Moi,
oon 26-vuotias nainen ja oon hirveän yksinäinen. Multa löytyy jostain ihmeen ja kumman syystä parisuhde, mutta siihen kaikki sosiaalinen sitten jääkin. Poikaystäväni onnistuin löytämään sattumalta (olin tuolloinkin rauhoittavien ja viinan vaikutuksen alaisena).
Kavereita mulla ei ole ollenkaan. Syy tähän on luultavasti se, että olen ollut sairaseläkkeellä jo 19-vuotiaasta lähtien. Pääsyy on siis sairaalloinen ujous, josta en tunnu pääsevän millään eroon. Kaikkea on kokeiltu.
Mun ongelmana on, että oon läski, ruma ja tyhmä, enkä tee elämässäni mitään järkevää edistääkseni itseäni, sillä olen sairaseläkkeellä toistaiseksi. Päivät menee tietokoneella pelaten ja chataten (tosin olen viimeaikoina jaksanut hyvin vähän ihmisten kanssa keskustelua, joten enemmänkin olen pelannut). Katson myös paljon vanhoja sarjoja dvd: ltä, kun ei ole muutakaan. Yritän tehdä myös jotain pieniä kotiaskareita, mutta monesti se ei kiinnosta yhtään.
Normaali ihmisen näkökulmasta olen vissiin alkoholisti, mutta omasta mielestäni mulla on vielä pitkän matkaa näihin puiston penkeillä ja ostarilla notkuviin juoppoihin. Juon kotona yksin helpottaakseni tylsyyttä, masennusta ja yksinäisyyttä.
Tosin tämä juominenkin on nyt vähentynyt kylmien kelien iskiessä ja ei oikein muutenkaan ole ollut fiilistä juoda kaljaa. Olen alkanut pelkäämään krapulaa.
Mulla ei ole ketään, jonka kanssa lähteä harrastamaan jotain uutta, käydä lenkillä ja juoruta samalla naisten juttuja, käydä lasillisella, lähteä juhlimaan jne. Siis ei ketään, joka saisi mun oloni hyväksi ja tarpeelliseksi.
Parisuhdehan mulla toki on, mutta se on aivan eri asia kuin että olisi kavereita.
Ja vaikka saisinkin kavereita, minulle iskisi hirveät paineet kaverisuhteiden ylläpitämisestä ja itsestäni. Luultavasti pilaisin nekin suhteet olemalla täysin sulkeutunut ja epäsosiaalinen.
Noh, täältä tuskin kavereita saa, mutta halusinpahan purkaa tämän jonnekin.
oon 26-vuotias nainen ja oon hirveän yksinäinen. Multa löytyy jostain ihmeen ja kumman syystä parisuhde, mutta siihen kaikki sosiaalinen sitten jääkin. Poikaystäväni onnistuin löytämään sattumalta (olin tuolloinkin rauhoittavien ja viinan vaikutuksen alaisena).
Kavereita mulla ei ole ollenkaan. Syy tähän on luultavasti se, että olen ollut sairaseläkkeellä jo 19-vuotiaasta lähtien. Pääsyy on siis sairaalloinen ujous, josta en tunnu pääsevän millään eroon. Kaikkea on kokeiltu.
Mun ongelmana on, että oon läski, ruma ja tyhmä, enkä tee elämässäni mitään järkevää edistääkseni itseäni, sillä olen sairaseläkkeellä toistaiseksi. Päivät menee tietokoneella pelaten ja chataten (tosin olen viimeaikoina jaksanut hyvin vähän ihmisten kanssa keskustelua, joten enemmänkin olen pelannut). Katson myös paljon vanhoja sarjoja dvd: ltä, kun ei ole muutakaan. Yritän tehdä myös jotain pieniä kotiaskareita, mutta monesti se ei kiinnosta yhtään.
Normaali ihmisen näkökulmasta olen vissiin alkoholisti, mutta omasta mielestäni mulla on vielä pitkän matkaa näihin puiston penkeillä ja ostarilla notkuviin juoppoihin. Juon kotona yksin helpottaakseni tylsyyttä, masennusta ja yksinäisyyttä.
Tosin tämä juominenkin on nyt vähentynyt kylmien kelien iskiessä ja ei oikein muutenkaan ole ollut fiilistä juoda kaljaa. Olen alkanut pelkäämään krapulaa.
Mulla ei ole ketään, jonka kanssa lähteä harrastamaan jotain uutta, käydä lenkillä ja juoruta samalla naisten juttuja, käydä lasillisella, lähteä juhlimaan jne. Siis ei ketään, joka saisi mun oloni hyväksi ja tarpeelliseksi.
