Nyt kun oli pakkasta sopivasti -8 -9? ast., joten saattoi viedä tavarat parvekkeelle siksi aikaa. Oli siis sopivaa aikaa ja sulatin jääkaapin sekä pakastimen, yhdistelmä A1 energialuokkaa!
Enemmänkin voisi olla pakasteille pakkasta kun alkaa sulattaa, hieman jo pehmenivät osa tuotteista!
Vaatiihan se vähän aikaa ja vaivaa, lokerot ja hyllylevyt joita kaikkia ei voi pestä tiskialtaassa mutta onnistuu myös kylppärin puolella!
Jääkaappi on pakastimen yläpuolella tässä mallissa, ja kylmäkaapin ns. vihanneslaatikko sen yläpuolella jääkaapissa ja hyvin, hyvin kylmä ja jäinen onkin sananmukaisesti, siis paikka niille tarvikkeille!
Laatikon pohja jäätyy ja samaten osittain vihannekset! On ollut tehtävä eristys ratkaisuja itse, pahvilla ja muoveilla että vihannekset ja muut eivät jäädy mutta silti liian kylmää on!
Muuten tehokas hyvä ratkaisu, mutta kun siivoaa ja sulattaa on vain YKSI* nappula molemmille kaapeille josta sulattaa!
Tämä oli ennakkoon tiedostettu ongelma ja ilm. siksi kaappiratkaisut hankittiin yhtiöön alennettuun hintaan? Eli jos sulattaa ja siivoaa pakastimen, lämpiää samalla jääkaappi!
Näitä ongelmia ei ole ollut aikaisemmin ns. kotimaisissa merkeissä tms. joista on ollut käytössä, mutta nyt sekin koettiin ja mallit ovat uusia 2010- jälkeen valmistuneita ja hankittuja!
No mutta onnistuihan se sulatus ym. toimenpiteet. Toivottavasti ei kuumene nyt liikaa kun tehot päällä, kummasti kaapin reuna kuumenee jonka ei uskoisi kuuluvan asiaan`?!

Vastaukset 7
Vanhimmat
Teitpä sinä asiasta vaikean... Minä laitoin jääkaapin oven kiinni siksi aikaa kun sulatin pakastinta (myös kaksiosaisen jpk/pk alaosassa). Jääkaapissa ei asteet olleet ehtineet laskea yhtään, kun 2 tunnin päästä laitoin pakasteet takaisin ja powerit päälle. Pakasteet olivat partsilla -22 asteessa.
Lisäksi, pakasteet tulisi säilyttää -18- -2x asteessa, eli -8 on liian vähän, joten tottakai ne alkaa sulamaan... Niitä ei olisi saanut pakastaa uudelleen.
No kiva, mikä on hyvä yhdelle on huono vaihtoehto toiselle, näin se vaan menee!
Ja jos tarve on pestä ja puhdistaa koko systeemi miksei siis tekisi sitä samalla kerralla!?
Nyt jos sää oli leuto vajaat -10 kylmää, ei voi olla kaapin pesijän valinta, mutta aina parempi kuin esim. kesähelteellä vaikka olisi mikä pakkaslaatikko apunaan?
Ei ongelmaa tuotteet syväjäätyneet pääosin ja säilyvät hyvin jäässä muutenkin, joku jäätelön tapainen heikommin.
Tiedossa on ei jo kerran sulaneita sallittaisi pakastaa uudelleen siinä muodossa kuin olivat, mutta onneksi vain vähän tavaraa.
( Enkä koe olevani ns. uusavuton, sillä valmistan ruokanikin itse pääosin yms.)
Kiitos kuitenkin kommentistanne.
No Frost on paras vaihtoehto, 7 vuotta ilman sulatusta.
Halvimmat jääkaappi pakastin yhdistelmät toimii vain yhdellä kompressorilla. Jos se hajoaa lakkaa kaikki toimimasta. Koskee myös sulatusta. Hieman parempilaatuisempi toimii kahdella ja voidaan erikseen sammuttaa vaikka sulatusta varten. Yhden kompressorin kaapilla on myös äänihaittaa koska hurahtaa herkästi käyntiin kun avaa jääkaapin vaikka pakastin ei tarvitsisi.= vie myös enemmän sähköä....
Aivan, sellaisia saattaa olla markkinoilla yhä, vaikka nyt onkin kysymys uusista asunnoista joissa näitä on hankittuna!
Ääntä ei silti välttämättä ole enempää, eikä olekaan, ja energialuokkakin A eli liki paras mahdollinen, mutta näitä nyt vaan erääseen kiiteltyyn "mallikohteeseenkin" on hankittu jokunen vuosi sitten jostain syystä!
Eikä kaappeja vaihdeta ihan helpolla, korjauksenkin kanssa on niin ja näin ja toiminta ei ole nopeinta palvelua, kokemuksesta tämäkin kommentti!
asumisoikeus
aiheellinen nosto