Lielahti on väärä. Se ei ole Tampereen kasvukäytävä kuten tiedämme. Laajempi rakentaminen kantakaupungin alueella tapahtuu jatkossa Ranta-Tampellassa ja Eteläpuistossa eivätkä nämä kumpikaan mitenkään suosi tai puolla ratikkahanketta. Kannen muutama talo, jos niitä tuleekaan, eivät tee 450 milj. euron hanketta järkeväksi.
Tampereen kasvukäytävä on jatkossa etelän suunta, siis pääradan varressa. Sinnehän tunnetusti ratikkaa ei kuitenkaan ole tulossa. Aiottu Hervanta - Lielahti akseli on otettu näennäisperusteluksi jolla ratikkaa on ajateltu voitavan puoltaa. Liikennemäärät tällä välillä eivät enää nykyisestään kasva joten hankkeella ei ole perusteita, bussit riittävät aivan hyvin kuten ovat tähänkin asti riittäneet.
Tampereen kasvukäytävä on jatkossa etelän suunta, siis pääradan varressa. Sinnehän tunnetusti ratikkaa ei kuitenkaan ole tulossa. Aiottu Hervanta - Lielahti akseli on otettu näennäisperusteluksi jolla ratikkaa on ajateltu voitavan puoltaa. Liikennemäärät tällä välillä eivät enää nykyisestään kasva joten hankkeella ei ole perusteita, bussit riittävät aivan hyvin kuten ovat tähänkin asti riittäneet.
Vastaukset 28
Vanhimmat
Busseista on mitä pikimmin päästävä pois. Sensijaan ns. "korttelibussiliikennettä" voidaan kyllä kehittää. Pitkillä runkolinjoilla bussi on ikävä väline. Järkevöittämisellä bussit tuovat ihmiset sujuvasti heiluriaseman kautta ratikkalinjan äärelle. Varmaan osalta asemista voi ostaa kahvin, hodarin ja lehden. Esim. Helsingin metroasemien malliin. Uudistusten aika on välttämättä edessä. Kysymys on taloudellisesta tilanteesta. Ja siitä, missä vaiheessa liian kalliksi käyvästä bussikalustosta on pakko luopua?
Uudet liikenteen risteyskohdat ja asemat luovant välttämättä myös uudenlaista liiketoimintaa ihmisten saadessa palvelunsa ja ostoksensa suoritettua työ ja vapaa-ajan matkojen yhteydessä.
On myös huomioitava, että Tampereen seudun väkimääärän kasvaminen mahdollistaa jo taloudellisti kannattavan siirtymisen pikaratikkaan. Mikäli siitä vain saadaan poliittinen päätös aikaiseksi.
------Järkevöittämisellä bussit tuovat ihmiset sujuvasti heiluriaseman kautta ratikkalinjan äärelle.----
Ihmiset kun tykkäävät niin kovasti kelillä kuin kelillä ylimääräisestä vaihdosta. Varsinkin jos on lastenvaunuja ja sen sellaista, ehkä vielä ostoksiakin. Mukavia nuo heiluriasemat, saahan niissä porukka heilua seuraavaa kyytiä odottaessaan.
Niille kerääntyy muitakin heilujia.
Voi sinua pölkkypäätä.
Tampereelle ei ole suunnitteilla pikaratikkaa!
Suunnitelmissa on ihan tavallinen, hidas, koliseva, vanhanaikainen ratikka.
Kommenttisi osoittaa taas kerran tyhmuutesi.
Luulen että naiset ja tytöt saisivat rakastavaa seuraa, pientä kopelointia nääs.
Ratikan reitin pitäisi olla 8-mallinen, silloin siitä olisi hyötyä. Viksuille ei tarvinne enempää selostaa, ja pölvästeistä ei ole väliksi.
Kas mainitsin jotakin viksuista ja pölvästeistä. Viksut ymmärtää, että käyttökelpoiseen kasin muotoiseen reittiin ei ole taloudellisia mahdollisuuksia tällä vuosisadalla.
Itse asiassa ei ole taloudellisia mahdollisuuksia koko ratikkaan tällä vuosisadalla!
Selvennän lisää. Kun käyttökelpoiseen reittiin ei ole varaa, on täysin järjetöntä rakentaa käyttökelvotonta reittiä. Siis ei ratikkaa sataan vuoteen
Lopettakaa nyt typerykset paskan jauhaminen ratikasta ja ratikka reiteistä. Tampereella ei ole ratikkaa, ratikkaan ei ole rahaa, eikä ratikkaa koskaan tule .
Sääli. Koska tarvetta ja ihmisten toivo asiasta olisi.
" eikä ratikkaa koskaan tule ."
TOIVOTTAVASTI !
Ratikan tulisi kulkea Takahuhdista Rantakaarilaan. Takahuhdissa asuu Tampereen sivistyneempi kansanosa.
Mihin tietoihin näkemyksesi perustuu?
Ratikka on järkevä ja kustannustehokas hanke, pyörittelee sitä miten päin tahansa.
Keski-ikäiset ja hautaan kaatuvat eivät vain halua rakentaa tulevaisuuden ratkaisuja, koska he eivät pääse niistä nauttimaan.
Nimim. Viistokatu takaisin ja ilmaiset parkkipaikat keskustaan
Pyörittele se Nokialta Lielahden kautta keskustaan. Haara Ylöjärvelle. Ei tarvita syöttöliikennettä ym heilureita. Aina huomataan, että sen alle jää paljon kallista maata.
Aloittaja on tyypillinen öyhöttäjä, joka ei ole edes auttavasti perehtynyt kaupungin tulevaan suuntaan. Koko ranta rakennetaan Särkänniemestä Lielahteen asti täyteen asuntoja ja lisäksi Epilään on kiskovaraus. Näin saadaa länsi kiskoliikenteen pariin. Etelä voidaan hoitaa Hervannan tai pääradan avulla. Ota asioista selvää, ei ne niitä ilman suunnittelua luo.
----Etelä voidaan hoitaa Hervannan tai pääradan avulla----
Pääradalle eli Tampereelta etelään ei mahdu enää hitaita paikallisjunia, pitäsitehdä lisäraidepari. Se maksaisi enemmän kuin ymmärrätkään, esim. kaikki sillat menisi uusiksi jne...
Tuo Hervanta, tarkoititko sen vitsiksi? Että kaikki peltsulaiset, koivistonkyläläiset jne... pakotettaisiin kiertämään Hervannan kautta. Johan vitsin murjasit.
Joo, asun Multisillassa ja olisihan se tosi kivaa ajella ensin nyssellä Hervantaan ja siitä sitten ratikkaan. Matka-aikakin lyhenisi ties kuinka lyhyeksi, en osaa laskeakaan niin pieniä lukuja.
Olisit liikennesuunnitelijana vailla vertaa, arvoisa tiivisty.nyt.
Vittu mitä logiikkaa sulla. Et sitten ole huomannut, että siitä vierestä menee pääradan kiskot? Joko et lukenut tekstiä tai sitten vain poimit siitä osan, jotta voit aivovammaisesti öyhöttää asia vierestä. Ei mikään ihme, että asut tunkiolla nimeltä Multisilta. :D
Sinä tai vastaavat aivottomat ette niistä pääradan kiskoista päätä, sen tekee VR tai mikä liekään nykyään. Sieltä on jo vuosia sitten sanottu, että Tampereelta etelään ja assalle ei paikallisliikennettä mahdu ja sillä sipuli. Onhan se jo tuolla ylempänä kerrottu mutta kun et osaa lukea, huoh. Pitäisi tehdä uusi raidepari ja sehän ei sinulle paljoa maksa, eihän.
Itse kirjoitat viisaudessasi "Etelä voidaan hoitaa Hervannan tai pääradan avulla." Mitä se Hervanta tässä tarkoittaa, tiedätkö itsekään?
Paljastit itse, ettet tiedä asiasta YHTÄÄN MITÄÄN! VR on liikennöitsijä, ei rataverkkoa hallinnoiva organisaatio. Ratahallintokeskus on Viestintäviraston ylläpitämä instituutio asian puitteessa. Jos ei tosiaan tiedä asiasta mitään, niin kannattaisko oikeesti pitää se turpa kiinni?
SE TARKOITTI VAIHTOEHTOISTA ALUEKESKITTYMÄÄ VITUN PÖLVÄSTI!! HERVANTAAN ON TULOSSA RAITIOTIE, JOKA TARKOITTAA ETTÄ ETELÄSTÄ TULEE KAKSI KISKOLIIKENNETTÄ KESKUSTAAN!!!
Jos ratikka tulee käy tietty niin, että bussiliikenne vähenee ratikan vaikutusalueella mutta voi hyvinkin käydä myös niin, että bussiliikenne vähenee tai loppuu kokonaan myös muilla, vähemmän liikennöidyillä alueilla. Riippuen vielä siitä kunka pallon ratikka haukkaa bussifirmojen katteista, voi siinä pari bussifirmaa lopettaa toimintansa kokonaan. Toivottavasti nämäkin asiat on mietitty ja ennakoitui etukäteen nimittäin kiskoliikenteen reittejä ei ihan niin vaan lisätä tai muuteta.
Bussifirmat ovat jo katteensa saaneet. Kaupungin joukkoliikenteen tarkoitus ei ole bussifirmojen kattaminen. Sikäli, kun ulkopuolisia liikenneoperaattoreita tarvitaan, on heidän tehtävänsä juurikin yhä enemmän kehittyvässä ja paranevassa palvelubussi konseptissa. Siitä luulisi hyötyvän jokainen, kun joukkoliikenne tulee kotiovelle. On paljon ryhmiä, kuten eläkeläiset, lapsiperheet, vammaisryhmät, työssäkäyvät jne. Joiden palvelu paranisi kokonaisvaltaisella joukkoliikenteen kehittämisellä.
Toisaalta heille, ketkä tahtovat palella pakkasissa, ei jäisi enää nykyisen kaltataista konsepetia jäljelle, kuin siellä missä sellainen olisi erityisen perusteltua olla olemssa.
Eihän kysymys ole sinänsä bussifirmojen katteista vaan siitä, miten ratikka vaikuttaa koko kaupungin joukkoliikenteeseen.
Jos se, että jollain kulmalla parannetaan joukkoliikennettä ( mahdolliset muut hyödyt ko. alueiden asukkaille), huonotaa palvelua toisaalla, on se mielestäni epäoikeudenmukaista, etenkin jos/kun parannus tapahtuu siellä missä sille on vähiten tarvetta.
Mielestäni keskusta-aluetta täytyy ja voidaan kehittää myös niin, ettei se ole muilta pois ja tämä koskee myös niin nykyisiä kuin myös tulevaisuuden hankkeita. Muuten syrjemmällä asuville jää ainoastaan maksajan rooli, samalla kun nykyiset palvelut rämettyvät/katoavat ja alueen julkiset investoinnit jäädytetään.
Missähänpäin maailmaa näkisi, kun joukkoliikenne tulee kotiovelle?