Parisuhdehan mulla toki on, mutta se on aivan eri asia kuin että olisi kavereita.
Ja vaikka saisinkin kavereita, minulle iskisi hirveät paineet kaverisuhteiden ylläpitämisestä ja itsestäni. Luultavasti pilaisin nekin suhteet olemalla täysin sulkeutunut ja epäsosiaalinen.
Noh, täältä tuskin kavereita saa, mutta halusinpahan purkaa tämän jonnekin.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Heh, tää teksti oli kun mun kirjoittama. Paitsi en ole sairaseläkkeellä. Kaverit jäi, sairastan paniikki/ahdistuneisuushäiriötä siihen päälle kaikki fyysiset oireet ja vaivat, joita tutkitaan. Olen kihloissa, mutta kuten sanoit, ei se ole sama asia kun olisi kavereita. Haluatko alkaa vaihtamaan ajatuksia? Olen 29-vuotias nainen.
Mua pisti korvaan tuo suunnaton ujous. Onko se vain sitä? Oon kuullu paniikkihäiriöstä, siihen saa lääkkeellä avun. Ujous?? Se on sääli jos ihminen on niin ujo, silloin ei voi edes puolustaa itseään.. Tiedän vanhuksissa tätä ja he jäävät helposti heitteille, laitoksissakin, kun eivät pysty vaatimaan mitään itselleen, eivätkä ujoudeltaan pysty tutustumaan uusiin ihmisiin. Moni heidän tarpeensa saattaa jäädä hoitamatta vain muun kiireen vuoksi. Ja ujo ihminen on aina varjossa!
Mitä itse pelkäät? Mitä hävittävää sinulla on, jos rohkaistut? Mietitkö mistä ujoutesi johtuu, onko sinut joskus nolattu? Onko sinulle hoettu lapsena kun tiina on niin ujo! Lapsi sisäistää tämän omakuvakseen.
Nouse puolustamaan itseäsi. Olet hyvä rohkea ihminen! Usko!
Olen 35 vuotias mies, en käytä alkoholia, olen masentunut, enkä saa apua. Tarjoavat vaan a-klinikkaa, koska epäilevät että olen piilojuoppo. Ei ole kuulemma olemassa ihmistä, jolla voi olla pelkkiä mielenterveysongelmia mutta ei päihdeongelmia. Musta tuntuu, että jos tähän ahdistuneisuuteen ja masentuneisuuteen vetäisin kännit, mut sais rapsutella veturin keulasta jollain jääskraballa. Siks en edes uskalla kokeilla, en halua vielä kuolla, mutta jos mua ei pikkuhiljaa jo joku ala uskomaan, sekin sit alkaa oleen kohta ajankohtasta...puolisoa ei ole, kumpa olisikin, olisi ainaki joku jonka kans tän kaiken paskan vois jakaa.
Moikka.
Kiinnostuin tekstistä.
Olen 25-vuotias Espoolainen nainen ja mulla on päällisin puolin asiat suht hyvin, mutta opiskeluista ei tuu mitään (taaskaan) ja työelämässä pärjään ja nautin, ja pyrin sinne takaisin..
Alkoholia en oo käyttänyt mutta ruoka on ollu mulle hyvänolon lähde mutta sen oon saanu aika hyvin kuriin ja nyt olis aika hankkia ystäviä.
Jouduin vakavan kiusan kohteeksi yhden miehen toimesta ja siihen mulla on mennyt lähivuosien energiat.. Hän myös eristi mut entisistä ystävistäni jne.
Kaipaisin myös "tyttöjen iltoja" ja normaalia oleilua, ehkä yhteisiä harrastuksia..
Olen aika seurallinen, mutten kovin sosiaalinen ja vetäydyn herkästi kokemuksista johtuen.
Kun mut tuntee niin oon tosi puhelias ja ihan hauskaa seuraa.
Tätä yksinäisyyttä ei vaan jaksa.........
Rakastan urheilua ja liikuntajuttuja.
Onko sulla sähköpostia, mikäli kuulostan yhtään sopivalta seuraksesi. Ois kiva vaihtaa ajatuksia. Mulle voi laittaa mailia [email protected]
Tein sikana töitä, ja saavutin materiassa kaiken. Nyt olen ollut jo kolme vuotta totaalisen saamaton ja loppu. En jaksa yhtään mitään. Hyvä jos edes sängystä nousta ennen iltapäivää. Toistaiseksi oma varallisuus on riittänyt vaikka en ole saanut mitään aikaiseksi. En tiedä miten tulevaisuudessa käy.