Toyotakin osaa tappaa ja rahalla siitä selvisi

23137
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

Niinpä ei taida olla puhtoinen Toyta muutenkaan. Kilpailu kovaa.

Äänestä
  • Ostit lelun, Toy-Ota, leluauton...

    Äänestä

  • Joo ei se ole hyvä sekään, että on liian turvallinen

    Äänestä

  • Eikös luotettavuus ole syntynyt keston lisäksi juurikin takaisinkutsuista.Omistajat arvostaa sitä toimintaa.

    VW voiton tavoittelussa unohti sen seikan kun puhutaan jälkimarkkinoista.Tai ei kuulu Saksalaiseen tapaan toimia.

    Äänestä

Sitä minä ihmettelen, miksi kaasupolkimen jumiutuminen estää auton pysäyttämisen???

Täytyy olla ääliö kuski- eihän siinä tarvitse kuin nykäistä vapaalle ja jarrua pohjaan--
kyllä pysähtyy muutaman metrin pitemmälle, kuin normiajosta.
Silloin on jo vauhti niin pieni, ettei kukaan kuole, vaikka ajaa seinään!

Äänestä
  • Täytyy olla ääliö että kirjoittaa tuollaista tekstiä. Kyseessä kuitenkin tapaus jossa kuoli kymmeniä oikeita ihmisiä. Todella tahditonta, Etkö yhtään ajattele?

    Tapausta puitiin niin pitkään että Toyotan syyllisyys oli aivan kiistaton ja ihmisillä ei ollut mahdollisuuksia pelastaaa itseään virhetilanteessa. Kyseessä oli automaattivaihteiset autot joita ei tuosta vain nykäistä vapaalle. Ei ole kytkinpoljinta. Jarruttaminen ei toiminut kun moottorinohjaus piti täydet tehot päällä vaikka jarruapainoi. Tehostus ei riittänyt kuin yhteen täysjarrutukseen, jos vähänkään nosti jalkaa niinsen jälkeen ei ollut mitään toivoa.

    Ja vielä kerran, häpeä tahdittomuuttasi kuolleita kohtaan.

    Äänestä

  • moukkamikämoukka kirjoitti:

    Täytyy olla ääliö että kirjoittaa tuollaista tekstiä. Kyseessä kuitenkin tapaus jossa kuoli kymmeniä oikeita ihmisiä. Todella tahditonta, Etkö yhtään ajattele?

    Olikohan se ihan noin?

    Äänestä

  • enuskoVW kirjoitti:

    Olikohan se ihan noin?

    Tästä videosta käy ilmi mikä Toyotan moka oli.
    https://www.youtube.com/watch?v=VZZNR9O3xZM

    Yksinkertaisesti sanottuna Toyotan ohjausjärjestelmästä puuttui koodinpätkä joka varmistaa sen että virhetilanteessa auto pysähtyy kun jarrua painetaan.

    Hirveä moka joka aiheutti noin sadan ihmisen kuoleman. Toyota yritti peitellä asiaa neljä vuotta ja lopulta maksoi 1,2 miljardia siitä ettei heitä haasteta oikeuteen peittelystä. Pitää muistaa että Toyota maksoi kahdesta eri syystä. Ensin korvauksia kuolemantuottamuksista ja sitten se iso summa siitä että välttivät rikossyytteet viranomaisten harhauttamisesta.

    Toyota maksoi maailmanennätyssanktiot ja teki ison takaisinkutsun korjatakseen ohjausjärjestelmän puutteet. Aika selvä tapaus tappavasta mokasta.

    Äänestä

  • moukkamikämoukka kirjoitti:

    Täytyy olla ääliö että kirjoittaa tuollaista tekstiä. Kyseessä kuitenkin tapaus jossa kuoli kymmeniä oikeita ihmisiä. Todella tahditonta, Etkö yhtään ajattele?

