Škodan pikkuvikoja: "Ajovalojen lisäksi mittaristo pimeni"
Suomalaiset muistelivat Škodan vikoja ja vaaratilanteita. Vaihdekepit ja pakoputket katkeilivat, eikä jarruihin ollut luottamista.
Škodan pikkuvikoja oli monenlaisia, ja monet yllättivät tien päällä.
– Minulla oli 2000-luvulla Škoda rabbit, joka eli pakkasella omaa elämäänsä. Autoni oli parkissa makuuhuoneen ikkunan alla. Monesti kovalla pakkasella heräsin siihen, kun pihalla oli täysvalaistus. Škoda oli sytyttänyt itsekseen kaikki valonsa palamaan.
– Vuosi 2002. Muistan aina, kuinka Škodan vaihdekeppi jäi käteen Tukholman keskustassa neljän ruuhkassa. Odotin valojen vaihtumista Sveavägeniltä Sergelin torille päin. Sain potkaistua nysästä vaihteen ykköselle ja sillä mentiin reilu 10 km kotiin. Kotona irrotin vaatekaapista putken, joka sopi tappiin ja ylettyi tuulilasiin toisesta päästä. Sillä ajettiin sen jälkeen aina Kuopioon saakka.
Meillä oli sinapinvärinen, norsunlamppuinen Škoda. Sähköpuoli ei ollut ajoneuvon vahvuuksia. Kerran ajettiin loppuvuodesta pilkkopimeässä yössä, ja yhtäkkiä autosta meni kaikki valot. Siis kaikki, ajovalojen lisäksi mittaristo pimeni – kaikki tämä kun ajettiin täyttä maantienopeutta. Asia onneksi korjautui, kun tuli sattumalta lyötyä nyrkillä keskelle kojelautaa. Ei ennättänyt edes vauhtia vähentää, ja matka jatkui taas.
Škodan kuski
– Kun olimme matkalla Norjaan 2008, katkesi pakoputki jossain Keski-Ruotsin paikkeilla. Tilanne korjattiin rautalangan avulla pikakorjaamossa, kun ei saanut varaosia Škoda Oktaaviaan. Oli aika äänekästä, kun tulimme keskiyöllä seuraavalle leirintäalueelle ihmettelevien ja vihaisten katseiden kohteina.
Kivipekka
– Oli kova pakkasaamu 90-luvun loppupuolella, ja uuden Škoda -autoni iskuvaimentajat olivat jäätyneet alas. Siinä oli huollolla ihmettelemistä, kun ajoin 100 kilometriä Ylivieskaan Laborille huoltoon. Nauroivat vain, että narraat. Hymy hyytyi, kun näkivät Škoda uljaasti keula pystyssä. Huoltomies sulasi pilleillä iskarit ja totesi, että taitaa Igorin taukokahvit olla iskareissa öljyn tilalla.
Vilhelmi
– Kidutusta taas olivat perheen kesälomamatkat mummolaan Lappiin ja takaisin. Pitkällä matkalla meno oli tiuhan välityksen vuoksi melko meluisaa. Tuntui kuin suurin vaihde olisi ollut kolmonen, ja käsi koko ajan turhaan hamusi suurempaa pykälää laatikosta. Suosiolla matkavauhdiksi muodostui leppoisa 80–90 km/h. Siinä vaadittiin lehmän hermoja ja pitkää pinnaa muun liikenteen seassa ajamiseen.
Punainen Superb
Otin Škodani kuljettajanpuoleisen jalkamaton pois, ja pohjassa oli nyrkinmentävä reikä.
– Pekka
– Meillä oli aikanaan oikein Luksus-Škoda, Jeti. Siihen oli lisätty Suomessa kaikenlaisia varusteita, muun muassa etupenkkien lämmittimet. Ne vain eivät toimineet. Tai osin kyllä: etupaneelissa olevat vihreät merkkivalot paloivat tosi kirkkaina, kun "penkinlämmitys" oli päällä, ja valonappulat kuumenivat suorastaan pelottavan kuumiksi. Pakkaspäivinä meidän Škodassa oli siis tosi kätevät sormenlämmittimet!
