Tämä asia on vaivannut minua vuosikymmeniä.
Ympärilläni on ollut alle täysi-ikäisestä asti jatkuvasti ihmisiä, jotka ovat painottaneet TOISILLE ja myös minulle, henkilön OMAA syyllisyyttä, siis sen henkilön, jolle he puhuvat, syyllisyyttä. He vihjaavat toiseen, he tarkoittavat toisen omaa itseä, eivät niinkään omaa syyllisyyttään.
Mutta eivätkö nämä henkilöt, jotka opettavat tällaista TOISILLE, nimenomaan syytä toisia, mutta vain varsin kierolla lauseella ???
Eikö kukaan huomaa tämän opin opettamisessa tätä kieroutta ???
Minä ainakin olen näiden "opettajien" johdosta kokenut itseni jatkuvasti syytetyksi ja syylliseksi ilman, että minulle on koskaan kerrottu, että mihin.
Yhtään pahemmalta ei olisi tuntunut, jos nämä henkilöt olisivat sanoneet minulle suoraan: "Sinä olet syyllinen kaikkeen!" Itseasiassa se olisi tuntunut paljon helpommalle.
Sitä tuo lause: "Jokainen on itse syyllinen", TOISELLE SANOTTUNA tarkoittaa, eli että sanojan mukaan: "Sinä olet syyllinen" ja on nimenomaisesti toisen syyttelyä, mielestäni henkisesti vielä rankempaa sellaista, kuin suora toisen syyttely. Koska tuolla kierolla lauseella syyttelijä muka vapauttaa itsensä siitä, että olisi syytellyt toista, vaikka saakin toiselle sanomisellaan aikaan syyllisen tunteen. Eli kyseessä on vielä voimakkaampi henkinen vallankäyttö TOISTA kohtaan, kuin että sanoisi toiselle: "Sinä se olet syyllinen kaikkeen".
Merkitys on kutakuinkin sama, mutta kun syytetään toista suoraan, se tapahtuu ulkokohtaisemmin ja toinen helpommin puolustautuu, ja siten toisen syyttäminen on vaarattomampaa henkisesti mielestäni. Koska kun toinen ujuttaa syyllisyyden toiseen hänen oman itseytensä ja sisimpänsä kautta, syyllisyys menee vielä syvemmälle, eikä voi mitenkään puolustautua, vaikka ei olisi tehnyt mitään.
Jos ihminen aidosti uskoo ihmisen omaan vastuuseen niistä asioista, jotka ovat hänen omassa vallassaan, hänen ei mielestäni tarvitse sitä oppia paatostaa TOISILLE, vaan hän oikeasti keskittyy enemmän siihen omaan osuuteensa hiljaa itsekseen ja antaa toisten rauhassa tehdä omat oivalluksensa omassa mielessään, eikä ala puuttumaan puuttumaan syvimpään itseyteen, vaan antaa jokaisen rauhassa kypsytellä sitä itse.
Mielestäni tarve puuttua toisen sisimpään itseyteen on osa narsismia.
Ympärilläni on ollut alle täysi-ikäisestä asti jatkuvasti ihmisiä, jotka ovat painottaneet TOISILLE ja myös minulle, henkilön OMAA syyllisyyttä, siis sen henkilön, jolle he puhuvat, syyllisyyttä. He vihjaavat toiseen, he tarkoittavat toisen omaa itseä, eivät niinkään omaa syyllisyyttään.
Mutta eivätkö nämä henkilöt, jotka opettavat tällaista TOISILLE, nimenomaan syytä toisia, mutta vain varsin kierolla lauseella ???
Eikö kukaan huomaa tämän opin opettamisessa tätä kieroutta ???
Minä ainakin olen näiden "opettajien" johdosta kokenut itseni jatkuvasti syytetyksi ja syylliseksi ilman, että minulle on koskaan kerrottu, että mihin.
Yhtään pahemmalta ei olisi tuntunut, jos nämä henkilöt olisivat sanoneet minulle suoraan: "Sinä olet syyllinen kaikkeen!" Itseasiassa se olisi tuntunut paljon helpommalle.
Sitä tuo lause: "Jokainen on itse syyllinen", TOISELLE SANOTTUNA tarkoittaa, eli että sanojan mukaan: "Sinä olet syyllinen" ja on nimenomaisesti toisen syyttelyä, mielestäni henkisesti vielä rankempaa sellaista, kuin suora toisen syyttely. Koska tuolla kierolla lauseella syyttelijä muka vapauttaa itsensä siitä, että olisi syytellyt toista, vaikka saakin toiselle sanomisellaan aikaan syyllisen tunteen. Eli kyseessä on vielä voimakkaampi henkinen vallankäyttö TOISTA kohtaan, kuin että sanoisi toiselle: "Sinä se olet syyllinen kaikkeen".
