Genetiikan perusopit menevät uusiksi

The-Bible-is-the_Truth

http://www.sott.net/article/310487-Previously-thought-impossible-Body-cells-transfer-genetic-information-directly-into-sperm-cells

Tuore tutkimus osoittaa todeksi sen, mitä ei ole aiemmin pidetty genetiikassa mahdollisena: somaattiset solut välittävät geneettistä informaatiota suoraan siittiösoluihin. Tämä merkitsee sitä, että genetiikan perusteet ovat virheellisiä ja ko. havainto tulee rajusti muuttamaan genetiikkaa.

Ravitsemustottumuksemme, mielenlaatumme, altistumisemme kemikaaleille jne. vaikuttavat suoraan sukusoluihin aiheuttaen periytyviä muutoksia jälkikasvussa. Perinteisesti on luultu, että tällaisiin muutoksiin tarvitaan aikaa satoja ja tuhansia vuosia, mutta ko. tutkimus osoittaa, että muutokset voivat tapahtua reaaliaikaisesti.

Mendelin lakien mukaan organismin erilaiset ominaisuudet voivat periytyä ainoastaan sukusolujen kromosomien kautta eikä missään tapauksessa somaattisten (muiden kuin sukusolujen) solujen kautta. Mendelin lakien mukaisesti on luultu, että geneettiset muutokset voivat toteutua vasta satojen, tuhansien ja jopa miljoonien sukupolvien kuluttua.

"The new study, however, has uncovered a novel mechanism through which somatic-to-germline transmission of genetic information is made possible. Mice grafted with human melanoma tumor cells genetically manipulated to express genes for a fluorescent tracer enzyme (EGFP-encoding plasmid) were found to release information-containing molecules containing the EGFP tracer into the animals' blood; since EGFP is a non-human and non-murine expressed tracer, there was little doubt that the observed phenomenon was real. These EGFP trackable molecules included exosomes (small nanoparticles produced by all eukaryotic cells (including plants and animals), which contain RNA and DNA molecules), which were verified to deliver RNAs to mature sperm cells (spermatozoa) and remain stored there.

The authors of the study pointed out that RNA of this kind has been found in mouse models to behave as a "transgenerational determinant of inheritable epigenetic variations and that spermatozoal RNA can carry and deliver information that cause phenotypic variations in the progeny."

The researchers concluded that their study's findings strongly suggest, "exosomes are the carriers of a flow of information from somatic cells to gametes," and that their "results indicate that somatic RNA is transferred to sperm cells, which can therefore act as the final recipients of somatic cell-derived information."

Havainto vahvistaa Lamarckistista näkemystä, jonka mukaan eliön ravintotottumukset, tavat ja erilaisille ympäristötekijöille altistuminen voivat eliön elinaikana muokata sen omaa geneettistä perimäänsä, jolla on välitön vaikutus jopa jälkeläisten fenotyyppiin, eli ulkoisiin piirteisiin.

The implications of research on exosome-mediated information transfer are wide ranging. First, if your somatic cells, which are continually affected by your nutritional, environmental, lifestyle and even mind-body processes, can transfer genetic information through exosomes to the DNA within your germline cells, then your moment-to-moment decisions, behaviors, experiences, toxin and toxicant exposures, could theoretically affect the biological 'destinies' of your offspring, and their offspring, stretching on into the distant future.

Exosome research also opens up promising possibilities in the realm of nutrigenomics and 'food as medicine.' A recent study found common plant foods, e.g. ginger, grapefruit, grapes, produce exosomes that, following digestion, enter human blood undegraded and subsequently down-regulate inflammatory pathways in the human body in a manner confirming some of their traditional folkloric medicinal uses. If the somatic cells within our body are capable through extrachromosomal processes of modulating fundamental genetic processes within the germline cells, or, furthermore, if foods that we eat are also capable of acting as vectors of gene-regulatory information, truly the old reductionist, mechanistic, unilinear models of genetics must be abandoned in favor of a view that accounts for the vital importance of all our decisions, nutritional factors, environmental exposures, etc., in determining the course, not only of our bodily health, but the health of countless future generations as well.

Ravitsemuksella on siis erittäin suuri merkitys sille, millaiset lähtökohdat eliöiden jälkeläiset saavat. Ja koska elämäntapamme vaikuttavat suoraan sukusolujemme geenisäätelyyn, on aika hylätä perinteinen uusdarwinistinen harhaoppi, jonka mukaan vain mutaatiot ja luonnonvalinta vaikuttavat eliöiden genomiin.

Linkki alkuperäiseen tutkimukseen:
http://www.greenmedinfo.com/article/soma-germline-transmission-rna-mice-xenografted-human-tumour-cells-possible

Genomin rappeutumisesta kiinnostuneille tietoa endogeenisten retrovirusten vaikutuksesta ihmisen genomiin:
http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC1809191/?report=classic

62

383

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Jutun lopussa oli mielenkiintoinen toimittajan kommentti:

      "Comment: In some shamanistic belief systems it is held that the deeds of our ancestors can have an effect on our lives, that a 'sin' (or good deed) can actually be inherited. Previously it has been shown that behaviour can indeed be affected by events in previous generations and passed on through genetic memory. However, the research mentioned in this present article goes even further. Here, not just the information of events in past generations can be inherited, but also the direct circumstances of our lives. "

      Toimittaja tietysti puhuu mielummin shamaaneista kuin raamatusta, mutta näin kristittynä minä pidätän itselleni oikeuden vetää tästä yhtäläisyysmerkit seuraavaan raamatunkohtaan:

      "Herra on pitkämielinen ja suuri armossa, hän antaa anteeksi pahat teot ja rikokset, mutta ei jätä niitä rankaisematta, vaan kostaa isien pahat teot lapsille kolmanteen ja neljänteen polveen'."

      • Juuri näin. Hauskaa oli se, että artikkeli löytyi monien ateistien suosimalta sivulta. Ja toimittajankin on vaan nöyrästi todettava, että "Taitavat olla oikeassa ne vanhat paimentolaiset."

        Hävettäisi olla evolutionisti tämän jälkeen. Kaikki, mitä olen epigenetiikasta kirjoittanut, on osoittautumassa oikeaksi.

      • Geeniopit

      • Epäjumalienkieltäjä

        <<"Herra on pitkämielinen ja suuri armossa, hän antaa anteeksi pahat teot ja rikokset, mutta ei jätä niitä rankaisematta, vaan kostaa isien pahat teot lapsille kolmanteen ja neljänteen polveen'.">>

        Rauhoittukaas nyt vähän. Vaikka teistä on kunnon kristittyinä tietenkin ihana ajatus, että lapsia rangaistaan pahoista teoista, joita he eivät itse ole tehnyt, niin eihän tässä nyt ole kysymys rangaistuksesta tai palkkiosta, vaan siitä, että jotkut tekijät voivat säätyä sen mukaan mitä ravintoa jälkeläisten vanhemmat ovat syöneet. Eläimillä ja suurella osalla ihmiskuntaakaan syöty ravinto ei ole valinta, vaan sitä syödään mitä saadaan.

        Ilmeisesti Jeesuksen mielestä on oikein rangaista lasta siitä, että isoäiti kärsi nälkää? Olen koko ajan tyytyväisempi, että osakseni ei ole langennut sellainen siunaus, että omaisin kristillisen moraalikäsityksen.

      • Epäjumalienkieltäjä kirjoitti:

        "Ilmeisesti Jeesuksen mielestä on oikein rangaista lasta siitä, että isoäiti kärsi nälkää? "
        Jeesus ei opeta niin!

        "Olen koko ajan tyytyväisempi, että osakseni ei ole langennut sellainen siunaus, että omaisin kristillisen moraalikäsityksen"

        Kristillisen moraalikäsitykseen kuuluu rakkaus. Olet siis tyytyväinen, että et omaa sellaista käsitystä.

      • "Ilmeisesti Jeesuksen mielestä on oikein rangaista lasta siitä, että isoäiti kärsi nälkää? Olen koko ajan tyytyväisempi, että osakseni ei ole langennut sellainen siunaus, että omaisin kristillisen moraalikäsityksen."

