jos se ei siistiydy?
Anonyymiteetin suojissa saa nettiin suoltaa mitä tahansa. Kun ip-osoitteen kierto on joka suoltajan huvia ja tehtävissä, ei tiettyä ip-osoitetta voi enää bannata, koska tekijä ilmestyy heti palstalle toisella osoitteella.
Operaattori tarjoaa palvelun nimellä suomi24. Siihen ei liitetä omistajan brändiä, joten Aller ei näy. Mainostulot perustuvat kävijämäärään.
Palstalla on jatkuvasti suomi24-palvelun sääntöjen vastaista ja niin ikään Suomen lakien vastaista tekstiä. Toistaiseksi ei kukaan ole vaatinut siitä omistajaa, Aller'iä, vastuuseen.
Vastuuta on pyritty rajaamaan sillä, että palstaa ruvetaan taas moderoimaan. Koska ip-osoitetta ei voi bannata, pyrittäneen moderointia suorittamaan valvomalla yksittäisiä viestejä ilmiantojen perusteella. Se on hidasta ja vaivalloista, joten tarkoitus lienee antaa toiminnalle ”sääntöjen puitteissa” kulissi.
Lopulta ainoaksi mahdollisuudeksi jää sanktioida omistajaa siitä, että se antaman toiminnan puitteissa harjoitetaan laittomuutta. Tämä sanktiointi on viranomaisen tehtävä. Kun sanktio, suhteessa mainostuloon, on riittävä, loppuu anonyymipalstan tarjoaminen.
Miten toimia ennen sitä? Kun havaitset todella kuvottavaa tekstiä, liitä siihen vastaus ”ja tämänkin Allier ilmeisesti hyväksyy”. Se lokaa omistajan brändiä ja pikku hiljaa toiminta muuttuu operaattorille liian raskaaksi.
Tie loppuun voi olla pitkä ja siinä voi olla monta vaihetta, mutta nykytilaa ei viranomainen, eikä omistaja voi perustella ainakaan ”ilmaisun vapaudella”. Lopulta niin siis käy.
Perussuomalaiset voisivat vaatia palstaa joko siistittäväksi tai poistettavaksi. Tällaisenaan se on lokasanko.

Vastaukset 5
Vanhimmat
Niin tätä ei enää tarvita kun vaalit on jo käyty.
Ennen vaaleja tämä oli hyvin tärkeä kanava kusettaa vähäpoikein ääniä rasistisilla jutuilla. Että oli kivaa kun joku ulkomaalainen raiskasi. Miten persut hehkutti sitä, että nyt tulee jytky ja niin tulikin.
Nyt ei voisi vähempää kiinnosta mitä mieltä kansa on. Ei sen tarvitse enää kirjoitella typeriä mielipiteitään. Ei ne kiinnosta ketään. Tai korkeintaan niitä voi johonkin laittaa esimerkkinä miten typerää tämä kansan on, katsokaa nyt ihmeessä mitä mielipiteitä, eivät kannata persujen mamutusta.
Missä persut esiintyy syntyy aina siistiytymisen tarvetta !
Kuinka kauan hallitus aikoo jatkaa persujen kirjoittaman maahanmuutto-ohjelman toteutusta ?
"Perussuomalaiset voisivat vaatia palstaa joko siistittäväksi tai poistettavaksi."
Siinäpä olisi kieltämättä taas oikein ironisen ryhdikäs poliittinen teko, joista persut tunnetaan. Kannatetaan siis ehdottomasti. Samoin muutkin entisten ja nykyisten persujen kansoittamat tunkiot voi siistiä eli poistaa. Tätähän on odotettu vähintään viisi vuotta, joten mukava, että nyt hallituksessa toimeliaisuutta alkaa löytyä.
Tämän voi tosiaan lopettaa kun eivät persut jaksa puolustaa enää harjoittamaansa mamutusta eikä vähäpojat tajua että heidän täytyy nyt olla suvakkeja.
Ja toisekseen ei ne takiaispuolueen asiat edes ole niin tärkeitä.