Merkitys on kutakuinkin sama, mutta kun syytetään toista suoraan, se tapahtuu ulkokohtaisemmin ja toinen helpommin puolustautuu, ja siten toisen syyttäminen on vaarattomampaa henkisesti mielestäni. Koska kun toinen ujuttaa syyllisyyden toiseen hänen oman itseytensä ja sisimpänsä kautta, syyllisyys menee vielä syvemmälle, eikä voi mitenkään puolustautua, vaikka ei olisi tehnyt mitään.
Jos ihminen aidosti uskoo ihmisen omaan vastuuseen niistä asioista, jotka ovat hänen omassa vallassaan, hänen ei mielestäni tarvitse sitä oppia paatostaa TOISILLE, vaan hän oikeasti keskittyy enemmän siihen omaan osuuteensa hiljaa itsekseen ja antaa toisten rauhassa tehdä omat oivalluksensa omassa mielessään, eikä ala puuttumaan puuttumaan syvimpään itseyteen, vaan antaa jokaisen rauhassa kypsytellä sitä itse.
Mielestäni tarve puuttua toisen sisimpään itseyteen on osa narsismia.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Korjaus:
Siis lopussa pitäisi lukea....eikä ala puuttumaan toisen omaan itseyteen.
Minä niinkuin ehdottaisin, että voisimmeko vaikka alkajaisiksi tasapuolisesti poistaa kaikilta 5kg syyllisyyttä, niin narsisteilta kuin ei narsisteilta.
Toinen mitä ihmettelen on anteeksiannon opettaminen. Mitä jos henkilö on jo antanut anteeksi ? Tai hän ei ole koskaan suuttunutkaan edes.
Kuinka monta kertaa kaikkien vielä pitää sanoa hänelle, että hänen pitää antaa anteeksi. Sekin tuo syyllisyydentunteen aina pintaan, että eikö anteeksianto vieläkään ole riittävän hyvin ja perusteellisesti toteutettu vai mitä ?
Se myös tuntuu puuttumiselta toisen sisimpään. Onko ne jotain jatkuvia anteeksiantotarkistuksia vai mitä ? Sitten jos sanoo: "Anteeksi on annettu".
Niin vastataan: "Ok, ok, sitten kaikki on kunnossa."
Kyllä olen huomannut. Nykyään vedän henkeä syyttelijän kohdalla mietin pitkän tovin, ennen kuin jatkan edes kanssakäymistä.
On ollut opittava, tällä henkilöllä massiivisia vaikeuksia nimeomaan itsen kanssa. On vaikeaa, jos ei pääse hengähdystauolle liian raskaasta seurasta. Hengähdystauvot ovat elintärkeitä. Tuoavassa seurassa vietetty aika syö omia voimavaroja.
Minulla on nykyään ihan strategia. En vastaa tällaisten henkilöiden yhteydenottoihin, ennen kuin olen selvittänyt itselleni riittävästi sen, että kaikki kumpuaa sen raskaan henkilön sisimmästä ja on hänen omaa pahaa oloaan. Minä en ole siis osa hänen pahaa oloaan, vaan se kaikki on hänessä itsessään. Minulla ei ole mitään tekemistä sen kaiken kanssa.
Joskus tällainen henkilö on niin vihainen ja loukkaa, tarkoituksetta tai tarkoituksella. Haukkuu muita aivan syyttä ja haukutuissa asioissa on minulle tärkeitä elementtejä.
MINUN tehtäväni on kohota tällaisen yläpuolelle ja olla osa suurempaa kokonaisuutta omen oikeuksieni kanssa. Haukkuja ja sähisijä on osa pienempää kokonaisuutta jossa hänen vielä omat ongelmansa kiviriippana hänellä itsellään.
Minun velvollisuuteni ei mitenkään ole kantaa hänen ongelmiaan taakkana. Voin lähimmäisenä kuunnella, mutta varovainen täytyy olla, että ei tule ruokkineeksi valituksen ja sättimisen tarvetta. Missä menee se raja, missä ongelma on todellinen ja missä ongelma on suurenneltu?
Mielestäni tällaiset kysymykset kuuluvat vain ammattilaisille, terapeuteille sun muille, ei vapaaseen seurusteluun, jossa sillä kuulijalla ei ole eväitä toisen todelliseen tukemiseen ja auttamiseen, jos ongelmat ovat mittavia.
Mietin tässä juuri, että ehkä oppi sinällään ei ole välttämättä aivan niin kamala miltä se minusta tuntuu, mutta kun on kokemusta sen opin käytöstä narsistien välineenä. Erilaisia oppejahan voi yleensä käyttää niin pahaan kuin hyvään. Mutta ainakin kuvaamassani opissa on vaarana, että narsisti ottaa sen käyttöönsä.
Niin nythän on sitten riskinä sekin, että joku selostaa sitä oppia minulle hyväntahtoisessa tarkoituksessa ja saa sitten minusta kummallisen käsityksen, koska reagoin hänen hyvää tarkoittavaan oppiinsa äärimmäisen negatiivisesti ja kriittisesti.