Siksi kaipauskin on melko järjetöntä tässä tilanteessa.
Meistä ei kumpikaan pystyisi pettämään puolisoaan
Väitännäin
31251
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 31
Vanhimmat
Sitä olen miettinyt että kuinka kauan (vuosissa) ja kuinka paljon pitää rakastaa sitä ulkopuolista jotta kannattaa jo erota puolisostaan. Siihen ei taida olla vastausta.
Sama arki, pyykkivuoret ja kinastelut sen toisenkin kanssa odottaa, sen ihanan alkuhuuman jälkeen.
kyllä se toisinaan parantuu vaihtamalla
En pysty pettämään mutta pystyn lähtemään epätyydyttävästä suhteesta.
Komppi tälle myös.
Minun mielestäni on hyvä että ei voi pettää puolisoaan tai ketään muutakaan läheistä ihmistä ja ystävää. Tosin aina se ei ole niin mustavalkoista kun rakkaudesta on kysymys. Se yhteys ja sielunkumppanuus voi olla niin käsittämätöntä, että ei sitä voi ymmärtää ellei itse ole kokenut. Ei sitä pysty selittämään. Mutta niinhän on myös monien muiden asioiden suhteen, että ne ihmiset ymmärtää, jotka ovat itse sen saman asian kokeneet. Ja se hetki ja se ihminen, joka vie kirjaimellisesti jalat alta eikä pysty enää nousemaan siitä ihastumisen montusta mihin on uponnut, ei sitä voi selittää eikä ymmärtää jos ei ole itse sitä kokenut. Se maailma vaan mullistuu juuri siitä hetkestä lähtien eikä mitään voi. Yrittäähän voi aina, mutta kun se tunne vaan on ja pysyy, kaikki muu tuntuu valheelta ja teennäiseltä. Jatkaakin voi aina, mutta kuinka pitkään? Väitän, ihminen joko turtuu elämäänsä ja vain suoriutuu elämästään, mutta ei elä ja nauti ja saa sielullista täyttymystä. Seksuaalinen tunne-elämä jää vajavaiseksi jne. Elämä on kuitenkin tässä ja nyt, se on lyhyt ja jokaisen täytyy se itse ratkaista, miten haluaa elämänsä elää. Sen tiedän, että kulissi ei ole minua varten, ja siksi teinkin jo ratkaisun. Ei minusta ole "puolitehoiseen" elämään. Huomasin, kun yritin ja yritin, että minä kuolen henkisesti. Ihan oikeasti. Uskon, että ihminen voi lopulta elävänä kuolla, kun tarpeeksi kauan sysää syrjään omat tunteet, halut ja oman kokonaisen elämän niin loppujen lopuksi käy niin että ihminen on kuin robotti, joka vai liikkuu paikasta toiseen ja tekee kaiken sen, mitä pitää, mutta siinä kaikki. Minä aloin voimaan niin pahoin että ei sitä voi kuvailla. Ei enää kiinnostanut mikään eikä mikään enää tuntunut miltään. Jos Veikkauksesta olisi soitettu, että "Onneksi olkoon olette voittaneet pääpotin", olisin varmaan vastannut "mitä sitten, soittakaa jollekin toiselle":) Tämä esimerkki kertoo siitä, että millään ei ole enää mitään merkitystä ja mikään ei enää kiinnosta kuin vain nukkuminen ja syöminen. Ehkä lukeminen, koska sillä pääsi niin hyvin omaan mielikuvitusmaailmaan pakenemaan hetkeksi ihan kaikesta. Ja vaikka paljon on vielä järjesteltävää, mutta tunne vapautui tasan siitä hetkestä, kun asiat oli sovittu. Mutta kukaan ulkopuolinen ei voi toiselle sanoa, että milloin sen pitää tapahtua. Jokaisen täytyy se päätös ja vastuu tehdä itse.
Hyvin sanottu, ei mitään lisättävää. Paitsi tuohon "vaihtamalla ei parane"- sanontaan: totta helvetissä voi parantua. Jokainen ihminen on yksilö ja ei todellakaan ole merkityksetöntä, kenen yksilön kanssa sitä arkea pyörittää ja millaista tyydytystä elämästään saa.
Kiitos, kun jaoit otteen elämänjaksostasi. Siitä tuli mieleen joskus täällä lukemani teksti "Varatun ikävä". Ehkä olet hän? Luin kirjoituksesi kyynelsilmin. Se palautti niin värikkäänä mieleeni muistoja ajastani "eläväkuolleena". Näin jälkiviisaana ajattelen, että olisi pitänyt aiemmin toimia eikä kuunnella päivästä toiseen sitä yhä voimistuvaa sisäistä pahanolon ääntä. Jossain vaiheessa se mitta vain täyttyi, ja nyt järjestelyjä tehdessäni huomaan, että alkaa pikkuhiljaa helpottaa. Kaikkea hyvää sinulle/teille!
Minäkään en pystyisi pettämään vaimoani.Eilen,kun näin sinut,tuntui kuin olisin saapunut kotiin.Jos todellakin olisi niin,että tunne ei ole vain yksipuoleinen,niin olemme vaikeiden valintojen edessä.En haluaisi luopua tästä tunteesta.
