Jokainen aikuinen ihminen on itse vastuussa tunteistaan. On oma valinta lähteekö tunteiden vietäväksi. Joskus on uskallettava käydä läpi vaikeita asioita tunteiden kautta. Se tekee kipeää, mutta kasvattaa myös. Voisi myös valita vähättelyn tyyliin, eipä muuten tunnu missään ja on tosi kivaa ja hubaa. Tykkään niin, että minusta tehdään täysi paska, kun olen sellainen. Olen lapsellinen, jos loukkaannun. Silloin kun olen miettinyt vaikeita asioita täydellä intensiteetillä, odotan että niitä asioita kuunnellaan eikä tuijoteta kehonkieltä. Nyt valitsen toisen toimintatavan. Olen kuin robotti, täysin liikkumaton, jotta se asia mikä on minulle tärkeä ja pitkän pohdinnan tulos, menisi perille. Olen oppinut kehonkielen merkityksen ja osaan kontrolloida sitä. Mitä vielä pitäisi oppia. Tästä lähtien vain silmät liikkuu ja nekin vain niin kuin odotetaan. On niin ihanaa olla aina jonkun tarkkailtavana. Ensin sanotaan, että ole oma itsesi ja sitten alkaa ivaus. Lähimmät ihmiset tietävät mistä minua on vara kiusoitella eivätkä tahallaan härnää. Pitääkö ihmisen hallita itsensä täysin ollakseen normaali ihminen. Niin kai se on. Putinista mallia.
Vastuu tunteista
omavastuu
681
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Niinhän se on, kaikilla oma vastuu tunteistaan. Aina ei vaan niin helppoo asetella niitä kuuluisia rajoja, jos olet pitkään ollu todella yksinäinen ja toinen osaa olla vakuuttava kertoessaan juuri niitä asioita mitä haluat kuulla, vaikka ymmärtäisikin, että hyväksikäytetyksi tuleminen taas kerran voi olla viimeinen niitti.
Vaikeita asioita. Uskon, että ikä tuo kypsyyttä näihinkin asioihin. Nuorena parikymppisenä ei ehkä vielä osaa ottaa vastapuolen tunteita huomioon niin hyvin mitä vanhemmat, aikuisemmat osaavat.
Vastapuolen tunteiden huomioon ottaminen, siinäkin tapauksessa ettei itsellä tunteita ole, on paitsi kohteliasta, myös ennenkaikkea osoitus kypsyydestä. Siitä että omaa empatiakykyä niin paljon, että pystyy asettumaan toisen asemaan ja miettimään, miltä tuntuisi, jos itse olisi tämän ihastuneen asemassa. Tämä taito kehittyy iän myötä. Ei kaikilla, mutta terveillä tasapainoisilla ihmisillä kyllä.
Höh, en jaksa edes lukea loppuun. Tottakai jokainen vastaa omista tunteistaan, en ikinä soisi kenellekään toiselle vastuuta omista tunteistani. Minä omistan ne - luojalle kiitos :)
Kun huomioi omat ja toisten olosuhteet, mahdottomuudet ja mahdollisuudet rehellisesti eikä tunteile järjettömiä, tunteetkin asettuu omiin uomiinsa vahingoittamatta ketään toista tai itseä. On itse syyllinen jos ruokkii vaan luvattomia ja järjettömiäkin tunteitaan. Ei sydäntäänkään voi silloin syytellä ja sanoa että minkäs tunteilleen voi. Tunteille ei pidä antaa liikaa valtaa, ei antaa niiden liikaa ohjata tekemisiään. Siksi, koska tunteet ovat hyvin vaihtuvia ja jopa voimakkaita. Ne voi viedä väärille teille ja olla vahingollisiakin itselle tai toisille ihmisille. Elämää ei viedä eteenpäin tunteilla vaan järjellä. Tunteet on kupla joka jossain vaiheessa aina puhkeaa.
Minusta tunteilla on iso merkitys ihmisen elämässä ja jotkut uskaltavat hypätä niiden mukaan. Minä olen sellainen, tiedän sen. Toinen ei välttämättä ole sellainen ja se jää silloin hänestä kiinni. En tietenkään hyvästä koskaan hyppäisi pähkästi uuteen, mutta huonosta kyllä. Enkä tuntisi siitä huonoa omaatuntoa, sillä mielestäni se olisi reilua toistakin kohtaan. Oma kumppani erosta alkuunsa puhuessani totesi, että hän uskoi minun olevan niin järkevä etten eroaisi. Että silleen.
Niin. Se menee näin: ensin hän tekee jotakin niin arveluttavaa, että et oikein tunnista toimista sitä ihmistä, joka fyysisesti on edessäsi. Sitten pureskelet tapahtumaa mielesässi ja koko tapahtuma ja menneisyys että oma usko koko ihmiseen alkaa rakoilla. Kannat häpeää tässä vaiheessa siitä, että tämä tapahtui sinulle ja siitä, että tämä ihminen teki sen sinulle! Kuka tuo idiootti on? Kannat häpeää siitäkin, että hän ei ehkä tajua käytöksensä merkitystä tai sitä, mitä se viestii kaikessa mahdollisessa! Jos se tekee noin , mitä se oikeasti ajattelee tai miten se maailman näkee? Ja kun asia otetaan puheeksi, se on jo valmiiksi niin kiusallista, ettei varsinaisesta keskustelusta tule mitään. Vaihtoehdot: kannattelet hänen häpeää että omaasi! Onnea vaan. Yrität sitten olla aikuinen... Miten olla hienotunteinen ja aikuinen?? Tässä vaiheessa ymmärtää, että hänen käytös palvelee yhteisön kulttuuria mutta se on kuitenkin kaukana siitä, millaisena olet toisen nähnyt vuosikausia. Kumpi on todellisuutta? Tätä ei pysty edes kirjoittamaan sanoiksi.