    Tapausta puitiin niin pitkään että Toyotan syyllisyys oli aivan kiistaton ja ihmisillä ei ollut mahdollisuuksia pelastaaa itseään virhetilanteessa. Kyseessä oli automaattivaihteiset autot joita ei tuosta vain nykäistä vapaalle. Ei ole kytkinpoljinta. Jarruttaminen ei toiminut kun moottorinohjaus piti täydet tehot päällä vaikka jarruapainoi. Tehostus ei riittänyt kuin yhteen täysjarrutukseen, jos vähänkään nosti jalkaa niinsen jälkeen ei ollut mitään toivoa.

    Ja vielä kerran, häpeä tahdittomuuttasi kuolleita kohtaan.

    Tietenkin olen ääliö, joka ei hyväksy sitä, että joku kuollut ihminen (joita kuolee hyväuskoisten halutessa ruokkia pommittajiakin) minulle täysin tuntematon ei saanut (useat) tehtyä autolle mitään pysäytyskeinoa. Automaatinkin saa väkisin pysäytettyä, kun lykkää väärään asentoon vaihteenvalitsimen. Särkyyhän se loota, mutta se nyt on pieni ongelma tehtyihin nähden! Amerikassa nyt ei muutenkaan tavalliset kansalaiset osaa ajaa, kuin automaatilla ja ilman toimenpidetarpeita. Olette varmaan katsoneet tv-ohjelmia, joissa osaamattomat rohisuttavat keppi-vaihdelaatikoita muualla maailmassa, jossa ne ovat yleisiä, ja osataan käyttää.
    Terveisiä vaan moukkamikämoukalle.

    Äänestä

  • "Nyt käsiteltyyn juttuun liittynyt auto ei ollut korjattavaksi kutsuttujen joukossa."

    Eli kyseessä siis oli auto jossa kyseistä suunnitteluvikaa ei ollut.

    "Toyota on saavuttanut voiton ensimmäisessä sadoista oikeusjutuista, jotka koskevat sen autojen kiihtymistä hallitsemattomasti."

    Eli varmaan kaikenlaista onnenonkijakin noihin satoihin oikeusjuttuihin liittyi. Jenkkiläiseen tapaan eikä Toyota olluut syyllinen kaikkiin onnettomuuksiin mitä tojolla ajettiin. Kyllä jenkit ajelevat onnettomuuksia aivan ilman suunnitteluvikaakin
    Silti suunnitteluvirhe oli olemassa ja sen Toyotakin lopulta myönsi.

    Äänestä

  • yhdenpääskynkesä kirjoitti:

    "Nyt käsiteltyyn juttuun liittynyt auto ei ollut korjattavaksi kutsuttujen joukossa."

    Lopulta myönsi... Aika "lopulta" tosiaan, kun ensin satoja ihmisiä kuoli Toyotan itsestäänkiihtymisen takia, että joo kyllä siellä varmaan joku vika sitten on...

    Äänestä

  • yhdenpääskynkesä kirjoitti:

    "Nyt käsiteltyyn juttuun liittynyt auto ei ollut korjattavaksi kutsuttujen joukossa."

    Eli kyseessä siis oli auto jossa kyseistä suunnitteluvikaa ei ollut.

    "Toyota on saavuttanut voiton ensimmäisessä sadoista oikeusjutuista, jotka koskevat sen autojen kiihtymistä hallitsemattomasti."

    Eli varmaan kaikenlaista onnenonkijakin noihin satoihin oikeusjuttuihin liittyi. Jenkkiläiseen tapaan eikä Toyota olluut syyllinen kaikkiin onnettomuuksiin mitä tojolla ajettiin. Kyllä jenkit ajelevat onnettomuuksia aivan ilman suunnitteluvikaakin
    Silti suunnitteluvirhe oli olemassa ja sen Toyotakin lopulta myönsi.

