pelkään? Pelkään että menetän haluni elää... ja elän siinä rajoilla koko ajan.
Tänään huomasin pienen hetken olevani onnellinen. Töissä tunsin tyytyväisyyttä ja onnea. Nautin saada tehdä sitä työtä. Olla hyödyksi, saada nähdä hymyn toisten kasvoilla, saad merkitystä itselleni ja elämälleni ja pieneksi hetkeksi edes unohtaa oman elämäni tragedia. Sitten taas muistin.. ja lohduttomuus joka muistoista tuli vetäsi matan mun jalkojen alta. Palasin pelkoon.. Selviänkö tästä elossa ? Mitä jos teen jotain itselleni? Jos mulle tapahtuu jotain? Jos yhtäkkiä menetän otteeni täysin?
Tunnen olevani hukkuva tarttumassa jokaisen onnen hetkeen kuin viimeiseen toivoon selvitä hengissä! Kuin olisin hukkumassa. Painuisin pitkiksi ajoiksi pinnan alle ja taistelisin ylös viime hetkillä vetään happea ja painuisin jälleen veden syvyyksiin.
Tarvitsen toivon ja onnen hetkiä niitä niin paljon, koska pelkään että menetän kaiken toivon ja koko mieleni painuu pimeyteen..
Pääni ainoa ajatus on. En halua kuolla vielä. En halua painua piemeyteen.(=vakavaan masennukseen)
Päässäni jatkuvasti tykyttää pelko etten selviä tästä taistelusta vaan upoa ja menetän kykyni suojella henkeäni. Olkoon tämä kuollakseen toivoa ikävöivän iltarukous.
-En haluan kuolla-
Tänään huomasin pienen hetken olevani onnellinen. Töissä tunsin tyytyväisyyttä ja onnea. Nautin saada tehdä sitä työtä. Olla hyödyksi, saada nähdä hymyn toisten kasvoilla, saad merkitystä itselleni ja elämälleni ja pieneksi hetkeksi edes unohtaa oman elämäni tragedia. Sitten taas muistin.. ja lohduttomuus joka muistoista tuli vetäsi matan mun jalkojen alta. Palasin pelkoon.. Selviänkö tästä elossa ? Mitä jos teen jotain itselleni? Jos mulle tapahtuu jotain? Jos yhtäkkiä menetän otteeni täysin?
Tunnen olevani hukkuva tarttumassa jokaisen onnen hetkeen kuin viimeiseen toivoon selvitä hengissä! Kuin olisin hukkumassa. Painuisin pitkiksi ajoiksi pinnan alle ja taistelisin ylös viime hetkillä vetään happea ja painuisin jälleen veden syvyyksiin.
Tarvitsen toivon ja onnen hetkiä niitä niin paljon, koska pelkään että menetän kaiken toivon ja koko mieleni painuu pimeyteen..
Pääni ainoa ajatus on. En halua kuolla vielä. En halua painua piemeyteen.(=vakavaan masennukseen)
Päässäni jatkuvasti tykyttää pelko etten selviä tästä taistelusta vaan upoa ja menetän kykyni suojella henkeäni. Olkoon tämä kuollakseen toivoa ikävöivän iltarukous.
-En haluan kuolla-
Vastaukset 19
Vanhimmat
Kuin omia ajatuksiani muutaman vuoden takaa. Menin terveyskeskukseen, sain mielialalääkkeitä jotka veivät pahimmat masennuksen tunteet. Kova on ollut kamppailu, menin myöhemmin myös uusiin harrastuksiin ja sain uusia tuttavuuksia niiden kautta. Minäkin pelkäsin välillä etten voi itselleni mitään, että "puolivahingossa" tapan itseni. Ote lipsui elämästä vaikka työ ym. pysyivät. Päällimmäinen tunne oli kamala pakokauhu: halusin mihin tahansa muualle kuin jatkaa elämääni. Jokaisella on tragediansa ja kauhunsa. Hae sinäkin apua. Pääset yli tuosta. Keskity hetkeen ja pyri tekemään sinnikkäästi asioita joista saat edes jotain iloa. Kiinnitä väkisinkin huomiota kaikkeen ympärillä olevaan ja yritä ajatella aivan konkreettisesti tätä maailmaa. Saat tunteen siitä, että olet osa tätä kaikkea ja leiki, että olet saanut tehtäväksi tutkia mitä kaikkea ympäröivässä maailmassa onkaan (valitse pysyviä, positiivisia asioita). Päätä että alat opetella kukkien nimityksiä, jotka sitten tunnistat kun kesä tulee, tai ihan mitä tahansa. Maailma on sinulle(kin) annettu.
