Minulla on kaikenlaisia häiriöitä. Yläasteen viimeisellä luokalla käynnistyi yleistynyt tuskaisuus. Ylipistossa käynnistyi masis ja panari. Minulla ei ole koskaan aivan nuorta lukuunottamatta ole ollut juurikaan kavereita. Joskus 11 vuotiaana en enää lähtenyt kavereiden kanssa leikkimään. Ei huvittanut. Aloin erakoitua.
Yläasteella minulla oli muutamia tuttavia, joiden kanssa en viettänyt aikaa koulun ulkopuolella. He olivat joko Jehovan todistajia, joiden kanssa kukaan muukaan ei halunnut olla, kehitysvammaisia tai samanlaisia sosiaalisia hylkiöitä kuin olin itsekin. Ajauduin riitoihin niidenkin muutamien kavereiden kanssa. Kuvaavaa on, että yläasteella kukaan ei halunnut tehdä parityötä kanssani.
Lukiossa minulla oli yksi tuttava, joka kyllästyi harhaisuuteni nopeasti. Uskoin että julkkikset viestivät minulle televison välityksellä. Yliopistossa minua tietysti tavan vuoksi pyydettiin aluksi mukaan kaikenkarvaisiin juominkeihin, mutta kun en lähtenyt, jäin yksin.
Nyt olen ollut kaksi vuotta yksin. Minulla ei ole yhtäkään ystävää. Olen aivan samassa tilanteessa kuin fuksina kun muutin tänne.
Minulla on pitkin matkaa ollut kaikenlaisia ihastumisia, joista ei ole tullut mitään, koska en ole tiennyt miten iskeä ihkubeibejä. Minulla olisi ollut viime vuosi aikaa iskeä ihkubeibi, joka lähtee nyt kevääksi vaihtoon. Tai on ehkä jo lähtenyt. Viime vuoden syksyllä eräs fuksiihkubeibi osoitti minuun kiinnostusta, mutta en tiennyt miten minun olisi pitänyt iskeä hänet ja vaikka olisin tiennytkin, en olisi uskaltanut.
Ei kukaan viitsi kuunnella minua viittä minuuttia kauempaa enkä osaa keskustella ihmisten kanssa. Armeijassakin minua vihattiin ja olin yleinen sylkykuppi. Tämä on sinänsä paradoksaalista, että vaikka olen muutoin hyvin epäsuosittu ja pelkoinen ja sairas, minulla on kuitenkin ollut pitkin matkaa kaikenlaisia ihastuneita tyttöjä, jotka ovat hyvännäköisiä. Paksu toppatakki on tissimiehen pelastus.
Yläasteella minulla oli muutamia tuttavia, joiden kanssa en viettänyt aikaa koulun ulkopuolella. He olivat joko Jehovan todistajia, joiden kanssa kukaan muukaan ei halunnut olla, kehitysvammaisia tai samanlaisia sosiaalisia hylkiöitä kuin olin itsekin. Ajauduin riitoihin niidenkin muutamien kavereiden kanssa. Kuvaavaa on, että yläasteella kukaan ei halunnut tehdä parityötä kanssani.
Lukiossa minulla oli yksi tuttava, joka kyllästyi harhaisuuteni nopeasti. Uskoin että julkkikset viestivät minulle televison välityksellä. Yliopistossa minua tietysti tavan vuoksi pyydettiin aluksi mukaan kaikenkarvaisiin juominkeihin, mutta kun en lähtenyt, jäin yksin.
Nyt olen ollut kaksi vuotta yksin. Minulla ei ole yhtäkään ystävää. Olen aivan samassa tilanteessa kuin fuksina kun muutin tänne.
Minulla on pitkin matkaa ollut kaikenlaisia ihastumisia, joista ei ole tullut mitään, koska en ole tiennyt miten iskeä ihkubeibejä. Minulla olisi ollut viime vuosi aikaa iskeä ihkubeibi, joka lähtee nyt kevääksi vaihtoon. Tai on ehkä jo lähtenyt. Viime vuoden syksyllä eräs fuksiihkubeibi osoitti minuun kiinnostusta, mutta en tiennyt miten minun olisi pitänyt iskeä hänet ja vaikka olisin tiennytkin, en olisi uskaltanut.
Ei kukaan viitsi kuunnella minua viittä minuuttia kauempaa enkä osaa keskustella ihmisten kanssa. Armeijassakin minua vihattiin ja olin yleinen sylkykuppi. Tämä on sinänsä paradoksaalista, että vaikka olen muutoin hyvin epäsuosittu ja pelkoinen ja sairas, minulla on kuitenkin ollut pitkin matkaa kaikenlaisia ihastuneita tyttöjä, jotka ovat hyvännäköisiä. Paksu toppatakki on tissimiehen pelastus.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.