluekokouksessa.
Eipä sitä sitten voi kuin ylimääräisellä kokouksella perua, joten pitänee nyt katsoa miten asiat etenee. Seuraavaan puoluekokoukseen mennessä varmasti jo monet asiat ovat selvinneet.
Vähän nyt kyllä ihmettelen, ainakin minä keräsin kortit jo ennen puoluekokousta kaikilta tutuilta ja muutaman ihan vierailtakin,
missä ne mahtavat olla,
omani lähetin Pesoselle, ei kai ne ole hajallaan eri paikoissa,
piiritoimistoissa tai Pesosen toimitiloissa,
jos se on ollut huonossa kunnossa ja unohtanut koko kortit,
vai jemmaako niitä joku kiusallaan jos ei ole edennyt tovomallaan tavalla?
Pesosen autotalli ja vaaliauto olivat täynnä vanhoja IPU-lehtiä. Kai ne kannattajakortit ovat nekin jossain homehtumassa myös.
Yksin on mies yrittänyt hoitaa kaiken, kun ei ole keneenkään luottanut tai halunnut luottaa. Rahat ovat mennyt homeeseen, että semmoista se on kun ei joko osata, tai haluta delegoida.
En ihmettele yhtään, että Pesonen sairastui. Frouva on lukenut kaikki sähköpostit ja lähetellyt ne eteenpäin tontulle. Kerran jopa facebookissa fru Pesonen paljasti, että on minulla ihana mies, kun ei hermostu vaikka hävitin 2000 sähköpostia. Mies oli sanonut tähän, että onpa vähemmän luettavaa.
Että semmoisessa kantimissa IPU:n touhut ovat olleet.
Minulla oli rakas läheinen sukulainen. Hänen vaimonsa hallitsi kaikkea heidän elämässään ja tämä kiltti mies ei osannut laittaa vastaan, vaan teki kaikki vaimon mielen mukaan. Matruuna määräsi jopa ketä miehen sukulaisia saa kutsua perhejuhliin. Mies ei rauhaa rakastavana halunnut sanoa vastaan, vaikka kärsi tilanteesta.
Mies ei juonut viinaa, eikä polttanut tupakkia. Kuitenkin syöpä hänelle tuli ja vuoden päästä oli pois. En voi keksiä muuta syytä kuin sen, että halusi lähteä pois. Niin terveellistä elämää vietti, hiihti talvella, kesäisin kalasti ja marjasti.
Onko näin? Minulla oli Antille tärkeää asiaa, muttei hän vastannut puhelimeen eikä soittanut takaisin. Laitoin sitten sähköpostia, mutten saanut siihenkään vastausta.
Luulin, että olen niin mitätön ihminen, että minulla ei ole väliä.
Kiitos tästä, että en ole ollut ainut. Vika ei siis ole ollutkaan minussa, vaan näissä Antin oudoissa jutuissa. Tämä helpottaa minua, mutta harmittaa, että minunkin rahat on mennyt kankkulan kaivoon.
Ei tekisi mieli enää näistä kirjoittaa, mutta Pesonen on tuhonnut monen elämän, kertomalla, että eroon EU:sta. Itsekin olen elinikäiset säästöni tämän haihattelijan takia laittanut ja nyt köyhyysrajalla elän.
Uskoin niin, että Pesosesta olisi Suomen pelastajaksi, mutta hänen viimeinen kirjoitus osoittaa, ettei hän ole aikonutkaan pelastaa Suomea, vaan on meitä vastaan.
Itseänihän tässä vaan saa syyttää, että uskoin ihmiseen ja pettymys on kova. Pitäisi laittaa pitempi kirjoitus, mutta nyt en jaksa. Viha valtaa mieleni ja se tekee pahaa. Viha Pesosta ja hänen hännystelijöitään kohtaan. Miksi Pesonen ei kuunnellut mitä minullakin oli sanottavaa?
Lue tuolta lisää, mutta lohdutukseksi et ole yksin, kyllä me vielä tämä isänmaa pelastetaan. http://keskustelu.suomi24.fi/t/14052973/onko-pesonen-mennyt-lopullisesti-sekaisin#comment-82598342
No, ole tyytyväinen, sillä nyt on kaikki toisin. Tiedotuskin on niin tehokasta, että halllituksen jäsenet käyvät suomi24:sta tarkistamassa mitä kulloinkin on hallituksessa vireillä. Sillä täällä ne jutut ovat ensimmäisenä - paljon ennen kuin useimmilla hallitusporukasta.
Pesonen pyysi sairastuttuaan ettei hänelle soiteltaisi eikä viestejä lähetetä koska syöpähoidot on senverran rankkoja että ne vie mehut miehestä, joten ei kannata loukkaantua vaikka et yhteyttä ole saanut,
minä toivottelin vain pikaista paranemista spostilla, niitäkin on varmaan mennyt satoja.