Olen tavallaan jo ollut selvillä vesillä. Masennuksen remissiossa, josta vain nopeasti lähtee sairaus uuteen nousuun jos tapahtuu jotain mieltä liikaa järkyttävää tai liikaa psyykkisesti kuormittavaa. Minulle valitettavasti niin kävi juuri silloin kun ei olisi saanut niin tapahtua. Sen jälkeen olen mennyt tätä taisteluani. Pelännyt päivittäin milloin masennus vie mukanaan ja vajoan syvään masennukseen.
Olen depression remissio seurannoissa eli en käy säännöllisesti enää missään tai ole lääkehoidoissa, mutta täydellistä toipumistani seurataa silti puoli vuosittaisilla omalääkäri käynneillä.
En ole uskaltanut oikein sanoa miten paljon pelkään että en tästä selviä. En ole uskaltanut kertoa että osa jo poistuneista masennus oireista on tehnt paluun sillä se tarkoittaisi ehkä että remissio eli toipuminen on pysähtynyt ja sairaus kääntynyt uuteen pahenemisvaiheeseen. Toisaalta jos en puhu havainnoistani mielialassani niin äkkiä se pahenee niin että menetän haluni elää..
Nyt olen silti huomannut että minun on vaikea tuntea iloa, onnea, toivoa jne. eli positiivisia tunteita. Tunnen niitä vain hetkittäin aidosti.. pelkään sitä havaintoa..
sait minut ainakin itkemään, koen juuri samoin itse.
Kevät on pahaa aikaa monille joilla masennus taipumusta ja tällä hetkellä minun pelko on kärjistymässä sen sairauden osalta todella voimakkaaseen nousuun. Alan todella paljon pelkään henkeni puolesta ja tunnen vaaraa joka on ihan aiheellistakin.
Yritän vetää iloa milloin mistäkin niin pienestä jos sitä vain irtoaa ja pystyn sitä onnea ja iloa sillä hetkellä tuntemaan.
Eilen se onnen hetki josta vedin voimaa lisää jaksaa, oli hetki kun kävin puhtaisiin lakanoihin nukkuun pitkän raskaan päivän päätteeksi. Kamala tunne joutua sanomaan että se oli se minun yksi veden alta pinnalla käynti jolloin vedin keuhkot jälleen täyteen happea ennen kuin taas veden syvyydet vetäsee minut pinnan alle.
Lähi viikot mennään samaa rataa. Taistelua elämästä ja terveydestä. Nyt en saa menettää elämän haluani kokonaan ja pinnalla on päästävä käymään tankkauksilla edes hetkittäin tai muuten käy heikosti
En tiedä oletko tuttu, mutta jotenkin arvelisin että voisit olla. En ole nähnyt sinun juurikaan nauravan. Mutta tiedätkö, jos se johtuu yksinäisyydestä, niin ehkä minä voin auttaa sinua siinä.
Tuskin tunnemme. En tiedä kenelle tarkoitit tuon, (mulle vai tuolla "samatajatukset" kirj.) mutta minä ainakin kyllä naurankin, mutta elämäni on täynnä myös suruja. Monenlaisia tragedioita ja ne vetää vakavaksi toisinaan. Masennus ja huolet vetäsee välillä masennukseen ja toisinaan kuormitus nousee liian korkeaksi. Silloin on surumielinen, vakava, itkuinen ja väsynyt. Raskas taakka mielen päällä tekee sellasta. Yksinäinen en ole. Ympärilläni on paljon ihmisiä. Olen onnekas siinä mielessä että olen hyvin pidetty ja rakastettu, mutta kaikilla on omat "ristinsä" kannettavana. Minulla on vastapainona hyvälle tällaisia huonoja juttuja.
Hyvin ilmaistu ap. On hyvä ajatella positiivisesti, mutta tilanne ei kohene ennenkuin elämästäsi poistuu nuo tuskaa aiheuttavat asiat. Eli aikuisiänmasennus johtuu yleensä siitä, että ihminen ei näe enää toivoa eikä mahdollisuutta, tulevaisuutta asioissa. Onko sinulla ongelmallinen työpaikka, huono avioliitto tai parisuhde tms. Masennusta voidaan hoitaa lääkkeillä, mutta tärkeämpää olisi puuttua niiden syiden hoitoon ja mahdolliseen poistamiseen elämästä. On myös tärkeä muistaa, että moni kokee surua ja lievää masennusta vaikeilla hetkillä. Tärkeä myös muistaa, että kaikilta aivan läheisimmiltäkään ei aina apua saa, päinvastoin.
