Lumisade peitti alleen kaupungin kadut, kun kahlasin kävelemään iltapimeässä. Yksinäinen tumma-asuinen mies yrittää harjata lunta rapusta päästäkseen rappukäytävään kerrostalossa.
En ihmeemmin välitä, en tarjoa apua, en tervehdi, kävelen ohitse kahlaten lumessa. Minua ei palele koska olen osannut varustautua tähän säähän, ja ilmassa on kuitenkin jotakin keväistäkin kosteassa kasvoihin takertuvassa lumisateessa.
Mietin aikaa 8 vuotta sitten. Muistan erään arkipäivän, ja itseni miettimässä mitä ihmettä oikein ajattelen, mitä minun päässäni liikkuu, miksi minusta tuntuu että jotakin on liikaa itsellä ja jotakin liian vähän jossakin muualla. Ajattelen liikaa.
Suivaantuneena, masentuneena ja surullisenakin istun Audissani - auto, jolla olen tottunut ajamaan ja johon olen tottunut luottamaan. Auton stereoista soi NW ja Rasmuksen uusi sinkku "October and April" joka hieman lohduttaa, taidan sittenkin selvitä tästä syksystä hengissä. Tiedän, että selviän niin kauan kuin vain osaan ja pystyn ajattelemaan surullisia ja melankolisia ajatuksia, ja tuo musiikki lohduttaa minua aina jollakin tavalla.
Tokmanni on kauppa, jossa tykkään käydä ostelemassa sekalaisia esineitä silloin kun minusta tuntuu että olen tuhlannut liikaa rahaa. En koskaan säästä rahojani, vaan ideologiaani on säästää ostamalla halvemmista kaupoista ja kierrättää entinen tavara eteenpäin.
Mielessäni olisi ollut ostaa niitä sienimäisiä tiskirättejä joita myydään kolmen pakkauksessa sekä keittiösakset. Useampi pakkaus, ja toivoisin löytäväni eri värejä. Menisin kotiin ja leikkelisin jokaisen pakkauksen huolellisesti pienen pieniin silppuihin keittiön roskikseen, ja veisin sen sen jälkeen ulos roskapussiin. Sieltä se päätyisi kaatopaikalle maatumaan, jos vain pussi olisi hajoava.
Astun kauppaan, mutta en voi mennä yhtään sisemmälle. Katson vasenta kättäni, ja siinä olevaa valkoista, kristallein koristeltua kelloani. Hetki on liikaa minulle, en voi pitää tuota kelloa enää kädessäni, en halua omistaa sitä, enkä vaan voi mennä sisälle kauppaan. Riisun sen ja heitän sen kaupan eteisessä olevaan mustaan roskasäkkiin joka on siihen asetettu kaupassa kävijöiden roskia varten. Kiirehdin autolleni, ajan äkkiä kotiin, ja unohdan koko jutun.
En ihmeemmin välitä, en tarjoa apua, en tervehdi, kävelen ohitse kahlaten lumessa. Minua ei palele koska olen osannut varustautua tähän säähän, ja ilmassa on kuitenkin jotakin keväistäkin kosteassa kasvoihin takertuvassa lumisateessa.
Mietin aikaa 8 vuotta sitten. Muistan erään arkipäivän, ja itseni miettimässä mitä ihmettä oikein ajattelen, mitä minun päässäni liikkuu, miksi minusta tuntuu että jotakin on liikaa itsellä ja jotakin liian vähän jossakin muualla. Ajattelen liikaa.
Suivaantuneena, masentuneena ja surullisenakin istun Audissani - auto, jolla olen tottunut ajamaan ja johon olen tottunut luottamaan. Auton stereoista soi NW ja Rasmuksen uusi sinkku "October and April" joka hieman lohduttaa, taidan sittenkin selvitä tästä syksystä hengissä. Tiedän, että selviän niin kauan kuin vain osaan ja pystyn ajattelemaan surullisia ja melankolisia ajatuksia, ja tuo musiikki lohduttaa minua aina jollakin tavalla.
Tokmanni on kauppa, jossa tykkään käydä ostelemassa sekalaisia esineitä silloin kun minusta tuntuu että olen tuhlannut liikaa rahaa. En koskaan säästä rahojani, vaan ideologiaani on säästää ostamalla halvemmista kaupoista ja kierrättää entinen tavara eteenpäin.
Mielessäni olisi ollut ostaa niitä sienimäisiä tiskirättejä joita myydään kolmen pakkauksessa sekä keittiösakset. Useampi pakkaus, ja toivoisin löytäväni eri värejä. Menisin kotiin ja leikkelisin jokaisen pakkauksen huolellisesti pienen pieniin silppuihin keittiön roskikseen, ja veisin sen sen jälkeen ulos roskapussiin. Sieltä se päätyisi kaatopaikalle maatumaan, jos vain pussi olisi hajoava.
Astun kauppaan, mutta en voi mennä yhtään sisemmälle. Katson vasenta kättäni, ja siinä olevaa valkoista, kristallein koristeltua kelloani. Hetki on liikaa minulle, en voi pitää tuota kelloa enää kädessäni, en halua omistaa sitä, enkä vaan voi mennä sisälle kauppaan. Riisun sen ja heitän sen kaupan eteisessä olevaan mustaan roskasäkkiin joka on siihen asetettu kaupassa kävijöiden roskia varten. Kiirehdin autolleni, ajan äkkiä kotiin, ja unohdan koko jutun.
Vastaukset 1
Vanhimmat
erikoinen tarina