kaksinaamanen vihervassu ja vaalilupaukset

Olemme kuulleet palstalla kuinka persut eivät tee hallituksessa mitään. Mitään ei ole saatu aikaiseksi! Kukaan ministeri ei ole tehnyt oikeastaan mitään.
Samat kirjoittajat heti perään syyttävät kuljetusalan vapauttamisesta, mamutuksesta, köyhiltä leikkaamisesta, ostovoiman heikentämisestä, kreikkatuista jne. persuja. Persut ovat tällaisia päätöksiä tehneet tai niitä tukeneet.
Onkin kaksinaamaista valehtelua ettei persut mitään ole saaneet aikaiseksi. Ikäväkin teko on tekemistä.
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Kaksinaamaisena valehteluna voisin pitää myös erään kommentoijan listausta vaalivalheista. Hän kirjoitti että polttoaineen hinta olisi noussut ja ALV vero noussut vaikka vaaleissa toista luvattiin. Kuitenkaan ALV veroa ei ole toistaiseksi nostettu ja raakaöljyn hinnan edullisuudesta johtuen joulukuussa 2015 myytiin halvinta bensaa sitten v.2009.
TODELLA kaksinaamaista ja mikä pahempaa, valehtelua! Tämä nyt vain ihan esimerkki perinteisestä antipersuilusta.

Äänestä

Tietenkin on valetta että eivät persut ole mamuttaneet.

Siinä he ovat kunnostautuneet oikein kunnioittavasti. Jopa niin hyvin ettei varmasti vihervasurit oppositiossa ryhdy siitä kritisoimaan. Hyvin on mennyt ja vauhti vain tuntuu paranevan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kaksnaamasta kirjoitti:

Olemme kuulleet palstalla kuinka persut eivät tee hallituksessa mitään. Mitään ei ole saatu aikaiseksi! Kukaan ministeri ei ole tehnyt oikeastaan mitään.
Samat kirjoittajat heti perään syyttävät kuljetusalan vapauttamisesta, mamutuksesta, köyhiltä leikkaamisesta, ostovoiman heikentämisestä, kreikkatuista jne. persuja. Persut ovat tällaisia päätöksiä tehneet tai niitä tukeneet.
Onkin kaksinaamaista valehtelua ettei persut mitään ole saaneet aikaiseksi. Ikäväkin teko on tekemistä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu