Vika on siis suomalaisten naisten ei pakolaisten monien miesten akat joensuulaistenkin on kääntäneet ukoilleen selän antamisen puolesta niin että pakolainen kuitaa sen kaikin puolin.
Ensin väitettiin maahanmuuttajia hirveiksi raiskaajiksi,no miten kävi?
Olikin itse spr keskus noita hyväksi käyttäjä hyysssäreitä eli tarjoustuivat itse tyrkylle niin joensuun kyllikit kaduilla.
Sitten tuli ilmi että 30v-40 vuotiaat naiset maksoi nuorille pojille rahaa ja silti nuita ei rangaista .mikä maa tämä on,ei ainakaan hyvinvointi sivistys valtio.
Elipakolaisita on turhaa sielä joensuun kaduilla meuhkattu,nämä olikin nyt kärsijoitä itse suomalaisten taholta.
"Siellä on varmaan ollut pikkujouluporukkaa liikenteessä" - Väite IS:ssä: Suomalaiset naiset yrittävät ostaa seksiä turvapaikanhakijoilta 20 eurolla"
Suomalaiset naiset ovat tarjonneet yksinäisille turvapaikanhakijapojille 20 euroa seksistä, kertoo Diakonissalaitoksella turvapaikanhakijoiden opettajana työskentelevä Taina Cederström Ilta-Sanomille.
Asiasta kertoi aiemmin Yle.
Cederström sanoo, että naiset yrittivät ostaa alaikäisiltä seksiä Helsingin rautatieasemalla joulun aikaan. Naiset tarjosivat Cederströmin tietojen mukaan pojille 20 euroa.
"Tehtiin sellainen johtopäätös, että siellä on varmaan ollut pikkujouluporukkaa liikenteessä. Rahalla on ostettu", Cederström sanoo.
Kahden naisen iskuyrityksistä hän on aivan varma.
"Vastaavia tapauksia on varmasti muitakin. Kysyjiä kuulemma riittää", hän sanoo IS:ssä.
Diakonissalaitoksen työntekijät pääsivät tapauksen jäljille, kun he alkoivat ihmetellä, mistä pojat löytävät rahaa tupakkaan ja vastaavaan.
Cederström sanoo lehdessä, että kyseessä on uusi ilmiö. Asemalle on hänen mukaansa mennyt myös 30–40-vuotiaita suomalaisnaisia ostamaan alaikäisten palveluksia.
"Me paasaamme turvapaikanhakijoille, miten täällä pitää kohdella naisia. Ja sitten tämä näyttäytyykin heille tällä tavalla", Cederström ihmettelee.
http://www.talouselama.fi/uutiset/siella-on-varmaan-ollut-pikkujouluporukkaa-liikenteessa-vaite-is-ssa-suomalaiset-naiset-yrittavat-ostaa-seksia-turvapaikanhakijoilta-20-eurolla-6245352

Vastaukset 5
Vanhimmat
SPR:n työntekijää epäillään seksisuhteesta vastaanottokeskuksen asiakkaaseen – Professori: ”Ei taida kuulua työhön...”
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1452757758619.html
Vieläkö nuo kyllikit levittä viettuaan joensuun toreilla ja onko tuo skinijärjestö sielä ollut ihan turhaan?
Voi teitä tyhmiä joensuulaisia tollojasentään.
SPR:n työntekijää epäillään seksisuhteesta turvapaikanhakijaan – Maahanmuuttovirasto: Ei ensimmäinen kerta
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1452752206440.html
No siksihän naiset näitä tummia tulisilmiä haluaa Suomeen. Nytkö se vasta selvisi teille, mikä ajaa naisia unelmaan.
suomessa on pano-orgiat menneillään.
Suomi-ukot ovat nyt niin jäässä etteivät pysty hommiin, pitää löytää tulisempia kavereita....