    Tahattomiin kiihtymisiin oli useita syitä, yksi oli lattiamaton jumittama kaasupoljin, yksi valmistajan itsensä toteama potentiaalinen vika kaasupolkimissa. Suurin osa noista onnettomuuksista olisi jäänyt tapahtumatta jos autojen moottorinohjauksissa oli ollut pieni ohjelman pätkä, joka putottaa moottorin tehot jos jarrupoljinta painetaan edes sen vertaa, että jarruvalot vilahtavat ja palautuu vasta kun kaasupoljin nostetaan.
    Tahattomien kiihtymisten aiheuttamien onnettomuuksien tutkinnan tuloksena USA:n liikenneturvaliisuusviranomainen, NHTSA, määräsi asennettaviksi kaikkiin uusiin Toyotiin brake override-turvatoiminnon tahattomien kiihtymisten estämiseksi, turvatoiminnon, joka oli ollut eurooppalaisautoissa tuolloin jo toistakymmentä vuotta. Parannukset piti tehdä sillä uhalla, että konsernin merkit joutuvat kokonaan myyntikieltoon.
    Oikeudenkäynnit liittovaltiota vastaan Toyota vältti miljardiluokan maksuilla. Yksityisiä kanteita Toyotaa vastaan lienee käsittelyssä vieläkin.

    Äänestä

kissa ehti päättää päivänsä noiden kuolleiden mikroaaltouuneissa. Kun järki, taito ja kaikki normaalit reaktiot ovat hukassaniin jälki saattaa olla tuollaista. Amerikassahan käytännössä kaikki ajavat automaateilla ja ainakin meidän kahdessa autossa vapaalle voi auton kytkeä kevyellä ranneliikkeellä. Tällöin luonnollisesti myös vakionopeussäädin kytkeytyy pois, samoin kuin jarrupolkimeen koskettaessa tai vakkarin käyttövivusta. Auto sammuu avaimesta tai nykyisin painamalla starttinappulan pohjaan pariksi sekunniksi. Tehostin on aina päällä moottorin käydessä ja vaikka olisi sähköinen, niin kauan kuin virta tai hybridijärjestelmä on päällä. Olen varma että kaikki nuo onnettomuudet olisivat olleet estettävissä mikäli kuskit eivät olisi olleet amerikkalaiseen tyyliin avuttomia tumpeloita. Miksei Euroopassa tapahtunut vastaavia onnettomuuksia? Tai tapahtuihan niitä mutta Audille joissa jarrut hävisivät vesisateella tai jossa Audi tt karkasi kuskin hallinnasta kovassa vauhdissa ajonvakautusjärjestelmän ja takapäätä alaspäin painavan spoilerilipan puuttuessa. Noita onnettomuuksia tapahtui paljon lyhyessä ajassa heti TT:n tultua markkinoille ja tapahtumat kävivät kalliiksi Audille kun tuoreeseen malliin jouduttiin alkamaan esp:n, takaspoilerin ja jarrupalojen kuivaussysteemin asennukset. Mainekin taisi kevyesti kärsiä. Kaikki nämä ongelmat sen takia että saksalainen tuo markkinoille testaamatonta tekniikkaa. Siitäköhän se tulee se mainos "Teknistä etumatkaa" Tasan sama ilmiö havaittavissa vaihteistojen, jakoketjujen ja öljyä kuluttavien moottoreiden kanssa.

Äänestä
  • "Olen varma että kaikki nuo onnettomuudet olisivat olleet estettävissä mikäli kuskit eivät olisi olleet amerikkalaiseen tyyliin avuttomia tumpeloita. "

    Toisinpäin ajateltuna nämä tumpelot eivät ole saaneet tapettua itseään samalla tavalla minkään muun valistajan autoilla. Ja myöskään kukaan ei olisi kuollut jos Toyotan autot olisivat ennen toimineet virhetilanteessa niinkuin ne nykyään toimivat.
    Tuo videoahan osoittaa selkeästi miten merkittävä ero autojen toiminnassa on ennen ja jälkeen tehtyjen korjausten.

