Hämeenlinna Suomen pääkaupungiksi

Väitän että vielä tämän vaalikauden aikana Hämeenlinnan hyper suuruudenhullu kokdem hakee Suomen tasavallan pääkaupungiksi Hämeenlinnaa. Nyt on niin että menet mihin tahansa niin minulle nauretaan estoitta, kun kuulevat että asun Hämeenlinnassa. Hämeenlinnalta on kadonnut uskottavuus kokonaan näiden haihattelijoiden vuoksi, eikä se korjaannu ennenkuin päättäjät vaihtuvat.
54320
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 54

Vanhimmat

Tämä onkin jo. Suomen huumoripääkaupunki.

Äänestä

Hei, mielestämme paikkakunnan maine ei voisi olla pelkästään muutamasta henkilöstä riippuvainen olkoonkin että heillä merkittävä asema on. Jos aloite- ja toimintakykyisiä ihmisiä olisi enemmän, silloin muutaman henkilön rooli ei korostu.

Missä ovat paikkakunnan aloite- ja toimintakykyisimmät, jotka omalla tontillaan työskentelevät paikkakunnan tunnettavuuden ja osaamisen kasvattamiseksi keksimällä tai tekemällä jotakin konkreettisia tai käyttökelpoisia ideoita ja asioita?

Viestiä ei ole tarkoitettu moitteeksi ketään kohtaan vaan pyritään herättelemään ihmisiä paikkakunnan elinvoimaisuuden kasvattamiseksi maanpinnalta ja ruohonjuuritasolta lähtien. Elin- ja kasvuvoima on aina maaperässä.

Terv.: Kansallinen rintama (kr), kansalaisjärjestö

Äänestä

Tosi on, että Hämeenlinnan nimen mainitseminen tuo ivallisen hymyn ulkopaikkakuntalaisten huulille, kun he muistavat lukeneensa lehdistä ja nähneensä televisiosta Homeenlinnan "tuhannen ja yhden yön"-Ritaluomaseikkailut SCC:n tiimoilta. Ihmiset muistavat huvittuneina MOT-ohjelmassa silmät ympyriäisinä ja paniikissa nieleskelevän selittelevän valtuuston puheenjohtaja Kiemungin sekä imelän ja tyhmän näköisenä hymyilevän, mutta SCC-ongelmista "autuaan tietämättömän" rouva Raution.
Molemmat, sekä Iisakki että Rautioska esiintyivät ohjelmassa todella epävarman, syyllisen ja "kiinnijääneen" näköisinä. Olen varma ja vakuuttunut, että he luulivat tehneet parhaansa, mutta olisivat halunneet kiihkeästi syytellä epäonnistumisestaan persuja. Ne perkeleen persut tulivat pilaamaan kaiken sen naminamin, mitä piti kaupungin lisäksi HPK:n ja poliitikkojen itsensä piti saada, kun ensiksi Ritskua oli autettu kaikin omin ja hyvien veljien voimin.

Kari Ilkkala esiintyi MOT-ohjelmassa rauhallisesti ja varmoin ottein, koska oli koko ajan tiennyt hankkeen epärealistisuuden ja myös kertonut näkemyksensä omaan rehtiin tapaansa kaikille kaupunkilaisille, erityisesti Ritskua hännysteleville sd-kok poliitikoille sekä kaupungin johtaville virkamiehille. Tämä Ilkkalan täsmälleen naulan kantaan mennyt SCC-ennuste ja liike-elämän asiaosaaminen on vituttanut rajusti sd-kok johdon lisäksi niitä lukuisia sd-kok trolleja, jotka ovat somessa jatkuvasti yrittäneet kääntää ja vängätä tosiasioita nurinpäin eli väittää todellisuudessa täysin syytöntä Ilkkalaa SCC-hankkeen veturiksi ja samalla valkopestä Iisakin ja Rautioskan täysin tuhoutunutta typerysten mainetta.

Äänestä
  • Missä kokouksessa Kari Ilkkala on vastustanut SCC-projektia? Kaupungin suurin salaisuus olisi jo aika paljastaa. Samoin tukemisen syy.

    Äänestä

  • Mutta.hys.hys.hys kirjoitti:

    Missä kokouksessa Kari Ilkkala on vastustanut SCC-projektia? Kaupungin suurin salaisuus olisi jo aika paljastaa. Samoin tukemisen syy.

    KAIKISSA KOKOUKSISSA hän on vastustanut SSC:tä, jos seuraisit aikaasi etkä olisi omien harhojesi vallassa, huomaisit itsekkin sen tosiasian.

    Äänestä

Olen kaikenaikaa yhteydessä Unkariin, Ranskaan ja Ruotsiin, eikä siellä kukaan ole kuullut ritskusta, autotalohankkeesta, sambialaisista prinsseistä tai muista asian yhteydessä mainituista sankareista.

Hämeenlinnasta he saavat kaikenaikaa asiallista yhteydenpitoa, tuotteita ja palveluita. Ja luulevat nyt kaikkien olevan täällä tällaisia.

Kaikki on siis suhteellista.

Äänestä
  • Meinaatko ihan oikeasti, että Unkarissa, Ranskassa ja Ruotsissa luetaan Suomi24 tai muita "kähy" juttuja? Haloo?
    Taitaa olla meidän paikalliset herra ja rouva-sankarit tunnetumpia kuitenkin Suomen rajojen sisällä, mutta eihän sitä koskaan tiedä, vaikka jatkossa uusien urotekojen myötä maine leviäsi rajojen ulkopuolle. Kaikki on mahdollista.

    Äänestä

> Meinaatko ihan oikeasti, että Unkarissa, Ranskassa ja Ruotsissa luetaan Suomi24
> tai muita "kähy" juttuja? Haloo?

Pointtihan olikin se, että eihän joka paikassa tiedetä yhtään mitään autotaloista tai muista mielisairaanhoitajista. Vaan ollessasi itse yhteydessä sinne jonnekin, määrittelet sitä paikkakuntaa ja sen toiminnallista tasoa. Otat vastuuta sen paikkakunnan puolesta.

Oleellista ei ole jäädä junnaamaan juoksuhautoihin toiminnallisesti ja ajatuksen tasolla selvästi perässään ja kaukana takanaan olevien kanssa. Vaan pakottaa heitä kohottamaan omaa toiminnallista ja järjen juoksun tasoaan, koska muuten jäävät tosi pahasti junasta.

Sitä junaa ei ole helppo juosta kiinni.

Äänestä

Perässätulijoita on pakotettava painamaan kaasu pohjaan taikka jää tavoittaminen haaveeksi. Niin toimin joka asiassa. Katson ensin kuka perässäjuoksija on.

Ja sitten painan kaasun pohjaan. Tavoittaa sitten jos rahkeet riittää.

Äänestä

Tavast land aikanaan 1500 luvulla,pääkaupunki silloin tawastehus

Äänestä
  • Silloin taisi koko maassa olla suunnilleen nykyisen Hämtownin verran asukkaita. Yksi kunnon linna ja sen varustaminen on riittänyt.

    Johtoasema edellyttää tänään muuta kuin parin ritarin varusteet.

    Äänestä

  • Paitsi että Åbo.

    Äänestä

  • Tarkistahan historian tietosi turun osalta. Kyllä se oli tawastehus kun puhutaan tawastland län

    Äänestä

MOT Ohjelmasta tuli mieleen liikemies Kari joka hikoili paljon ja kertoo huonosta omastatunnosta. Siitä varmasti että salasi tukeneensa huijari Ritskun scc hanketta loppuun asti ja tukeneensa tiiriötontin myymistä huijarille maaliskuussa 2014. Karifani toi esiin pöytäkirjat kun kyllästyi Karin suhmurointiin.

Äänestä
  • MOT Ohjelmasta tuli mieleen Pienliikemies KIERONKI joka hikoili paljon ja kertoo huonosta omastatunnosta. Siitä varmasti että salasi tukeneensa huijari Ritskun scc hanketta loppuun asti ja tukeneensa tiiriötontin myymistä huijarille maaliskuussa 2014. Kari toi esiin pöytäkirjat kun kyllästyi Kierongin suhmurointiin.

    Äänestä

> Ja sitten painan kaasun pohjaan. Tavoittaa sitten jos rahkeet riittää.

Kerran kävin niinkin, että poliisipartio sanoi tavoittaessaan joutuneensa painamaan kaasun pohjaan. Mutta en tehnyt mitään vaan etenin aivan normaalisti.

Mietin että mitähän olisivat pojat tuumineet kun bemu olisikin haihtunut kuin savuna ilmaan. Sekään ei ole ihan poissuljettu juttu.

Joka kerta ei viitsi turhaan jäädä tienvarteen selvittelemään ammattiyhdistysten kanssa.

Äänestä
  • eikös iisakki väittänyt että sampian sanomissa oli pitkä juttu scc tiimoilta. josta leskikin sai tietää osuutensa tähän jätti hankkeeseen. ei ole sipelius mitään noiden poikien rinnalla

    Äänestä

  • Sambiassa muistetaan, se on ihan varma. Mutta kun on yhteydessä jonkun maan suurlähetystöön, niin ei siellä ajatella tuon olevan sieltä autotalopaikkakunnalta tai että siellä paikkakunnalla bussit vuotaa öljyä tai mielisairaanhoitajat riekkuu keskustelupalstoilla yötä päivää.

