Tunnen syvää vihaa ihmisiä kohtaan.

mä en ja siinä pulma

Minä olen osittain samassa tilanteessa. Minullakaan ei ole lainkaan ystäviä, en tunne ketään. Elän täysin yksin vailla rakkautta ja lämpöä. Tietenkin myös seksiä. Siinä olemme kuitenkin erilaisia, että minä en tunne raivoa tai vihaa, kun näen ympärilläni toisiaan rakastavia ja helliviä ihmisiä. He tekevät minut iloiseksi, sillä osaan iloita toisten onnesta. Kuulostaa pahalta, jos olet mennyt lyömään tuntematonta ihmistä raivostuksissasi. Minäkin olen yllättäen mennyt täysin vieraan ihmisen "reviirille", mutta halaamalla. Yleensä ihmiset pitävät siitä. Siis halaan ventovieraita, sillä olen niin kosketuksen puutteessa. Se ei pidä paikkaansa, että kaikki ihmiset olisivat sinua vastaan. Minäkin usein kyllä ajattelen omalla kohdallani niin, mutta se ei ole totta. Mielestäni sinun tulisi jatkaa yrittämistä ja etsiä yhä ihmisseuraa. Voit vaikka tavata minut, jos se on mahdollista.

Uskon, että pääset tilanteesta eteenpäin, vaikka nyt saattaa tuntua että olet jumissa.

Muutamia asioita, joita tuli mieleen ja jotka voisivat auttaa tilanteessasi:

- Ensiavuksi stressiin rentoutusharjoituksia, syvään hengitystä sisään ja ulos, positiivisia mielikuvia, esim. jokin rauhottava maisema tai mieluisan musiikin kuuntelu ja auringosta nauttiminen silloin kun se on näkyvillä (myös solarium on olemassa!)

- Huumori ja nauru ovat rentouttavia, etsi sellaisia ohjelmia tai elokuvia, jotka saavat sinut hyvälle tuulelle ja rentoutumaan

- Yksi asia jonka voisi tehdä, on hankkia lemmikki, esim kissa tai koira, jota paijaamalla suuri kosketuksen ja läheisyyden tarve tulee kohdatuksi. Jos et halua hankkia omaa lemmikkiä niin selvitä, missä voisi käydä paijaamassa luontokappaleita, Hgissä on esim. juuri avattu kissakahvila, Tampereellakin sellainen on ainakin ollut.

- Harrastuksista voi olla apua, esim. jokin harrastus jossa pääsee luontevasti kosketuksiin toisten ihmisten kanssa, tällainen voi olla vaikka tanssiharrastus tai teatteriryhmä, improvisaatioteatteriin ja fyysiseen teatteriin kuuluu läheisyys osana harjoitteita

- Halaaminen on todellakin hyvä idea ja poistaa stressiä välittömästi!

- Kehoa rentouttavat lajit kuten jooga, uinti, ratsastus jne voivat myös auttaa tuntemaan hyvää oloa omasta kehosta

- Sitä kautta että tunnet parempaa oloa itsestäsi, tulee naisten lähestymisestäkin luontevampaa ja harrastusten kautta saatta löytyä myös uusi ystävä!

Kaikkea hyvää sinulle!

Itsekin vihaan ihmisiä ja ihmisrotua. En tosin ole lainkaan väkivaltainen enkä tuo tätä ihmisvihaani esille kovin helposti (ainakaan selvinpäin). Päinvastoin, saatan olla ylitsevuotavan ystävällinen ja ymmärtäväinen kaikille. Esim. hoitopaikassa jossa käyn muut hoidokit usein tulevat puhumaan minulle. Puhun heille ja "ymmärrän" vaikka oikeasti halveksun heitä.

Samoin on ystävien laita: esitän että ymmärrän ja pidän heistä, mutta oikeasti heidän käytös raivostuttaa. Tunnen usein iloa muiden epäonnistumisesta, niin ystävien kuin tuntemattomien. Joskus on vaikea hillitä riemua ja hymyä kun ystävä kertoo esim. erosta tai siitä, että lopetti koulun. Vaikea myös hillitä tarvetta vittuilla, kun usein tekee mieli sanoa toiselle suoraan mitä ajattelen. Tämä juurikin kvaereiden/läheisten ihmisten kanssa. Joskus tulee sanottua kaikea ikävää. Silloin toki pyytelen anteeksi (ja usein saan).

Olen miettinyt, miksi riemuitsen niin paljon muiden pahasta olosta. Muistan hämärästi tämän piirteen jo lapsuudesta. Tuntui hyvältä kun näki, että jollain meni huonosti. Kai siinä on joku sellainen juju, että ei tunne olevansa niin yksin enää, kun huomaa että muutkin ovat luusereita ja epäonnistuvat. Ja se "ylemmyyden"(?)tunne kun itsellä menee jotakuta toista paremmin!

En siis millään tavalla kuvittele olevani muita parempi ihminen. Tiedostan luuseriuteni ja surkeuteni. Vihaan itseäni mutta vielä enemmän vihaan muita. Mutta osaan peittää tämän vihan hienosti ainakin suurimman osan ajasta, juurikin ystävällisyydellä ja rauhallisuudella.

Toinen syy miksi iloitsen joskus toisten vastoinkäymisestä on se, että ajattelen heidän ansaitsevan rangaistuksensa. Esim. eräs ystäväni petti miestään, minkä tuomitsin sisimmässäni. Kun sama ystävä myöhemmin sairastui vakavasti ajattelin että se on hänelle ihan oikein; rangaistus tuosta pettämisestä.

Ihmiset ärsyttävät minua. Tuntemattomatkin. Varmasti itsekin ärsytän heitä silloin kun en jaksa esittää ystävällistä. En hirveästi nauti tästä piirteestä; on aika raskasta olla koko ajan vittuunutunut muihin.

Syitä tälle misantropialleni ovat mm. lapsuudessa ja nuoruudessa koettu väkivalta ja seksuaalinen hyväksikäyttö, koulukiusaaminen ym. Olen nähnyt läheltä mitä ihmiset tekevät itselleen ja toisilleen. Siinä vaiheessa on vaikea olla vihaamatta heitä. Varsinkin jos jokseenkin jokainen elämässäni ollut ihminen on minut pettänyt niin vaikea ajatella, että "eivät kaikki ole pahoja".

Itsekin olen ihminen, minussakin on petollinen puoli ja sen tiedostaminen lisää ihmisvihaani entisestään kun tiedän että jos minä pystyn tähän niin pystyy varmasti esim. kumppanikin.

Olen yrittänyt välttää ihmissuhteita ja elää yksinäistä elämää. Vailla kavereita, seksiä jne. Aina tämä ei onnistu. Aina välillä tulee tutustuttua ihmisiin esim. hoidossa tai humalassa. Aina välillä joku hullu haluaa varoituksistani huolimatta tuutstua minuun ja joskus jopa itse olen niin tyhmän naivi että ihastun tai alan pitämään jostain ihmisestä, ja kuvittelen että tämä suhde ei päädykään huonosti.

Diagnooseina mulla mm. masennus, PTSD, peroonallisuushäiriö, paniikkihäiriö. Hoidossa ollut jo pitkään, mutta ei ole auttanut tähän ihmisvihaan. Hoitajatkin ärsyttävät minua usein.

Tuo viha jota jotkut tuntevat sisällään on katalaa. Viha tuhoaa vain sen kantajan.
Ihminen kun sanoo vihaavansa toisia niin todellisuudessa hän vihaa itseään. Henkilö ei tällöin hyväksy itseään sellaisena kuin on vaan saattaa kadehtia toisia ja toisten onnea.
Kuitenkin me ihmiset olemme yksilöitä. Meillä kaikilla on oma egomme. Me emme voi varastaa keltään toiselta egoa vaan meidän tulee hyväksyä itsemme sellaisina kuin olemme. Itsensä hyväksyminen paranee kyllä iän myötä mutta joillekin nuoruus saattaa olla iso kynnys. Ylitte vaan täytyy uskaltaa.

Neuvona annan sulle. Löydä jo vihdoinkin itsesi!

Tiedetään, että sokeri aiheuttaa joillekin mielenterveysongelmia jopa skitsofreniaa.
Sokeri käy samoihin aivolohkoihin kuin jotkut huumeet Tämän vuoksi jokut saattavat tuntea vihaa tai jotain muita ongelmia.
Ehdottaisin kokeilemaan pari kuukautta hiilihydraattista ruokavaliota, siis välttämään sokeria mahdollisimman paljon. Uskon sen olevan parempi vaihtoehto kuin lääkitys, joka ei vie mihinkään.
Ensimmäinen viikko voi olla aika paha, koska selvästikki kysymyksessä on sokeriaddikti, joka tietää pahoja vieroitusoireita. Mutta viikon parin kuluttua asiat helpottaa.
Oma terveys ennenkaikkee.

"Viha tuhoaa vain sen kantajan."

Tuo on se pahin tosiasia joka tähän juttuun liittyy. Tavallaan se on myös onni, ettei muut joudu turhaan kärsimään. Ehkä kyseinen tosiasia suojaa myös vihan kantajaa.

Mutta totuushan on, että ihmiset ovat raivostuttavia kusipäitä joita ei kauaa katsella jaksa. Itselläni on siis hiukan samat murheet kuin aloittajalla, mutta väkivaltaan en onneksi kykene. Mutta aloittajan ajatukset ja "oireet" kuulostavat todella tutulta. Itse en ole vielä kovin kauaa ollut totaalinen misantrooppi, vaan ominaisuus on kehittynyt pitkän ajan kuluessa. Vielä 20 vuotta sitten olin toiveikas, ettei minulle ehkä käykään tässä mielessä huonosti, vaan toisin on nyt. Ero aloittajaan lienee siinä, että elän parisuhteessa.

Mä olin yläasteikäisenä ja lukion alussa jokseenkin misantropinen kanssa. Vapaa-ajalla olin aina yksin ja vihaani helpottaakseni fantasioin siitä, miten tapan koulukiusaajani kuten ne kouluampujat, jotka sillon nousi pinnalle. Mulla tosiaan oli melko rankkaaa koulukiusaamista, seiskalla se sai semmoset mittasuhteet, etten muista siitä ajasta juuri mitään. Sen tiiän, et mm. koko luokka oli mun kimpussa. Kotonakin oli/on muutenkin hankalaa ja veli alkoi esim. ahdistella mua seksuaalisesti pian mun peruskoulun päätyttyä.

Sitten asiat muuttui ja pääsin terapiaan masennuksen ja traumaoireiden takia sekä aloin käydä seurakunnassa, johon mua veti se lapsuuden usko, joka mulla pienenä oli. Nää asiat yhdessä on alkanu viedä tota ihmisvihaa pois, eikä nyt oo tarkoitus mainostaa mitään. Mulla sen tilalle tuli/alta paljastui voimakas hylkäämisen pelko ja herkkyys kaikelle negatiiviselle, mitä koen ihmissuhteissa. Oon ehkä vain ennen kieltänyt itseltäni sen tarvitsevuuden muiden ihmisten suhteen, jos/kun siihen ei oo vastattu. Mutta en tiedä sitten sun tilanteesta.

Mä tässä mietin. ONko niin, että jos voi haavoittaa toista ihmistä, niin haavoittaa? jos voi tehdä pahaa, niin tekee pahaa? Miksi? Miksi minustakin joskus tuntuu, että miltei kaikki haluavat vain pahaa mulle?

Näytin joskus leuhkalta? Mutta ihmisen pitää rakastaa itseään. Se meidän kaikkien on hyvä muistaa. Ellei rakasta itseään, ei osaa rakastaa muitakaan. Näytin iloiselta? Miksen saisi näyttää iloiselta, jos kerran olen lähes tyytyväinen elämään, nyt.

Kun olin nuori, itkin kaikki yöt. Siihen en enää palaa. En. Ei ollut kovin paljon syytä itkeä, näin jälkikäteen ajatellen.

Myös mä olen lyönyt tuntemattomia ihmisiä. Miehiä. Olisin halunnut itselleni kunnollisen, luotettavan miehen, jota rakastan. Koska kärsin niin paljon yksinolosta, pidin väkivaltaa oikeutettuna. Olin väärässä. Onneksi nyt ei ole aivan sellaista ongelmaa. Mutta ihmisten pahantahtoisuus ihmetyttää.

Joo. Elämä on opettanut, että ehkä viisainta kuitenkin on jatkaa hymyillen, sielun syvintä myöten. Tosin nieleskelen palaa kurkusta, mutta silti.

Mullakin on sama tilanne, yksin elän. Ei ole parisuhdetta, eikä ole ikinä ollut. Ainoona erona mulla ei ole vihaa ketään kohtaan vaan syytän aina itseäni kaikista vastoinkäymisistä. Tai siis vihaan itseäni ja otan vastuun sellaisistakin asioista joista en voi olla mitenkään vastuussa. En ikinä edes kyseenalaista, jos joku sanoo että joku on mun syy. Joskus huomaan vasta päivien päästä, että se vika olikin toisessa ihmisessä eikä mussa, mutta silloinhan se on jo myöhästä. Olisi varmaan ihan tervettä jos saisin edes murun teidän muiden vihasta, koska kyllä jokaisen pitäisi joskus osata sanoa että nyt riittää ja tätä en hyväksy. Väkivalta on tietenkin aina huono juttu, mutta ei tällainen omien tunteiden mitätöintikään mitään elämää ole.

Tai ehkä viha ja itsesyytökset eivät kumpikaan ole ratkaisuja. Pitäisi osata suhtautua asioihin jotenkin rakentavammin. Mutta ei ole niin helppoa muuttaa sitä tapaa jolla on oppinut suhtautumaan ihmisiin ympärillään.

Ap teksti kuin omasta elämästä.

Viha pitää kääntää voimavaraksi. Liikuntaa tai työtä, tee niin paljon että koet edes pientä helpotusta. Yleensä väsymys tuo levon. Lisäksi viha on meidän toiseksi suurin tunteemme, mikä ollaan meiltä kieltämässä EU ja muun eliitin toimesta. Sen jälkeen olette todella sekaisin. Vihaaja on oikeasti vahva ja terve. Välinpitäämätön lällyttely on sairaus.

Suomen Mielenterveysseura sivulta

Kyky tuntea ja ilmaista vihaa on myös positiivinen käyttövoima, koska sen avulla on mahdollista

määritellä omat rajat ja ottaa omaa tilaa
puolustautua ja suojautua tarvittaessa
olla rohkea, itsenäinen ja riippumaton toisten mielipiteistä
omata aloite- ja toimintakykyä sekä motivoitua.
Kyky tuntea ja ilmaista vihaa on lähtökohta omalle tahdolle. Viha on rohkeuden energiamoottori. Vaikka jämäkässä käytöksessä ei ole havaittavissa näkyvää vihaa tai aggressiivista käytöstä, kykyä siihen tarvitaan kuitenkin jämäkkyyden osana. Näkyvästi jämäkkyys voi olla rauhallista tietoisuutta omasta paikasta ja omista rajoista, itsevarmuutta.

Sinussa on paljon hyvää ja vahvaa, kun kykenet kohtaamaan vihantunteesi ja jopa kertomaan niistä. Se on alkukohta tiellä mielen tasapainoon. Et ole "surkea". Olet pettynyt järjestelmiin, joissa sinua ei kuunnella vaan tarjotaan tunteidesi tukkeeksi "mielipillereitä." Hyvin osaat ilmaista asiat.