Äänet väistyivät rukouksen avulla

Kuulin ääniä noin 13-15 vuotiaana lähinnä olohuoneen seinältä ja saunasta. Äänet kuulostivat kahden nuoren miehen puheelta. Etsin seinältä olisiko sinne asennettu jotain laitetta josta äänet tulevat. No eipä löytynyt. Luulin pitkään että sinne on asennettu jokin laite. Kumma kyllä puhetta ei muistaakseni kuulunut keittiössä. En kuullut ääniä kun laitoin korvalappustereot soimaan. Äänet olivat kahden nuoren miehen puhetta. Sanoin heitä Samiksi ja Ramiksi. Äänten kuulemisesta on jo kauan aikaa joten en muista tarkkaan kuinka kauan niitä kuulin. Joskus äänet haukkuivat minua, joskus ne puhuivat keskenään. Muistan että äänet sanoivat minulle:saatanan huoranpenikka. Se viimeksi nauraa joka parhaiten nauraa. Yhtenä iltana äänet sanoivat: nukutaan kuin nurmilinnut. Muuta en oikeastaan muistakkaan. Sitten aloin jossain vaiheessa kunnella erästä hengellistä ohjelmaa joka tuli noin kerran viikossa paikallisradiokanavalta. Muistan kuinka siinä rukoiltiin ihmisten puolesta. Olin lukenut jonkun verran raamattua ja muistan että Jeesus ajoi riivajahenget sikoihin jostakin ihmisestä. Olin yhtenä iltana saunassa ja rukoilin Jeesuksen nimessä ja veressä ääniä poistumaan. Kumma kyllä sen jälkeen en ole kuullut näitä ääniä. Äänten kuulemisesta on jo noin 20-vuotta.
487
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Kiitos Herralle! Luultavasti kyse on ollut pahoista hengistä kodissanne.

Äänestä

pahilaisen ääni kiukaan takana / aivan sairasta

Äänestä

Jumala kuulee rukoukset Pyhän Hengen välityksellä. Pimeyden henkivallat kääntyy ja pakenee tänä päivänäkin kuullessaan Jeesuksen nimen, Hänen verestä ja Jumalan Sanasta. Nämä äänet ovat pimeyden henkivaltojen eli demonien tepposia. Jeesukselle on annettu kaikki valta taivaan ja maan päältä yli sielunvihollisen ja kuolemn vallankin.

Äänestä

Äitini joka vaikuttaa täysin terveeltä ja kyvykkäältä kaikkeen, alkoi kuulla ääniä.
kuten edellinen kirjoittajakin äänet kuuluivat tietyllä kohtaa huoneistossa.Ääniä tuottava olio oli mies joka lauloi ylen aikaa. Laulut sopivat yleensä myös vuodenaikaan ja juhlapyhiin. Joskus ukko lauloi niin, että ääni sortui. Yhäkin ukko laulaa, mutta jo harvemmin. On se vaan selittämättömän outoa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


judsaf kirjoitti:

Kuulin ääniä noin 13-15 vuotiaana lähinnä olohuoneen seinältä ja saunasta. Äänet kuulostivat kahden nuoren miehen puheelta. Etsin seinältä olisiko sinne asennettu jotain laitetta josta äänet tulevat. No eipä löytynyt. Luulin pitkään että sinne on asennettu jokin laite. Kumma kyllä puhetta ei muistaakseni kuulunut keittiössä. En kuullut ääniä kun laitoin korvalappustereot soimaan. Äänet olivat kahden nuoren miehen puhetta. Sanoin heitä Samiksi ja Ramiksi. Äänten kuulemisesta on jo kauan aikaa joten en muista tarkkaan kuinka kauan niitä kuulin. Joskus äänet haukkuivat minua, joskus ne puhuivat keskenään. Muistan että äänet sanoivat minulle:saatanan huoranpenikka. Se viimeksi nauraa joka parhaiten nauraa. Yhtenä iltana äänet sanoivat: nukutaan kuin nurmilinnut. Muuta en oikeastaan muistakkaan. Sitten aloin jossain vaiheessa kunnella erästä hengellistä ohjelmaa joka tuli noin kerran viikossa paikallisradiokanavalta. Muistan kuinka siinä rukoiltiin ihmisten puolesta. Olin lukenut jonkun verran raamattua ja muistan että Jeesus ajoi riivajahenget sikoihin jostakin ihmisestä. Olin yhtenä iltana saunassa ja rukoilin Jeesuksen nimessä ja veressä ääniä poistumaan. Kumma kyllä sen jälkeen en ole kuullut näitä ääniä. Äänten kuulemisesta on jo noin 20-vuotta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu