NATO-jäsenyyden valmistelu on aloitettava välittömästi.
Carl Haglund sanoi asian niinkuin se on
44
90
Vastaukset
Sehän ei olisi oikein järkevää, kun kansan enemmistö ei Natoon, ihan viisaasti haluakaan. Haglund voi mieluusti muuttaa Norjaan, niin silloin hän asuisi Natomaassa.
- EInatolle
Miksi se aloitettaisiin? kansasta vain neljäsosa kannattaa jäsenyyttä ja eduskunnassa vaadittaisiin 2/3 enemmistö hakemuksen jättämiseen. Mahdoton yhtälö ja hyvä niin.
- Puolisivari
Eikö Haglundin itsensä olisi pitänyt armeija käydä ensin, kun antaa tuollaisia lausuntoja.
Pienen vaivansa takia olisi voinut armeijan käydä.
Isä lääkäri oli asialla, kun ei poika olisi päässyt RUKiin.
Sellaista eliitin toiminta. Moni menee aloittajan tapaan halpaan, kauttansa.Miten tämä vaikuttaa Haglundiin poliittisena toimijana. Ei mitenkään. Ainesta olisi vaikka pääministeriksi asti.
- Lentävät.legendat
OikeistoSosDem kirjoitti:
Miten tämä vaikuttaa Haglundiin poliittisena toimijana. Ei mitenkään. Ainesta olisi vaikka pääministeriksi asti.
Hmmmmm . . .ainestako ? Ei ole näistä nykyisistäkään vikisijöistä, niin ei taatusti ole Haglundistakaan, sen lisäksi että puolue on väärä, josta ei ole ainakaan nykynäkymin edes mahdollista pääministeriä koskaan valita.
- KENRAALIKSIASTIRÄKÄNOKKA
OikeistoSosDem kirjoitti:
Miten tämä vaikuttaa Haglundiin poliittisena toimijana. Ei mitenkään. Ainesta olisi vaikka pääministeriksi asti.
vai pääministeriksi,voihan viittu,kusipÄÄ!
- VinkuJaVenku
OikeistoSosDem kirjoitti:
Miten tämä vaikuttaa Haglundiin poliittisena toimijana. Ei mitenkään. Ainesta olisi vaikka pääministeriksi asti.
Periaatteessahan, kyse on sotilasliitosta, niin voisi kai kohtuudella olettaa, että henkilö joka sellaista puuhaa, tietäisi ja tuntisi edes perusteet siitä, mihin on liittymässä. Perusteluksi ei riitä se, että pyrkii itse konfliktitilanteessa edelleenkin välttämään sotilastoimintaa, se ulkoistamalla.
VinkuJaVenku kirjoitti:

Poliitikkojen tehtävä on tehdä turvallisuuspoliittiset päätökset ei sotilaiden.
OikeistoSosDem kirjoitti:
Poliitikkojen tehtävä on tehdä turvallisuuspoliittiset päätökset ei sotilaiden.
Nimenomaan jäsenyyttä on haettava hyvän sään aikana. Me suomalaiset olemme vähän hidasliikkeisiä ja naiiveja. Luulemme vieläkin elävämme Neuvostoliiton aikaa. Ja silloinhan me tosiasiallisesti olimme Varsovan liiton liitännäisjäsen 1948-1990.
- glx

Se hyvä sää meni 90 luvulla. Nato jäsenyyttä olisi pitänyt hakea heti Neuvostoliiton hajottua, Jeltsinin aikana. Eli samoihin aikoihin kun mentiin Eu:hun. Mutta Ei Koivisto, Ahtisaari, Enempää kuin Lipposen hallituskaan tehneet asialle mitään. Jos meillä olisi ollut sen tasoinen valtiojohto 90 luvulla kuin Urho Kekkonen oli nuorempana niin Jeltsinin aikana olisimme päässeet helposti Natoon, olisimme saaneet Karjalan takaisin ja jne.
glx kirjoitti:

Miksi Kekkonen sitten ei vienyt meitä Natoon. Suoraselkäiset oikeistodemarit Koivisto, Ahtisaari ja Lipponen veivät meidät lännen tielle.
- KauKe

Asia on juuri noin kun kirjoitit, mutta minua hiukan kummastuttaa tuo Haglundin ulostulo tuossa Nato asiassa. Hänellä täytyy olla tarkempaa tietoa noista Venäjän tulevista asioista. Muuten noin päättäväinen ulostulo ei ole hänelle tyypillistä.
Kun raakaöljyn hinta on noin kovasti romahtanut, se tietää Venäläisille kovaa vyön kiristystä. Kansa köyhtyy lisää, ja pääliköt vain porskuttaa, vai mitä sossut, No se tietää eripuraa sielläkin.
Kullä täälläkin sitä epäillään että siellä valta vaihtuu vuoden- parin sisällä. Kansa on tyytymätön elintasoonsa, jopa pienet Baltian maatkin ovat ajaneet ohi emo Venäjästä. Mutta onko mylläkkä niin raju että se vaatisi Nato jäsenyyttä, sitä täytyy kysyä mistö, Haglundilta. KauKe kirjoitti:
Asia on juuri noin kun kirjoitit, mutta minua hiukan kummastuttaa tuo Haglundin ulostulo tuossa Nato asiassa. Hänellä täytyy olla tarkempaa tietoa noista Venäjän tulevista asioista. Muuten noin päättäväinen ulostulo ei ole hänelle tyypillistä.
Kun raakaöljyn hinta on noin kovasti romahtanut, se tietää Venäläisille kovaa vyön kiristystä. Kansa köyhtyy lisää, ja pääliköt vain porskuttaa, vai mitä sossut, No se tietää eripuraa sielläkin.
Kullä täälläkin sitä epäillään että siellä valta vaihtuu vuoden- parin sisällä. Kansa on tyytymätön elintasoonsa, jopa pienet Baltian maatkin ovat ajaneet ohi emo Venäjästä. Mutta onko mylläkkä niin raju että se vaatisi Nato jäsenyyttä, sitä täytyy kysyä mistö, Haglundilta.Kauke hei. Nyky-Venäjä on malliesimerkki sääntelemättömän kapitalismin tuhoista. Jos oli Neuvostoliitto malliesimerkki sosialismin tuhoista. Nämä punaliput ja suuren ja mahtavan palauttaminen kansallislauluksi ovat vain sumutusta. Sanoivathan natsitkin itseään kansallissosialisteiksi. Putin on helvetin vaarallinen ja arvaamaton mies. 2014 Olympialaiset olivat aivan hyvin verrattavissa vuoden 1936 Berliinin kisoihin.
Vaurautta maassa on. Mutta 1990 luvulla se kertyi liian harvoihin taskuihin. Siitä on kysymys. NKP:n ja KGB:n eliitti osasi pitää hyvin puolensa tässä uusjaossa.
Ei kukaan NATO:a kannattava pahinta skenaariota halua. Mutta hyvä olisi varautua viimeistään nyt.OikeistoSosDem kirjoitti:
Poliitikkojen tehtävä on tehdä turvallisuuspoliittiset päätökset ei sotilaiden.
Vain kykenevien, sellaisia meillä ei ole ollut viimeisten n. 15 vuoden aikana.
- glx
OikeistoSosDem kirjoitti:
Miksi Kekkonen sitten ei vienyt meitä Natoon. Suoraselkäiset oikeistodemarit Koivisto, Ahtisaari ja Lipponen veivät meidät lännen tielle.
Kekkosen aikaan ei ollut se niin sanottu hyvä sää. Koko 90 luvun se olisi ollut suorastaan tarjottimella. Eli koko Jeltsinin vallassa olo ajan. Putinin tultua valtaan tilanne on täysin toinen ja seuraavaa hyvää säätä saatetaan joutua odottelemaan pitkäänkin.
OikeistoSosDem kirjoitti:
Kauke hei. Nyky-Venäjä on malliesimerkki sääntelemättömän kapitalismin tuhoista. Jos oli Neuvostoliitto malliesimerkki sosialismin tuhoista. Nämä punaliput ja suuren ja mahtavan palauttaminen kansallislauluksi ovat vain sumutusta. Sanoivathan natsitkin itseään kansallissosialisteiksi. Putin on helvetin vaarallinen ja arvaamaton mies. 2014 Olympialaiset olivat aivan hyvin verrattavissa vuoden 1936 Berliinin kisoihin.
Vaurautta maassa on. Mutta 1990 luvulla se kertyi liian harvoihin taskuihin. Siitä on kysymys. NKP:n ja KGB:n eliitti osasi pitää hyvin puolensa tässä uusjaossa.
Ei kukaan NATO:a kannattava pahinta skenaariota halua. Mutta hyvä olisi varautua viimeistään nyt.Asiasta kolmanteen. Liisa Jaakonsaari puhui tänään täyttä asiaa aamu-TV:ssä.
- glx
OikeistoSosDem kirjoitti:
Miksi Kekkonen sitten ei vienyt meitä Natoon. Suoraselkäiset oikeistodemarit Koivisto, Ahtisaari ja Lipponen veivät meidät lännen tielle.
Kyllä se oli Keskustajohtoinen Ahon hallitus joka vei meidät Eu:hun. Oliko se viisas teko siitä ollaan muutakin mieltä, että oli.
6776 kirjoitti:
Vain kykenevien, sellaisia meillä ei ole ollut viimeisten n. 15 vuoden aikana.
Itse asiassa Haglund oli edellisen kieltämättä täysin epäonnistuneen hallituksen ainoita tehtävänsä mallikelpoisesti hoitaneita.
glx kirjoitti:
Kyllä se oli Keskustajohtoinen Ahon hallitus joka vei meidät Eu:hun. Oliko se viisas teko siitä ollaan muutakin mieltä, että oli.
Aholle täytyy antaa kiitokset siitä että toimi vastavirtaan puoluekenttään nähden. Valtiomiesluokan teko.
OikeistoSosDem kirjoitti:
Itse asiassa Haglund oli edellisen kieltämättä täysin epäonnistuneen hallituksen ainoita tehtävänsä mallikelpoisesti hoitaneita.
No, jos ei kovinkaan korkeita vaatimuksia ole, ja tuossa porukassa "loistaminen" on todellakin ollut helppoa. Kuitenkin totaalisen turhake jäppinen.
- KauKe
OikeistoSosDem kirjoitti:
Kauke hei. Nyky-Venäjä on malliesimerkki sääntelemättömän kapitalismin tuhoista. Jos oli Neuvostoliitto malliesimerkki sosialismin tuhoista. Nämä punaliput ja suuren ja mahtavan palauttaminen kansallislauluksi ovat vain sumutusta. Sanoivathan natsitkin itseään kansallissosialisteiksi. Putin on helvetin vaarallinen ja arvaamaton mies. 2014 Olympialaiset olivat aivan hyvin verrattavissa vuoden 1936 Berliinin kisoihin.
Vaurautta maassa on. Mutta 1990 luvulla se kertyi liian harvoihin taskuihin. Siitä on kysymys. NKP:n ja KGB:n eliitti osasi pitää hyvin puolensa tässä uusjaossa.
Ei kukaan NATO:a kannattava pahinta skenaariota halua. Mutta hyvä olisi varautua viimeistään nyt.Tuohon Venäjään palatakseni, yhdyn sanomaasi että Venäjä on vauras maa. Luonnonvaroiltaan Euroopan vaurain, jossa asustaa Euroopan köyhimmät kansalaiset. Joten selvää muutosta on sieltä odotettavissa.
Kuten sanoit, niin Putin on arvaamaton mies. Tarpeentullen valtansa säilymisen takia on valmis tekemää suurtakin tuhoa, omalle kansalleen. Tai jopa naapurilleenkin, joten tuo Nato kumppanuus saattaa olla tarpeellinen.
Jos tosiaan noin suuria asioita alkaa naapurissa tapahtuun, niin nämä Suomen sisäiset erimielisyydet rupee tuntuu jo kohtuullisen siedettäviltä. - glx
OikeistoSosDem kirjoitti:
Miten tämä vaikuttaa Haglundiin poliittisena toimijana. Ei mitenkään. Ainesta olisi vaikka pääministeriksi asti.
Meillä on ollut jo yli 25 vuoden ajan yhtäjaksoinen käytäntö, että pääministeri tulee suurimmasta puolueesta, ja tällä kaavalla mennään pitkälle tulevaisuudessakin.
- 22233
Pitihän sen arvata Salolainen ja Haglund, kaksi nato haukkaa heräsi taas pikku horroksestaan, Onneksi ovat vähemmistöä.
- Uustieto
70% kansasta haluaa Venäjä option .
- alasRKP
Ihan sama mitä aivopieruja tämä rasistisen kansanpuolueen sivarihomo suustansa päästää, ei niillä ole mitään merkitystä.
- Venäjä_murroksessa
Nythän on oikea hetki valmistella Natoon menoa. Syitä, joiden vuoksi: Venäjän viimeaikainen agressiivisuus (Georgia, Ukraina), Venäjän päätökset vahvista länsirajaansa aina ydinaseita myöten, Venäjän taloudellinen tilanne aina vain huononee, jne.
Vaikka vikisevää vähemmistöä pelottaa, meillä ei ole mitään syytä keikuttaa venettä Natoon tunkemalla. Päin vastoin, on aika erikoista että "Vähemmistö" haluaisi vapaaehtoisesti tulla miehitetyksi, joka vaarantaisi myös enemmistön turvallisuuden.
Meidän on PALATTAVA puolueettomuuden tielle, se on meille ainoa järkevä vaihtoehto, niin kuin olisi hyvä myös noille Natovaltioille, jos me olemme puolueettomia, siis sotilaallisesti liittoutumattomia.6776 kirjoitti:
Vaikka vikisevää vähemmistöä pelottaa, meillä ei ole mitään syytä keikuttaa venettä Natoon tunkemalla. Päin vastoin, on aika erikoista että "Vähemmistö" haluaisi vapaaehtoisesti tulla miehitetyksi, joka vaarantaisi myös enemmistön turvallisuuden.
Meidän on PALATTAVA puolueettomuuden tielle, se on meille ainoa järkevä vaihtoehto, niin kuin olisi hyvä myös noille Natovaltioille, jos me olemme puolueettomia, siis sotilaallisesti liittoutumattomia.Kun me emme tosiasiallisesti olleet puolueettomia 1948-1990. Honkaliittolainen halveksittu vähemmistö piti meidät länsimaana viivytystaistelullaan 1948-1962
OikeistoSosDem kirjoitti:
Kun me emme tosiasiallisesti olleet puolueettomia 1948-1990. Honkaliittolainen halveksittu vähemmistö piti meidät länsimaana viivytystaistelullaan 1948-1962
Ja ? Nyt on sitten viimeistäänkin koko euroopan kannalta hyvä sellaiseksi alkaa !
6776 kirjoitti:
Ja ? Nyt on sitten viimeistäänkin koko euroopan kannalta hyvä sellaiseksi alkaa !
Puolueettomuus on kaunis ideaali silloin jos ei ole 1340 km maarajaa arvaamattoman suurvallan kanssa.
OikeistoSosDem kirjoitti:
Puolueettomuus on kaunis ideaali silloin jos ei ole 1340 km maarajaa arvaamattoman suurvallan kanssa.
Itseasiassa velvollisuutemme Eurooppalaisia ja Länsimaisia arvoja kohtaan on liittyä NATO:n jäseneksi.
OikeistoSosDem kirjoitti:
Itseasiassa velvollisuutemme Eurooppalaisia ja Länsimaisia arvoja kohtaan on liittyä NATO:n jäseneksi.
Miten Eurooppalaiset ja Länsimaiset "arvot", mitä ne sitten lienevätkään, meidät sellaiseen velvoittaisivat ??
6776 kirjoitti:
Miten Eurooppalaiset ja Länsimaiset "arvot", mitä ne sitten lienevätkään, meidät sellaiseen velvoittaisivat ??
Vapaus-Veljeys-Tasa-arvo. Länsimaisen demokratian perusarvot. Mielestäni näitä kannattaa puolustaa. Ihan itseisarvona.
- glx
OikeistoSosDem kirjoitti:
Puolueettomuus on kaunis ideaali silloin jos ei ole 1340 km maarajaa arvaamattoman suurvallan kanssa.
Juuri siksi kun meillä on 1340 km yhteistä rajaa arvaamattoman suurvallan kanssa, niin nato kuin muissakin asioissa, tulee toimia viisaasti ja harkitusti. Parempi katsoa kuin katua. Silloin kun aika on kypsä mille tahansa asialle, silloin pitää toimia rivakasti, eikä vatuloida.
OikeistoSosDem kirjoitti:
Puolueettomuus on kaunis ideaali silloin jos ei ole 1340 km maarajaa arvaamattoman suurvallan kanssa.
Ei meillä ole ollut, eikä tule ongelmia sen 1340 kilometrin maarajalla, kun emme päästä esim. Naton ja muidenkaan "instanssien johtajia" puhumaan nimissämme ja päättämään asioistamme rajanaapurin kanssa, uhoamaan ja vaatimaan milloin mitäkin.
Se "arvaamattomuuskin" on yleensä hyvinkin "arvattavissa", kunhan on sellainen porukka "arvailemassa" jolla ei ole pää kovinkaan syvällä esim. Naton perseessä.