        Käänsit nyt asioita vähän päälaelleen.

        Mitä tulee joihinkin raamatun kohtiin, niin ei ne minustakaan tunnu oikeudenmukaisilta tai reiluilta.
        Hyväksyn kuitenkin sen, että minä en ole jumala, ja että Jumala tietää paremmin kuin minä, ja Hän voi muuttaa surut ja murheet iloksi, joko tässä ajassa tai tulevassa.

      • Mark5 kirjoitti:

        "Ilmeisesti Jeesuksen mielestä on oikein rangaista lasta siitä, että isoäiti kärsi nälkää? "
        Jeesus ei opeta niin!

        "Olen koko ajan tyytyväisempi, että osakseni ei ole langennut sellainen siunaus, että omaisin kristillisen moraalikäsityksen"

        Kristillisen moraalikäsitykseen kuuluu rakkaus. Olet siis tyytyväinen, että et omaa sellaista käsitystä.

        >Kristillisen moraalikäsitykseen kuuluu rakkaus. Olet siis tyytyväinen, että et omaa sellaista käsitystä.
        Uskontopalstojen näytön kristillisestä rakkaudesta ovat kyllä sellaiset, että todennäköisesti tarkoitamme rakkaudella aivan eri asioita.

      • kreatinismi.on.narsismia
        RepeRuutikallo kirjoitti:

        >Kristillisen moraalikäsitykseen kuuluu rakkaus. Olet siis tyytyväinen, että et omaa sellaista käsitystä.
        Uskontopalstojen näytön kristillisestä rakkaudesta ovat kyllä sellaiset, että todennäköisesti tarkoitamme rakkaudella aivan eri asioita.

        Kyllähän se mitä kreationistinen rakkaus tarkoittaa on tullut täällä palstalla jo erittäin selväksi. Todellinen kreationistin kokema kreationistinen rakkaus ilmenee näin ulkopuolisen silmissä todellisessa muodossaan moraalittomana narsismina.

      • kreatinismi.on.narsismia
        Mark5 kirjoitti:

        "Ilmeisesti Jeesuksen mielestä on oikein rangaista lasta siitä, että isoäiti kärsi nälkää? "
        Jeesus ei opeta niin!

        "Olen koko ajan tyytyväisempi, että osakseni ei ole langennut sellainen siunaus, että omaisin kristillisen moraalikäsityksen"

        Kristillisen moraalikäsitykseen kuuluu rakkaus. Olet siis tyytyväinen, että et omaa sellaista käsitystä.

        Kreationistiseen eli kreationistien moraaliin sisältyy rakkaus ainoastaan narsismina.

        Et ole Mark5 mikään todellinen kristitty. Olet narsistinen valehtelija, joka pilkkaa Raamatun todellista rakkauden sanomaa. Sinulle Jeesuksen opetukset ja niiden noudattaminen on toisijaista. Tärkeintä sinulle on huolehtia itseni pelastumisesta ja ulkokullaisuutesi kiillottamisesta teennäisessä tekopyhyydessäsi.

      • KunhanKysäisen
        Epiphanius kirjoitti:

        "Ilmeisesti Jeesuksen mielestä on oikein rangaista lasta siitä, että isoäiti kärsi nälkää? Olen koko ajan tyytyväisempi, että osakseni ei ole langennut sellainen siunaus, että omaisin kristillisen moraalikäsityksen."

        Käänsit nyt asioita vähän päälaelleen.

        Mitä tulee joihinkin raamatun kohtiin, niin ei ne minustakaan tunnu oikeudenmukaisilta tai reiluilta.
        Hyväksyn kuitenkin sen, että minä en ole jumala, ja että Jumala tietää paremmin kuin minä, ja Hän voi muuttaa surut ja murheet iloksi, joko tässä ajassa tai tulevassa.

        "Mitä tulee joihinkin raamatun kohtiin, niin ei ne minustakaan tunnu oikeudenmukaisilta tai reiluilta. Hyväksyn kuitenkin sen, että minä en ole jumala, ja että Jumala tietää paremmin kuin minä, ja Hän voi muuttaa surut ja murheet iloksi, joko tässä ajassa tai tulevassa."

        Oletko siis sitä mieltä, että jos Raamattu ja sinun oikeudenmukaisuudentajusi ovat ristiriidassa, niin Raamattu voittaa?

      • Näin-on-totuus
        KunhanKysäisen kirjoitti:

        "Mitä tulee joihinkin raamatun kohtiin, niin ei ne minustakaan tunnu oikeudenmukaisilta tai reiluilta. Hyväksyn kuitenkin sen, että minä en ole jumala, ja että Jumala tietää paremmin kuin minä, ja Hän voi muuttaa surut ja murheet iloksi, joko tässä ajassa tai tulevassa."

        Oletko siis sitä mieltä, että jos Raamattu ja sinun oikeudenmukaisuudentajusi ovat ristiriidassa, niin Raamattu voittaa?

        Ei Raamatussa ole virheitä, ainoastaan ihmisten tulkinnoissa.

    • DRHouse

      Ja sitten olisi kiva tietää miten tämä todistaa luomisen puolesta? No eihän se todista.

      • utti

        Onhan tuo huvittavaa miten kretut yrittävät esittää asiat niin että uusi tutkimustieto olisi ikäänkuin ongelma tieteelle ja tieteen tuloksia uskoville. Sitähän me kaikki juuri haluamme, uutta tutkimustietoa!

        Kyseinen tutkimus tosin on jo vuodelta 2014, ettei nyt mitään niin tuoretta, ja hehkutetut shamanismijutustelutkin ovat tosiaan vain yhden toimittajan ajattelua eikä tutkimuksen sisältöä.

        Se on myös huvittavaa miten samoilla tahoilla on tapana kehitellä jotain salaliittoteorioita miten tieteentekijät pyrkisivät estämään uuden tiedon julkituloa tjsp. Ja sitten kun sitä vastoin salaliittoteorioita julkaistaan, niin kuvitellaan että se on nyt jokin ongelma, kun kuvittelevat tulosten tarkoittavan jotain mitä ne eivät tarkoita.

        Ja edelleen jos uudet tutkimukset löytävät uusia evoluutioon vaikuttavia mekanismeja aiempien rinnalle, niin sehän se vasta hieno juttu onkin. Se tarkoittaa että tieteellinen selitysmalli on jälleen aiempaa vahvempi ja ymmärrämme yhä paremmin miten luonto ja evoluutio toimivat. Ja parhaimmillaan sellainen lisätieto tuo mukanaan suoria hyötyjä esim. lääketieteelle.

      • DRHouse
        utti kirjoitti:

        Näinpä. On se vaan merkillistä miten bibbeli jaksaa todistella sitä ettei evoluutiota ole, sillä että evoluutiota on...

    • Sinua ei kerta kaikkiaan voi ottaa vakavasti, koska onnistut käytännössä jokaisessa avauksessasi osoittamaan ettet joko ymmärrä asiaa tai sitten tahallisesti jollain tavoin vääristelet käsiteltävää aihetta. Tämän jälkeen kehtaat uusissa avauksissa ylpeillä kuinka olet paljastanut jonkin tärkeän asian ja opettanut meitä, vaikka jokainen voi itse lukea että opetus on mennyt toiseen suuntaan.

      Tästä avauksesta voisi mainita sen verran, että tutkimus julkaistiin jo kesällä 2014 http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC4081593/ eikä se ole aiheuttanut geneetikkojen keskuudessa harmaita hiuksia. Mendelin periytymissäännöt ovat olleet paradigma genetiikassa ja ne ovat sitä edelleen, vaikka viimeisten vuosien aikana epigeneettisten mekanismien merkityksen ymmärtäminen on kasvanut vauhdilla. Nämä jatkavat rauhallista yhteiseloa toistensa rinnalla. Jos joskus lukisit saamiasi vastauksia ja ymmärtäisit niitä, niin tätäkään avausta ei olisi edes tarvinnut tehdä. Kerroin sinulle jo reilu kuukausi sitten seuraavaa avaamassasi keskustelussa:

      ”Se tiedetään, että adaptaatiota voi tapahtua perinnöllisten epialleelien valinnan kautta ilman, että tarvitaan varsinaista geneettistä muutosta, jos induktio tapahtuu suoraan ituradassa, paralleelisti ituradassa ja soomassa sekä sellaisessa somaattisessa induktiossa, jossa muutos indusoituu soomassa ja saa aikaan muutoksen ituradassa.”

      http://keskustelu.suomi24.fi/t/13997728/epigeneettiset-muutokset-eivat-ole-mutaatioita

      Tässä tutkimuksessa puhutaan juuri tuosta viimeisestä kohdasta, josta on spekuloitu jo pitkään, vaikka objektiiviset havainnot julkaistiinkin vasta tämän tutkimuksen yhteydessä.

      ”Mendelin lakien mukaan organismin erilaiset ominaisuudet voivat periytyä ainoastaan sukusolujen kromosomien kautta eikä missään tapauksessa somaattisten (muiden kuin sukusolujen) solujen kautta.”

      Edelleenkin periytyminen tapahtuu vain sukusolujen kautta, mutta tuolloin pari vuotta sitten varmistettiin että informaatiota voi tietyissä tapauksissa siirtyä somaattisista soluista gameetteihin.

      Lähteesi on kreationisteille tyypillisen laadukas. Vaikka pohjalla onkin oikea tutkimus, niin noiden sivujen toimittajien kirjoitukseen ei ole mitään luottamista. GreenMedInfo on luontaislääkintään erikoistunut ”salaliitto” sivusto, joten heidän agendansa vetää omia johtopäätöksiä on ilmiselvä. Paljon parempi lähde ole myöskään sott.net, jonka perustajat ovat New Age:en hurahtaneita ”ufotutkijoita”. Suomessa tuo sivusto toimii Venäjän propagandaviestejä välittävänä mediana.

      http://rationalwiki.org/wiki/GreenMedInfo

      ”Sott.net is a site that is associated with the Quantum Future Group, the new religious movement created by Arkadiusz Jadczyk and Laura Knight Jadczyk. 

      It's not necessarily a scam, but it's a highly unreliable source run by people who believe they talk to aliens.”

      https://www.quora.com/Is-sott-net-signs-of-the-times-a-scam-website-How-reliable-are-its-news-articles

      http://www.lappeenrannanuutiset.fi/artikkeli/332474-lappeenrantalaismies-joutui-tekemisiin-venajan-trollitehtaan-kanssa

      • Juuri siksi laitoin linkin alkuperäiseen tutkimukseen, että kuka tahansa voisi tarkistaa tietojen paikkansapitävyyden.

        Löysitkö siis tutkimuksesta jotain sellaista, mikä ei pitäisi paikkansa verrattuna siihen, mitä aloituksessa esitin?

      • U-R-Epic-Failure
        The-Bible-is-the_Truth kirjoitti:

        Juuri siksi laitoin linkin alkuperäiseen tutkimukseen, että kuka tahansa voisi tarkistaa tietojen paikkansapitävyyden.

        Löysitkö siis tutkimuksesta jotain sellaista, mikä ei pitäisi paikkansa verrattuna siihen, mitä aloituksessa esitin?

        "Löysitkö siis tutkimuksesta jotain sellaista, mikä ei pitäisi paikkansa verrattuna siihen, mitä aloituksessa esitin?"

        Miten olisi vajakki tämä väitteesi: "Tämä merkitsee sitä, että genetiikan perusteet ovat virheellisiä ja ko. havainto tulee rajusti muuttamaan genetiikkaa.", joka on täyttä potaskaa. Mitään tuollaista ei tutkimuksen tulos merkitse.

        Ja mikäs ajaa sinua nolaamaan itsesi täysin ja toistuvalla syötöllä? Oletko Sepis vai hellari-kansankynttilä Tomi Aalto? Jos et oo Tomi niin sitte oletko ilmoittanut hänelle, että kopioit luvatta hänen tekstejään?

      • "Edelleenkin periytyminen tapahtuu vain sukusolujen kautta, mutta tuolloin pari vuotta sitten varmistettiin että informaatiota voi tietyissä tapauksissa siirtyä somaattisista soluista gameetteihin."

        Huomatkaa ilmaus 'informaatiota voi tietyissä tapauksissa siirtyä...'

        Tämä on ovela taktiikka, koska se mahdollistaa maalitolppien siirtelyn vaivihkaa tyypilliseen pseudotieteelliseen tapaan. Vuoden kuluttua, kun ko.mekanismi on osoittautunut yleispäteväksi mekanismiksi koko eliökunnassa, voi solon sitten todeta, että enkös minä sanonutkin jo v. 2016, että informaatiota voi siirtyä somaattisista soluista gameetteihin.

        Vieläköhän solon mahtaa naureskella James Kohlin tutkimuksille? Kyseinen tutkimus ja sen havainnot kun tukevat Kohlin teoriaa sataprosenttisesti.

      • kyllä.naurattaa
        The-Bible-is-the_Truth kirjoitti:

        "Edelleenkin periytyminen tapahtuu vain sukusolujen kautta, mutta tuolloin pari vuotta sitten varmistettiin että informaatiota voi tietyissä tapauksissa siirtyä somaattisista soluista gameetteihin."

        Me kaikki tiedettä ymmärtävät nauramme sinun ja Kohlin kaltaisille hörhöille sekä hänen "tutkimuksilleen".

      • Epäjumalienkieltäjä
        The-Bible-is-the_Truth kirjoitti:

        "Edelleenkin periytyminen tapahtuu vain sukusolujen kautta, mutta tuolloin pari vuotta sitten varmistettiin että informaatiota voi tietyissä tapauksissa siirtyä somaattisista soluista gameetteihin."

        Huomatkaa ilmaus 'informaatiota voi tietyissä tapauksissa siirtyä...'

        Tämä on ovela taktiikka, koska se mahdollistaa maalitolppien siirtelyn vaivihkaa tyypilliseen pseudotieteelliseen tapaan. Vuoden kuluttua, kun ko.mekanismi on osoittautunut yleispäteväksi mekanismiksi koko eliökunnassa, voi solon sitten todeta, että enkös minä sanonutkin jo v. 2016, että informaatiota voi siirtyä somaattisista soluista gameetteihin.

        Vieläköhän solon mahtaa naureskella James Kohlin tutkimuksille? Kyseinen tutkimus ja sen havainnot kun tukevat Kohlin teoriaa sataprosenttisesti.

        <<...voi solon sitten todeta, että enkös minä sanonutkin jo v. 2016, että informaatiota voi siirtyä somaattisista soluista gameetteihin.>>

        Umpiuskonnollisena hörhönä sinä kuvittelet että tässä on joku "opillinen erimielisyys". Toisin kuin sinun kaltaiset besserwisserit ja muut omahyväiset uskovaiset "kaikkitietävät", tiede on nöyrä todellisuuden ja havaintojen edessä. On hienoa, jos (tai kun) opimme jotain uutta genetiikasta 2016 ja yhtä hienoa, kun huomaamme 2017 että ei tuokaan tieto ihan täydellistä ollut. Tätä on tiede.

        Ei tästäkään kuitenkaan mitään luomiskertomuksen tieteellistä todistusta saa aikaan kuin jonkun uskonnollisen hörhön mielikuvituksessa.

      • Fiksu._-.Kreationisti
        Epäjumalienkieltäjä kirjoitti:

        "Umpiuskonnollisena hörhönä sinä kuvittelet että tässä on joku "opillinen erimielisyys". Toisin kuin sinun kaltaiset besserwisserit ja muut omahyväiset uskovaiset "kaikkitietävät", tiede on nöyrä todellisuuden ja havaintojen edessä."

        Höpsis. Tiede ei ole mikään persoona vaan sitä kulloinkin kannattavien henkilöiden ajatusten summa. Tieteen nöyryys on siis yhtä kuin sen käyttäjiensä summa, joka ei evoluutikkojen kohdalla tunnetusti ole suurta.

        "On hienoa, jos (tai kun) opimme jotain uutta genetiikasta 2016 ja yhtä hienoa, kun huomaamme 2017 että ei tuokaan tieto ihan täydellistä ollut. Tätä on tiede."

        Juu, mutta teoria joka selittää kaiken ei selitä mitään. Teoria, joka ei selitä ja ennusta mitään, taas ei kelpaa tieteelliseksi teoriaksi. Tieteellisten teorioiden olemassaolon tarkoitus on lisätä ymmärrystämme todellisuudesta, ei toimia jonkun status quon ylläpitämisenä.

        Eli siinäkin kohtaa sinulla meni väärin.

        Missä muussakin meni väärin? Ainiin, ne pari ad hominem argumenttia kreationisteja kohtaan joita esitit, kun koit, että oma uskontosi alkoi taas olemaan uhattuna. Kuinkas muutenkaan, eihän evoluutioselitystä muuten kuin valhein ja argumentaatiovirhein puolustaa.

      • Epäjumalienkieltäjä
        Fiksu._-.Kreationisti kirjoitti:

        Kiitos kun perustelit lausumani uskovista besserwissereistä ja omahyväisistä kaikkitietävyyden harhassa elävistä fundamentalisteista.

    • Ja tulee huomata, että havainto tehtiin hiiriä tutkittaessa. Ko. eksosomin mekanismista löytyy jo vastaavaa tietoa muistakin eliöistä. Eikö eksosomeja ole kaikilla aitotumaisilla?

      Lisäksi tulee huomata, että ko. geneettiset muutokset vaikuttavat myös eliön fenotyyppiin, eli kaikkiin niihin ominaisuuksiin, jotka liittyvät eliön ulkonäköön ja rakenteeseen. Myös esim. hiustyyppiin ihmisillä.

      Satunnaiset mutaatiot ovat niin viime vuosituhannen höpöhöpöjuttuja.

      Miten on solon, oletko tutustunut James Shapiron teorioihin (Natural Genetic Engineering)? Joko alat uskoa, että eliö voi itse muokata omaa genomiaan? Olenko joskus todennut, että genomi on luku-kirjoitus-tyyppinen tiedon tallennusvarasto?
      Nykytiede on niin kivaa, koska se enemmän ja enemmän tukee Raamatun luomiskertomusta. Erityisesti genetiikka.

      • utti

        "Nykytiede on niin kivaa, koska se enemmän ja enemmän tukee Raamatun luomiskertomusta. Erityisesti genetiikka."

        Niin missäs kohtaa siellä Raamatussa nyt kerrotaankaan epigenetiikasta ja miten eliöt voivat muokata omaa genomiaan?

      • utti kirjoitti:

        Niin, onhan se erikoista, että Raamatussa tosiaan lukee näin:

        'Herra on pitkämielinen ja suuri armossa, hän antaa anteeksi pahat teot ja rikokset, mutta ei jätä niitä rankaisematta, vaan kostaa isien pahat teot lapsille kolmanteen ja neljänteen polveen'.

        Ja mm. elämäntavoista johtuva epigeneettinen periytyminen ulottuu tieteenkin mukaan kolmanteen tai neljänteen polveen.

        Esimerkki:
        http://www.the-scientist.com/?articles.view/articleNo/33123/title/Dangers-of-Second-Generation-Smoke/

        Epigenetiikka on edelleen osa evoluutiota...

        Vaatii villiä mielikuvitusta linkittää nuo asiat toisiinsa mutta leikitään nyt mukana:

        Eli sinun jumalasiko näkee oikeaksi rangaista lapsia ja mahdollisesti lapsenlapsia siitä jos äiti on tupakoinut? Missäs kohtaa Raamatussa muuten kielletään tupakointi?

        Ja sinun jumalasi mukaanko on oikein rangaista jälkeläisiä vastaavasti esimerkiksi sellaisista "synneistä" että äiti on selviytynyt nälänhädästä, johon Epäjumalienkieltäjä ylempänä viittasi, tai vaikka holokaustista:

        http://www.scientificamerican.com/article/descendants-of-holocaust-survivors-have-altered-stress-hormones/

        Oletko nyt ihan varma että haluat julistaa tuollaisia moraalikäsityksiä?

      • Finn.teologi.jyri

        Ei PiippelinTruutin kaltaisilla kieroilevilla kreationisteilla ole moraalia.

    • kvsi

      Kiitos aloittajalle jälleen kerran mielenkiintoisesta avauksesta. Näyttää, että sinun ansiostasi jo kuolleelta näyttänyt palsta on piristynyt kummasti.

      • Kiitoksia rohkaisevasta palautteesta.

      • heh-heh-heh-
        The-Bible-is-the_Truth kirjoitti:

        Kiitoksia rohkaisevasta palautteesta.

        Rohkaisua sinä kyllä varmasti kaipaatkin. Tallotaanhan sinut perusteellisesti maanrakoon joka ikisessä avauksessasi:D

    • jataaskerranevo

      Moneskohan kerta lienee,kun Piippelitruutta "kumoaa evon",noin siis omassa mielessään?
      Merkillinen juttu tuo kognitiivinen dissonanssi.
      Täyspäisellä ihmisellä se toimii tavallaan seulana,joka karsii ajattelusta järjenvastaiset elementit.
      Uskovaisen hihhulin se pistää pyörittämään puppugeneraattoria maanisella innolla,kuten ko. lajitoverimme ansiokkaasti osoittaa.

    • http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC3732077/

      Moreover, in one report host cell-derived exosomal mRNA was functional as it could be translated into proteins in target cells. The ability of exosomes to deliver mRNA to cells at a distance suggests their potential role in altering the recipient cell protein production.

      Eksosomeista löytyy jo paljon tutkimustuloksia. Kuten huomamme, eksosomit vaikuttavat sukusolujen vastaanottajan (lopulta alkion) proteiinituotantoon.
      Eli alkion proteiinituotantoa säätelevät sukusolujen kantajien omat somaattiset solut.

      Nythän tämä kuvio alkaa selvitä. Nyt ymmärrämme, miksi kaikkien ihmisten genomi on erittäin samankaltainen. Ja ymmärrämme, että eliöissä tapahtuvat muutokset johtuvat pääasiassa ravinnosta ja ympäristötekijöistä. Mutaatioilla ei ole mitään merkitystä luonnon biodiversiteettiin. Ne ovat vain kohinaa älykkäässä signaalissa.

      • utti

        Pieleen menee jälleen, mutta keskitytään nyt yhteen asiaan kerralla, eli voisit vastata ylempiin kysymyksiini jumalasi moraaliopeista.

      • Epäjumalienkieltäjä

        << Ja ymmärrämme, että eliöissä tapahtuvat muutokset johtuvat pääasiassa ravinnosta ja ympäristötekijöistä. Mutaatioilla ei ole mitään merkitystä luonnon biodiversiteettiin.>>

        Onnittelut. Kuvittelin että olet jo esittänyt kaikista hölmöimmät möläytyksesi, mutta ylitti kaikki aikaisempasi.

    • ”Löysitkö siis tutkimuksesta jotain sellaista, mikä ei pitäisi paikkansa verrattuna siihen, mitä aloituksessa esitin?”

      Kyse on lähinnä siitä ettet ole tarpeeksi perillä tieteen tekemisestä, vaan kuvittelet jatkuvasti löytäväsi jotain suuria ongelmia aiheesta kuin aiheesta. On totta, että tiedeyhteisön sisällä on pieni koulukunta, jotka edelleen ovat hyvin skeptisiä erilaisten epigeneettisten mekanismien merkityksestä sopeutumisessa ja varsinkin lajiutumisprosessissa. Vastaavasti on pieni koulukunta, joka näkee että moderni synteesi tulisi korvata uudella teorialla, jossa nämä ”uudet” mekanismit nostetaan keskiöön ”vanhojen” rinnalle. Suurin osa tiedeyhteisöstä kuitenkin katsoo, että löydetyt uudemmat mekanismit huomioidaan jo nykyisellään riittävissä määrin ja teoria on yleisluonteisuutensa vuoksi tarpeeksi joustava sisällyttämään kaikki uudet havainnot mekanismeista. Tutkimus ei missään tapauksessa ollut genetiikan ja evoluutioteorian kannalta mitenkään ongelmallinen kuten esitit. Tästä on ollut meillä aiemminkin puhetta.

      Tässä avauksessa et kuitenkaan ollut niin pihalla kuin yleensä, mutta vetämäsi johtopäätökset olivat hyvin liioittelevia ja osin puhdasta spekulaatiota jolle ei suoraa tukea voinut tutkimuksesta löytää. Sekoitit perinteiseen tapaan kaiken taas yhdeksi sopaksi ja yhdistelit eri mekanismeja mielivaltaisesti, jotta saisit paremmin rakennettua omaa näkemystäsi puoltavan kokonaisuuden. Tutkimuksessahan puhutaan lukuisista jo aiemmin tunnetuista mekanismeista, jotka voivat tietyissä tilanteissa siirtyä seuraaville sukupolville erilaisina epigeneettisinä modifikaatioina, mutta tutkimuksen pointti oli tässä somaattisesta solusta gameetteihin siirtyvässä RNA välitteisessä informaatioissa, josta ei aiemmin ollut objektiivisia havaintoja. Mutta kuten jo kerroin, olen itse ollut tästä jo toista vuotta tietoinen ja kerroin tällaisesta periytymisestä sinulle jo ensimmäisissä keskusteluissamme, mutta minkän teet kun et ymmärrä.

      ”Huomatkaa ilmaus 'informaatiota voi tietyissä tapauksissa siirtyä...'
      Tämä on ovela taktiikka, koska se mahdollistaa maalitolppien siirtelyn vaivihkaa tyypilliseen pseudotieteelliseen tapaan.”

      Kai tämäkin on jonkinlainen projektio. Tutkimuksessa kerrotaan seuraavaa:

      ”The present experiments indicate that tumour cell-derived RNAs can be transferred to epididymal spermatozoa, unveiling a direct route connecting somatic cells to mature male gametes. Similarly, a variety of informational molecules released from tumour cells [26], [12] may in principle be delivered via this route into germ cells, with a potential to influence the transgenerational risk of cancer transmission to the progeny. It will be interesting to clarify in future work whether this occurs as a special event under stressing conditions, as is the xenotransplantation of human tumour cells in nude mouse strains, or whether it also occurs under physiological conditions.”

      Jotta en olisi TBitT:n mielestä pseudotieteellinen, olisi minun ilmeisesti tämän pohjalta pitänyt todeta mekanismin olevan ensisijainen väylä informaation siirrolle RNA:n välittämässä ja ravinnosta riippuvassa sopeutumisessa. En vain jotenkin osannut lukea tuollaista tutkimuksesta. Jos nyt vakavissaan ollaan, niin eikö TBitT sinun mielestäsi käyttämäni ilmaisu ”informaatiota voi tietyissä tapauksissa...” ole sopusoinnussa tutkijoiden sanoman kanssa?

      ”Vieläköhän solon mahtaa naureskella James Kohlin tutkimuksille? Kyseinen tutkimus ja sen havainnot kun tukevat Kohlin teoriaa sataprosenttisesti.”

      Älä nyt viitsi höpöttää. Vaikka ilmiö on käytännön esimerkein ja psykologian teoksista tuttu, en silti varmaan ikinä lakkaa hämmästelemästä kreationistien kykyä johtaa harhaan epärehellisyydellä. Kuten olen lähes jokaisessa ketjussa joutunut sanomaan, niin iso osa Kohlin väitteistä pohjautuu aivan havaittuihin mekanismeihin, mutta metsään mennään hänen laajennuksessaan, jolla hän yrittää romuttaa suuren osan genetiikan ja molekyylibiologian tutkimuksesta ilman toimivaa mekanismia. Vaikka tässä tutkimuksessa puhutaan RNA välitteisestä informaation siirrosta, niin se ei millään tavoin ole se mekanismi jota Kohl epätoivoisesti kaipaa. Ja kuten olen todennut, että vaikka sellainen hänen kaipaamansa mekanismi joskus löydettäisiinkin, niin ei se todellisuutta poistaisi muiden mekanismien osalta, vaan silloin evoluutiolla olisi vielä yksi mekanismi lisää.

      ”Ja tulee huomata, että havainto tehtiin hiiriä tutkittaessa. Ko. eksosomin mekanismista löytyy jo vastaavaa tietoa muistakin eliöistä. Eikö eksosomeja ole kaikilla aitotumaisilla?”

      Nobelin lääketieteen palkinto myönnettiin muutama vuosi sitten solunsisäisten vesikkeleiden toiminnan pääpiirteisestä selvittämisestä, mutta uusiakin toimintoja erilaisille vesikkeleille selvästi löytyy. En kuitenkaan ymmärrä mitä sinä tällä kertaa haet takaa, tuskinpa ymmärrät itsekään. Vesikkeleitä löytyy useimmista solutyypeistä kaikilta aitotumaisilta.

      Jatkuu

      • ”Lisäksi tulee huomata, että ko. geneettiset muutokset vaikuttavat myös eliön fenotyyppiin, eli kaikkiin niihin ominaisuuksiin, jotka liittyvät eliön ulkonäköön ja rakenteeseen. Myös esim. hiustyyppiin ihmisillä.”

        Todellisuudessa tulee huomata että tutkimuksessa puhuttiin mahdollisuudesta, että kuljetusvesikkeleiden kautta somaattisista soluista gameetteihin voi siirtyä RNA-molekyylien informaatiota. Tässä yhtydessä ei puhuttu fenotyypin muutoksista, vaan siitä puhuttiin muiden modifikaatioiden yhteydessä. Toki on hyvin mahdollista, että myös tämä mekanismi voi aiheuttaa muutoksia fenotyypissä, mutta siitä ei vielä tässä yhteydessä ollut havaintoja.

        ”Satunnaiset mutaatiot ovat niin viime vuosituhannen höpöhöpöjuttuja.”

        Ne ovat edelleen keskeinen mekanismi evoluutioprosessissa, vaikka ei toki ainoa. Tämän olen sinulle osoittanut lukuisin tutkimuksin, mutta minkäs sinä Mortonin demonille mahdat.

        ”Miten on solon, oletko tutustunut James Shapiron teorioihin (Natural Genetic Engineering)?”

        Aivan varmasti olen tutustunut paljon laajemmin kuin sinä. Olen osasta hänen näkemyksistään aivan samaa mieltä ja olen hänen kuvailemista mekanismeista tännekin kirjoittanut. Osa hänen näkemyksistään taas on joutunut kovan kritiikin kohteeksi tiedeyhteisössä, enkä itsekään niitä aio ostaa ilman vakuuttavaa objektiivista näyttöä. Eihän Shapiro tai muutkaan The Third Way näkemyksen kannattajat kiistä millään tavoin evoluutioprosessia, vaan kuuluvat aiemmin mainitsemaani pieneen koulukuntaan, joista nykyinen moderni synteesi on riittämätön.

        Älykkään suunnittelun kannattajat ovat hiukan kummallisesti ottaneet Shapiron näkemyksiä ilolla vastaan, vaikka hän itse on toistuvasti ilmaissut vastustavansa kreationismia ja älykästä suunnittelua eikä hänen teleologisiin näkemyksiin kuulu mitään yliluonnolista tai suunnitelmallisuutta, vaan hänen mukaansa biologisten systeemien sisällä on nykyisin hyväksyttyä paljon enemmän naturalistisia ”teleologisia järjestelmiä”.

        ”Joko alat uskoa, että eliö voi itse muokata omaa genomiaan?”

        En tietenkään sillä tavoin kuin sinä jossain avauksessasi kuvittelit.

        ”Nykytiede on niin kivaa, koska se enemmän ja enemmän tukee Raamatun luomiskertomusta. Erityisesti genetiikka.”

        Kyllä kyllä, ja kuu on aivan oikeasti juustoa.

        http://zemonster.tripod.com/cheesy.html

        ”Kuten huomamme, eksosomit vaikuttavat sukusolujen vastaanottajan (lopulta alkion) proteiinituotantoon.
        Eli alkion proteiinituotantoa säätelevät sukusolujen kantajien omat somaattiset solut.”

        Valehteletko aivan tietoisesti vai etkö taaskaan ymmärrä mitään? Tuossa tutkimuksessa puhutaan somaattisten solujen välillä tapahtuvasta kuljetusvesikkeleiden aikaansaamasta lähetti-RNA:n siirtymisestä, jolloin mRNA:n geneettinen informaatio sen nukleotidijärjestyksestä käännetään polypeptidiketjun aminohappojärjestykseksi translaatiossa ja tämä siis tapahtuu vastaanottavassa solussa. Tämä solujen välinen kommunikontimekanismi on tosiaan tunnettu muutaman vuoden ajan. Somaattisten solujen ja gameettien välillä tällaista ei ole havaittu.

        ”Nythän tämä kuvio alkaa selvitä.”

        Hienoa, että kuvio jälleen kerran selvisi sinulle siten että ymmärsit jotain täysin väärin.

      • scncrlsndwns

        Kiitos tästä Solon. Tekstisi rehellisyys ja loogisuus korostaa entisestään sitä millainen epärehellinen ja vastenmielinen valehtelija TBitT on. Ja jos tuollainen kirjoittaja toimii ala-asteella opettajana niin se on jopa pelottavaa.

    • The authors of the study pointed out that RNA of this kind has been found in mouse models to behave as a "transgenerational determinant of inheritable epigenetic variations and that spermatozoal RNA can carry and deliver information that cause phenotypic variations in the progeny."

      Ja kun jälkeläisten fenotyyppi muuttuu, niin onkohan sillä mitään tekemistä proteiinituotannon kanssa?

      Solon alkaa horjua.

      • ghnjgfhn

        Bible et taida ymmärtää yhtään mitään mitä Solon sinulle kertoo. olet liian tyhmä keskustelemaan hänen kansaan. olet jokaisessa ketjussasi ottanut turpaan, monesti olet paljastunut valehtelijaksi...hyvin sinulla menee pelle.

      • utti

        Sillä välin kun odottelemme miten solon1 jälleen murskaa väitteesi, voisit kuluttaa aikasi vastaamalla ylempänä oleviin kysymyksiini jumalasi rankaisuperiaatteista.

        Niiden varassahan tuo epigenetiikan ylistyksesi tuntuu olevan.

      • ghnjgfhn kirjoitti:

        Hah! Seuratkaapa, millaisia reaktioita ko. tutkimus on saanut aikaan maailmalla. Evolutionistit on paniikissa.

        Ihmekös tuo, kun tajuavat viimein, että evoluutioon ei tarvita miljoonia vuosia. Ja että makroevoluutiolle ei löydy minkäänlaisia tieteellisiä perusteita.

        Minulla on monta tiedemiesystävää Kohlin lisäksi. Kaikki ovat samaa mieltä, että alkion proteiinituotanto voi muuttua kyseisen mekanismin kautta. Eksosomeja ja somaattisten solujen vaikutusta jälkeläisten genomiin tutkitaan kovasti maailmalla paraikaa. Odotamme mielenkiinnolla lisää tutkimustuloksia.

        Tiede on kivaa.

      • fyhjcfghgf
        utti kirjoitti:

        Sillä välin kun odottelemme miten solon1 jälleen murskaa väitteesi, voisit kuluttaa aikasi vastaamalla ylempänä oleviin kysymyksiini jumalasi rankaisuperiaatteista.

        Niiden varassahan tuo epigenetiikan ylistyksesi tuntuu olevan.

        Bible jätää tapansa mukaan vastaamatta kun paskahousu on. Ei tuollainen idiootti ole voinut menestyä elämässä.

      • "The authors of the study pointed out that RNA of this kind has been found in mouse models to behave as a "transgenerational determinant of inheritable epigenetic variations and that spermatozoal RNA can carry and deliver information that cause phenotypic variations in the progeny."

        Ja kun jälkeläisten fenotyyppi muuttuu, niin onkohan sillä mitään tekemistä proteiinituotannon kanssa?"

        Tällä ei ole yhtään mitään tekemistä Kohlin mallin kanssa. Kun jatkat tuosta lainatusta kohdasta eteenpäin, tulee vastaan lähdeviittaus tähän tutkimukseen http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/16724059 . Siinä havaittiin Kit-geenin, joka ohjaa sukusolujen ja melanosyyttien esiasteiden vaellusta sikiön kehityksen aikana, paramutaatio jossa RNA välitteisen modifikaation aiheuttamat muutokset vaikuttivat Kit-geenin ekspressioon ja tätä kautta aina jälkeläisen fenotyyppiin. Tämä on juuri niitä epigeneettisiä modifikaatioita joista jauhoit pari kuukautta päivittäin, vaikkakin yleensä aina joltain osin pieleen.

        "Solon alkaa horjua."

        Niin minäkin sinua <3

      • utti
        The-Bible-is-the_Truth kirjoitti:

        Hah! Seuratkaapa, millaisia reaktioita ko. tutkimus on saanut aikaan maailmalla. Evolutionistit on paniikissa.

        Ihmekös tuo, kun tajuavat viimein, että evoluutioon ei tarvita miljoonia vuosia. Ja että makroevoluutiolle ei löydy minkäänlaisia tieteellisiä perusteita.

        Minulla on monta tiedemiesystävää Kohlin lisäksi. Kaikki ovat samaa mieltä, että alkion proteiinituotanto voi muuttua kyseisen mekanismin kautta. Eksosomeja ja somaattisten solujen vaikutusta jälkeläisten genomiin tutkitaan kovasti maailmalla paraikaa. Odotamme mielenkiinnolla lisää tutkimustuloksia.

        Tiede on kivaa.

        "Hah! Seuratkaapa, millaisia reaktioita ko. tutkimus on saanut aikaan maailmalla. Evolutionistit on paniikissa."

        Etkö sinä raukkaparka vieläkään tajua että ihan samat "evolutionistit" tutkii epigenetiikan mekanismeja? Pitäisikö noiden tutkijoiden nyt panikoida omista tutkimuksistaan vai mitä ihmettä?

        Sinun tulkinnoillesi nuo tietysti nauraisivat siinä missä ihmiset täälläkin, mutta vääristelyjen osalta eivät välttämättä suhtautuisi yhtä suopeasti. Sinä kun jatkuvasti raiskaat heidän työnsä tuloksia valheillasi. Se on erittäin törkeää asiallisia tutkijoita kohtaan.

      • utti
        fyhjcfghgf kirjoitti:

        Bible jätää tapansa mukaan vastaamatta kun paskahousu on. Ei tuollainen idiootti ole voinut menestyä elämässä.

        "Bible jättää tapansa mukaan vastaamatta kun paskahousu on."

        Niinhän tuo vaikuttaisi jälleen tekevän. No todettakoon että jos bible ei kykene puolustamaan aiempia väitteitään, niin seuraava biblen väite oli sitten todistettavasti pötyä:

        "Nykytiede on niin kivaa, koska se enemmän ja enemmän tukee Raamatun luomiskertomusta. Erityisesti genetiikka."

      • solon1 kirjoitti:

        "The authors of the study pointed out that RNA of this kind has been found in mouse models to behave as a "transgenerational determinant of inheritable epigenetic variations and that spermatozoal RNA can carry and deliver information that cause phenotypic variations in the progeny."

        Ja kun jälkeläisten fenotyyppi muuttuu, niin onkohan sillä mitään tekemistä proteiinituotannon kanssa?"

        Tällä ei ole yhtään mitään tekemistä Kohlin mallin kanssa. Kun jatkat tuosta lainatusta kohdasta eteenpäin, tulee vastaan lähdeviittaus tähän tutkimukseen http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/16724059 . Siinä havaittiin Kit-geenin, joka ohjaa sukusolujen ja melanosyyttien esiasteiden vaellusta sikiön kehityksen aikana, paramutaatio jossa RNA välitteisen modifikaation aiheuttamat muutokset vaikuttivat Kit-geenin ekspressioon ja tätä kautta aina jälkeläisen fenotyyppiin. Tämä on juuri niitä epigeneettisiä modifikaatioita joista jauhoit pari kuukautta päivittäin, vaikkakin yleensä aina joltain osin pieleen.

        "Solon alkaa horjua."

        Niin minäkin sinua <3

        Ja olen myös koko ajan ollut sitä mieltä, että epigeneettiset muutokset saavat aikaan aminohappojen vaihdoksia ja muillakin mekanismeilla vaikuttavat proteiinisynteesiin. Tähän palaamme tulevina kuukausina.

        Toki tuon informaation proteiinirakenteita varten tulee olla tiedossa jo heti hedelmöittymisen jälkeen. Eli jos eksosomit ja vesikkelit välittävät informaatiota somaattisilta soluilta, niin loogisesti ajateltuna myös kaikki tarvittava informaatio proteiinien rakentamiseksi välittyy samassa kompleksissa.

        Jos peilaamme ko. havaintoa esim. darwininsirkkuihin, niin on selvää, että lintujen käyttämä ravinto ohjaa ko. mekanismin kautta jälkeläisten proteiinituotantoa, mikä ilmenee esim. nokan koon ja muodon muutoksina. Kyseiset muutokset tapahtuvat muutamissa sukupolvissa.

        Paramutaatiot ovat pysyvämpiä epigeneettisiä muutoksia, eikä niilläkään ole mitään tekemistä geenisekvenssimutaatioiden kanssa. Joten todisteita kaivataan, joiden mukaan geenisekvenssimutaatiot aiheuttaisivat rakenteellisia muutoksia eliöihin.

        Vilkaisepa tätä ja pohdi, mitä muita mahdollisuuksia on proteiinisäätelyssä:
        http://phys.org/news/2015-12-skewed-mrna-components-fine-tuning.html

      • siinäolethyvä
        The-Bible-is-the_Truth kirjoitti:

        Ja olen myös koko ajan ollut sitä mieltä, että epigeneettiset muutokset saavat aikaan aminohappojen vaihdoksia ja muillakin mekanismeilla vaikuttavat proteiinisynteesiin. Tähän palaamme tulevina kuukausina.

        Eli sitten kun(ilmeisesti rukouksen voimasta)olet unohtanut kuinka perusteellisesti sinut on peitottu tässäkin keskustelussa.
        Hihhulien kaanaankielessä nöyryys tarkoittanee itsensä nöyryyttämistä.

      • The-Bible-is-the_Truth kirjoitti:

        Ja olen myös koko ajan ollut sitä mieltä, että epigeneettiset muutokset saavat aikaan aminohappojen vaihdoksia ja muillakin mekanismeilla vaikuttavat proteiinisynteesiin. Tähän palaamme tulevina kuukausina.

        ”Ja olen myös koko ajan ollut sitä mieltä, että epigeneettiset muutokset saavat aikaan aminohappojen vaihdoksia ja muillakin mekanismeilla vaikuttavat proteiinisynteesiin.”

        Ole ihan mitä mieltä tahansa, mutta missense pistemutaation mekanismi tunnetaan ja siitä on hyllyittäin tutkimustietoa. Tällaisessa mutaatiossa yhden nukleotidin vaihtuminen toiseen aiheuttaa sen, että kodoni koodaa eri aminohappoa kuin ennen mutaatiota. Yksikään muu tutkija ei oikein ymmärrä minkälainen olisi Kohlin mallin tarvitsema mekanismi, jossa vastaava ”substitution” tapahtuisi ilman koodaavan geenin muutosta pelkästään aminohapposekvenssissä, jollainen sen jo määritelmällisesti pitäisi olla ollakseen epigeneettinen mekanismi. Tällaista mekanismia ei Kohl itsekään osaa selittää, vaan hän kikkailee vaihtoehtoisen silmukoinnin ja vastaavien mekanismien käsitteillä.

        Sehän on tutkijoille selvää, ja olen sinullekin yrittänyt selittää, että epigeneettiset mekanismit vaikuttavat geenien ekspression lisäksi epäsuorasti proteiinisynteesin säätelyyn.

        ”Tähän palaamme tulevina kuukausina.”

        Ketkä palaa? Et kai sinä kuvittele jo itse olevasi tutkija?

        ”Eli jos eksosomit ja vesikkelit välittävät informaatiota somaattisilta soluilta, niin loogisesti ajateltuna myös kaikki tarvittava informaatio proteiinien rakentamiseksi välittyy samassa kompleksissa.”

        Eksosomit ovat vesikkeleitä https://en.wikipedia.org/wiki/Exosome_(vesicle) . Tuossa tutkimuksessa hiirelle istuttettiin ihmisen melanooma kasvainsoluja, joiden plasmidien toisen proteiinin geenin yhteyteen liitettiin EGFP:tä koodaava geeni (vihreä fluoresoiva proteiinin mutantti, jota käytetään eläinkokeissa), ja havaittiin EGFP RNA:ta vapautuvan noista soluista verenkierron kautta siittiösoluihin. EGFP RNA kulkeutui kuljetusvesikkeleiden avulla. Tuo informaation siirto gameetteihin havaitiin siis proteiinin muodostamasta vihreästä loisteesta. Tästä on aika pitkä matka sinun nojatuolispekulaatioon.

        ”Jos peilaamme ko. havaintoa esim. darwininsirkkuihin, niin on selvää, että lintujen käyttämä ravinto ohjaa ko. mekanismin kautta jälkeläisten proteiinituotantoa, mikä ilmenee esim. nokan koon ja muodon muutoksina. Kyseiset muutokset tapahtuvat muutamissa sukupolvissa.”

        Peilaa miten haluat, mutta siinä sopeutumislevittäymistä käsitelevässä tutkimuksessa havaittiin CNV-mutaatioiden lisäksi epigeneettisten modifikaatioiden, tässä tapauksessa DNA:n metylaatioiden jotka säätelevät geenien ekspressiota, vaikuttaneen ratkaisevasti darwininsirkkujen adaptiiviseen radiaatioon. Somaattisten solujen ja gameettien välisestä informaation siirtymisestä ei puhuttu sanallakaan, mutta sinulle tällaisen mekanismin olemassaolo kyseisessä tapauksessa on selvä :) Kumpikohan meistä luisuu koko ajan pseudotieteen puolelle?

        http://gbe.oxfordjournals.org/content/6/8/1972.full

        ”Paramutaatiot ovat pysyvämpiä epigeneettisiä muutoksia, eikä niilläkään ole mitään tekemistä geenisekvenssimutaatioiden kanssa. Joten todisteita kaivataan, joiden mukaan geenisekvenssimutaatiot aiheuttaisivat rakenteellisia muutoksia eliöihin.”

        Ja minä olen kymmenissä viesteissä osoittanut sinulle niitä mekanismeja, jotka yhdessä johtavat myös rakenteellisiin muutoksiin. Mortonin demoni estää sinua sisäistämästä niistä mitään ja kysyt seuraavassa ketjussa samat kysymykset yhä uudestaan.

        ”Vilkaisepa tätä ja pohdi, mitä muita mahdollisuuksia on proteiinisäätelyssä:

        http://phys.org/news/2015-12-skewed-mrna-components-fine-tuning.html

        Mitähän sinä haet tällä takaa? Tutkimuksessa havaittiin, että mRNA:n transloitumatonta aluetta pitäisi tarkastella yhdessä koodaavan alueen kanssa geenien ekspression yhteydessä, jotta saataisiin entistä tarkempi kokonaiskuva geenien ilmentymisestä. Näiden alueiden ilmentymisen vinoutunut suhde ei ilmeisesti tapahdu satunnaisesti ja tämä vinoutunut suhde voi mahdollisesti toimia mekanismina proteiinien tuotannon säätelyssä. Mitä sitten?

      • IlkimyksenEsiäidinVaimo
        The-Bible-is-the_Truth kirjoitti:

        Hah! Seuratkaapa, millaisia reaktioita ko. tutkimus on saanut aikaan maailmalla. Evolutionistit on paniikissa.

        Ihmekös tuo, kun tajuavat viimein, että evoluutioon ei tarvita miljoonia vuosia. Ja että makroevoluutiolle ei löydy minkäänlaisia tieteellisiä perusteita.

        Minulla on monta tiedemiesystävää Kohlin lisäksi. Kaikki ovat samaa mieltä, että alkion proteiinituotanto voi muuttua kyseisen mekanismin kautta. Eksosomeja ja somaattisten solujen vaikutusta jälkeläisten genomiin tutkitaan kovasti maailmalla paraikaa. Odotamme mielenkiinnolla lisää tutkimustuloksia.

        Tiede on kivaa.

        "Minulla on monta tiedemiesystävää Kohlin lisäksi."

        No helvata. Tunnetko Leisolan ja Pulimatkan ja Pälikön ja Reinikaisen?

        "Tiede on kivaa."

        Kyllä. Suosittelen esimerkiksi näitä tieteen popularisoijia:

        https://fi.wikipedia.org/wiki/Myytinmurtajat

      • The-Bible-is-the_Truth kirjoitti:

        Hah! Seuratkaapa, millaisia reaktioita ko. tutkimus on saanut aikaan maailmalla. Evolutionistit on paniikissa.

        Ihmekös tuo, kun tajuavat viimein, että evoluutioon ei tarvita miljoonia vuosia. Ja että makroevoluutiolle ei löydy minkäänlaisia tieteellisiä perusteita.

        Minulla on monta tiedemiesystävää Kohlin lisäksi. Kaikki ovat samaa mieltä, että alkion proteiinituotanto voi muuttua kyseisen mekanismin kautta. Eksosomeja ja somaattisten solujen vaikutusta jälkeläisten genomiin tutkitaan kovasti maailmalla paraikaa. Odotamme mielenkiinnolla lisää tutkimustuloksia.

        Tiede on kivaa.

        "Minulla on monta tiedemiesystävää Kohlin lisäksi. Kaikki ovat samaa mieltä, että alkion proteiinituotanto voi muuttua kyseisen mekanismin kautta. Eksosomeja ja somaattisten solujen vaikutusta jälkeläisten genomiin tutkitaan kovasti maailmalla paraikaa. Odotamme mielenkiinnolla lisää tutkimustuloksia.

        Tiede on kivaa."

        Pyydäpä heitä selittämään sinulle, miksi säätelygeenien mutaatiot eivät ole epigenetiikkaa.

    • Parasavaussanoijyri

      Ilmankos cityevokkisossuluusereiden kakaroista kasvaa vanhempiensa kaltaisia täysin arvostelukyvyttömiä ääliöitä. Se ei siis ole kiinni ikivanhasta perimästä vaan suoraan vanhempiensa örveltämisistä. Kannabis ja sukupuolitaudit siis heikentävät jälkeläisten älynlahjoja.

      Mukava juttu että tämä selvisi. Nyt en enää ihmettele sitäkään että miksi evokkiateistien kakarat eivät osaa edes sukupuoltaan määritellä toisin kuin krisselikasvatuksen saaneet joille heterous on itsestäänselviö.

      • Jyriä.homoiluttaa

        Oikein hävettää Jyri puolestasi kun et tuota ilmiselvää homouttasi kykene kätkemään. Miksi et vanha homo tule siis suosiolla ulos kaapista? Olet käytännössä ainoa täällä palstalla, joka hinkuaa joka välissä keskustella homoista. Eikö uskonlahkosi hyväksy homouttasi vai mistä kiikastaa?

      • Jyriä.homoiluttaa kirjoitti:

        Oikein hävettää Jyri puolestasi kun et tuota ilmiselvää homouttasi kykene kätkemään. Miksi et vanha homo tule siis suosiolla ulos kaapista? Olet käytännössä ainoa täällä palstalla, joka hinkuaa joka välissä keskustella homoista. Eikö uskonlahkosi hyväksy homouttasi vai mistä kiikastaa?

        Paniikin taso korreloi suoraan argumentoinnin tasoon.

      • HyväEttäKerroit
        The-Bible-is-the_Truth kirjoitti:

        Paniikin taso korreloi suoraan argumentoinnin tasoon.

        Eli se selittää sinun valehtelun, vääristelyn ja kysymyksiin vastaamisen. Hyvä että kerrot itsestäsi noin rohkeasti Tomi Aalto.

      • Tieteellisen tutkimuksen mukaan suurperheiden kuopuksilla ja melkeinkuopuksilla on suurempi riski homoseksuaalisuuteen kuin sisarusparven vanhemmilla yksilöillä.
        Ottaen huomioon em. tutkimuksen ja laestadiolaisten lapsi-per-vuosi taipumuksen, voisi sanoa, että laestadiolaisperheet ovat homotehtaita.

      • jpjpjpjpo
        kekek-kekek kirjoitti:

        Tieteellisen tutkimuksen mukaan suurperheiden kuopuksilla ja melkeinkuopuksilla on suurempi riski homoseksuaalisuuteen kuin sisarusparven vanhemmilla yksilöillä.
        Ottaen huomioon em. tutkimuksen ja laestadiolaisten lapsi-per-vuosi taipumuksen, voisi sanoa, että laestadiolaisperheet ovat homotehtaita.

        Mitähä lessut tuumaa tosta?

      • tiede-ei-kerro-kaikkea
        jpjpjpjpo kirjoitti:

        Mitähä lessut tuumaa tosta?

        Homous on oma valinta!

    • guigugp

      Paskoko Biibeli taas pöydälle ja häippäs?

    • kvsi

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mopomiitissä vakava loukkaantuminen

      IMATRAN mopomiitistä lauantai-iltana sairaalaan joutuneet kuljettajat ovat loukkaantuneet vakavasti, Kaakkois-Suomen pol
      Imatra
      242
      3516
    2. J-miehelle

      Miksi kaikki päättyi näin? Vain sinut olisin halunnut, on ikävä sua. Älä ajaudu väärille teille, olet mulle Rakas.
      Ikävä
      65
      1322
    3. Taasko on ammuskeltu kaupungilla

      Mitä,mitä,mitä??? Tämä ei vetele!
      Kokkola
      38
      1064
    4. Viikonlopun päätteeksi löytäisin

      paikkani sinun kainalossasi. Telkkarissa joku leffa, sarja, ehkä ihan mielenkiintoinenkin tai sitten ei enää jaksaisi ke
      Ikävä
      10
      1031
    5. Ihmettelen sinua... En koskaan päässyt

      Selvyyteen että minkälainen olet pohjimmiltasi, mitä haluat minusta. Nyt näyttää että olet myös tosi hyvä valehtelija. E
      Ikävä
      67
      1026
    6. Rupesin oikeasti odottamaan

      Että toteutuuko se meidän pusu ensiviikolla. Olisin niin onnellinen se merkitsisi paljon.
      Ikävä
      55
      990
    7. Mitä muka hyvää kaivatussasi on?

      Kysymys otsikossa
      Ikävä
      42
      799
    8. Onko kaivattusi

      ressukka? Miten on?
      Ikävä
      37
      768
    9. Vuoden loppuun asti kaipaan

      Enkä katso sinä aikana muihin suuntiin. Jos tämä juttu ei etene mihinkään nykyisestä, niin unohdan sinut. En päätä ystäv
      Ikävä
      68
      745
    10. Koko maailma elää valhetta

      Lähestulkoon koko maailma elää valhetta. Tietomme on valhetta, luulomme arvailuja ja pahuus jokaisessa sydämessä, jos ei
      Uskonnot ja uskomukset
      355
      736
    Aihe