Padre Ricardo
– Škoda pyöri pari ympyrää ojassa ja jäi katolleen. Minä lysyssä jossain vaihdekepin ja ratin tuntumassa, toinen tytär istui ylösalaisin olevan auton katolla silminnähden kunnossa. Hädissäni katsoin, minne kaksivuotias tytär takapenkiltä on kadonnut. Huutelin, ja kas, sieltähän hän konttasi hangen päällä takaikkunasta takaisin auton sisään, samaa tietä kuin oli lentänyt ulos. Takalasi oli irronnut kokonaisena ja ehjänä, ja lentänyt pitkälle hankeen – tyttö perässä. Selvisimme säikähdyksellä ja mustelmilla. Sen jälkeen ovat turvavyöt olleet aina kiinni, vaikka kuinka kiire olisi.
Lujaa laatua Škoda
– Ajellessani lumisateessa Savonlinnasta kohti Parikkalaa pyryn seasta ilmestyi tielle kolme hirveä. Painoin tietysti jarrua, jolloin takajarrut lukkiintuivat. Auto jatkoi matkaansa ensin oikea kylki edellä pyörähtäen sitten 180 astetta ja eteni vasenta kaistaa juuri hirviemän turvan alta. Kuva hirven avonaisesta sieraimesta jäi pysyvästi mieleeni.
Tyttöystävää noutamassa
Škoda Citicon ohjauspyörä vapisi kuin haavanlehti.
– Jussi
– Itselläni oli Škoda Ocktaavetti. Autolla risteykseen ajaminen oli koko ajan tuskallista. Perä oli irti jatkuvasti. Ratkaisu oli se, että kävin hakemassa tutulta kiviyrittäjältä matkasalkkumallisen hautakiven takakonttiin.
Undertaker
Se Škoda palveli kuitenkin hyvin, vaikka ruosteisen lokasuojan sisältä kerran löytyikin rikottu venäläinen olutpullo.
– Örkki
Olimme Köyliön Lallin Talolla vuonna -86 Jussin faijan Škodalla. Voi että häpesin kiertää rundia talon ympäri. Siis kukaan, ei kukaan likoista ottanut meihin katsekontaktia.
Škodan maine ei silti ollut kovin kummoinen, eikä se mikään varsinainen nuorten miesten toiveauto ja naismagneetti ollut. Olimme kuitenkin kaverini isän Škodalla kylillä ja ajoimme pääkadun varteen parkkiin katselemaan ohikulkijoita. Kohta siitä käveli ohi kaksi puolituttua parikymppistä naista, joista toinen tuli auton viereen ilkkumaan, että pojat ovat tulleet punaisella Kombi-Škodlla naisia iskemää
Suomalaiset muistelivat Škodan vikoja ja vaaratilanteita. Vaihdekepit ja pakoputket katkeilivat, eikä jarruihin ollut luottamista.
Škodan pikkuvikoja oli monenlaisia, ja monet yllättivät tien päällä.
– Minulla oli 2000-luvulla Škoda rabbit, joka eli pakkasella omaa elämäänsä. Autoni oli parkissa makuuhuoneen ikkunan alla. Monesti kovalla pakkasella heräsin siihen, kun pihalla oli täysvalaistus. Škoda oli sytyttänyt itsekseen kaikki valonsa palamaan.
– Vuosi 2002. Muistan aina, kuinka Škodan vaihdekeppi jäi käteen Tukholman keskustassa neljän ruuhkassa. Odotin valojen vaihtumista Sveavägeniltä Sergelin torille päin. Sain potkaistua nysästä vaihteen ykköselle ja sillä mentiin reilu 10 km kotiin. Kotona irrotin vaatekaapista putken, joka sopi tappiin ja ylettyi tuulilasiin toisesta päästä. Sillä ajettiin sen jälkeen aina Kuopioon saakka.
Meillä oli sinapinvärinen, norsunlamppuinen Škoda. Sähköpuoli ei ollut ajoneuvon vahvuuksia. Kerran ajettiin loppuvuodesta pilkkopimeässä yössä, ja yhtäkkiä autosta meni kaikki valot. Siis kaikki, ajovalojen lisäksi mittaristo pimeni – kaikki tämä kun ajettiin täyttä maantienopeutta. Asia onneksi korjautui, kun tuli sattumalta lyötyä nyrkillä keskelle kojelautaa. Ei ennättänyt edes vauhtia vähentää, ja matka jatkui taas.
Škodan kuski
– Kun olimme matkalla Norjaan 2008, katkesi pakoputki jossain Keski-Ruotsin paikkeilla. Tilanne korjattiin rautalangan avulla pikakorjaamossa, kun ei saanut varaosia Škoda Oktaaviaan. Oli aika äänekästä, kun tulimme keskiyöllä seuraavalle leirintäalueelle ihmettelevien ja vihaisten katseiden kohteina.