Molemmat tapahtumat mm. Georgia ja Ukraina olisvat täysin "arvattavissa" ennen tapahtumia, mutta "länsidemokratia" ei vaan välittänyt niistä "arvauksista", jotka itseasiassa olivat jo etukäteen vuosia sitten niille ilmoitettu.glx kirjoitti:
Juuri siksi kun meillä on 1340 km yhteistä rajaa arvaamattoman suurvallan kanssa, niin nato kuin muissakin asioissa, tulee toimia viisaasti ja harkitusti. Parempi katsoa kuin katua. Silloin kun aika on kypsä mille tahansa asialle, silloin pitää toimia rivakasti, eikä vatuloida.
Milloin se aika on kypsä. Ei milloinkaan. Joskus elämässä täytyy toimia sen hetkisen tiedon varassa.
OikeistoSosDem kirjoitti:
Vapaus-Veljeys-Tasa-arvo. Länsimaisen demokratian perusarvot. Mielestäni näitä kannattaa puolustaa. Ihan itseisarvona.
Alkaa näköjään mennä naurettavaksi, mutta vastataan nyt tähän vielä;
Ensin ne pitäisi saavuttaa, edes jonkun länsimaisen maan, sitten voidaan pohtia asiaa eteenpäin ;Dglx kirjoitti:
Juuri siksi kun meillä on 1340 km yhteistä rajaa arvaamattoman suurvallan kanssa, niin nato kuin muissakin asioissa, tulee toimia viisaasti ja harkitusti. Parempi katsoa kuin katua. Silloin kun aika on kypsä mille tahansa asialle, silloin pitää toimia rivakasti, eikä vatuloida.
Miten niin. Kyseessä ovat tietenkin ideaalit joihin tulisi pyrkiä.
- UnelmissaVainko
OikeistoSosDem kirjoitti:
Miten niin. Kyseessä ovat tietenkin ideaalit joihin tulisi pyrkiä.
Mikä vitun sekopää tuo itsensä kanssa keskusteleva juntti "oikeistososdem" on. Omituinen vänkääjä.
- glx
OikeistoSosDem kirjoitti:
Milloin se aika on kypsä. Ei milloinkaan. Joskus elämässä täytyy toimia sen hetkisen tiedon varassa.
Aika oli kypsä koko 90 luvun. Ahon hallitus hoiti Eu. asiat valmiiksi 1994 mennessä. Sen jälkeen tuli Presitentiksi Martti Ahtisaari ja Paavo Lipposen hallitus aloitti. Siinä olisi ollut hyvä aika hakea natojäsenyys heti Eu. neuvottelujen päätyttyä, Eikä Venäjä olisi silloin puuttunut asiaan, samoin kuin Karjalan palautus olisi ollut tarjottimella. Nyt elämme toisenlaista aikaa, niin natojäsenyys kuin Karjalakysymys voidaan toistaiseksi unohtaa. Huom. Toistaiseksi.
UnelmissaVainko kirjoitti:
Mikä vitun sekopää tuo itsensä kanssa keskusteleva juntti "oikeistososdem" on. Omituinen vänkääjä.
Tämäkö oli asiasi. Ainakin pystyn keskustelemaan menemättä henkilökohtaisuuksiin. Tämä tästä.
- UnelmissaVainko
OikeistoSosDem kirjoitti:
Tämäkö oli asiasi. Ainakin pystyn keskustelemaan menemättä henkilökohtaisuuksiin. Tämä tästä.
Mutta oli asiaa kuitenkin, ja paikkaansa pitävää.
Miten itse henkilökohtaisesti koet tuon omiin kirjoituksiisi vastailun ?
- Väyry
SIVARIT HALUAA NATOON niin menköön omilla kustannuksillaan.
Sivareiden Armeijan Päällikkö Hägluntti.- KauKe
Nyt kannattaa seurata tilanteen kehittymistä valppaana tuo parivuotta. Ja katsella minkälainen isänttä naapuriin tulee. Sehän voi käydä niinkin, että uusi isäntä sanoo. Menkääs Suomipojat jo sinne Natoon, että hekin pääsee.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?751438Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,13967Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?
"Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol79892Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa
Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.90838Tunnusmerkkejä Kaivatulle
Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt51704- 53664
Oletko nainen enää täällä?
En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv51621Jymyuutinen: Suomen talous kasvaa hurjaa vauhtia
https://www.iltalehti.fi/talous/a/11fba8a8-a7fb-44f4-a58b-f129f6d5bdf5 Akavan pääekonomistin mukaan Suomen kokonaistuot134618Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs47613- 70576