Kaikkeen ei voi vaikuttaa.. sellaiseen johon voi olla vaikuttanut ja kaiken tehnyt mitä voin.
Aika moneen asiaan voi vaikuttaa. Jos työ ei tyydytä sinua niin työpaikan vaihdos, kouluttautuminen? Jos huono parisuhde niin asioiden korjaaminen, jos ei tulosta niin ero (puoliso ei välttämättä ymmärrä, sillä ei välttämättä välitä ja ymmärrä hyvinvointiasi). Menetyksiä ei tietenkään voi muuta kuin käsitellä.
Juuri tuolta se on välillä tuntunut, kun on ollut niitä raskaita hetkiä itsellä.. jaksaminen ollut hieman koetuksella ja tosiaan tuntuu melko pahalta välistä edelleenkin vain muistella niitä ajoittaisia hetkiä kun olo oli melko lohduton itsellä etkä tiennyt mistä saisit apua itsellesi.
Tosiaan masennusta en enää omalle kohdalleni toivoisi mistään hinnasta. On ihana tuntea olevansa taas paremmalla tolalla pitkästä aikaa.. mutta vanhaan on turha palata siinä määrin toivottavasti.
Ja kuolemaa tosiaan pelkään myös tottakai.
Että oikein mukavaa päivää kaikille, varsinkin masennuksen kanssa kamppaileville tai kamppailleille.
En mitään niin kamalaa sairautta osaa kuvitella kuin depressio on, jos se yltyy vakavaksi ja syväksi. Yksi pahimpia painajaisiani on se että sairastun uudelleen.
Se sairaus tappaa sisältä. Elää ja hengittää, mutta on pystyyn kuollut. Ei ole tietoa kuinka kauan sitä piinaa kestää. Lääkärit sanoo arvioita. Muutamasta kuukaudesta kymmeneen vuoteen. Epämääräisiä ennusteita. Hataria ja hitaita hoitoja/kuntoutuksia joiden teho tuntuu itsestä heikolta. Toivottomuus kasvaa kun edistys tapahtuu hitaasti eikä lääkäritkään osaa muuta sanoa kuin valaa uskoa että vielä tulee päivä kun olo helpottaa ja käskeä olemaan kärsivällinen.
Piinaa, työkyvyttömyyttä, ihmissuhde tuhoja, henkistä kärsimystä, päivät seuraa toistaan ja jokaisena aamuna toivoo jo uutta yötä jos sairaslomalla niin vetää vaan peiton korviin ja nukkuun kaikki päivät "roskiin" Jokainen päivä on turha. Ahdistaa, itkettää.
Kerran makasin sängyssä katsellen kattoa jo kolmatta viikkoa vaan nukkuen lamaantuneena. Kuuntelin hengitystäni ja sydämeni lyöntejä miettien miksi ihmeessä tuonkin tuolla pitää pumpata niin elinvoimaisesti. Mitä mä tuolla sydämellä oikein teen, kun tunnen että olen kuollut muuten. Voisko se vain pysähtyä käskystä ja päästää mut jo pois tästä piinasta?
Ihan kamala sairaus on depressio..
Uskoisin tuon pelon johtuvan turvallisuuden tunteesi romahtamisesta, koska sairautesi oli elimistöllesi raskas kokemus. Elimistösi puolustusreaktiot ovat vielä hälytystilassa varmistuakseen, jos vielä sittenkin romahdat. Ajan kuluessa, turvallisuuden tunteen kasvaessa ja positiivisten kokemusten myötä tulleessa vahvistumisessa, jää tuo pelko pikku hiljaa taka alalle. ihmisen elimistö toimii noin, siis aivot. Liittyy selviytymis reaktioon, siihen pakene tai kuolet ilmiöön... KYse on parantumis prosessista. voimia sinulle. Tunne on hirveä!!! Ajan kanssa helpottaa, kun tunnet itsesi vahvemmaksi pikku hiljaa..
Voi olla ihan totta tuo..
Nyt minulla ei kai päällä varsinaista masennusta, sillä vaikka minulla on edellisen masennuksen jäljiltä vielä joitain masennus oireita, niin oireita ei ole tarpeeksi ja ne eivät ole olleet tarpeeksi vaikeita, jotta minulle voisi asettaa varsinaista depressio diagnoosia edes lievä asteisena.
Olen virallisissa papereissa depression remissiossa kulkeva potilas joka täyttää osia masennuksen diagnostisista kriteereistä ja suurinosa oireista on jo poistunut.
Olen lääkärin seurannoissa, joissa tarkkaillaan kaikkien masennus oireiden hiljalleen poistumista.. Osa oireista poistuu nopeammin ja osa hitaammin.
On myös vaarana se että sairaus lähtee uuteen pahenemiseen jonka takia minua seuraillaan edelleen vaikka varsinaista diagnoosia masennuksesta ei voi asettaa enää, vaikka täysin oireeton en olekaan.
Pelkään että se painajainen alkaa uudelleen enkä toivukaan.. se on aika suuri stressitekijä kun siitä joutuu kantaan huolta.
Varsinainen masennus pelottaa minua siksi että jos se yltyy vakavaksi, minulla alkaa itsemurha ajatukset pyöriä päässä ja pelkään olenko silloin turvassa. Lähteekö homma meneen ihan väärille urille jos masennus yltyisi syväksi? Pystyisinkö suojeleen henkeäni sairauden vakavimmassa vaiheessa vai kääntyisinkö itseni pahimmaksi viholliseksi?
Joo tuo epävarmuus tulevaisuudesta, siitä miten sairauden kulku etenee on aivan varmasti todella suuri stressitekijä. Tuntuisi, että tuossa tilanteessasi turvallisuuden tunteen palautumisella on suuri merkitys paranemis prosessissa. Se, että tunnet nyt tuollaisia hankalia oireita, ei tarkoita välttämättä sitä, että masennus pahenisi tai tulisi takaisin. minusta reaktiosi ovat luonnollisia, mutta erittäin kiusallisia.
Kyseinen elimistön reaktio on hyvinntavallista myös fyysisien sairauksien jälkitiloissa.
Tuo kuulostaa minusta todella hyvälle, että pystyt tuntemaan välillä iloa ja onnistumisen tunteita!! Toisaalta sieltä takaisin pelkoon tuleminen tuntuu varmasti erittäin ahdistavalta! pikku hiljaa tyytyväisyyden tunyeiden lisääntyessä ja noiden pohja tuntemusten lieventyessä olosi tasapainottuu.
Oletko miettinyt mitä itse asiassa pelkäät, mikä on niin kauhea asia, että enemmin kuolet, kuin kohtaat sen. Olisiko se, jos menettäisit työn masennuksen takia, jos muut saisivat tietää, että olet "hullu", joka ei pysty tekemään työtä. Mikä stressaa niin paljon, että masentaa, oletko pettynyt itseesi/elämääsi, koetko, että olet pettänyt omat odotuksesi, ehkä muiden...
voi liittyä ihan tosiaan tuohon henkiseen ja psyykkiseen ylikuormittumiseen, koska on ollut niin raskas koettelemus elimistölle kaiken kaikkiaan..
Vaikea selittää masennusta sellaiselle joka ei ole ollut masentunut. Siinä se psyykkinen tuska/ahdistus/kärsimys yltyy niin voimakkaaksi ja kun sitä jatkuu vuoden, kaksi tai viisi vuotta niin pikkuhiljaa alkaa elämänhalu katoaan. Masennus myös kääntää muuten niin toiveikkaan ihmisen ajatukset toivottomuudeksi. Ne on sairauden oireita se tuskaisuus ja toivottomuus. Toivottomuus saa aikaan sen ettei enää halua elää.
En minä välitä hullun leimoista, rahattomuudesta, työttömyydestäkään, mutta pelkään sairauden taipumusta kääntää kaiken ilon ja toivon synkkyydeksi. Eniten minua ahdistaa depressiossa se millainen itsemurha uhka siinä on. Sairauden vakavin oire on itsemurha ajatukset/yritykset. Se on se suurin uhka ja pelko
Päivä päivältä ystävien vuosikausien takaa kääntäessä minulle selkänsä ja nauraen räkäisesti päälle tulen varmaan joku päivä siihen johtopäätökseen, että olen oikeasti paska ihminen ja elän loppuelämäni yksin. Jee. No. Eipä tule ainakaan sydänsuruja enää ikinä. Jos siitä jotain positiivista pitäisi löytää.
Pelkään et et et ne tulee ja vie mun naiset.