Sinä valoa tunnelin päässä nimimerkki.. Taidat olla mies? Jotenkin tuli sellainen tunne. Olisitko minun kaipaamani?
Olen nainen. Onnea sinulle jatkoetsintöihin.
Se oli minun purkaukseni.. valiteetavasti asiat ei ole muuksi muuttuneet.
Ei pystyis niin. Ollaan sillaikin samanlaisia. Olet monesti ollut se ihminen kenen avulla olen elämän vastoinkäymisistä ja murheista selvinnyt...oot ollut mun kuuntelija ja tsemppari. Ystävyys on toisaalta niin arvokasta, ettei sitä ehkä uskalla pilata...jos vaikka ei synkkais sillai ...ystävyyteen olisi vaikea palata. Enkä toisaalta usko olevasi tosissasi juttujen suhteen...just playing the game
Vaikea sanoa mihin ihminen pystyy ja mihin ei. Jos tilanne olisi otollinen, niin kuka tietää kenestäkään mitään. Pettäminen tuskin on kenenkään tavoite.
En pysty siihen minäkään kaiken kokemani jälkeen. Haluan reilua ja puhdasta "peliä". Erään kanssa haluaisin olla ystävä, mutta sitäkään ei yksin voi päättää.
Kukapa ei haluaisi. Minun elämä tulee mitä suurimalla todennäköisyydellä näyttämään tältä aina.
Nii-in
Kaipaus voi olla järjetöntä, mutta se onkin tunne ja tunnetta ei voi järjellä selittää..
Voitais silti kerran eksyä hotelliin tai vaikka toilettiin kahdestaan?
Kaipuun täyttymys paskahuusissa.
Ei helv...
Ei tässä järjellä olekaan mitään tekemistä. Enkä edes tiedä mihin pystyisin ja mihin en. Vaikken ole koskaan pettänyt, en silti voi varmuudella sanoa, ettenkö joskus tekisi niin.
Olen oppinut että koskaan ei pidä sanoa ei koskaan.
Pystyisin. Mutta uskon että sen jälkeen menisi lusikat jakoon puolison kanssa.. ja uskon että kaipaamani ei halua tätä niskoilleen.
No onko sitä pakko semmosiin hommiin ruveta? Mulle kyllä riittäis ihan puhuminen.
Kyllä! Petipuuhat vasta eron jälkeen.
Voisitteko ihmiset ottaa noitten rakkauksienne kanssa sen eron ajoissa ettette piinaisi niitä kumppaneitanne paskalla ja perhehelvetillä. Siinä on teidän ruusunpunaisten lasien läpi eläminen ihan vitun sama jos toinen menettää hukkaan hyviä vuosia kun ei mitään myönnetä. Joo ollaan kotona niin poissaolevaa ja esitetään hyvää.. Mitään ei myönnetä eikä kerrota kun kysytään. Kuvitteletteko vitun oksettavat tekopyhät olevanne jotain ritareja kun " ette petä" pahinta pettämistä tuollainen mielestäni on. Kyllä olen katkera! Koska minulta vietiin tuollaisella pelillä vuosia elämästäni hukkaan ja terveyttäni jota nyt rakentelen. Ainoa mitä olisin halunnut, kertoa rehellisesti.. Liikaa oli pyydetty! Kiitos olen puhunut
Ihminen saattaa ihastua myös parisuhteen aikana, sinäkin. Ei ihastuminen ole syy hajottaa perhetä, useimmiten ne menevät kyllä ohi. Oma suhteeni on kestänyt 15 vuotta ja tämä on toinen kerta kun ihastuin. Ensimmäinen meni ajan kanssa ohi, niin menee tämäkin.
Tietenkin voi ihastua ja mennä ohi. Täällä puhuttiinkin yhteydenpidosta ja hehkuttamisesta ja siitä kun vihdoin järjestelee asioita jne. Kyllä ihastua voi tahtomattaan mutta toimintansa valitsee. Mielestäni sen ihastuksen kanssa jaarittelu ja lässyttely on jo pahinta pettämistä jos se vuosia jatkuu. Jokainen voi miettiä miltä itsestään tuntuisi kun elämänkumppani fiilistelisi yhdessä toisen kanssa ja kertoilisi että hitto jos olisin vapaa jne.. Tarkoitin vaikka ei nyt seksisuhteeseen menisikään niin sen ihastuksen ruokkiminen. Arvostaisin itse rehellisyyttä kaikkia kohtaan.
En pystyisi pettämään puolisoani jos sellainen joskus olisi. Ei toimisi karkit eikä liimat.
Mutta eikö se olisi pelottavaa jos kumppanisi olisi liian rehellinen ja aito? Puhuisi sydämmestään. Sitäkö naiset toivoo. Niin hyvät kuin pahatkin asiat?
Voiko liian rehellinen olla?
Ei millään pahalla, mutta tuskin kukaan sinkkuna puolisosta haaveilevana suunnittelee pettävänsä.