    Siellä halutaan tietää mikä mies tai nainen sinä olet ja mikä sinun asiasi on.

    Äänestä

  • niitä varmaan kiinnostaa ainon kohtalo helluntalaisten käsittelyssä

    Äänestä

> Paitsi että Åbo.

Vain kolmetuhatta asukasta 1600-luvun alussa wikipedian mukaan. Käytännössä yksi linna ja kirkko sielläkin ja niiden viiteryhmät.

Äänestä
  • Mutta siirtomaan pääkaupunki.

    Äänestä

  • Etkö tunne Karia joka tuki autotalohanketta ja on siksi tuskissa!

    Äänestä

  • Kari koita vaihteeksi totuutta.

    Äänestä

  • Hyvää.viihdetä kirjoitti:

    Etkö tunne Karia joka tuki autotalohanketta ja on siksi tuskissa!

    Etkö tunne KIERONKIAISTA joka tuki autotalohanketta ja on siksi tuskissa!

    Äänestä

  • se-voisi-auttaa kirjoitti:

    Kari koita vaihteeksi totuutta.

    KIEMURA, koita vaihteeksi totuutta.

    Äänestä

> Mutta siirtomaan pääkaupunki.

Sepä se. Voidaan kysyä oliko siirtomaaherruudesta Turulle enemmän hyötyä vai haittaa? Minkälainen Turku olisi tänään ilman Kaarle Suurta, Juhana-herttuaa, piispaa ja hansa-kauppiaita?

Äänestä

Hämeenlinnan väestö on tuplasti suurempi kuin Ahvenanmaan. Kyllä meidän pitäisi täällä pärjäillä kun vaan aletaan pärjäämään.

Äänestä

Katsokaa huviksenne mihin nämä sossut käyttää aikaa, rahaa ja tupakkia: http://hikipedia.info/wiki/Kaarle_Suuri

Niillä on tällaisia ylläpidettyjä informaatiosodankäynnin ryhmiä, jotka kirjoittelee päivät pitkät kukku-artikkeleita nettiin.

Äänestä
  • Aivan kun Kari.

    Äänestä

  • Kiitoss kirjoitti:

    Aivan kun Kari.

    Aivan kun KIERONKI.

    Äänestä

  • Hei perzuikki Heini.

    Äänestä

Iisakin talo myynti-hukkaamiskiellossa. Olisikohan vaan huhupuhetta? En usko koskaan hänen joutuvan vastuuseen scc keissistä. Pakotettiin kaupungin edustajaksi, tämän persutkin myöntää.

Äänestä
  • Persut myös hankkeessa mukana.

    Äänestä

  • 367524 kirjoitti:

    Persut myös hankkeessa mukana.

    Vai pakotettiin oikein Iisakki SSC:n hallitukseen....!!!!!!
    Jessus varjele, itsehän hän sinne halusi kun oli "pätevin" omasta mielestään edustamaan Kaupungin osuutta...!

    Miehellä oli niin kova halu päästä vallan kahvoihin että kaivoi itselleen oman, "poliittisen haudan".

    Näin se oli, Demupäivystäjä varmasti pesee ""tästäkin mustasta likapyykistä valkoista"" mutta totuus ei tästä muutu.

    Demulit voisi koittaa VÄLILLÄ VAIKKA TOTUUTTAKIN :))

    Äänestä

  • ainoa hyötyjä oli sari kun sai asian tiimoilta suoja töitä sitrasta

    Äänestä

  • TietooTietoo kirjoitti:

    Vai pakotettiin oikein Iisakki SSC:n hallitukseen....!!!!!!
    Jessus varjele, itsehän hän sinne halusi kun oli "pätevin" omasta mielestään edustamaan Kaupungin osuutta...!

    Miehellä oli niin kova halu päästä vallan kahvoihin että kaivoi itselleen oman, "poliittisen haudan".

    Näin se oli, Demupäivystäjä varmasti pesee ""tästäkin mustasta likapyykistä valkoista"" mutta totuus ei tästä muutu.

    Demulit voisi koittaa VÄLILLÄ VAIKKA TOTUUTTAKIN :))

    Perzuikkihörhö missä kokouksessa Kari vastusti Iisakin menoa kaupungin edustajaksi SCC-hallitukseen? On jäänyt vähän epäselväksi ehhehhe.

    Äänestä

iisakki hei sä oot hokenu tätä kari tuki SCC:tä nyt jo niin kauan et kyllä uskotaan nyt se. kari siis tuki SCC:tä. Sähän alotit ton jo häsan blogeissa ihan omalla nimellä mut täällä sä toistat sitä nyt nimimerkin suojista. Vielä kerran siis kari tuki SCC:tä, onko nyt mieli hyvä.