Tämä oli jo paljon aiemmin ja samaa kertovat muutkin.
Se on selvä, ettei sairaana tarvitse kenenkään vastailla puhelimeen ja varsinkin kun on eronnut puheenjohtajan tehtävästä.
Sehän hyvä, että hallitus seuraa, mitä jäsenet kirjoittavat. Tuli tuossa vaan yhden hallituksen jäsenen aloitus, ettei täällä saa kirjoitella.
Miten se hallitus nyt aikoo sen sananvapauden kanssa menetellä? Oliko tuo teidän yhteistuumin tekemä aloite ja pantiinko Kiviharju-Ketola asialle?
420 korttia kuussa pitäisi olla keräystahti... Tuolla vauhdilla on jäämässä 5000 kortin urakka puoleen, kun vaalien jälkeiset laput jo vanhenee..
Kortithan piti kerätä vuoden aikana joten kyllä tässä aikaa on kunhan toimitaan.
Miten mahtaa olla ettei kortit ole joutunut postissa hukkaan kun tässä jokin aika sitten oli löytynyt postisäkki jostain pusikosta posteineen,
kuoret aukirevittynä, joku oli kai etsinyt rahaa kirje-ja lahjapaketeista.
Kovin vähältä tuo kerätty määrä vaikuttaa kun useimmalla ihmisellä on kuitenkin noita sukulaisia ja tuttavia melkoinen määrä,
13 piiriä ja jos jokaisesta olis 10 kerääjää ja kaikki sais 40 nimeä niin se olis siinä.
Ehkä pitäisi katsoa mistä päin maata noita nimiä ei ole tullut,
onko kaikki piiritoimistot olleet ollenkaan mukana touhussa?
Ketkä piiritoimiston pj, on vaihtuneet, jos noita listoja jemmaa joku niin se on rikos.
Omalla paikkakunnallani ainakaan puheenjohtaja ei ole kertaakaan ottanut yhteyttä korttien keräämisessä.
Itse joulun aikaan laitoin sähköpostia, eikä edes vastannut. Piirin eräs aktiivi vastasi ja tavattiinkin, mutta oli pessimisti asian suhteen.
Liekö sama tilanne koko maassa ja kun nyt näyttää Ipun sisälläkin kuohuvan, jäsenistö huuli pyöreänä kattelee touhua, eikä tiedä mitä tehdä.
Niitä tyhjiä kortteja on lähtenyt 18 000 ympäri Suomea ja palautunut täysinä n 1400- 1500.
kortit piti kerätä Anssi Lehtinevalle, kysyin tänään niistä mutta ei niitä tosiaan ole kuin noin 1500, missä ne on en usko lainkaan että niitä olisi näin vähän kerätty.
Lehtineva kertoi että hänet on nyt valittu hesan piirin p,johtajaksi joten piti tutustua kaveriin, vaikuttaa reipasotteiselta pojalta, kuulemme hänestä vielä.
http://vaalikone.yle.fi/eduskuntavaalit2015/helsinki/ehdokkaat/5875
katso ja kuuntele.
Voisiko olla, että niitä on Pesosella, kun alunperin ne piti lähettää Nikinsaarentien osoitteeseen? Elokuussahan Pesonen erosi, joten kyllä kai niitä kortteja on kesän aikana kerätty.
Katsoin nyt tuon haastattelun ja ihan asialliselta kaverilta vaikutti. Onnea vaan piirin puheenjohtajuudesta! Luulisi, että saa nuoria mukaan tähän itsenäisyystaisteluun.
minä ainakin lähetin kortit Pesoselle jo alkukesästä kun keräsin ne siinä äitienpäivän tienoilla, kai Pesonen on ne toimittanut eteenpäin, joku voisi tietenkin kysäistä asiasta, joku tuttava.
Viskipuolueella kasassa 4700 korttia ja ensimmäiset vuoden vanhat vanhenee ensi viikon perjantaina.
Mikä hitto on viskipuolue?
Anssi lupasi katsoa mistä päin Suomea noita kortteja on tullut mutta ei vielä ole kuulunut mitään, pojalla lienee kiireitä tai sitten tiedottaminen on kielletty.
Kiviharju-Ketola kun kävi urkkimassa täällä ja haukkui meidät lyttyyn kun olemme niin tyhmiä, saa nähdä erotetaanko meidät IPUsta tyhmyytemme vuoksi.
Tuossa linkki tuonne Kansallisen Viskipuolueen sivuille. Näyttää olevan keräystilanne 4662 eli ei enää paljon puutu. http://viskipuolue.fi/
Tuo viimeinen lause aiheutti päivän parhaat naurut:)
Sen verta ollu kiirettä että en oo kerenny. Jos löydän aikaa niin käyn sen nipun läpi ens viikonloppuna