    Äänestä

  • Toyotan ongelmat suunnittelussa on minimaalisen pieniä kun volkkarin esimmäinen "suunnittelija" onnistui tappamaan 6 miljoonaa ihmistä ennen kuin ensimmäistäkään autoa oli liukuhihnalta valmistunut ja nyt tappaminen jatkuu kun ihmiset sairastuu keuhkosyöpään kun typen oksideja pöllytetään 40-kertainen määrä sallitusta huijaamalla. Tuskin ovat esimmäisetkään 6 miljoonan omaiset vielä saaneet korvauksia.

    Äänestä

  • Konserni.huijaa kirjoitti:

    Toyotan ongelmat suunnittelussa on minimaalisen pieniä kun volkkarin esimmäinen "suunnittelija" onnistui tappamaan 6 miljoonaa ihmistä ennen kuin ensimmäistäkään autoa oli liukuhihnalta valmistunut ja nyt tappaminen jatkuu kun ihmiset sairastuu keuhkosyöpään kun typen oksideja pöllytetään 40-kertainen määrä sallitusta huijaamalla. Tuskin ovat esimmäisetkään 6 miljoonan omaiset vielä saaneet korvauksia.

    "Toyotan ongelmat suunnittelussa on minimaalisen pieniä"
    Tämähän varmaan lohduttaa aivan helvetisti niiden kuolleiden ihmisten omaisia. Turha vetää hernettä nenään "minimaalisista ongelmista".

    Äänestä

  • eimitäänhätääää kirjoitti:

    "Toyotan ongelmat suunnittelussa on minimaalisen pieniä"
    Tämähän varmaan lohduttaa aivan helvetisti niiden kuolleiden ihmisten omaisia. Turha vetää hernettä nenään "minimaalisista ongelmista".

    Onpas sinulla kauhea murhe ja ongelma jenkkien itse itselleen aiheuttamista ongelmista! Eikö yhtään kauempaa löytyisi? Minua kiinnostaa enmmän tämä sksalainen hermoja raastava volkkarini Suomessa

    Äänestä

  • pinnna.kireällä kirjoitti:

    Onpas sinulla kauhea murhe ja ongelma jenkkien itse itselleen aiheuttamista ongelmista! Eikö yhtään kauempaa löytyisi? Minua kiinnostaa enmmän tämä sksalainen hermoja raastava volkkarini Suomessa

    Jenkkilässähän nämä VW:n päästöongelmat ovat. Eli aivan yhtä kaukana Suomesta.

    Äänestä

  • purejenkki kirjoitti:

    Jenkkilässähän nämä VW:n päästöongelmat ovat. Eli aivan yhtä kaukana Suomesta.

    Ai se olikin Suomessa ja muuallakin vain pahaa unta. Mikä se olikaan se korjaushuijauskapania jonka pitäisi alkaa? Vai eikö alakkaan?

    Äänestä

  • Konserni.huijaa kirjoitti:

    Ai se olikin Suomessa ja muuallakin vain pahaa unta. Mikä se olikaan se korjaushuijauskapania jonka pitäisi alkaa? Vai eikö alakkaan?

    Käytännössä Suomessa muutama diesel-vw käytetään pajalla saamassa valohoitoa ja kuskille pullakahvit siinä sivussa. Ei tuosta kovin suurta draamaa saa aikaiseksi.
    Ja samaan aikaa Toyotakuskit saavat samoja pullakahveja kun heiltä tsekataan turvatyynyt.
    Isoja asioita ainoastaan Esson paarin porukoille.

    Äänestä

Takatan airbagit ja kumimatot tapaaneet tojotisteja ympäri maalimman !

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Toyotakinosaatappaa kirjoitti:

Osaa se Toyotakin tappaa ja sopia.

http://www.taloussanomat.fi/autot/2013/01/18/miljardikorvauksia-viat-tulevat-kalliiksi-toyotalle/20131052/304

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu