Ylipainon suhteen tilanne on aikuisilla aika selvä: alempi koulutus merkitsee usein - ei siis aina - paino-ongelmiakin. Jos niitä paino-ongelmia on siis aikuisilla, niitä varsin usein on myös jälkikasvulla. Loogistahan se on, koska - kuten avauksessa sanoin - koko perheen ruokailutottumukset ovat usein retuperällä.
Lasten totaalinen liikkumattomuus hämmästyttää minua. Vanhemmat jaksavat vedota mitä ihmeellisimpiin asioihin liikkumattomuutta perustellessaan ja aika tragikoomisia ovat ne tapaukset, kun vanhemmatkin menevät mukaan lastensa juttuihin. Nämä lapsoset, joita jopa lääkäri tutkii, koska he saavat liikunnasta "oireita", eivät valitettavasti ole urbaania legendaa vaan totta.
Kipeäähän oma "syyllisyys" on myöntää. Suomi on kuitenkin täynnä vanhempia, jotka eivät sitä pientä lastaan ulkona käytä. Sieltä ongelmat alunperin alkavat. Lapsen annetaan istua sisällä ja tuijottaa tv:tä tai pelata pelikoneilla. Jo aivan pienille lapsille johtavaa ajanvietettä ovat pelikoneet. Missä IHMEESSÄ aikuisten ajatukset ovat?
Kun tähän otetaan mukaan ne valtavat makeis- ja herkkuannokset, joita monissa kodeissa syödään, on peli selvä. Monet ihmiset eivät näytä milläään tajuavan, mikä määrä sokeria esim. virvoitusjuomissa on! Ja kaikkein nerokkaimmissa kodeissa virvoitusjuoma on ruokajuomana! Taas kerran: missä aivot?
Se, minkä käytännössä useimmat opettajat havaitsevat, on seuraava: ns. "normaalit", keskitason liikkujat ovat valtavasti vähentyneet. Jäljellä on yhä se pieni joukko huippumääriä liikkuvia ja harrastavia, mutta keskikasti on vähentynyt ja enemmistö on valahtanut liikkumattomien joukkoon. Sen huomaa kouluissa. Liikuntaryhmien tasoerot ovat valtavat ja luokka-aste ei kerro enää mitään: liikkuvainen alkuoppilaskin voi olla jo paljon vahvempi motorisesti kuin suuri osa kutosluokkalaisista. Ja se nyt EI ole normaalia!
Ihmiset ovat jotenkin tottuneet siihen, että ympärillä on pyöreitä ihmisiä. Hoikka lapsikin alkaa olla poikkeus ja normi on pikemminkin pullukka kuin normaalimittainen. Sen huomaa selvästi vaatekaupoissa.
Toivoisin vanhempien ajatuksia asiasta. Kasvokkain tästä aihepiiristä on hyvin vaikea puhua. Tunteet nousevat pintaan heti ja sen kyllä ymmärtää. Harva ihminen myöntää virheitään, olivatpa ne kuinka selviä tahansa.
Lasten kanssa ajatusmalli "Itsepähän läskini kannan!" ei oikein toimi.
Lasten totaalinen liikkumattomuus hämmästyttää minua. Vanhemmat jaksavat vedota mitä ihmeellisimpiin asioihin liikkumattomuutta perustellessaan ja aika tragikoomisia ovat ne tapaukset, kun vanhemmatkin menevät mukaan lastensa juttuihin. Nämä lapsoset, joita jopa lääkäri tutkii, koska he saavat liikunnasta "oireita", eivät valitettavasti ole urbaania legendaa vaan totta.
Kipeäähän oma "syyllisyys" on myöntää. Suomi on kuitenkin täynnä vanhempia, jotka eivät sitä pientä lastaan ulkona käytä. Sieltä ongelmat alunperin alkavat. Lapsen annetaan istua sisällä ja tuijottaa tv:tä tai pelata pelikoneilla. Jo aivan pienille lapsille johtavaa ajanvietettä ovat pelikoneet. Missä IHMEESSÄ aikuisten ajatukset ovat?
Kun tähän otetaan mukaan ne valtavat makeis- ja herkkuannokset, joita monissa kodeissa syödään, on peli selvä. Monet ihmiset eivät näytä milläään tajuavan, mikä määrä sokeria esim. virvoitusjuomissa on! Ja kaikkein nerokkaimmissa kodeissa virvoitusjuoma on ruokajuomana! Taas kerran: missä aivot?
Se, minkä käytännössä useimmat opettajat havaitsevat, on seuraava: ns. "normaalit", keskitason liikkujat ovat valtavasti vähentyneet. Jäljellä on yhä se pieni joukko huippumääriä liikkuvia ja harrastavia, mutta keskikasti on vähentynyt ja enemmistö on valahtanut liikkumattomien joukkoon. Sen huomaa kouluissa. Liikuntaryhmien tasoerot ovat valtavat ja luokka-aste ei kerro enää mitään: liikkuvainen alkuoppilaskin voi olla jo paljon vahvempi motorisesti kuin suuri osa kutosluokkalaisista. Ja se nyt EI ole normaalia!
Ihmiset ovat jotenkin tottuneet siihen, että ympärillä on pyöreitä ihmisiä. Hoikka lapsikin alkaa olla poikkeus ja normi on pikemminkin pullukka kuin normaalimittainen. Sen huomaa selvästi vaatekaupoissa.
Toivoisin vanhempien ajatuksia asiasta. Kasvokkain tästä aihepiiristä on hyvin vaikea puhua. Tunteet nousevat pintaan heti ja sen kyllä ymmärtää. Harva ihminen myöntää virheitään, olivatpa ne kuinka selviä tahansa.
Lasten kanssa ajatusmalli "Itsepähän läskini kannan!" ei oikein toimi.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.