Kivipekka
– Oli kova pakkasaamu 90-luvun loppupuolella, ja uuden Škoda -autoni iskuvaimentajat olivat jäätyneet alas. Siinä oli huollolla ihmettelemistä, kun ajoin 100 kilometriä Ylivieskaan Laborille huoltoon. Nauroivat vain, että narraat. Hymy hyytyi, kun näkivät Škoda uljaasti keula pystyssä. Huoltomies sulasi pilleillä iskarit ja totesi, että taitaa Igorin taukokahvit olla iskareissa öljyn tilalla.
Vilhelmi
– Kidutusta taas olivat perheen kesälomamatkat mummolaan Lappiin ja takaisin. Pitkällä matkalla meno oli tiuhan välityksen vuoksi melko meluisaa. Tuntui kuin suurin vaihde olisi ollut kolmonen, ja käsi koko ajan turhaan hamusi suurempaa pykälää laatikosta. Suosiolla matkavauhdiksi muodostui leppoisa 80–90 km/h. Siinä vaadittiin lehmän hermoja ja pitkää pinnaa muun liikenteen seassa ajamiseen.
Punainen Superb
Otin Škodani kuljettajanpuoleisen jalkamaton pois, ja pohjassa oli nyrkinmentävä reikä.
– Pekka
– Meillä oli aikanaan oikein Luksus-Škoda, Jeti. Siihen oli lisätty Suomessa kaikenlaisia varusteita, muun muassa etupenkkien lämmittimet. Ne vain eivät toimineet. Tai osin kyllä: etupaneelissa olevat vihreät merkkivalot paloivat tosi kirkkaina, kun "penkinlämmitys" oli päällä, ja valonappulat kuumenivat suorastaan pelottavan kuumiksi. Pakkaspäivinä meidän Škodassa oli siis tosi kätevät sormenlämmittimet!
Padre Ricardo
– Škoda pyöri pari ympyrää ojassa ja jäi katolleen. Minä lysyssä jossain vaihdekepin ja ratin tuntumassa, toinen tytär istui ylösalaisin olevan auton katolla silminnähden kunnossa. Hädissäni katsoin, minne kaksivuotias tytär takapenkiltä on kadonnut. Huutelin, ja kas, sieltähän hän konttasi hangen päällä takaikkunasta takaisin auton sisään, samaa tietä kuin oli lentänyt ulos. Takalasi oli irronnut kokonaisena ja ehjänä, ja lentänyt pitkälle hankeen – tyttö perässä. Selvisimme säikähdyksellä ja mustelmilla. Sen jälkeen ovat turvavyöt olleet aina kiinni, vaikka kuinka kiire olisi.
Lujaa laatua Škoda
– Ajellessani lumisateessa Savonlinnasta kohti Parikkalaa pyryn seasta ilmestyi tielle kolme hirveä. Painoin tietysti jarrua, jolloin takajarrut lukkiintuivat. Auto jatkoi matkaansa ensin oikea kylki edellä pyörähtäen sitten 180 astetta ja eteni vasenta kaistaa juuri hirviemän turvan alta. Kuva hirven avonaisesta sieraimesta jäi pysyvästi mieleeni.
Tyttöystävää noutamassa
Škoda Citicon ohjauspyörä vapisi kuin haavanlehti.
– Jussi
– Itselläni oli Škoda Ocktaavetti. Autolla risteykseen ajaminen oli koko ajan tuskallista. Perä oli irti jatkuvasti. Ratkaisu oli se, että kävin hakemassa tutulta kiviyrittäjältä matkasalkkumallisen hautakiven takakonttiin.
Undertaker
Se Škoda palveli kuitenkin hyvin, vaikka ruosteisen lokasuojan sisältä kerran löytyikin rikottu venäläinen olutpullo.
– Örkki
Olimme Köyliön Lallin Talolla vuonna -86 Jussin faijan Škodalla. Voi että häpesin kiertää rundia talon ympäri. Siis kukaan, ei kukaan likoista ottanut meihin katsekontaktia.
Škodan maine ei silti ollut kovin kummoinen, eikä se mikään varsinainen nuorten miesten toiveauto ja naismagneetti ollut. Olimme kuitenkin kaverini isän Škodalla kylillä ja ajoimme pääkadun varteen parkkiin katselemaan ohikulkijoita. Kohta siitä käveli ohi kaksi puolituttua parikymppistä naista, joista toinen tuli auton viereen ilkkumaan, että pojat ovat tulleet punaisella Kombi-Škodlla naisia iskemää
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.