Äänestä
  • Päivää Kari ja taasen päivystysvuoro.

    Äänestä

  • Mitähän jos... poistettais sekä Iisakki että Kari seuraavissa vaaleissa.

    Äänestä

  • Nuku.joskus kirjoitti:

    Päivää Kari ja taasen päivystysvuoro.

    Päivää vaan KUUKURI, onko trolliarmeijasi iskussaan?

    Äänestä

  • Kiitos kun kysyit mutta en voi vastata toisen puolesta vaikka kaveria tulee auttaa. Soittele armeijalle se tietää. Onnea matkaan!

    Äänestä

  • niin mutta kun tänne muuttaa 500000 uutta asukasta. en tie kyllä miten kun junatkaan ei enään pysähdy

    Äänestä

  • Onneksi kulkee.

    Äänestä

  • Renkoon ei kulje, toivovat että perzukit jatkaa kapearaiteista vorssasta vanhaa uraa.
    Ketjussa taitaa joillakin inkkarit meloa samalta sivulta.

    Äänestä

  • pakko lähtee kanootilla kun junat ei pyssää. ei siinä paljo lippu auta

    Äänestä

Suomi on pieni, huomaamaton valtio, pääkaupunki-status on Hämeenlinnan kaltaiselle, uljaalle, kasinon myötä tulevalle rahaeliitin turistikeskukselle liian pientä. Ehdotankin tavoitteeksi Euroopan Unionin parlamentin toimintakeskuksen kaappausta Brysseliltä. Ellei sitten ennen saavu kaupungin päättäjien sähköpostiin salaperäistä kirjettä afrikkalaiselta sijoittajamiljonääriltä, joka haluaa luoda kaupungin kanssa Raatihuoneenkadusta Wall streetin ja London cityn kaltaisen maailman johtavan, finanssialan keskuksen. Tällaiseen mahdollisuuteen kannattaa tietenkin tarttua!

Äänestä

Psssstt! Hiljempaa ettei vaan Sari ja Iisakki kuule tuota ja huomaa idean tynkää ajatuksessasi. Sarin mielestä idea voisi olla erittäin realistinen ja silloin ainakin saisi HML:aan sen ikioman pilvenpiirtäjähotellin. Aaaaaahhh kuinka orgastisen iiihhanaaaa, kun Sari ja Iisakki pääsisivät edes joskus paistattelemaan julkisuudessa muuten kuin SCC: n sotkujen lokaamina! Tämä idea olisi kuumaa tavaraa HML tulevaisuusstrategiaan.
P.S. Hankkeista syntyvät velat voi työntää vielä yhtä sukupolvea entistäkin kauemmas, niin lyhennykset ja korot eivät haittaa omaa vaalityöskentelyä. Takaisinmaksu kertalaakista v. 2056.

Äänestä
  • Mitä tekemistä että liikemies Kari tuki huijari Ritakuonan scc hanketta loppuun saakka.

    Äänestä

  • Mene peilin eteen ja katso sitä urpoa, jonka näet peilissä! Siinä näet syyllisen, jota voit ihan vapaasti rangaista ja pyytää vaikkapa vaimoa ruoskimaan peilistä näkemääsi syyllistä oikein kovaa! Olet rangaistuksesi ansainnut valehtelija.
    Olet lukihäiriöinen tollukka, joka läpi koko elämänsä hokee tuota yhtä ainoaa, jonkun muun sinulle opettamaa lausetta. Onnistut vielä kirjoittamaan noinkin helpon ja lyhyen lauseen täysin apukoulumaisesti tai ammattikoulumaisesti siansaksaksi. Häpeä itseäsi typerys!

    Äänestä

kuinkas sen vankilamuseon hotellin lobbaus edistyy. siinä on kyllä kaikkien hotellihankkeiden visioinnin kruunu?

Äänestä

Huomaan että Demulipäivystäjä on on ihan paniikissa, me Perussuomalaiset jyräämme nyt nämä Demulitrollilaumat ja heidän hännystelijänsä pois maailmankartalta, mokomat riistäjät ja verenimijät....!

Eläköön Perussuomalaiset ...!

Äänestä
  • Kaikki vapisee kun jyräävät laskevalla 7 pros.- kannatuksella.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


swwer33 kirjoitti:

Väitän että vielä tämän vaalikauden aikana Hämeenlinnan hyper suuruudenhullu kokdem hakee Suomen tasavallan pääkaupungiksi Hämeenlinnaa. Nyt on niin että menet mihin tahansa niin minulle nauretaan estoitta, kun kuulevat että asun Hämeenlinnassa. Hämeenlinnalta on kadonnut uskottavuus kokonaan näiden haihattelijoiden vuoksi, eikä se korjaannu ennenkuin päättäjät vaihtuvat.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu